Maanantain operantilla tokokurssilla aiheena oli tunnari. Se, mikä torstaina eri kurssilla meni siihen, että koira ei halunnut lähteä lainkaan haistelemaan kapuloita, koska ympäristö ahdisti sitä. Maanantaina meillä ei ollut mitään ongelmaa, vaan oma aikamme 2x 10min tehtiin pelkkää haistelua erilaisilla harjoituksilla. Lopulta tehtiin hajuerottelua muovisilla pikkueläimillä. Koiralla oli kiva vire ja se jaksoi ja jaksoi ja jaksoi, eikä edellisen kerran ahdistuksesta ollut jälkeäkään. Minä varmaan käyn jotenkin hitaalla, kun kesti vuosia ymmärtää tämäkin totuus: jos joku asia ei onnistu, useimmiten kyse ei varmaan ole siitä, että koirani ei osaisi. Useimmiten kyse on siitä, että se ei pysty. Silloin ei ole mitään hyötyä helpottaa harjoitusta ja auttaa sitä, vaan ennemminkin kannattaisi keskittyä siihen huonoon mielentilaan. On varmasti koiria, joita auttaa se, että ohjaaja menee lähemmäs kapuloita tms koiran tueksi. Sieni ei ole sellainen koira, eikä sitä ole oikeastaan opetettukaan tuollaiseen. Tästä lähtien jos koiraa ahdistaa ympäristö, unohdan koko harjoituksen ja leikin vain sen kanssa. Jos saan sen iloisemmaksi, vien sen autoon. Jos en saa, sitten ei mahda mitään. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin nyt kuitenkin todeta, että jos se ei halua lähteä tunnareille, mikään saattelu, kannustaminen tms ei asiaa auta. Ja minusta se tuntuu pahalta. Oikeammalta tuntuu kunnioittaa sen tunteita ja antaa sen valita itse. Jos ei pysty, ei edes hienovaraisesti auttamalla painosteta.
Päätös olla enää treenaamatta random ihmisten kanssa tuntuu tosi hyvältä. Tänään kävin itsekseni kentällä, ja koira oli taas niin liekeissä ettei meinannut nahoissaan kestää. Moni varmaan ajattelee, että sen pitää tottua muihin, ja että jos nyt valitsen pääasiassa yksin treenaamisen, tie nousee pystyyn eikä ikinä päästä siitä muiden sekaan. Mä en usko. Tämä on vähän sama asia kuin mitä Kärnä aikoinaan opetti hakuleirillä: jos koira arastelee vieraita miehiä, moni luulee, että silloin nimenomaan kannattaa laittaa kaikki mahdolliset maalimiehet miehiä, jotta koira tottuu niihin. Ennemminkin kannattaisi treenata koiralle hyvin varma ilmaisu ja maalimieskäytös sellaisilla ihmisillä, joiden kanssa koira on rento ja luottavainen, ja vasta sitten kun se toimii niillä, laittaa vaikeampia löytöjä. Lisäksi, mulle on oikeastaan ihan sama, jos en koskaan vaikka enää pääse mihinkään kokeeseen koirani kanssa, jos se nyt ei sitten enää siedä muita koirakoita kentällä lainkaan. Mikään ei voita sitä ilmettä, mikä sillä tänään oli. Sitä tunnetta. Koiralle se on ihan yhtä todellinen onnellisuus oli kyseessä sitten koe, yksityistreeni tai kimppatreeni.
Sieni täyttää keväällä kuusi vuotta. Se on koira, jollaista rehellisesti en olisi halunnut, mutta joka on silti aivan mieletön lottovoitto. Se on opettanut minulle ihan hirveästi, eikä matka ole vieläkään päättynyt. En edelleenkään aina oikein tiedä, onko se lintu vai kala. (Pitkäkarva)holskun tyyliin se on toisaalta itsenäinen ja jossain määrin alkukantainen eläin, eri tavalla kylläkin kuin mudi. Se on kiltti, herkkä ja kuuliainen eläin, mutta jos sitä ei kohdella asiallisesti ja ystävällisesti, se ei jää nöyristelemään, vaan kieltäytyy pelaamasta lainkaan sellaisilla säännöillä. Äkkiä luulisi, että kiltti koira tekee aina mitä sanotaan, mutta jos kohtelet sitä epäoikeudenmukaisesti, se heittäytyy yllättävän uppiniskaiseksi ja on varsinainen jääräpää.
Mudista on helppo sanoa, että se palkkautuu itse tekemisestä ja sille käy laji kuin laji. Se syttyy haasteista ja loppuun asti pääseminen on sille tärkeää. Suunnaton taistelu- ja "selviytymis"halu auttaa sen yli huonosti suunnitelluista treeneistä, ja se on antaa ohjaajan virheitä anteeksi varsin paljon. Holskusta en vieläkään oikein tiedä. Se on helppoa saada passivoitumaan ja liian vaikean tehtävän edessä luovuttamaan. En tiedä, onko kyse motivaation puutteesta, vai puuttuuko siltä vaan se hulluus mikä mudia kyllä riivaa. Vai onko kyse eniten siitä, että se ei siedä epäoikeudenmukaista kohtelua ja jos se ei ymmärrä mitä halutaan, se heittää hanskat tiskiin? Huono treeni kun on ensisijaisesti epäreilua koiran kohtelua.
Pääasiassa se on kuitenkin nykyään erittäin motivoitunut eläin. Se ei esitä samanlaista raivoa kuin hullu mudi, se ei ole räjähtävä, ei näyttävä, ei kiihkeä. Omalla tavallaan se on kuitenkin intensiivinen, sen vahvuus on sen mieletön kontakti ja aina ohjaajaa kohti auki oleminen, se tanssii kevyesti ja mikään, mikään maailmassa ei tunnu niin hienolta kuin katsoa sitä silmiin, nähdä sen hymyilevän ja tuntea kuinka olemme yhtä.
***
Rallystahan minun oikeastaan piti kirjoitella. Olin jo ihan hilkulla ilmoittaa äkkilähdöllä viikon päästä kokeeseen, mutta sitten toppuuttelin itseäni kuitenkin vielä. Peruutusta ei ole tehty radan osana kertaakaan, ja askel vasemmalle koira oikealla -kyltti on täysin unohtunut, en muistanut sellaista voittajassa edes olevan... oikealla seuruu on pelkällä vatitreenillä vahvistunut tosi paljon, mutta sitä pitää vielä hioa. Vati pitäisi häivyttää matalammaksi alustaksi, jotta sitä voisi käyttää radalla oikean puolen käännöksissä apuna. Tänään tein lyhyitä neljän voi-kyltin radanpätkiä, ja tuollaisella matkalla ei tunnu enää koko ajan siltä, että koira karkaa vasemmalle hetkellä millä hyvänsä. Käytösruudun istumista pitäisi kanssa vähän treenata, riski on jossain puolentoista minuutin kohdilla, että vajoaa maahan. Ihan hyvin olisi silti voinut mennä kokeeseen, ja olisi todella tehnyt mieli mennä katsomaan miten meidän kupla kestää, mutta ei sitten kuitenkaan kannata kiirehtiä. Mestariluokan uusia juttuja ei ole treenattu yhtään, ja nyt jos se kahdella kokeella kuukauden sisällä nousee messiin, siinähän sitä sitten taas ollaan ihmeissämme kun ei ikuisuuteen pääse kisaamaan. 6.1. on Jyväskylässä koe, jota olen katsonut, ja siitä sitten kuukauden-parin sisällä muutama eri vaihtoehto seuraavaksi kokeeksi, josta RTK3:sta voisi tavoitella. On kyllä tyhmää, että kolmen hyväksytyn jälkeen on pakko vaihtaa luokkaa, haluaisin kummankin koirani kanssa jumittaa voittajassa kisakokemusta keräämässä. Pönen suorituksista viisastuneena yritän nyt malttaa Sienen kanssa ja olla kisaamatta, ennen kun se oikeasti osaa ne jutut kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti