2022

Aika perinteisen vuosikatsauksen - näitä on niin hauskaa lukea myöhemmin. Viime vuoden kirjoitus on täällä. En asettanut kauheasti tavoitteita; pöne oli elossa mutta lääkitty ja sen osalta kaikki kokeet jäi. Paju lakkasi kusemasta sisälle ja eteni nosessa mutta muuten se ei vieläkään osaa mitään, eikä minusta opi "normaalisti". Lakki eteni paljon sekä nosessa että pk-lajeissaan.

Tammikuussa ei ole tehty mitään tähdellistä. Oon mökkeillyt enemmän kuin koskaan ja surrut kuollutta mummoa ja Sientä. Lakki täytti 2v.

Helmikuussa käytiin nosemölleissä joissa kaikki sai tehdä jotakin. Ajettiin Helsinkiin jossa Lakilla oli käsittely-yksäri ja kaikki pääsi uimalaan uimaan. Töppöinen runteli Pajua useaan otteeseen ja ihan melkein varasin sille lopetuksen, mutta sitten lääkitys tehosi (?) ja tilanne rauhoittui. Epäselväksi jäi johtuiko se edes kivuista vai laittoiko se vaan aikuistuvaa russelia ruotuun. Niillä ei ole mitkään hyvät välit, kaikki Pajussa ärsyttää töppöistä.

Maaliskuussa Lakki starttasi uudelleen noseuransa tauon jälkeen ja satasten ilotulitus alkoi. Ekana sisäetsintä jonka se voitti, myöhemmin eka KEKin satanen. Tuskailin Pajun sisäsiisteyden kanssa kun se edelleen 11kk iässä säännöllisen epäsäännöllisesti pissi lattialle.

Huhtikuussa Paju täytti vuoden. Tein toisen ja viimeisen nosen vkt-harjoittelun. Lakille kaksi satasta lisää ja se nousi kaikkien osioiden etsinnöissä kakkosiin. Korkattiin maastokausi ja olin aivan lääpälläni Lakin "vauhtia enemmän kuin järkeä" -meininkiin.

Toukokuussa Sieni olisi täyttänyt 11v ja katkeruus ja suru on edelleen joka päiväistä. Kuun alussa käytiin pelkän Pajun kanssa parin päivän yhdistetty telttailu-hotellireissu, mudit oli porukoilla mökillä. Paju korkkasi nosekoeuransa kaikkien osioiden kokeessa, josta 75p ja ulkoalueen nopein. Oli melko kutkuttavaa ja toisaalta hirveän vaikeaa aloittaa taas koeura uuden koiran kanssa; ei mitään tietoa miten hänet pitäisi valmistella suoritukseen. Loppukuusta vatsatauti saavutti meidät ja käytin yli 500e russelin ripulin hoitoon, samalla peruuntui helatorstaiviikonlopun vaellus. Lakkikin sairastui mutta tokeni ilman lääkärissä käyntiä, pappa säästyi taudilta.

Kesäkuussa korkkasin mun vkt-urani ihanan NWS:n porukan yökokeessa. Lakki pääsi nollakoiraksi (ykkösen koe) ja muistan ikuisesti kun tuomari kommentoi sen nopeita aikoja "no sehän on kakkosen koira". Mulle se oli edelleen se pentu joka vasta aloitti koeuransa, ja yhtäkkiä siitä alkoi tulla vakavasti otettava kisakoira. Treenattiin paljon maastoja, siis jälkeä ja esineitä, haku jäi meiltä yhdistyksen politiikan takia tällä kaudella kokonaan ohjelmistosta.

Heinäkuussa oli koko vuoden odotettu Muotkan vaellus, jossa kaikki mahdollinen meni pieleen ja oli puolesta vuorokaudesta kiinni etten itse ottanut mediheli-kyytiä. Ensi kesälle ei ole suunniteltu yhtään mitään, ja rehellisesti en tiedä uskallanko enää ikinä lähteä mihinkään. Onhan sitä naurettu että kun kaikille muille on tapahtunut kaikkea niin jäljellä oli enää minä ja Lakki, ja nyt kun se osui mulle, niin ensi kesänä varmaan sitten tappaisin Lakin...

Elokuun alun makasin sairaalassa ja mies yritti pitää koirat järjissään, ihmeen hyvällä menestyksellä. Lakki korkkasi puolikuntoisen ohjaajan kanssa 2lk KEK:n ja vetäisi heti satasen sieltäkin. Loppukuusta Lakki kävi MH:ssa tekemässä itsensä näköisen suorituksen, vähän kyllä harmittaa se käsittely. Tavallaan se ykkönen "väistää tai murisee" on totta; niinhän se ensin teki. Testi ei vaan kerro sitä että parin osion jälkeen kun odotettiin että siviilit poistuu alueelta, Lakki päätti että testinjohtaja on riittävän tuttu ja meni könyämään hänen syliinsä. Onhan noi aina sellaisia että pakko vetää mutkat suoriksi, mutta osoitti taas itselle että samaan arvosanaan mahtuu kuitenkin hyvin erilaisia reaktioita ja yksilöitä, eikä pelkkä testitulosten tuijottaminen kerro sitten kuitenkaan kauheasti mitään. Töppöinen täytti 14v ja on syönyt gabapentiiniä jonkun aikaa, ja voi olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Mietin silti paljon sitä koska vanha koira pitäisi päästää pois.

Syyskuussa tein lyhyen ja litimärän keski-Suomen vaelluksen junnujen kanssa. Lakki kävi muutamat kakkosen kokeet joissa sataset oli tosi pienestä kiinni. Kisasin yhden ykkösen KEKin myös Inkun kanssa ja se oli sikahauskaa! Pajulla alkoi joskus kesällä ihme lamaantuminen kesken etsintöjen; se yritti alkukesällä nostaa koipea alueelle ja karjaisin sille että mitä vittua, ja se lähti siitä. Pidin paljon taukoa kun en ymmärtänyt sitä enkä osannut auttaa sitä. Russeli jos päättää että ohjaajani on väkivaltainen hullu (oli se sitten totta tai ei) niin se ei sitten tee enää mitään vaikka miten lepertelet, käsket ja tsemppaat.

Lokakuussa muutettiin ja oli vielä yksi KEK2, josta jäi paska fiilis ja päätin että nyt on taas tauon paikka. Maastoja treenattiin edelleen aika paljon, Lakki olisi hyvinkin valmis ainakin avo, jos ei voi-jäljelle. Vain se tottis kusee... treenimotivaatiota syö se että se sirun luku on ongelma. Jossain vaiheessa tormistauduin ja aloin vaan treenata sitä, ja koin että se eteni paljon. Tottis on silti ihan lapsenkengissä ja mitään kokeenomaista tms se ei ole tehnyt yhtään, palasia on kyllä joka juttuun paljonkin. No mihinkän sitä olisi kiire valmiissa maailmassa. Tehtiin joitakin treenejä myös kovan alustan jälkeä ja se oli tosi hauskaa.

Marraskuussa jäi hyvä mieli käsittelystä sekä hieronnassa että silmälääkärissä; Lakki oli tosi nätisti ja molemmissa homma hoitui hyvässä yhteistyössä. Loi uskoa että kyllä se sirukin saadaan sujumaan. Treenit hiipui joka lajissa. Paju tuntui välillä paremmalta ja ahdistukset alkoi jäädä vähemmälle. Papparainen porskuttaa edelleen ja aina kun mietin että olisiko aika, se suorastaan säteilee elämäniloa ihan kuin osoittaakseen että älä sä ämmä mieti sellaisia.

Joulukuussa ilmoitin sitten kuitenkin Lakin vielä ykkösen sisäetsintään vaikka ei pitänyt tänä vuonna enää kisata, ja sehän veti homman kotiin ja nousi sielläkin kakkosiin. Lakki kävi vuoden aikana  yhteensä 9 nosekoetta, joista kuusi kertaa luokkanousutulos (satanen). Ei hullumpaa, ei. Paju on ollut treeneissä niin kiva että melkein tekisi mieli katsoa sillekin joku koe. Hirveän helppo se on ollut muutenkin yksittäisiä murkkuiän piikkiin meneviä tempauksia lukuunottamatta. Muutettiin uudelleen ja nyt riitti sekin toivottavasti vuosiksi taas.

Toiveita ensi vuodelle? No pappa yrittää pysyä hengissä että pääsisi keväällä nauttimaan pihastaan, ja kulkee treeneissä mukana koska rakastaa edelleen ihan kaikkea mitä hän saa tehdä. Paju käy jonkun nosekokeen ja ehkä terveystarkeissa, ainakin polvet ja selkä mua kiinnostaa kun se pompottaa toista takajalkaa aika paljon. Samalla nukutuksella pitää harkita jos kajotaan sen palleihin sitten kanssa. MH kiinnostaisi myös. Lakki jatkaa nosessa kisaamista ja jos vaan löydän motivaation treenata sitä tottista ja sirua niin ei se mitenkään epärealistinen ajatus olisi että se starttaisi pk-puolen uransa. Mutta katsotaan nyt, se on rakennettu niin rauhassa ja paineetta että en halua nytkään alkaa kiirehtiä ja edetä enemmän kuin hyvältä tuntuu. Ja sitten... oon joka vuosi kirjoittanut itselleni yhden ainoan tavoitteen, ja edelleen ryssinyt sen. Avaa tuhkat ja anna hänen mennä. Siitä tulee jo kolme vuotta. 💔