Osallistun neljän kerran NLP-kurssille. Olen aiemmin käynyt verkkovalmennukset.fi - nettikurssin samasta aiheesta, ja vaikka en ehkä silloin paneutunut asiaan kovin intensiivisesti, mielenkiinto aihetta kohtaan heräsi. Ensimmäinen kerta oli viime viikolla. Jännitti aika lailla jo pelkkä kurssille meno, en tiennyt etukäteen yhtään paljonko siellä on väkeä ja mitä kurssilla tehdään. No, siitähän sitä tietää, että tarpeeseen tulee...?
Kurssilla sovittiin, että siellä käsitellyt asiat ovat luottamuksellisia, ja että kenenkään sanomisia ei muualla repostella. Varmistin kuitenkin, että yleisellä tasolla blogiin kirjoittaminen on ok, joten tässäpä nyt sitten aika ympäripyöreitä muistiinpanoja ehkä lähinnä itselleni muistin virkistykseksi. NLP ei muutenkaan ole aihe, jota voi opetella ulkoa tankkaamalla.
Aloitettiin kirjoittamalla paperille lyhyesti ranskalaisilla viivoilla ajatuksia, mitä ensimmäisenä tulee mieleen otsikolla "millainen itse olet laulajana". Minä kirjoitin epämusikaalinen, siksi huono ja epävarma. Olisin kirjoittanut "täysin surkea" tms, mutta arvelin että tässä on joku jippo, niin kaunistelin vähän :D Sen jälkeen vaihdettiin vieruskaverin kanssa papereita, ja piti katsoa silmiin ja käyttää kaverin nimeä lukiessaan hänelle ääneen hänen itse itsestään kirjoittamansa jutut. "Laura, olet laulajana epämusikaalinen, huono ja epävarma". Se kuulosti tosi törpöltä, ja todettiin, että kukaan ei koskaan sanoisi toiselle niin ilkeästi, kuin mitä kaikki kirjoittivat itse itsestään. Ihminen arvostelee itseään aivan eri tavalla kuin muita, ja on tosi paljon armottomampi ja raadollisempi. Miksi?
Sitä saa, mitä tilaa. Jos menee koekehään "en osaa, ei tästä tuu mitään" -mielellä, petaa itselleen epäonnistumisen. Sanat ovat vain 7-10 % viestinnästä, yli 90% on sanatonta -> koira aistii sen kaiken.
Uskomukset eivät välttämättä ole totta. Paljon esimerkkejä esim. alakoulusta, jossa opettajan tokaisema "olet surkea hiihtämään/piirtämään/tms" painaa mukana aikuiseksi asti, kunnes joskus ehkä antaa itselleen mahdollisuuden ja toteaa, että eihän se ollut lainkaan edes totta.
Pelolla on hyvä tarkoitus, ns. "rakettibensa". Pelko kertoo siitä, että taustalla on unelma tai haave.
Kilpailu alkaa 2-5 sekuntia ennen varsinaista alkua. Ne fiilikset, jotka silloin ovat vallalla, määräävät suorituksen kulun. Aivan ensiarvoisen tärkeää keskittyä tähän ja esim. antaa koiralle lähdössä reipas seuraamiskäsky (minkä ihan itse järkeilin ja tein viime kokeessa, jee hyvä minä!) jonkun kauhistuneen pihinän sijaan.
Löydettävä oikea tapa kommunikoida oman eläimen kanssa (vrt. jokaisella eri tapa kommunikoida työkaverin ja puolison kanssa).
Mieti, missä olet hyvä (esim. agility), ja yritä ammentaa sieltä työkaluja (esim. sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen).
Joskus ns. "tyhjäpäätekniikka" voi toimia loistavasti. Ei siis odoteta mitään, otetaan vaan asiat vastaan niin kuin ne tulevat. Esim. lastensuojelun kotikäynti niin, ettei ole lukenut sadan sivun mittaista kansiota etukäteen, vaan menee vaan, keskittyy fiiliksiin ja esittäytymisen jälkeen kysyy asiakkaalta "kertoisitko omin sanoin, miksi minä olen täällä". Vrt. jos etukäteen lukenut kaiken ja lokeroinut jo mielessään asiakkaan tiettyyn lokeroon.
Lapselle sanottu "älä juokse" on huono ohje. Pitäisi sanoa "kävele rauhallisesti". Aivot ovat huonot tunnistamaan negaatiota, nuorena aivan erityisesti. Minulle tutumpi on esimerkki banaaneista. Jos sanotaan, että älä ajettele banaania, kaikki miettii että no appelsiini, omena, mikä vaan kunhan ei vaan tule se keltainen käyrä banaani mieleen, ei banaania... eli ne ajattelee sitä koko ajan kun yrittää estää sitä tulemasta tajuntaan. Sen sijaan "ajattele omenaa" on käsky, jota on helppo noudattaa ja piirtää mieleen kiiltävä, kirkas, mehukas omena. Eikä vilahda mitään keltaista.
"Meissä on jo kaikki". Opittava vain käyttämään.
"Anna itsellesi lupa syttyä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti