sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Rallykoulutuksessa

Krista Karhun rallykoulutus oli sunnuntaina. Mentiin perjantai-illaksi mökille hieman alkeellisiin oloihin: lämmitin vain nukkuma-aitan ja saunan ja itse päämökki sai olla kylmänä. Tällöin ruuanlaittokin tapahtui "ulkona" ja oli hivenen haastavaa. Perjantai meni pihahommissa avantoa tehden ja vesiä sekä puita kantaen. La käytiin liki kolmen tunnin lenkki, joka sisälsi aluksi umpihangessa rämpimistä (lunta olikin enemmän kuin uskoin ja se oli aikamoista uimista paikoin, onneksi pönen selkä näyttää kestäneen sen hyvin), sitten pätkän remmissä tiellä ja takaisin tultiin jäätä pitkin. Kivaa, kun talvella sa erilaisia reittejä jäitä hyödyntäen. La ilta meni kanssa pihapuuhissa. Lisäksi mulla oli aivan liikaa lihaa koirille mukana, ja päätin että syökööt, en ala niitä edestakaisin kuskaamaan. Siispä ne veti lauantaina varmaan kilon koiraan etsien kalkkunanroippeet pihalta, siinäpä sitä puuhaa riitti. Kaiken tämän jälkeen olisin normaalisti ehdottomasti pitänyt Sienellä sunnuntaina täysin vapaapäivän, väsynyt ja ylensyönyt Sieni ei ole se koira jonka kanssa kannattaa treenata. Hetken kyllä harkitsin että olisin vaihtanut koiraa, pöne taas olisi varmaan ollut mukavan hyvin väsytetty ja seesteinen. En tiedä, miksi sitten päädyin kuitenkin Sieneen.

Päivä alkoi lyhyellä teorialla ja sitten tehtiin mes-rata. Jokainen koirakko suoritti sen ensin kerran suht kokeenomaisesti, sai palkata ja uusia ym mutta ei ollut tarkoitus jäädä veivaamaan jos jokin ei onnistu. Sitten saatiin lopuksi yhteisesti palautteet ja jokaisella oli vielä n. 10min omaa treeniaikaa käytettävänä johonkin radalla tulleeseen, tai vapaasti valittuun, aiheeseen. Radalla oli paljon tehtäviä, joita Sieni ei osaa lainkaan, mm. peruutus poispäin, tulppaani koira oikealla ja puolenvaihto edessä vasemmalta oikealle. Lisäksi siellä oli merkki (ei ole tehty radan osana), ja sen jälkeen heti peruutusseuraaminen (tarkoituksella, juuri seuraamaan juosseen koiran on haastavaa koota itsensä näin tekniseen tehtävään). En normaalisti ikinä laittaisi radalle vielä noin vaikeita juttuja, tai ylipäänsä mitään mitä koira ei ihan 110% varmasti osaa. Ei ollut yhtään treenifiilis itselläkään, ja päätin rataantutustumisessa, että teen sitten noissa vaikessa kohdissa jotain muuta. Mitä, jäi täsmälleen päättämättä. Sieni on koira, jonka kanssa tällainen epävarmuus ei koskaan tuota mitään hyvää, ja koiran väsymyksenkin huomioon ottaen ei todellakaan tehty parastamme. Salakuvattu video näyttää kuitenkin paljon vähemmän paskalta kuin miltä se tuntui tehdessä!


Ei se nyt ihan pystyyn kuollut lehmä ollutkaan. Itse olin.


Palautetta Sienen radasta:
-oikealla seuruussa menen liian läheltä kylttejä, jätä koiralle enemmän tilaa
-istu-90 käännös oikeaan-istu (koira oikealla) koira ylitarjoaa takaosan käyttöä (oma huomio: sillä ei ole oikean puolen perusasentoa, on vain kääntyminen ja seuraaminen. Ehkäpä pitäisi, nyt alkoi radalla ärsyttää jankuttaa istu-käskyä, ja aina se päätyi vähän kauas tai vinoon...)
-askel vasemmalle koira oikealla: alussa koira jäi, lopussa korjaa hyvin (oma huomio: jos se olisi keskittynyt paremmin, se olisi kyllä osannut sen..)
-merkkiä ei bongannut mun suuresta käsiavusta huolimatta, oli onnellinen vahinko että lähti sinne. Aika vauhdilla se irtosi mutta oli ehkä menossa merkin takana olleille kylteille tai niiden takana seinustalla olleille agiesteille... reagoi kuitenkin tosi hyvin odota-pysäytykseen joten merkillä se oli juuri kuten pitää :D (Oma huomio: merkiltä kutsussa tuli kiire, tätä ei ole koskaan treenattu. Luultavasti virkeämpänä tulee kovempaa.). Itse asiassa uudemman kerran videota katsottuani mun käsimerkkihän näyttää hyvinkin eteenmenon virittelyiltä ja koira lähtee hienosti eteen :D !
-puolenvaihto jalkojen välissä, jossa olisi siis ollut se puolenvaihto edessä, ja jonka päätin ex tempore tehdä noin: koira pysähtyy, mikä on -10. Se menee kyllä ihan mun piikkiin, olisin valmistellut sen paremmin siihen jos olisin tiennyt etukäteen että teen sellaisen...
-saksalaiset täyskäännökset sujuviksi oikealla, nyt koira alkoi ensin tehdä jotain kukkaiskäännöksiä
-270 vasempaan koira vasemmalla - käänny hitaammin

Omalla vuorolla halusin katsoa ikuisuusaihetta, eli takaosan käyttöä. Radalla ollut 270 vasempaan (koira vasemmalla) olisi tuottanut meille -10, koska lähdin liian nopeasti kääntymään eikä koira ehtinyt mukaan, rintamasuuntavirhe siis. Havaittiin, että koira tekee sen paremmin "paljaalteen", kyltin lähellä tai jotain muuta esinettä (kokeiltiin putkella) kohti seuratessa koira ottaa häiriötä siitä. Luulen, että juontaa juurensa niistä kerroista, kun olen ajanut sen päin jotain estettä :/ Mun pitää myös muistaa kääntyä hitaasti ja polkea enemmän paikallaan. Takaosaa se kuitenkin osaa käyttää ihan hyvin. Toinen aihe oli sivulla seisomaan nousu, sanoin että roiskii niitä välillä tosi rumasti päätyen kovin kauas eteen ja/tai vinoon. No ei nyt tietenkään, vire oli niin matala että mitään pomppimista ei nähty. Niihin ohje jättää huonot palkatta ja ottaa uudestaan, tarvittaessa väliin joku helppo temppu, ettei itseluottamus kärsi.

Sitten taas yleisiä kommentteja:

-peruutusmatka ei saa olla koskaan vakio, jotta koira ei opi ennakoimaan. Kristan koira peruuttaa poispäin ohjaajasta usein vähintään puoli hallin mittaa. Ajatus siis on, että peruutetaan hyvällä vauhdilla niin kauan kunnes ohjaaja ilmoittaa, että riittää. Koira ei saa kysellä, että joko riittää. Samoin seuraamisessa ratatreenissäkin voidaan peruuttaa kokeessa olevan 3 askeleen sijaan 1-20 askelta (katso, että mitään ei ole tiellä, ettei koira törmää).

-seisominen oli monella valuva sekä liikkeestä pysähtymisessä että merkillä -> välillä paluu perusteisiin ja vahvistetaan asennon napakkuutta ja myös kestoa

-liikkeestä seiso, kierrä koira -kyltillä koiran pysähdyttyä ohjaajan kannattaa ottaa yksi askel eteenpäin ennen kuin alkaa kiertää koiraa, niin ei häiritse koiran paikalla pysymistä


"nouse"


-merkin bongaaminen todella tärkeää, opeta sille oma vihje, millä koira ei vielä lähde mihinkään. Tässä hurjasti hyötyä myös toimivasta "jätä"-vihjeestä: jos lukitsee väärän kohteen, jätä-käskyllä saa koiran unohtamaan sen. Tällä radalla merkki oli vasemmalla etuviistossa ja suoraan edessä parin kyltin päässä oli pujottelun toisenlaiset merkit. Koeradalla tällaiset häiriöt ei ole mitään vahinkoja, vaan tuomarin tahallaan suunnittelemia osaamisen testejä.

-merkillä jos ohjaaja asettuu vinoon kyltille tullessa (kohti merkkiä), vain -1 OV. Jos tarpeen koiran suuntaamisen kannalta, kannattaa tehdä.

-jos koira merkille mennessä lähtee väärään suuntaan, sen saa pysäyttää ja ohjata siitä uudelleen. Saa ohjata myös lennosta pysäyttämättä. Jos koira on melkein merkillä, sen saa myös peruututtaa sinne. Tai jos koira merkille mennessä pyörähtää itsensä ympäri, se ei ole iso virhe (jos pyörähtää heti perusasennossa, se on oma tehtävänsä, tässä väärä, eli -10). Nämä osin tulkintakysymyksiä, esim. yksi pysäytys ja uusi ohjaus jolla koira heti löytää merkille, ei välttämättä tuota virhettä, mutta jos täytyy pysäyttää useasti ja meno on silti aikamoista haahuilua ja enemmän tuurilla kuin taidolla lopulta koira löytää merkin, siitä saattaa tulla TVÄ-virheitä. Syystä, että tehtävän suoritus ei ole silloin sujuva. Kannattaa siis lähteä siitä, että kouluttaa sen koiran niin hyvin, että se löytää suoraan sen merkin :)

-merkiltä kutsuttaessa ensin kutsu, sen jälkeen saa hidastaa kulkuaan niin että koira ehtii tulla. Jos hidastus tulee kutsun kanssa yhtä aikaa, se on virhe (-3 OV)

-merkiltä seuraamiseen tullessa ei saa törmätä tms ja koiran pitää olla heti valmis seuraavaan tehtävään, tätä testataan usein laittamalla esim. juurikin peruutus tähän. Jos koira kiihtyi juoksemisesta tai jää yhtään kuplimaan sen sijaan että oikeasti keskittyy heti siihen seuraamiseen, seuraava kyltti menee hyvin luultavasti pieleen.

-ratatreeniä pitäisi tehdä riittävästi. Krista palkkaa radalla pääosin seuruusta, tempuissa on niin paljon massaa, että ne on usein kivoja jo itsessään. Rally on 90% pelkkää seuraamista, siksi sitä pitää muistaa myös vahvistaa. Krista hyvin paljon myös palkkaa radalla (tyyliin 3 kertaa 20 kyltin radalla), koska haluaa omilla koirillaan säilyvän "lapsenusko siihen, että karkkia tulee ihan kohta". Täysin palkattomia hän tekee vain kokeissa ja pari kertaa vuodessa.

-eteen seisomaan ja istumaan tuloon ehdottomasti eri käskyt, koiran pitää tietää jo sivulta lähtiessä kumpaa se on tekemässä

-maahanmenot istumisen kautta rallyssa -10 virhe: opeta leuka maahan -käsky, niin ei voi muuta kuin mennä etupää edellä

-jos pujottelut tai spiraalit on koirasta tylsiä, alkaa haahuilla tai haistella -> palkkaa enemmän niistä. Minun pitäisi taas tehdä kuuri näitä Sienelle.

-rally on laji, jossa saa ja jopa pitää kehua koiraa. Ei kuitenkaan pidä olla mikään automaatti ja lässyttää pelkästä lässyttämisen ilosta. Esim. lähdössä ennen kun koira on ehtinyt edes nousta seuraamaan, tulee jo "hyvä, hienosti!". Se syö lähinnä ohjaajan uskottavuutta... kehut siis vain ansaitusti! Lisäksi koiran on huomattavasti helpompaa erottaa käskyt puheen joukosta, jos höpötys ei ole jatkuvaa.

-kiihkeälle koiralle ennen jokaista namin antoa luopuminen. Normaalisti jos esim. koira tulee sivulle, "jes" ja annetaan nami suuhun -> kehutaan sivulle tulosta, otetaan nami avoimeen kouraan ja viedään se koiran naaman vierelle, vasta luopumalla saa luvalla ottaa sen

-ääntelyyn hyvä vinkki käsikosketus. Jos koira tulee äänen kanssa, käsi pois tarjolta. Vasta kun tulee hiljaa, käsi pysyy, saa koskea ja palkan.

-seuraamisen peruutus: jos jää vajaaksi tai koira aukeaa, kaarra poispäin koirasta, jotta joutuu ylityöskentelemään

-peruuta aina riittävän pitkään, välipalkkaa ja jatka taas

-takaosan aktivoimiseksi peruutusta -> 270/360 käännös koiraa kohti -> peruutusta

-uusiminen hitaan tai juoksun aikana: muista lähestyä uusittaessa oikeassa vauhdissa!

-uusiminen: jos edellinen kyltti houkutus, mennään ulostulolle viimeisen merkin viereen. Jos pujottelu, mennään myös ulostulolle viimeisen merkin viereen.

-ylipitkät 40 kyltin radat, tai neliön muotoiset päättymättömät radat missä ei ole maalia lainkaan: haetaan sitä hetkeä, kun koiralle tulee pieni "voi juma, eiks tää lopu koskaan...?" - epäuskon hetki, odotetaan että tsemppaa kuitenkin ja palkataan se siitä

-ratarutiinia oppii vain treenaamalla rataa. Minun on nyt ryhdistäydyttävä.

-pyörähdys: ohjaajan hidastaminen on virhe. Jos tarvii, voi hidastaa vähän jo edellisellä kyltillä, varsinkin jos pysäyttävä kyltti. Eli lähtee vaan lähestymään pyörähdyskylttiä hieman hitaammin. Toisaalta koiran jälkeen jääminen ei ole virhe, kunhan koira ehtii ottaa pyörähdyksen jälkeen ohjaajan kiinni ennen seuraavaa tehtävää. Jos hidas pyörähtämään, aloita tehtävä ajoissa. Sääntöjen mukaan riittää, että tehtävä on käynnissä suoritusalueella. Jos aloittaa sen vasta siinä, se tulee valmiiksi vasta kyltin jälkeen ja ollaan jo lähellä seuraavaa tehtävää - jolloin voi tulla kiire siinä. Hyvä ajoitus etsittävä omalle koiralle.

-saksalainen täyskäännös, eteentulo, puolenvaihto edessä - hyvin samanlaisia käsimerkkejä, usein mes-radalla peräkkäin, jotta nähdään koiran taito erotella

-merkin lähellä voi olla myös esim. hyppy, putki ja houkutus - se erottelu...

-kyltit voi olla radalla tahallaan tai koepaikasta johtuen vähän "vinossa", harjoittele siis linjaamista

-muista mennä kunnolla maalin ohi ennen hillumista. Myös maalikyltiltä voi saada esim. -10 TVÄ jos lähtee juoksemaan liian aikaisin!

-jos koira törmää ohjaajaan, -1
-jos ohjaaja törmää koiraan, tai esim. astuu tassulle, -10 (tämän voi uusia). Tahallisuus saattaa johtaa myös suoraan hylkyyn, esim. seisomaan nousussa nähty jalalla tuuppimista.

-haisteluun taipuvaiset koirat: jokaiseen haistelun yritykseenkin pyritään puuttumaan ennen kuin koira ehtii laittaa pään alas, viimeistään sitten mennään ja nostetaan kädellä pää ylös (ei revitä hihnalla tms, vaan aina nätisti omalla kädellä). Tämän jälkeen pyydetään joku helppo tehtävä ja vasta sitten saa karkkia. Se, että ohjaaja nostaa koiran pään ja palkkaa siitä, ei oikein johda mihinkään... jotain tarttee siis itsekin tehdä oikein ensin :)

-ja sitten vielä se paras ajatus: toistoja on aina käytettävissä vain rajallinen määrä. Yksilöissä on erittäin suuria eroja ja oman koiran jaksaminen on syytä tiedostaa tarkasti. Aina pitäisi miettiä mitä treenataan ja montako kertaa ja ennen kaikkea mitä varten jotain asiaa toistetaan. Esim. Krista oli illalla tehnyt tokon kiertohässäkkää kaksi toistoa liikaa. Koiran suurin into ja riemu oli jo laantunut ja vaikka se nyt nakin eteen toki teki vielä, Krista oli äärimmäisen pahoillaan, että ne kaksi viimeistä toistoa tuli vielä tehtyä. Niistä ei ollut mitään hyötyä. Varsinkin liikkeissä joissa haetaan äärimmäistä vauhtia, voimaa ja näyttävyyttä, kannattaa aina tiedostaa se, vieläkö seuraava toisto tulee olemaan sellainen mitä haetaan (eli koiran mielentila on se ihanaa parasta täysiii, vai junnataanko vaan toistoja toistojen ilosta, jolloin tullaan ehdollistaneeksi väsyneempää mielentilaa mukaan ko. liikkeeseen). Samasta syystä treenit pitäisi aina suunnitella ja miettiä mitä haluaa koiran kyseisestä harjoituksesta muistavan. Sellainen random "tehdään nyt jotain vaan" opettaa koiralle hyvin luultavasti jotain mitä ei välttämättä olisi haluttukaan, jos olisi tultu ajatelleeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti