Ilmoitin Pajun tokon alkeiskurssin hallittavuustestiin. Testi meni melko vauhdikkaasti, mutta koira kyllä syö ja leikkii kuin piru itse ja ehtii vaan siinä ohessa tehdä sen sata muutakin asiaa. Motivaatiotahan noissa katsotaan, jotta kurssilla voidaan keskittyä uuden asian opettamiseen eikä tartte virpoa koiran nenää ylös maasta tms. Lisäksi olisi kiva ettei koira räyhää niin että häiritsee muita tai yritä tappaa ketään. Aika monta oon itsekin ollut pitämässä.
Paju pääsi kurssille ja sitä on nyt kaksi kertaa jäljellä.
Ollaan aikalailla käyty alokasluokan liikkeet läpi; sivulle tulo ja seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahan meno, kaukokäskyt, kapulan pito ja hyppy. Paikalla oloa ei oo jostain syystä tehty yhtään, ei kyllä haittaa koska melkoinen tuskan hiki mahtaa olla...
Kirjoitin hakemukseen, että motivaatiota on jopa haitaksi asti, mutta osaamista ei, ja että koira ei minusta "opi normaalisti" tai en osaa vieläkään oikein käyttää sitä. Ollaan edistytty ihan hirveästi ja tuntuu että joku lukko on auennut! Se on jopa alkanut oppimaan että sillä mitä ohjaaja suustaan päästää, on jotain merkitystä, ja että vain pyydetyistä jutuista saa palkkaa. Paju on myös mun eka koira joka jaksaa koko 45min tunnin keskittyä ihan samalla tavalla alusta loppuun. Pieniä taukoja pidetään, pääasiassa niin että otan sen syliin tai pidän sitä pannasta ja rapsuttelen rinnasta. Taukokäytös matolle tai häkkiin olisi kanssa yksi projekti. Sillä ei väsymys näy mitenkään ja se jaksaa syödä namejakin niin paljon että kaikki aina ihmettelee mihin mahaan ne menee 😄 Toistoja se tekisi loputtomiin. Melko erikoinen eläin, kyllähän yleensä kaikki väsyy tollasessa sessiossa ja keskittymiskyky ja intensiivisyys laskee.
Ehkä yksi hetki mikä on jäänyt mieleen, oli seuraamistunnilla. Sanoin että minusta koira tuntuu jotenkin vaisulta ja jähmeältä, johon kouluttaja vastasi että haloo pahvi sehän vain keskittyy! Toden totta se eläin joka ekalla tunnilla roikkui mun nyrkissä ja käveli enemmän kahdella kuin neljällä jalalla, oli oppinut imutukseen. En silti oo ihan varma millä tekniikalla sen seuruun tekisi loppuun, mutta ainakin se tosiaan on oppinut kävelemään jalat maassa ja olemaan menemättä ihan sekopäisiin tiloihin vaikka ruoka on kädessä melkein saatavilla.
Toinen hauska juttu on pito. Opetin sen sille kotona puruluulla, kun mikään mitä aiemmin olin tehnyt, ei toiminut yhtään. Se kyllä tykkää kantaa kaikenlaista, mutta tässäkin tuli se että heti kun mulla on namit, se menee niin jähmeäksi että ei kykene enää. Puruluun piti olla sopivan hyvä; liian huonolla se ei halunnut sitä vaan jäi namien käyttämiseen, liian hyvällä sille tuli "häivyn syömään tämän" -efekti. Sellainen valkoinen perusluu oli sopiva että se namien kyttäämiseltä kykeni avaamaan suun ja ottamaan sen vastaan. Palkkasin aluksi pelkkää haukkaamista ja pidin luusta koko ajan kiinni, ja siitä se sitten lähti etenemään. Kun se ei enää ajatellut häipyvänsä ja uskalsin alkaa päästää irti, kesto tuli avoimen namikäden tuijottaminen kautta helposti. Sitten vaan vaihdoin esineen, pari toistoa luulla ja kolmannella vaivihkaa lennosta kynä tai keppi ja siitä se eteni.
Nyt mulla on koira jonka kapulahulluus on sillä levelillä että kaivaessani treeniliivin takataskua se toivoo että sieltä tulisi ennemmin kapula kuin lelu. 😄
Leikkiminen on kurssilla myös parantunut paljon, ja teen paljon lyhyitä leikkejä ja taas jatkuu. Tällä tyylillä hyvin pystyy vaihtamaan namien jälkeen leluun ja taas takaisin. Aiemminhan sillä oli vaikeaa namien jälkeen enää vaihtaa leikkiin vaan ruuan kyttääminen jäi päälle.
Viikko sitten joku älypää laittoi koiralle valjaat kun satoi kaatamalla. Se oli läpimärkä kun oltiin pissillä käyty ja sisälle päästy. Oli pakko ottaa ne kylmät ja märät valjaat pois ja se oli mulla irti koko tunnin. Aiemminkin on ollut hetkiä kerrallaan. Eilen oli kanssa koko tunnin irti, vain kujaluoksetuloihin kytkin sen varuilta. Joskus ekoilla kerroilla se yritti useasti jonkun koiran tai ihmisen luokse varsinkin siirtymistä kun ei tehty mitään. Joku kerta mulla meni hermo kun se sinkosi mun taakse takana tulevan koiran luokse ja vaikka hihna toki esti, nappasin sitä pannasta ja sanoin painokkaasti että nyt sitten loppuu tollaset. Sen jälkeen se ei ole yrittänytkään, eikä ole enää joka sekunti vahdittava ts voin vaikka nostaa sen hihnan maasta ilman että tarttee perssilmällä vahtia ettei sen ampaise heti johonkin.
Kokeeseen? Taisin testissä sanoakin että tottakai jos siitä joskus koevalmis tulee, vien sen kokeeseen, mutta se ei ole koskaan ollut itsessään mikään tavoite. Russelin kanssa on tosi erilaista harrastaa ja ihanaa kun vilpittömästi osaa nauttia vain siitä harrastamisesta ja yhdessä oppimisesta. Ihanaa kun tuntuu että oon oppinut puhumaan pajua. Noiden truu koirien kanssa joka lajissa se koetavoite aina vähän kummittelee siellä taustalla, mutta terrierin kanssa ei. Pelkkä mahdollinen ALO1 tai TK1 tuntuisi sen kanssa yhtä valtavalta kuin jonkun mudin valioituminen 😄
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti