Pönen pallit

Pönen elämässä on nyt suuria muutoksia. Se on aina suhtautunut narttuihin jotenkin sairaalloisesti. Sillä ei ole lenkkikavereita, koska urosten kanssa se ei tule toimeen ja narttuja se vaan raiskaa. Ei usko minua, ei nartun omistajaa eikä narttua itseään, tai saattaa hetkeksi lopettaa kunnes aloittaa taas uudestaan, ja jatkaa vaan kunnes ilmiriita on käsillä. Narttu kun tarpeeksi pontevasti sanoo, niin tämä siis murahtaa takaisin, että älä sä mulle kuule ala, ja sitten ollaankin helposti jo tappelussa. Minä olen antanut sille kovaa kyytiä, samoin joskus jonkun nartun omistaja. Kaikkea se "väistää" vain palatakseen jatkamaan, ja luulen, että se pitäisi piestä hengettömäksi ennen kuin vaikutus olisi pysyvä. Sellaiseen ei tietenkään ruveta, ja kimppalenkit muutenkin onkin tosi kivoja ja rentoja tapahtumia kun yksi joutuu kurittamaan koiraansa koko ajan. Eh, mieluummin jätetään täysin väliin. Eihän se silleen edes seuraa kaipaa, on sillä Sieni jonka kanssa se saa tehdä koirajuttuja, eikä se vieraiden kanssa mitään leiki, eikä aikuisen uroksen minusta tarvitsekaan. Olisi silti kiva, jos se voisi tehdä kimppalenkillä omia juttujaan niin kuin se tekee Sienen kanssa lenkilläkin, koska minusta olisi kiva lenkkeillä enemmän muiden kanssa. No, kun ei, niin ei.

Naapuruston juoksuiset nartut on aina hyvin selvästi näkyneet meidänkin arjessa. No, niin kai monen uroksen, eikä siinäkään nyt niin mitään. Mudinartut on kaikkein pahinta, se tuntee rotutoverinsa kaukaa, eikä tosiaan tartte olla juoksuja tulossa tai menossa niin se sekoaa niistä täysin, ja tämä taas ei minusta ole enää mitenkään normaalia uroksen käytöstä. En koskaan esim. mennyt sen kanssa rotumestaruustokoon, syystä että jos kehässä olisi saman rotuinen narttu, omani ei tekisi mitään muuta kuin vinkuisi sen perään. Ja kyllä, voitte uskoa, että sille on sanottu rumastikin, jolloin se lopettaa sekunniksi, laittaa korvat luimuun, vinkuu ja aloittaa ahdistelun uudelleen. Ihan kuin se olisi jonkinlainen pakko-oire. Itsehillintä nyt ei muutenkaan ole tämän paras puoli...

Tänä syksynä ongelma on räjähtänyt käsiin. Se ei pysty keskittymään rallyssa omaan rataansa, jos käytösruudussa parin metrin päässä on narttu. Se vaan vinkuu. Viime viikkoina jossain naapurissa on ollut ne juoksut, ja herra kiljuu ulos lähtiessä kun on niin kiire, kotiin tultua hyökkää raiskaamaan Sientä ja kun se estetään (ei auta kuin portti, se jatkaa heti kun silmä välttää, ja Sieni inhoaa sekä raiskaamista että kieltämistä, joten jatkuvan kieltämisen sijaan ne on eristettävä portilla), se ottaa jonkun lelun ja vetelee sitä. Kun lelutkin kerätään pois ja koiran esim. käskee petiinsä, se makaa siellä ja tärisee ja vinkuu. Se käy niin hirveillä kierroksilla, että se räyhää ulkona kaikelle ja kaikille.
Mietin kastraatiota jo vuosia sitten, mutta pelkään että perusepävarma, terävä, epäsosiaalinen koira menee vaan huonommaksi ja sitten se on kyllä aivan hirveä. Mutta ei tämä voi näinkään jatkua, paitsi että tässä talossa kaikki muut on läpeensä kyllästyneitä, sillähän on ihan hirveä stressi itselläänkin. :( 

Maanantaina se sitten sai Tardak-antitestosteronipistoksen. Mikäli ongelmakäytös vähenee ja koira pysyy muuten edes jotenkin järjissään eikä ala pelkäämään kaikkea, pallit lähtee vielä tämän vuoden puolella. Ilmeisesti osalla tuo pistos on toiminut hyvin, osalla sillä ei ole ollut mitään vaikutusta, mutta oikea kastraatio on sitten saattanut auttaa tai olla auttamatta. Hormonitoiminnan muutos saattaa vaikuttaa "miten vaan", ja luonne voi joko muuttua tai olla muuttumatta. Tosin jo näin vanhalla uroksella moni asia saattaa olla ihan opittua, ja koira esim. jatkaa narttujen perään vouhotusta silkasta tottumuksesta, vaikkei se enää "haluaisikaan".

Vaikutus on meillä ollut aika lailla nolla... koira rauhoittui heti maanantaina, mikä ei voi johtua piikistä, sen vaikutuksen alkamiseen piti mennä vähintään pari päivää. Palautin ne kotona yhteen silloin ja siitä lähtien se on ollut ihan ok. Keskiviikkona treenien jälkeen otin ne kentällä autosta lähteäkseni lenkille, ja normaali innostus kääntyi siihen, että mudilla paloi pinna ja se runttasi Sienen tosi rumasti ja raivokkaasti ihan katolleen hankeen. Jotain tällaista mä juuri pelkäsin, että kiihkeästä ja ärhäkästä koirasta tulee vielä kauheampi. Tämä oli kuitenkin yksittäistapaus ja varmaan ihan sattumaa kuitenkin, koska ei ole toistunut, eikä se ole mitenkään pinna normaalia kireämmällä muuten. Perjantaina oltiin lagottoklubin hallivuorolla kuokkimassa, koska se oli juuri sopiva tilaisuus: halli täynnä ventovieraita koiria. Mudi ei murissut kellekään, yleensähän se sekä murraa että vinkuu riippuen vähän asetelmista. Nyt se vain vinkui. Pari kertaa kunnolla lelua saatuaan pystyi keskittymään omiin hommiinsa ihan ok, mutta heti kun laitoin sen tauolle käy siihen -makoilemaan, kitinä alkoi taas...

Vaihtoehtoja on nyt varmaan kolme:

1. antaa olla, toivoa että naapureissa ei kauheasti juosta jotta kotona säilyy joku rauha, lopettaa tavoitteellinen harrastaminen ja treenata vain keskenään ilman muita koiria. Rally-tokovaliota siitä tuskin ikinä tulee, RTK4 voisi saada niillä paskoilla 70p suorituksilla. Kisavireongelma on muutakin kuin ne nartut, joten olen varsin varma, että en saa sitä ikinä niin pakettiin, että 95 suorituksiin pystyttäisiin. Koska koira ei koulareita kaipaa, enkä mä tiedä onko mullekaan mitään väliä onko sillä RTK3 vai RTK4, niin mitä väliä. Ja onhan meillä vielä se peltojälki, mistä tavoitteena FH2.

2. yrittää kouluttaa koiraa. Muutama vuosi sitten kun vielä oltiin viikottaisessa tokoryhmässä, koira on voinut juosta pallonsa kanssa samalla kentällä narttujen seassa ja keskittynyt vain omaan tekemiseensä.. tokon paikallaolorivit on aina aiheuttaneet pientä kitinää mutta muuten ongelma ei todellakaan ole ollut näin paha. Auttaisi, jos koirahäiriötä olisi säännöllisesti. Enkä mä nyt sitten oikein tiedä, kun osa on sitä mieltä, että hallintaongelma ja sano sille että niin ei saa tehdä. Juttu on edelleen niin, että saan hakata sen kuoliaaksi ennen kuin menee perille. Missään muualla tilanne ei ole läheskään tällainen, vaan koira tottelee, enkä mä siksi oikein osta tota "hallintaongelmaa". Toisaalta sitten esim. vaikka jos olen pakannut ja sitten kun alan kantaa kasseja autoon, mudihan stressaa ja kiljuu ja on ihan paniikin partaalla että kai hää pääsee mukaan. Voin helposti kieltää siltä sen ryntäilyn ja käskeä sen istumaan tai makaamaan ihan mihin haluan, mutta sitten se istuu ja tärisee ja vinkuu silti. Hiljaa ja rauhassa en saa sitä olemaan, en mitenkään. Hallintaongelma? Mun mielestä kyse on koiran ominaisuuksien puutteesta. Se ei pysty. Narttumania on pahimmillaan hyvin saman näköistä, minkä takia olen edelleen siinä kannassa, että kyse on yliseksuaalisuudesta. Se ei pysty. Joku hormoni riivaa sitä niin, että se ei vaan pysty.

Korkea vire suojaa ulkoisilta häiriöiltä, ja pöne on helppoa saada korkeaan vireeseen. Tällöin se myös on ihan hyvin pystynyt keskittymään tekemisiinsä, tosin käytösruutua ei ole kokeiltukaan, ja luultavasti siinä ollaan niin tyhjän päällä, että kupla halkeaa ja vinkuna alkaa. Mä en vaan oikein haluaisi sitä rallyyn kovin korkeaan vireeseen. Rally on laji, jossa liian kiihkeät ja nopeat liikkeet kostautuu helposti, ja meidän tekniikka ei monessakaan liikkeessä kyllä kestä, jos vire nostetaan kovin ylös. Se on vähän niinkuin ojasta allikkoon.

3. kastroida se ja toivoa parasta. Ei sillä nytkään ole kavereita, sitä ei voi ottaa mihinkään ihmiskyläpaikkaan mukaan koska se helposti puree vieraita ihmisiä, koiraohitukset on ongelma jne. Miten se muka voisi enää mennä hirveämmäksi? Elämähän on kovin rajoittunutta jo nyt. Jos siitä kuoriutuu joku ilmestyskirjan peto niin jätetään vaan kimppatreenit väliin, koira kyläillessä edelleen kotiin ja jatketaan lenkkeilyä aamuyön pimeinä tunteina, kun muita ei tule vastaan...