Believe in yourself and you're halfway there

Sienen operantin tokokurssin jatko alkoi maanantaina. Aloitettiin ruudulla. Ei sujunut ei, mulla oli ollut hirveä päivä jo muutenkin, päätä särki niin että silmissä vilisi ja masensi se tyhmä, hajonnut ruutu. Sain noottia "voisitko edes yrittää esittää, että tämä on sinusta kiva harjoitus"... ei olisi kannattanut mennä ollenkaan jos ei jaksa edes yrittää, koira parka ei tietenkään myöskään ollut parhaimmillaan. Sisuunnuin tästä nyt kuitenkin ja päätin pikakelata ruudun alkuvaiheet. Eilen tein n. 2-4m päästä lähestyssivun vaihtoa, 5 toistoa per kierros, kolme kierrosta. Ilme ja asenne oli aivan eri. Lisäksi apparin kanssa tunnari (reipas meno kapuloille, palkka oman nostosta, lähti laukalla tuomaan!) ja voittajaluokan ohjattu (samoin tämä hyvä, öh, pitäisikö sanoa että valmis...? Toki häiriöiden kanssa ei ole tehty ja loppuasento puuttuu tästäkin).

Tänään olin vuokrannut hallin tunniksi itselle, aikomuksena laittaa koiratanssiohjelmia vähän kasaan. Olen kuunnellut musiikkeja aamuisin yksin töissä ollessani kuulokkeilla pari tuntia per aamu, ja osaan biisit aika hyvin jo ulkoa. Silti oli ihan hirveän vaikeaa aikatauluttaa liikkeitä, ohjata koiraa ja kuunnella missä musiikki menee. En ymmärrä, miksi koiratanssilla on maine pikkutyttöjen höpöhöpönä. Minä olen harrastanut sen sataa eri lajia ja tehnyt koetuloksiakin ihan riittävästi, mutta ikinä mikään ei ole ollut lähellekään niin vaikeaa kuin tämä! Tämän päivän treeneistä ei jäänyt jälkipolville mitään kerrottavaa. En ole pitkään aikaan menettänyt hermojani noin pahasti kuin tänään. Positiivista on kyllä se, että Sieni ei ollut millänsäkään vaikka mun piti pitää oikeasti rauhoittumistaukoja kun itseä alkoi kiristää niin pahasti pönen kanssa. Pitää nyt ihan tosissaan vielä pohtia, onko tämä kuitenkaan pönen laji... ainakin eri liikkeet tarttee vielä tosi paljon vahvistusta yksittäisinä temppuina, ja mun pitää suunnitella ohjelma ja jokainen askel tosi tarkasti ilman koiraa. Ajoituksen harjoittelu on vaan vaikeaa yksin, mutta koiran kanssakaan sitä ei oikein voi tehdä, tai ainakin homma pitäisi pilkkoa tosi paljon pienempiin osiin. Nyt yritin aivan liian suurta pätkää kerralla, ja sitten kun en ole varma mitä teen ja missä vaiheessa olen menossa ja miten paljon jää välejä joihin pitää tunkea jotain, tulee kiireen tuntu ja koira alkaa välittömästi äännellä ja tekee mitä sattuu kuuntelematta enää senkään vertaa kuin aluksi. Sienen kanssa meni paljon paremmin, vaikka senkin ilme oli välillä aika hupaisa kun tokotaustaa vasten nämä temput on niin, no, outoja. Sille varmaan saisi nopeammin ohjelman kasaan, mutta tän piti olla nimenomaan pönen eläkelaji... no ans kattoo kuin meidän käy. Ainakin ne on tunnin hallivuoron jälkeen ihanan poikki nyt molemmat, rankkaa tuo uusien juttujen ajattelu!

Kuvia otti tammikuun Kouvolan viikonlopulta Aino Vakkilainen. Niitä on niin paljon toinen toistaan hienompia että riittää kuvitukseksi pitkäksi aikaa, kun maltan olla lätkäisemättä kaikkia kerrallaan :)