sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Nosen kakkosluokka

Mitäpä sitä muuta tekisi sunnuntaina, kuin herää viideltä ja lähtee kaverin mukaan seuraneidiksi hänen ekaan 2lk nosekisaansa. Koirat piti survoa mukaan, ja pöne parka jaksoi lounaaseen asti pönöttää etupenkillä odottaen koska se vuoro oikein koittaa. Lopulta se masentui ja kävi makuulle. Ei ollut pönen vuoro lainkaan tänään, ei.

Tässä nyt 14h päivän päätteeksi ajatuksia. Olen kisannut toistaiseksi neljässä virallisessa 1lk kisassa ja kaksissa mölleissä. 2lk koetta en ole koskaan ennen nähnyt, ja kisoissakin olen todistanut vain oman koirani suorituksia.

Paikka oli pieni hiihtokeskus Siilinjärvellä.

Ulkoalue katettu terassi, jossa toisella seinällä penkkejä ja roskis, toisella kaide. Alue jatkui peremmälle jossa seinää ja porras. Aika 2min, kaksi löytöä. Ensireaktio, että ikinä ei ole treenattu edes näin isoja alueita ja että aika on todella lyhyt.





Ajoneuvot, kuvassa oikean puolimmaisen härvelin oikean puolimmaisen sivu ei kuulunut. Väliin ja punaisen takaa mahtui liikkumaan. Yksi löytö, aikaa 2min.




Laatikot rakenteilla vasta olevassa uudessa sisätilassa, ei lämmitetty, lattia vasta betonia ja jotain rakennustelineitä rajasi laatikko-osan muusta, isommasta tilasta. 32kpl random järkässä. Yksi löytö, aikaa 1,5min.




Sisäalue olih hevosenkengän muotoinen pitkä kapea käytäväsokkelo, ovelta "pystysuorat" ehkä 3-4m pitkät ja vaakasuora 5-6m pitkä metrin levyinen käytävä. Ihan helvetisti sälää reunoilla. Tänne tunki koirakon perässä tuomarin lisäksi sekä ajanottaja että sihteeri. Pöneä olisi ahdistanut hirveästi. Kaksi löytöä, aikaa 3min.








Löydöt oli eri arvoisia, mutta sitä ei kerrottu aluksi, vaan vasta palkintojen jaon yhteydessä. Samoin vasta lopuksi selvisi mikä oli eukaa ja mikä laakeria.

Ulkoalueella yläpiilo vasemmassa seinustassa eukaa, 15p. Takana portaassa laakeri, 10p.

Autossa laakeri.

Laatikoissa laakeri. Neljässä laatikossa oli myös häiriöhajuja: jesarirulla, minigrip-pusseja, käyttämätön hauli ja jotain metalliosia. Osa sanoi että koirat oli haistelleet muutamaa laatikkoa enemmän kuin muita, ne oli varmaan noita. Kaverin koirasta ei huomannut kuin löydön.

Sisällä heti sisäänmeno-oven sisäpuolella oikealla eukaa 15p, alueen vikassa nurkassa pöydän jalassa n. 5cm pöytälevyn alapuolella laakeri 10p. (Tässä pieni mahis että olikin toisin päin, en muista enää... Mutta ei ainakaan samanarvoiset 12,5p.)

Havainnot ulkoalueelta, jossa sain katsoa 9/11 koirakosta. Toiseksi viimeinen oli keltainen koira, joka kielsi yleisön. Niinkin voi siis yhä 2-luokassakin tehdä. Menin sitten sisälle lämmittelemään enkä jaksanut enää palata, vaikka viimeisen, juoksuisen nartun, olisi saanut vielä katsoa. Ajoneuvoilla ja laatikoilla sain olla seuraamassa vain kaverini ja sisälle en tunkenut hänenkään seurakseen.

Yleisiä havaintoja:

Ohjaajat liian lähellä. Vain yksi antoi tosi hienosti tilaa koiralle. Liian lähellä oleminen esti ohjaajaa huomaamasta koiran reaktioita ja toisaalta myös painosti koiraa eteenpäin. 

Koirat lähtee liian kovaa, ei ehdi reagoida. Osin edelliseen liittyen valtaosa ajoi ekasta pilvestä täysillä ohi ja yli ja palasi sitten kuka nopeammin, kuka vasta pitkään muualla pyörittyään. Ne jotka ei ehtineet löytää annetussa ajassa, etsivät kyllä kaikki koko ajan, yhtään passivoitujaa ei ollut. Ne vaan juoksivat liikaa ja poukkoilivat edestakaisin ja siihen se aika paloi.

Ohjaajat hätäilee ilmaisun kanssa. Siis yllättävän vähän ilmaisuja ja paljon tulkintoja, ja ohjaajat tulkitsi liian aikaisin kun koira oli vasta pilvessä. Vastaus on "väärin" jos ilmaisee pelkän pilven ja silloin peli on pelattu, ei saa enää pyytää koiraa tarkentamaan.

Kuitenkin yläpiilon löydöksi riittää epämääräinen haistelu? Sinne pääsi penkin kautta käsiksi, se oli lattiasta 110cm korkeudessa. Osa nousi penkille, osa kurotteli lattialta. Kun koira selvästi tavoitteli ylöspäin, "jossain tuolla" riitti ilmaisuksi, vaikka koira olisi yltänyt tarkentaakin.

Autojen ympärillä kaikkea sälää. Koska koirat ei voi tunnistaa noita ajoneuvoosi, ne pyrki myös muualle ympäristöön. Vain yksi pissasi vaikka heinääkin riitti.

Välissä vain yksi nami oli ehdottomasti yleisin palkkaustapa usean löydön alueilla. Osalla oli välinami kädessä valmiina, osa otti sen taskusta. Yksi kehui ja hillui koiransa kanssa ehkä 10s, pääosin välipalkka oli tosi nopea. Koirat jatkoi etsintää sujuvasti.

Kaikki aloitti ulkoalueen vasemmalta. Valuiko haju vai menikö muut ekan koiran jälkiä? Vasemmalla oli sälää, oikealla vain aita. Vetääkö sälä puoleensa vai oliko sattumaa?

Sisäalueella oli helvetisti sälää, mutta koiran pitäisi etsiä hajupilveä, ei tavaroista. Tavaramäärää ei kannata pelästyä. Ylipäänsä koiralla pitäisi olla ajatus "etsin hajua", ei "etsin kohteista".

Ajoneuvot on vain ympäristö, tämänkin kertainen oli vaikeampi ihmisille kuin koirille.

Lähdössä tosi paljon säätöä. Eikö niitä valjaita oikeasti voi pukea jo autolla? Sitten otetaan koira viereen, asetellaan ja taputellaan, käännellään ja väännellään. Säädetään liinaa viisi kertaa "paremmin". Kaiken tarkoitus että koira avaisi nenää ja skannaisi jo aluetta, ja eihän se mikään huono ajatus olekaan, mutkun suurin osa katseli tai kuunteli ihan muualle ja se siitä.


***

Me ei olla valmiita kakkosluokkaan. Ei tullut lainkaan sellainen olo, että mun koira kyllä olisi selvittänyt tämän. Kyllähän ne ajat oli ihan suoritettavissa, mutta etsinnän on syytä olla hyvin tehokasta. Koiran pitäisi osata tarkentaa nopeasti, ja toisaalta ohjaajan pitäisi oppia koska tarkennus tulee jättää kesken ja ilmoittaa vaan yläpiilo (mikä ristiriita treenien ja kokeiden välillä!).

Kaverille 50p, mutta nyt on kattava lista asioista mitä taas pitää treenata, eikä siis ollut lainkaan hukkareissu. :) Olipas kiva päivä, en edes muista koska olen viimeeksi ollut kisoissa vain yleisönä, osallistumatta tai olematta järjestämässä. Ja koiratkin on ihanan raukeita vaikkei tehty mitään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti