2016

Tammikuussa muutettiin. Sieni kävi vikassa avoimen luokan kokeessa tekemässä 100p radan, mutta ohjaajan puuttellisen askelluksen takia saatiin vain 90p. Käytiin mindfulness koiraharrastuksessa -kurssilla, joka oli lopulta aika pettymys.

Helmikuussa mudi kävi koiratanssikurssilla, josta hetkeksi innostuttiin, mutta se into kuivui kasaan kuitenkin. Käytiin ekaa kertaa täällä avatussa koirauimalassa. Sieni alkoi opetella rallyn voittajan juttuja ja oikean puolen seuruuta, mudille koulutin pallpaimennusta. Kouvolassa käytiin treenaamassa. Lumikenkäreissuilla pönen jalassa ollut uudelleen kasvanut patti ärtyi, ja sitä hoidettiin ensin ab-kuurilla, kunnes päädyttiin poistamaan koko patti.

Maalikuussa olin Sienen kanssa rally-tokokurssilla Kuopiossa ja sain sieltä paljon inspiraatiota. Kouvolan treeniviikoloppu pidettiin kanssa. Pönen leikkaushaava parani huonosti ja murhetta riitti.

Huhtikuussa alkoi pönen selkäongelmat ja koko kuukausi olikin ihan hirveää ahdistusta niiden kanssa. Loppukuusta oli Krista Karhun kauan odotettu rallykoulutus, mikä hetkeksi sai ajatukset muualle, pönen kanssa oli niin hauskaa olla kurssilla kun se silloin voi vähän aikaa paremminkin.

Toukokuussa pöne kävi peltojäljestämässä kaverin silmien alla ja hän heitti, että kyllä sille koetuloksen tekee. Siitä se sitten lähti. Sienen haku pääasiassa pelitti, tottis ei oikein tuntunut hyvältä, ja jatko mietitytti. Kompan koulutuksessa se ei esittänyt parastaan haussakaan ja jotenkin sekin oli välillä jotenkin nuivaa. Sieni haki vikan sertin ja muotovalioitui Kangasniemellä. Pönen selkäongelmat jatkui. Hehku, nyk. Rilla, tuli meille viikoksi viemään ajatukset täysin muualle ja herättämään minut kuolemanpelosta. Rallykokeessa Sienelle eka VOIHYV ja pönelle vika + RTK3. Vikana viikonloppuna jälleen Kouvolan keikalla, pentu oli jo lähtenyt.

Kesäkuussa Minnan mentaalivalmennus muutti jotain mun ajattelussa, ja "riittää, että yrittää" oli meille hurjan hyödyllinen motto. Sienen tottiskin alkoi kulkea paremmin ja usko kasvaa. Kesälomalla Kolilla. Vepekausi starttasi. Paljon peltojälkeä.

Heinäkuussa hakukoe, joka keskeytettiin valeiden takia. Seuraavana viikonloppuna Kouvolan jengin kanssa meidän mökillä treenaamassa. Sitä seuraavana mudiyhdistyksen peltojälkileirillä ja edelleen paljon peltojälkeä. Uusi hakukoe joka meni sekin perseelleen, samoin perseelleen mennyt vaellusreissu. Pönen selkä oli taas kipeä. Vittu mitä paskaa.

Elokuussa ahdistusta vähän joka lajn suhteen. Pönen synttärit ja edelleen kipeä selkä. Sieni vepeili ja veneen haku saatiin hienoksi, kokeeseen ei kuitenkaan mahduttu. Paljon peltojälkeä, sitä selkä kesti. Sienen kanssa jätin pk-hommat ja keskityin pitkästä aikaa tokoon, niin että ilmoitin sen ihan kahdelle eri kurssillekin.

Syyskuussa nollakoirina rallykokeessa, kummallekin alle 70p suoritus luokassaan. Oltiin menossa Sienen kanssa rallyn joukkue-SM-kisaan, mutta joukkue ei mahtunutkaan mukaan, ehkä ihan hyvä tuon nollatuloksen jälkeen... Keskityin sitten enemmän tokoon kuin rallyyn. Edelleen monta kertaa viikossa pellolla, arvoin kokeeseen menoa, mutta treenasin kuitenkin niin kuin olisin menossa. Lopulta ilmoitin koiran sinne.

Lokakuussa jälleen Kouvolassa. Jotenkin tuntuu, että lokakuussa tuska alkoi helpottaa ja harrastaminen tuntua taas valoisammalta. Olen käynyt läpi suuren myllerryksen ja kehittynyt ohjaajana enemmän kuin koskaan aiemmin. Pönen hieroja totesi, että koira on nyt vihdoin pysynyt hyvänä ja koko kesän jatkuneet tiiviit käynnit jätettiin nyt tarpeen mukaan käytäviksi. Loppukuusta pönen FH1-koulari oli suuri valopilkku ja loi uskoa siihen, että joskus jokin onnistuukin.

Marraskuussa oli rallykoulutus, johon osallistuin molempien kanssa. Seuraavana viikonloppuna oltiin Kouvolan jengin kanssa kanakurssilla, joka vahvisti taas uskoa siihen, että minä osaan. Kuun lopussa tein päätöksen lopettaa yhteistreenit (mahdollisesti huutavien ohjaajien kanssa) Sienen kanssa, ja se lisäsi helpotusta ja itseluottamusta edelleen. Aloin panostaa enemmän taas rallyyn tokon jäädessä vähemmälle. Pöne sai Tardak-piikin kokeiluna ennen kastraatiopäätöstä. Selkä pysyi hyvänä.

Joulukuussa äkkilähdöllä rallykokeessa, koska mun teki mieli mennä kokeeseen Sienen kanssa. Siitä toinen VOIHYV ja lisää intoa treenata rallya. Pönen osalta kypsyi päätös lopettaa rallyn harrastaminen (kisaaminen), ja päätin kuitenkin panostaa koiratanssiin, missä koekehässä ei ole muita koiria samaan aikaan. Käytiin kaverin luona saamassa opastusta ja vinkkejä tähän lajiin. Koiratanssin osalta innostus laajeni Sieneenkin ja kumpikin koira on saanut opetella uusia temppuja. Pöne kävi osteopaatilla, joka ekaa kertaa koskaan totesi, että koira on elämänsä kunnossa, eikä siitä löytynyt mitään vikaa.

Ensi vuonna? Ennen kaikkea toivon, että puoli vuotta ei mene taas jonkun terveysjutun kanssa murehtiessa, vaan koirat saisivat olla terveinä. Toivon, että harrastaminen on mukavaa ja että oma kehitykseni jatkuu. Toivon, että pystyn joka päivä järjestämään niille iloja ja onnen kokemuksia ja että illalla ne käy tyytyväisinä pienelle kerälle nukkumaan. Koska elämä on tässä ja nyt.