Treenejä

Lauantaina oltiin holskuporukalla Kuopiosta vuokratussa hallissa. Viime hetken sairastumisen takia yksi paikka jäi vapaaksi, ja koska mulla olisi pöne mukana joka tapauksessa, lupasin ostaa sen ajan sille, niin pois jääneen ei tartteisi maksaa tyhjästä. Sienelle suunnittelin alkuun rally-tokon kokeenomaisen aloituksen, joka kyllä meni pieleen sikäli että ohjeistin vain kutsumaan meidät kehään, ei pitämään lähtökyltillä "tervetuloa, onko valmista -> saa aloittaa" -höpinöitä. Sain varsin reilun jännityksenkin aikaan. Sieni oli kuitenkin varsin jees, ehkä hieman käsijarru päällä, ja ylläripalkkasin sen purkilla heti ekalle kyltille tullessamme. Olin laittanut radalle joitakin valitsemiani tehtäviä ja tehtiin loppuaika sitten niitä, palkkailin tosi paljon.

Toiselle kierrokselle yritin miettiä jotain kivaa, ja päädyin merkin ja muiden kohteiden erotteluun. Sieni on erottelussa hyvä ja siksi ajattelin, että tämä olisi sen mielestä myös kivaa. Hallilla oli hyppy ja putki, joten otin ne. Oli ajatus tehdä ensin pari toistoa pelkkää merkkiä, sitten merkki-istu-erottelua ja lopuksi kohteiden erottelua. Koko homma lähti menemään persiilleen heti alusta, kun koira ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin juosta sinne putkeen. "Merkki" ei ole vielä riittävän vahva vihje (aiemmin on ollut käytössä "kierrä", mutta vaihdoin rallyyn eri sanan, syystä että kiertää voi myös kaikkea muuta ja rallyn erottelutreenissä haluan että se erottaa merkin ja kylttitelineet). Koiran mentyä toistuvasti putkeen aloin kutsua sen pois "Sieni!!" ennen kuin se ehtii väärään paikkaan, ja siinä sitten ääni nousi ja koiralla alkoi mennä korvat luimuun. Onneksi tajusin sentään lopettaa ja laittaa koiran hetkeksi pois. Tein sitten vielä vähän istu-maahan-seiso-erottelua, missä se teki vähän käsijarru päällä mutta saatiin kuitenkin onnistunut kierros.

Pöne oli toisen koiran vuorolla sille parina ilmottautumisessa, palkkasin tosi paljon mutta siivosti oli. Omalla vuorollaan se teki ekalla kierroksella liikkuroidun seuruun vain koska oli liikkuri ja koska pönen kanssa seuraaminen <3 , rallyn puolenvaihtokäännöksiä ja koira oikealla takaosan käyttöä. Toisella kierroksella otin koiratanssijuttuja, pujottelua, kiertoa, ja kukkatemppua. Pöne edusti muriaaneja oikein pontevasti. Väliajat se oli siivosti, itse asiassa se oli alussakin hiirenhiljaa häkissä ja piti taas kurkata onko se kuallut. En tiedä voiko tämäkin olla kastroinnin vaikutuksia vai rauhoittiko ikä sitä, mutta aiemminhan sitä on ollut inhottavaa ottaa häkkiin mihinkään, kun se murisee sieltä kaikille ja kaikelle, ellei sitä palkkaile koko ajan. Nyt siitä ei päässyt pihahdustakaan.

Lopussa jäi vielä yli puoli tuntia aikaa "kaikki saa tehdä mitä tahtoo". Pöne kävi vähän juoksunartun kanssa samaan aikaan kentällä, ei mitään ongelmaa. Sienen kanssa tein vähän kaikkea, ja onneksi tämä vika setti meni tosi hyvin, koira oli onnellinen :) Tehtiin ainakin paikalla seisomista apparin naksutellessa tosi tiuhaan, tanssitemppuja, peruuttamista, seuraamisen liikkeelle lähtöjä ja kaukokäskyjen i-m-i lyhyellä matkalla suuressa häiriössä.

Paikalla oli neljä pitkäkarvaa, kaksi lyhyttä ja yksi karkkari. Pitkiksissä oli erittäin suuri hajonta, tosin kaksi niistä olikin lk-risteytyksestä (siskokset), sitten Sieni ja yksi ns. perinteinen pitkis joka ei oikein motivoitunut kenttähommista. Huomaan, että koen edelleen välillä ahdistusta sen "tämä nyt on vaan tällainen" -asian kanssa. En tiedä, mitä merkitystä karvan pituudella edes on minkään kanssa, mutta niitä kahta käyttölyhytkarvan tapaan käyttäytyvää pitkistä katsoessani yritin taas muistuttaa itseäni, että ei se ole millään lailla ollut mun päätös, että mun koirassa on kaikkea paljon vähemmän. Mun on ollut vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että jotkut ominaisuudet vaan on mitä on eikä niiden "taso" ole millään lailla minusta kiinni. Monelle se on varmaan itsestään selvää, mutta mä olen tosi pitkään uskonut, että jos tarpeeksi haluaa, voin tehdä koirasta millaisen vaan. Myös toisen koirani kohdalla, esim. terävyys on ominaisuus jota inhoan ja joka on ihan suht hallinnassa, mutta välillä purskahtaa esiin. Silloin helposti turhaudun itse ja pitää muistuttaa itseäni, että pöne nyt vaan on sellainen koira enkä mä voi olettaa että saisin sen kitkettyä koirasta. Vaikka miten haluaisin. Ihan yhtä lailla Sienessä on tietty määrä taistelutahtoa, "voimaa" ja temperamenttia ja olen varmasti saanut sen ominaisuudet tosi hyvin valjastettua käyttöön. Enempää ei ole, enkä pysty sitä siihen taikomaan. Ihan suotta vertaa muihin ja kokee jotain alemmuutta. Koiran käytös on toki aina sen ominaisuuksien ja ohjaajan taitojen summa, mutta silti sillä mitä se ilmentää on varmasti rajansa. Jos mä nyt opettaisin sen riepottelemaan lelua samalla tavalla kuin ne toiset kaksi pitkistä teki, se tekisi sitä ihan opetettuna temppuna, ei siksi, että sillä syntyjään olisi niin jumalaton taisteluhalu. Mitä iloa siitä sitten taas olisi..?

Sunnuntaina oli tanssitreenit M:n kanssa. Pönen ohjelmaa katsottiin läpi, käytiin ensin yksittäiset temput ja sitten mietittiin kokonaisuutta. Mun on nyt pakko vuokrata jotain hallia täältä, että saan treenattua kokonaisuutta, kukkatemppukin kun alkaa sujua. Ajoitukset ja muut on selvitettävä kokeilemalla, tosi vaikea sitä on muuten tietää, kuinka monta askelta pujottelua ja peruuttamista ja mitäkin pitää tehdä. Sienen kanssa näytin sen osaamat temput, joita olen sille miettinyt. Siltä puuttuu vielä musiikkikin, ja se pitäisi nyt ekana löytää, jotta kokonaisuutta voi alkaa kasaamaan. Mietittiin kuitenkin alustavasti vähän missä järkässä temput laitetaan. Lopuksi Sieni sitten kieriskeli selällään ja oli niiiin onnellinen, että voi hyvänen aika toista <3 Miksi mä en aina saa sille sellaista fiilistä? Nyt yritän visusti painaa kallooni, että jos itse olen suunnitellut liian vaikean treenin ja homma alkaa mennä pieleen, keskeytän sen välittömästi ja keskityn vain siihen, että saan koiran tuohon mielentilaan. Vaikka siinä menisi koko "oon maksanut tästä kymmenminuuttisesta ja ajanut 160km tänne, pakko treenata jotain oikeaa!!" -aika. Siitä ei ole mitään hyötyä, että yrittää jotenkin ajaa sen tuollaisten tilanteiden läpi tai jää itse jumiin siihen, että tää on nyt just pakko saada onnistumaan edes kerran. Ei ole.