YEK2S

Lauantaina ajeltiin Multamäen leirikeskukseen Laukaaseen, jossa oli meidän toinen NW sisäetsinnän kakkosluokan koe. Aamulla lähtiessä pakkasta oli -16, ja otin koirille lämpöalustat ja takit autoon. Töppöinen pääsi mukaan; se on aina niin selkeästi pahoillaan, kun sillä ei enää koe- ja kisareissuja ole, mutta pakkaamisen se kyllä edelleen ymmärtää. Se myös tuntuu menevän pitkästä autossa kököttämisestä jumiin, joten en mielelläni säilö sitä siellä koko päivää. Nyt tein kuitenkin tällaisen valinnan. Sittiäinen jätettiin kotiin, mikä oli myös hänestä kauheaa. Otti kyllä kongin mutta jäi sen kanssa eteiseen seisomaan uimalakki-ilmeessä. Mies nukkui alakerrassa yövuorojen jäljiltä ja heräisi myöhemmin viihdyttämään sitä. Näitä pitäisi harjoitella vähän enemmän, kun kaikkien mielestä se ainoana reissusta jääminen on kamalaa...

Päivällä aurinko porotti ja lämpötila nousi vähän plussalle. Käytin töppöistä vähän kävelemässä koepaikalla. Lämppähajut oli valitettavasti vain just ennen alueille menoja ja niihin pääsi silloin ennen omaa vuoroa, niin en voinut sitä niille viedä. En kyllä tiedä olisiko se ollut sen mielestä kivaa vai vaan vielä kauheampaa kiusaamista, niin lähellä mutta niin kaukana... 

Lakki oli arvottu numerolle 11, osallistujia oli 15. Etsinnät tehtiin 2+1+1 (tavallisin on 2+2, mutta sääntö sallii kaikki variaatiot; yleensä koepaikan tilat määräävät mikä valitaan. Henkilökunnan siirtymisiin menee eniten aikaa, joten jos alueet on kaukana toisistaan, ne kannattaa tehdä erikseen, ettei tuomari ja sihteeri-ajanottaja joudu jokaisen kanssa kävelemään ykköseltä kakkoselle ja seuraavaa osallistujaa varten takaisin ykköselle jne.). Huomasin vasta kotimatkalla että Lakin kanssa nosessa kisaaminen alkaa olla niin tuttua ja helppoa, että en kyllä suonut ajatustakaan sille, jaksaako se kolmannen kierroksen. Ja ihan samanlainen se olikin kun sitä autosta otin, mutta "jaksaako" ja "Lakki" ei ehkä muutenkaan ihan kuulu samaan lauseeseen, jos nyt asiaa ajattelee...

1. ja 2. alue tehtiin putkeen. Ykkösenä oli olohuone, jossa aikaa 3:00 ja yksi piilo.

Lakki lähti vasemmalle, jossa sohvan ja seinän välissä oli noin metrin leveä kolo, ja seinällä ikkuna. Se nousi pystyyn ja tarkisti ikkunan saumaa ja saranoita, mutta tuli alas ja pyörähti siinä. Sitten se nousi uudelleen, ja neni tiensi sälekaihtimien säätöosaan, sellainen valkoinen nuppi joka roikkuu langan varassa ja mistä ne kaihtimet nostetaan ylös. Sen se sitten ilmaisi ja taisin vielä kysyä ooksää varma, oli hän.

Toisena heti viereinen ruokailuhuone, jossa yksi piilo, aikaa 2:00.

Lakki meni lähdöstä ikkunalle ja pyöri takaseinällä, kunnes valui pöytien keskeltä etualalle ja kiinnostui tuon senkin laatikosta/kaapista. Se aika pitkään tutki sitä ja mietin jo että onkohan siellä saavuttamaton syvä piilo, mutta sitten nenä siirtyi syöttötuolin ja senkin väliseen saumaan (tms - mä voisin kisata kahdella koiralla kun ehdin heti ekan jälkeen unohtaa minkä kohdan se ilmaisi....) ja sen hän valitsi. Varmistin taas. Mun ensi kokeen tavoite on lopettaa se varmistelu.  Lakki on ollut hätäinen ja se on ollut perusteltua, mutta nyt se on jäänyt, niin on tosi ikävää aina epäillä ja laittaa se uudelleen näyttämään. Se syö pitemmän päälle koiran omaakin uskoa itseensä, jos ikinä ei ekalla uskota.

Sitten otettiin vielä kolmas alue ennen taukoa. Se oli joku rakennus kauempana rannassa, ja matkalle tehtiin kolme odottelupistettä. Tulipahan sitäkin taas harrastettua, ja ihme kyllä se on itsestään jotenkin kehittynyt helpommaksi. Lakki mielellään hyppää mua vasten ja yrittää sillä tavalla kysyä että eikö voitais jo mennä. Se on tosi herttaista. Aika usein siihen kyllä sitten liittyy vieno kitinä joka on äärimmäisen epäherttaista, mutta ottaen huomioon miten vaikeaa odottelu oli vielä vuosi sitten, edistys on kuitenkin huikeaa. Nyt se ei ala turhautua.

"miks me ei mennä jo?"

Kolmannella alueella oli vähän kaikkea, kaksi piiloa, aikaa 3:00. Tämän sai etsiä koira irti ja tein niin. Tässä vaiheessa myös alkoi jännittää kun oltiin edelleen tuloksessa kiinni.

oik.takanurkasta aukesi vielä keittiö

Lakki ampaisi ensin vasempaan takanurkkaan, mutta valui sieltä alueen oikeaa reunaa alkuun. Eka löytö nopeasti puukorin (nyt en muista oliko se noi siniset kaljalaatikot, kyllä kai, kun ei kuvasta muuta näe :D) alaosasta. Sitten se palasi aina sinne vasempaan takanurkkaan, ja kiipesi keittiötason reunan. Syvemmälle keittiöön mennessä huomasin että tuomari ei tule mun perässä, joten en käyttänyt aikaa sinne sen enempää. Tämä on tosi kurjaa, tässä vaiheessa itse on jo niin kokenut että siihen kiinnittää aina huomiota ja tietää mihin ei tartte aikaa tuhlata :p Vein koiran katsomaan kerrossänkyä ja hyppyytin sen alapedille mistä yritin sohia tutkimaan yläpedin pohjaa, mutta ei se halunnut. Hyppyytin sen sohvalle, tarkistutin sohvan vuodevaatelaatikon ja nostatin sitä monelle seinälle, mutta ei. Hoputin sitä moneen kertaan että äkkiä nyt, aika loppuu, mistä jäi paha mieli jälkikäteen, koska se oli huonoa ohjaamista. Mulla oli sellainen olo että siitä vasemmasta takanurkasta se oli kiinnostunut, mutta kyllä se olisi sieltä korkean jo ottanut jos siellä sellainen olisi. No ei ollut, kun matala, pehmustetun tuolin istuinosan alapuolen ja jalan saumassa, ja jostain syystä se valui sieltä tuolin taakse seinälle ja ylös. Tämä osoittautui tän kokeen ratkaisevaksi tekijäksi eikä oltu todellakaan ainoat joilla aika loppui sitä tarkentaessa. Taisi noin puolilta jäädä löytymättä ja kaikki koirat oli tosiaan työstäneet sitä ylös.

Sitten oli ruokatauko.

tää on mun nosekoenäkymä

Viimeisen etsinnän sai myös tehdä vapaana ja tännekin oli se pari odotuspistettä, niin tuli sitäkin vielä harjoiteltua. Kuva on otettu alueen takaa, missä oli parin metrin vyöhyke biljardipöytineen ym, ja se ei kuulunut alueeseen. Oikeasti en ehkä olisi päästänyt koiraa irti, vaan olisin halunnut pitää sen kiinni ja tutkia tän järjestyksessä, mutta nyt kun ei oltu enää satasessa kiinni niin otin sen vain treeninä. Se itsenäisyys on ollut haaste, itse asiassa juuri sama tuomari syksyn kokeessa sanoi, että sen pitäisi vähän oppia vastustamaan ohjausta jos se on hajulla. Nyt otin sen kuitenkin vain treeninä ja päätin antaa mennä vapaana, ja yrittää vielä jättäytyä kauemmas että se menisi itse. Kaksi piiloa, aikaa 3:30.

kohteiden päällä odottelu on helpompaa

tämä kuvattu alueen takaa, eli lähtö keskellä edessä olevassa oviaukossa

Lakki lähti ovesta oikealle ja kiinnostui pelikoneesta, ja nopeasti sen lyhyeen sivuun kädensijaan (syvennys mistä laitetta kannetaan) ilmaisu, jonka taas varmistin kun se tuli niin äkkiä. Sitten se lähti jatkamiskäskyllä jatkamaan ja juoksi tuonne alueen taakse suunnilleen siihen mistä tää kuva on, ja kutsuin sen takaisin kun se olisi mennyt yli. Se tuli alkuun ja pyöräytin sen vasemmalle, jolloin se kiinnostui pianon ja seinän välistä ja laski nenän pianon polkimille, johon taas ilmaisu. Kysyin että ei voi olla totta, sehän on aivan liian nopeasti ja aivan liian lähellä sekä alkua että toista piiloa, mutta kyllä hän oli sitä mieltä. Tää säätö maksoi meille tämän alueen nopeimman ajan ja palkinnot siitä, mutta oltiin sitten toiseksi nopeimpia :D Hän oli hyvin tyytyväinen itseensä ja halusi pitkään pelata pallolla ulkona.

Kaikki tuntui helpolta ja vaivattomalta, ja kokonaisuutena nämä kyllä oli helpot kakkosen kokeet koska satasia tuli peräti 7/15. Lakki oli ekana ei-satasen saaneista. Ei mua haittaa ollenkaan ettei me saatu, sillä on jo siitä ekasta kakkosen sisäetsintäkokeesta satanen ja mua kyllä vähän hirvittää että sinne kolmosiin en todellakaan halua joutua. Toista satasta odotellessa voi vielä sinänsä rauhassa kisailla, mutta sitten kun se pärähtää kisakirjaan, pitää tosissaan alkaa pelkäämään kolmatta ja luokkanousua  :D Mulla on kuitenkin sellainen visio kun se on vielä nuori ja monessa asiassa kokematon tai melko vähän kokenut koira, että pari vuotta voitais hyvin pyöriä kakkosissa. (Nyt varmaan käy niin että sitä vikaa sitten oikeasti metsästetään kymmenen vuotta tai ei saada ikinä....).

Olipas kivaa kun oli valoisaa mennessä ja valoisaa tullessa. Mies oli käynyt nahkiaisen kanssa pitkällä kävelyllä ja hänkin oli sitten kuitenkin ollut ihan tyytyväinen kotona. Jos mun koirilta kysytään niin ne kaikki epäilemättä valitsee mukaan pääsyn, vaikka se tarkoittaisi lähinnä autossa möllöttämistä. Aina ei voi päästä ja jotenkin monesti itsellä on sellainen olo, että vain yhden koiran kanssa reissaaminen on hirveän helppoa, niin sitäkin tekee mieli harrastaa. Lisäksi noiden junnujen kanssa pitäisi oikeasti miettiä sitäkin, että pöne ei tässä ikuisuutta ole, ja sitten kun ne jää kahdestaan, on osattava jäädä yksinyksin kotiin, ettei molempia tartte aina ottaa mukaan.

Kululaskelmat

Kulut päivitetty (linkki yläpalkissa, sivu päivittyy aina kuun lopussa).

Laskeminen on hirveää ja vähentää spontaania ostokäyttäytymistä, tosin niin on vähentänyt hintojen nousukin.

Ensi kuu hirvittää jo etukäteen koska sinne on tulossa valtava paukku. Mutta ei mua niinkään se hirvitä että rahaa menee, vaan se että mun pitää kirjoittaa ne ylös 🤔

Kantoluodon nosekoulutus

Yhdistyksemme järjesti Kantoluodon kouluttamaan nosea, tai nosekoirille jotain hänen osaamaa teemaa, nosesta hän ei omien sanojensa mukaan ymmärrä mitään. Myönnän avoimesti että olen vältellyt ko. herraa koska pääasiassa en pidä pk-puolen kouluttajista enkä pidä kouluttajista joista tulee äkkiä The Nimi, ja hänessä yhdistyy nämä molemmat... Myönnän myös että kaikki ennakkoluuloni katosivat jo alkupuheiden  aikana ja pitkästä aikaa oli niin antoisa koulutus, että sunnuntaina tuntui kuin olisi oivallusten ilotulitusten jälkeinen krapula :D Ei häntä turhaan kehuta, hän on todella heittäytyvä, kohtelee jokaista koirakkoa yhtä kivasti riippumatta koiran rodusta tai ohjaajan tavoitteista, hän osaa selväsanaisesti perustella tekemisensä ja onhan hän ihan tosi taitava lukemaan koiria ja ohjaajiakin. Lämmin suositus siis!

Meillä oli kymmenen koiraa, joista yksi perui, ja muutama teki muuta (rallya ym) ja loput nosea. Kantoluoto on mielentilan, palkkaamisen ym mestari ja niihin teemoihin meidänkin jutut pohjautui, mutta nosen näkökulmasta. Paljon siis lähtötreeniä, kiihkeiden koirien juttuja, keskittymistä oikeaan asiaan (laatikot) ja kyllä se keskustelu myös rönsyili aika kauas. Olin ilmoittanut Pajun, koska epäilytti millaista pk-paskaa siellä on tarjolla ja Pajun kanssa ei ahdista kuten Lakin kanssa tekisi. Mentiin kimppakyydillä Hyrrän omistajan autolla, koulutus oli Heinolassa.

Kerroin viime kesäisestä koivennostoepisodista ja siitä seuranneista jäätymisistä, ja kerroin että koira on toisaalta myös hyvin kiihkeä. Kouluttaja ei hirveästi etukäteen halunnut spekuloida eikä juuri kommentoinut sanomisiani. Toin Pajun sisälle ja se hyppi kaikkien sohvalla istuvien naamalla saakka, mutta kun aloitettiin, se tuli sieltä hyvin, palkkasin sitä vähän sivulle ja sitten lähetin sen laatikoille. Eka kierros meni hyvin, sitten vaihdettiin hajulaatikkoa sellaiseen mistä aiempien koirien perusteella tiedettiin että haju tulee aika huonosti ulos. Paju kiersi laatikot useaan kertaan ja meni senkin ohi monesti, ja lopulta laajensi seinille, ennen kuin löysi. Sitten mun piti viedä se autoon ja puhuttiin pitkään.

Kiihkeän koiran ei saa antaa työskennellä väärässä mielentilassa. Tottiksessa tms se on vielä kohtuullisen helppoa, mutta nosessa on tosi vaikeaa tietää, eikö koira reagoi hajuun koska se etsii väärässä tilassa, vai siksi että haju nyt ei vaan satu tulemaan nokkaan? Pajun kohdalla näytti kuulemma siltä että tein oikean ratkaisun ja koira ei vaan saanut hajua aiemmin. Keskeyttäminen on aina riski koska ei voi olla ihan satavarma mihin koira sen yhdistää.

Toisena tehtiin käytävää, jossa tiesin olevan kolme kätköä ja että ne on kaikki Pajun ulottuvilla. Käytävän päästä pääsi ympäri ja palaamaan laatikkoetsintähuoneen kautta takaisin lähtöön. Paju ampaisi hirveää vauhtia melkein alueen perälle, ja heti kuului takaa että tuo se takaisin alkuun. Käveltiin siis läpi ja lähetin sen uudelleen. Jostain syystä kaikki koirat ymmärsi tän ihan tosi hyvin ja Pajukin alkoi heti lähdössä tosi tarkkaan nuuhkuttaa. Käytävällä heti jos meni hajun ohi, piti taas palata uudelleen alkuun, eli haluttiin että ne otetaan järjestyksessä. Paju jäi aika paljon kiinni aiemmin löydettyihin, sitä jättämistä pitäisi harjoitella erikseen. Vika oli vaikea, Paju kiipeili tuolien päällä ja kaatoikin yhden, kun olisi pitänyt mennä alle. Siellä siis tosi pitkään etsittiin, se välillä meinasi jo lopettaa mutta jatkoi sitten kuitenkin.

Jäätymistä ei nyt nähty, mutta tämän perusteella kouluttaja oli sitä mieltä, että ei sillä kusemisella välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa. Se voi hyvin olla keino purkaa liian korkea vire. Mietittiin siihen mahdollisia toimintamalleja ja paras idea oli odottaa että se sitten uudelleen aktivoituu tekemään mitä tahansa, ja alkaa palkata siitä namien heittelyllä millä saa lisää liikettä. Kantoluoto sanoi, että se saattaa hyvin jäädä iän myötä täysin poiskin, kun nyt vahvistelee oikeita asioita. Jäätymistä voisi yrittää lavastaa myös vaikka tokossa ja opettaa siellä aktivoitumaan uudelleen, niin se voisi auttaa noseenkin.

Kiihkeän koiran kanssa pitää olla tarkkana siitä että juoksemalla ja sekoilemalla ei etsitä, eli tällaisia treenejä lisää, missä pääsee alueen läpi kiertämään alkuun. Aina jos juoksee, paluu alkuun. Paljon pitäisi tehdä treenejä missä piilo on heti lähdössä, hän sanoi että varmasti ainakin kolmasosa-neljäsosa kaikista pitäisi olla sellaisia. Sellaistakin voi tehdä, että jos lähtö on huono (juoksee), koira viedään pois ja appari lisää alkuun hajun jos siinä ei oikeasti ollut. Kun koira tuodaan uudelleen, sille tulee mielikuva että se missasi sen alun hajun.

Purkkirataa voisi myös tehdä ja opettaa siinä että heti jos ei etene järjestelmällisesti ja etsi ekasta asti, joutuu pois.

Paju sai suuret kehut, joita tämä herra ei kyllä turhan päiten jaellut :) Mutta se olikin ihan sikahieno.

Yksi suurin oivallus liittyi häiriötreeniin. Jos ympäristö häiritsee koiraa, pitäisi miettiä mitä koira haluaa.

    1) häiriö häviää (esim koira paikalla olossa ja kun hyvä, toinen koira menee pois näkyvistä)
    2) häiriö jää kauemmas (esim henkilöryhmä, kun hyvä, seurauta pois sieltä)
    3) häiriötä saa mennä katsomaan kun tekee ensin oikein (esim. rallyn houkutus, ihmiset)

Kaikki nämä vahvistaa ajatusta, että tekemällä oikein, häiriö lakkaa häiritsemästä, ja koiralle tulee hallinnan tunne ympäristön suhteen. "Kun mä vaan seuraan niin toi oravakin varmasti häviää kiusaamasta".

Pääasiassahan ihmiset hieroo tollasia asioita täsmälleen toisin päin, eikä käytä häiriön poistamista vahvisteena. Mätetään vaan nakkia naamaan. Toimiihan sekin, mutta miksi ei ottaisi kaikkia tehoja irti?

Jos koiraa kiinnostaa ihmiset, moni päästää sen etukäteen moikkaamaan että "on sitten helpompaa keskittyä". Toimii sekin joillekin, mutta tiedosta, että vahvistat silloin hillumista. Paljon on myös koiria, joiden omistaja luulee että ne rakastaa vieraita ihmisiä, mutta "flirt" on yksi neljän f:n strategiasta uhkaavissa tai painostavissa tilanteissa ja moni koira onkin oikeasti vähän epävarma, ja naamioi sen mielistelyyn. Tunnistin Sienen; sen osalta mietittiin monesti miksi koira haluaa mennä nuohoamaan yleisöön eikä se parane vaikka sen antoi tai ei antanut tehdä niin.

Odotustilanteita hän treenaa paljon. Joka lajissa. Tavoitteena se että "tässä on hyvä" ja koira oikeasti lakkaa haluamasta mihinkään muualle. Nosessa me tehtiin tätä lähdössä. Ohjaaja fokusoi koiran alueelle mutta lähetyksen sijaan palkkaamisen sen itse, tai appari tulee palkkaamaan. Kymmeniä toistoja kunnes koira oikeastaan lakkaa odottamasta että joojoo lähetä mut jo. Vasta sitten se lähetetään. Alkeita voi tehdä ihan niin, että appari seisoo namin tai lelun kanssa parin metrin päässä ja ohjaaja pitää koiraa hihnassa. Aina kun se yrittää tempoa palkkion luokse, sitä ei vaan päästetä. Kun se luopuu, ohjaaja palkkaa itse. Kun se ei yritä tavoitella apparia, appari heittää hänellä olevan palkan koiralle.

Kohdistustreeniä tehtiin lähtöihin vissiin joka koiralle, yllä olevan kaltaisesti.

Kokeissa, varsinkin rallyssa, näkee tosi paljon sitä, että ennen omaa vuoroa lämpätään koiraa, eli temputetaan namit kädessä. Koira saa nakkia ja palloa ja sitten tulee meidän vuoro, palkat menee piiloon eikä niitä kehässä koskaan tule. Iso osa joko lässähtää tai kiihtyy. Mikä järki siinä on, että ennen omaa vuoroa on kivointa, kun se paras pitäisi olla siellä suorituksessa?

Hän käski miettiä myös sitä, mistä se johtuu, jos vastaus on "mutkun tätä pitää purkaa ennen omaa vuoroa". Miksi koira ei voi olla keskittynyt, motivoitunut ja rento ilman että heittelet sille puoli tuntia palloa ensin?

Työkoiraohjaajat tekee etsintätreenejä niin, että laitetaan koira tyhjään tilaan ja vasta kun on "löysät pois" ja se etsii hyvin, laitetaan sinne hajunlähde. Ohjaaja voi myös seistä sen päällä ja astua syrjään ja antaa koiralle mahiksen löytää ja ilmaista vasta kun se etsii halutussa tilassa. Pajulle voisi kokeilla myös tällaista.

Laatikot hän kouluttaisi niin, että ensin fokus laatikkoon (vain yksi laatikko muuten tyhjässä tilassa) ja toisaalta erikseen, mutta hyvin pian mukaan, erottelu. Laatikoiden määrää lisätessä vahvistetiheyden pitäisi pysyä korkealla eli paljon myös löytöjä. Kakkosissa tulevat muovipurkit, ämpärit ym hän kouluttaisi niin, että aluksi pelkkää tiettyä lajia, jotta ne ei arvotu eri arvoisiksi. Eli esittelee ämpärit niin että on vain ämpäreitä ja niin edelleen.

Miten suhtautua valeilmaisuihin? Ei vaan vahvista? Lopettaa etsintätyöskentelyn? Riippuu koirasta ja tilanteesta (koiran osaamistasosta). Varottava joka tapauksessa ettei koira ala ketjuttaa asioita.

Ihan jäi sellainen olo että tekisi mieli mennä Lakin sirun luvun kanssa hänelle yksärille. En vaan vieläkään tiedä mikä Lakille siinä ensisijaisesti toimii vahvisteena. Ei pelkkä ihmisen poistuminen, kun se kuitenkin on myös ihmisistä kiinnostunut, muttei vaan haluaisi että ne heti koskee sitä. Ehkä se pitäisi opettaa vihjeestä hyppäämään vieraita päin? Tunkemaan pää heidän taskuun? En minä tiedä mitä se siinä tilanteessa eniten haluaa.

Pajun tokot

Ilmoitin Pajun tokon alkeiskurssin hallittavuustestiin. Testi meni melko vauhdikkaasti, mutta koira kyllä syö ja leikkii kuin piru itse ja ehtii vaan siinä ohessa tehdä sen sata muutakin asiaa. Motivaatiotahan noissa katsotaan, jotta kurssilla voidaan keskittyä uuden asian opettamiseen eikä tartte virpoa koiran nenää ylös maasta tms. Lisäksi olisi kiva ettei koira räyhää niin että häiritsee muita tai yritä tappaa ketään. Aika monta oon itsekin ollut pitämässä.

Paju pääsi kurssille ja sitä on nyt kaksi kertaa jäljellä.

Ollaan aikalailla käyty alokasluokan liikkeet läpi; sivulle tulo ja seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahan meno, kaukokäskyt, kapulan pito ja hyppy. Paikalla oloa ei oo jostain syystä tehty yhtään, ei kyllä haittaa koska melkoinen tuskan hiki mahtaa olla...

Kirjoitin hakemukseen, että motivaatiota on jopa haitaksi asti, mutta osaamista ei, ja että koira ei minusta "opi normaalisti" tai en osaa vieläkään oikein käyttää sitä. Ollaan edistytty ihan hirveästi ja tuntuu että joku lukko on auennut! Se on jopa alkanut oppimaan että sillä mitä ohjaaja suustaan päästää, on jotain merkitystä, ja että vain pyydetyistä jutuista saa palkkaa. Paju on myös mun eka koira joka jaksaa koko 45min tunnin keskittyä ihan samalla tavalla alusta loppuun. Pieniä taukoja pidetään, pääasiassa niin että otan sen syliin tai pidän sitä pannasta ja rapsuttelen rinnasta. Taukokäytös matolle tai häkkiin olisi kanssa yksi projekti. Sillä ei väsymys näy mitenkään ja se jaksaa syödä namejakin niin paljon että kaikki aina ihmettelee mihin mahaan ne menee 😄 Toistoja se tekisi loputtomiin. Melko erikoinen eläin, kyllähän yleensä kaikki väsyy tollasessa sessiossa ja keskittymiskyky ja intensiivisyys laskee.

Ehkä yksi hetki mikä on jäänyt mieleen, oli seuraamistunnilla. Sanoin että minusta koira tuntuu jotenkin vaisulta ja jähmeältä, johon kouluttaja vastasi että haloo pahvi sehän vain keskittyy! Toden totta se eläin joka ekalla tunnilla roikkui mun nyrkissä ja käveli enemmän kahdella kuin neljällä jalalla, oli oppinut imutukseen. En silti oo ihan varma millä tekniikalla sen seuruun tekisi loppuun, mutta ainakin se tosiaan on oppinut kävelemään jalat maassa ja olemaan menemättä ihan sekopäisiin tiloihin vaikka ruoka on kädessä melkein saatavilla.

Toinen hauska juttu on pito. Opetin sen sille kotona puruluulla, kun mikään mitä aiemmin olin tehnyt, ei toiminut yhtään. Se kyllä tykkää kantaa kaikenlaista, mutta tässäkin tuli se että heti kun mulla on namit, se menee niin jähmeäksi että ei kykene enää. Puruluun piti olla sopivan hyvä; liian huonolla se ei halunnut sitä vaan jäi namien käyttämiseen, liian hyvällä sille tuli "häivyn syömään tämän" -efekti. Sellainen valkoinen perusluu oli sopiva että se namien kyttäämiseltä kykeni avaamaan suun ja ottamaan sen vastaan. Palkkasin aluksi pelkkää haukkaamista ja pidin luusta koko ajan kiinni, ja siitä se sitten lähti etenemään. Kun se ei enää ajatellut häipyvänsä ja uskalsin alkaa päästää irti, kesto tuli avoimen namikäden tuijottaminen kautta helposti. Sitten vaan vaihdoin esineen, pari toistoa luulla ja kolmannella vaivihkaa lennosta kynä tai keppi ja siitä se eteni.

Nyt mulla on koira jonka kapulahulluus on sillä levelillä että kaivaessani treeniliivin takataskua se toivoo että sieltä tulisi ennemmin kapula kuin lelu. 😄

Leikkiminen on kurssilla myös parantunut paljon, ja teen paljon lyhyitä leikkejä ja taas jatkuu. Tällä tyylillä hyvin pystyy vaihtamaan namien jälkeen leluun ja taas takaisin. Aiemminhan sillä oli vaikeaa namien jälkeen enää vaihtaa leikkiin vaan ruuan kyttääminen jäi päälle.

Viikko sitten joku älypää laittoi koiralle valjaat kun satoi kaatamalla. Se oli läpimärkä kun oltiin pissillä käyty ja sisälle päästy. Oli pakko ottaa ne kylmät ja märät valjaat pois ja se oli mulla irti koko tunnin. Aiemminkin on ollut hetkiä kerrallaan. Eilen oli kanssa koko tunnin irti, vain kujaluoksetuloihin kytkin sen varuilta. Joskus ekoilla kerroilla se yritti useasti jonkun koiran tai ihmisen luokse varsinkin siirtymistä kun ei tehty mitään. Joku kerta mulla meni hermo kun se sinkosi mun taakse takana tulevan koiran luokse ja vaikka hihna toki esti, nappasin sitä pannasta ja sanoin painokkaasti että nyt sitten loppuu tollaset. Sen jälkeen se ei ole yrittänytkään, eikä ole enää joka sekunti vahdittava ts voin vaikka nostaa sen hihnan maasta ilman että tarttee perssilmällä vahtia ettei sen ampaise heti johonkin.

Kokeeseen? Taisin testissä sanoakin että tottakai jos siitä joskus koevalmis tulee, vien sen kokeeseen, mutta se ei ole koskaan ollut itsessään mikään tavoite. Russelin kanssa on tosi erilaista harrastaa ja ihanaa kun vilpittömästi osaa nauttia vain siitä harrastamisesta ja yhdessä oppimisesta. Ihanaa kun tuntuu että oon oppinut puhumaan pajua. Noiden truu koirien kanssa joka lajissa se koetavoite aina vähän kummittelee siellä taustalla, mutta terrierin kanssa ei. Pelkkä mahdollinen ALO1 tai TK1 tuntuisi sen kanssa yhtä valtavalta kuin jonkun mudin valioituminen 😄