Helsingin keikka: osteopaatti ja rallykisat

Perjantaina pakkasin omaisuuteni ja koiraseni autoon ja hurautin Helsinkiin. Tuntui, että viikon metsässä eläneet koirani olivat aivan erityisen kiinnostuneita kaikista hajuista.

Osteopaatille olikin taas pitkä sairauskertomus lämpökamerakuvauksineen, usean kuukauden lääkityksineen, lääkityksen lopettamisineen ja sitten tulleine kummallisine oireineen. Lääkitys tosiaan purettiin onnistuneesti, enkä huomannut koirassa mitään. Viikonhan se sai gabapentiiniä ensin puolet pienempää annosta (vain kerran päivässä 2x sijaan) ja sitten se loppui. Ihan yhtä vähän kuin lääkityksen aloitus vaikutti sen arkikäytökseen, teki myös nyt lopetus. Koira pysyi kaiken aikaa aivan normaalina.

Toukokuun alussa, nähtyäni ekan punkin omassa koirassani, annoin niille jo aiemmin ostavani punkkilääkkeet. Oltiin koululla. Bravectoa on ollut ainakin kahtena kesänä aiemmin, ja hämärästi muistelen että viime kesänä olisi ollut jotain outoa tabletin annon yhteydessä töppösellä. En vaan kuollaksenikaan saa päähäni mitä se oli, ei siis mikään kohtaus tai mitään isoa, vaan jotain epämääräistä mikä jäi mietityttämään johtuiko se tabletista vai ei. Tänä vuonna lääkkeen antoiltana töppönen alkoi keventää oikeaa etujalkaa. Se alkoi muistaakseni ennen näkyvää kevennystä nuolla sitä ihan hulluna. Ainahan sillä on ollut sitä nuolemista ja jalkojen puremista, se tulee ja menee, mutta nyt se oli ihan sairaalloista ja päädyin laittamaan sille oman sukkani ponnarilla kiristettynä jalkaan esteeksi. Kuvittelin nimittäin ensin että nuoleminen on saanut jalan ärtymään ja siksi se ontuu. Tai ei se missään vaiheessa selkeästi ontunut eikä kovin huomattavasti edes keventänyt. Se saattoi parilla askeleella tapahtua ja sitten se käveli taas normaalisti. Koko ajan se myös oli pirteä ja iloinen, ei mitenkään kipeän tuntuinen muuten. Eniten oudon liikkeen näki sen kaulasta, se vähän niinkuin nykäisi sillä samalla kun askelsi.

Seuraavana päivänä ontuminen siirtyi vasempaan etujalkaan. Nuolemisvimma pysyi oikeassa. Tässä vaiheessa tutkin molemmat tassut taskulampun kanssa niin hyvin kuin yksin pystyin, siltä varalta että koulun pellolla kirmailu olisi tuonut punkkien lisäksi myös tikun tai jotakin ylimääräistä sinne tassuihin. Mitään ei löytynyt, mutta koiraa veivatessani sen vasemman kyynärän kohdilta kuului poksahdus. Sellainen pieni napsahdus mikä ihmisilläkin hieronnassa joskus kuuluu. Koira ei reagoinut siihen mitenkään, mutta ihme ja kumma, sen jälkeen ontuminen lakkasi täysin. Ehkä Bravectolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Ehkä oikean jalan nuolemisellakaan ei ollut mitään tekemistä ontumisen kanssa. Mä olen jo aika hyvin hyväksynyt sen, että tuo koira on mysteerejä täynnä, ja läheskään aina ei löydy syytä. On vain tyydyttävä hoitamaan oiretta.

Alkuviikosta se vingahti kerran pihalla niin etten nähnyt mitä tapahtui, ja kerran sänkyyn kiivetessään. Hyppäämistä se on kyllä harrastanut joka päivä kymmeniä kertoja, siinä ei ole mitään ongelmia. Lisäksi se on muutenkin ollut mökillä niin elämäniloinen, että joka kerta metsässä se saa sellaisen hepulin, mitä en kestä katsoa. Etsiessäni tietä ettei tartteisi hypätä kaatuneen puunrungon yli, se on tehnyt jo voltin kerien ja käy vielä hyppäämässä mua vasten, "ihanaa parasta, tuu nyt!".

Osteopaatilla koira oli aluksi aika jännittynyt eikä olisi halunnut kääntää selkää paatille, ja olin jo laittamassa sinne kuonokoppaa, mutta päätettiin vielä suostutella sitä namien kanssa. Hyvin pian se siitä sitten pehmeni ja lopulta vain pitelin vähän varuiksi kiinni ja palkkailin nameilla, koppaa ei tarvittu. Osteopaatti oli aluksi sitä mieltä, että kuulostaa hermosto-oireilta ja hyvin voi johtua pilleristä.

Koirasta hän huomasi ensin, että maksan kohdalla on "pysähtynyt" alue. Oikeassa etujalassa oli myös jotakin, ja nämä yhdessä viittaavat niinkin outoon asiaan kuin närästys. Sitä on joskus heitelty maanisen on-off-nuolemisen syyksi, mutta asiaan ei ole paneuduttu sen enempää. Närästystä voi aiheuttaa melkein mikä tahansa ruoka-aine, ruokailuajat, napostelu jne, joten tehtävä kokeiluja. Lisäksi voisi hakea kuurin närästyslääkettä. Muistettava, että nämä eivät ole mitään kahden päivän juttuja, vaan tutkimusta on syytä jatkaa 3-4 viikkoa kerrallaan.

Viimeinen nikamaväli selässä oli myös hieman jumissa, mutta ei mitään suurta, laukesi nopeasti eikä koirassa näkynyt suurta reagointia missään vaiheessa. SI-nivelet oli ok. Iliopsoas-lihakset meinasi unohtua, mutta muistin onneksi lopuksi kysyä niistä ja kokeiltiin vielä. Oikealla ihan pieni kireys mikä suli helposti, vasen puhdas. Ehkä se hieroja oli osannut hoitaa niitä oikein.

Jotenkin tämä alkaa olla niin sekavaa, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeastaan mua ei itketä, koira on mielestäni olosuhteet huomioon ottaen oikein hyvässä kunnossa juuri nyt. Mutta onhan tämä nyt ihan absurdia, kun kukaan ei tiedä onko mulla nippu toisiinsa liittyviä oireita jotka kaikki kumpuaa samasta, vai onko mulla täysin erilliset vaivat ja silkkaa sattumaa että ne on tässä yksilössä. Kysyin tätä osteopaatilta ja hänkin nosti kädet ylös, ja sanoi että on siinä kyllä melkoinen koira, ken tietäisi. Mutta onneksi tosiaan jonkinlainen mielenrauha on löytynyt enkä enää niin kauheasti yritä miettiä että miksi sitä ja miksi tätä, ja mistä mikäkin johtuu.

Jännitti aika lailla se lääkityksen purku. Ilmoitin koiran rally-tokon rotumestiksiin ja tutun koetoimitsijan kanssa sovin, että maksan vasta ennen koetta, jos ollaan edelleen kisakunnossa. Kerroin siis rehellisesti että ollaan purettu lääkitys ja että jos oireet palaa, palaan lääkitykseen heti, enkä silloin voisi osallistua. Eihän se osallistumismaksun menetys olisi suuri, mutta harmittaisi muutenkin niin paljon, ja sitten rahatkin menisi hukkaan. Kisoihin on niin paljon tulijoita että lupasi ottaa muutaman ylimääräisen varasijalle, niin mun paikka menisi varmasti vaikka en sitten pääsisikään. Tosi mukavaa, että tällaiseen ylimääräiseen järjestelyyn suostuttiin. Torstaina maksoin ja laitoin kuvakaappauksen vielä menemään. Harmitti, että olin ollut koko viikon itse kipeä ja treenaaminen jäänyt täysin nollille, mutta muistutin itseäni, että koira osaa kaiken ja tekee minkä tekee. Mä en usko, että sen kanssa enää voi oleellisesti muuttaa mitään, vaikka kuinka paljon treenaisi.

Totta kai mun teki mieli osallistua myös kokeeseen, mutta kyllä ehdottomasti eniten stressasi ihan vain se, että vieläkö niistä lääkkeistä päästään. Pidän sitä edelleen sellaisena portaikkona; 1. normaali koira, 2. jatkuva lääkitys, 3. mullan alle. Ykköspallilta voi toki päätyä suoraan kolmoseenkin, mutta silti se kakkosella keikkuminen tuntuu paljon uhkaavammalta. En uskaltanut tästä ääneen puhua kovinkaan monelle, pelkäsin että heti sattuu jotakin. Mutta ei sattunut.

Lauantaina sitten ajeltiin porukoilta koepaikalle. Emme ole koskaan käyneet siellä, mutta niin se taas tiesi ja pissalenkiltä palatessamme yritti vetää auton sijaan oikeaan suuntaan, parkkiksen taakse kentille. Tein siinä vähän vasemmalla peruutusta palkaten seisomisesta ja tallasin koiran varpaille niin että se kiljaisi. Joo, mitä olen sata kertaa sanonut ennen koetta treenaamisesta... se siitä ja koira autoon. Eihän se siis siitä itseensä ota, mutta juuri ennen kehää treenaaminen on vaan niin typerää, sillä harvoin tekee mitään hyvää. Jos virettä tarvii purkaa, mieluummin täysin eri temppuja kuin mitä pitäisi kohta radalla tehdä.

Kyseessä oli tuplakisat, mutta koepaikka oli silti ihanan väljä. Jotenkin ihmiset ei tunkeneet ihan kehän reunoille varsinkaan koirien kanssa, kuten täällä meillä päin? Aurinko porotti ja tämä oli koko kuukauden eka hellepäivä, pois lähtiessäni auton mittari näytti 27. Hain koiran kun meitä ennen oli kolme koiraa, palkkasin eka toisten koirien bongaamisesta ja sitten vähän lämppäsin vielä kuitenkin radalla olevia tehtäviä, lähinnä pyörähdys, eteen tulo ja takapään käyttö käännöksissä. Vikan koiran ajan maattiin tutulta lainatun sateenvarjon alla aurinkoa paossa, koira läähätti voimakkaasti. Muuten se tuntui ihan ok:lta, ympäristön suhteen varsinkin kivan rento, ei mitään rähinöitä missään vaiheessa.

Sitten sitä mentiin. Mun makuun se oli inasen matalassa vireessä, mm. spiraalissa tuntui että se on niin takana että se luikahtaa selän takaa hetkellä millä hyvänsä, ja kaikissa kaarroksissa piti varmistella että pitää paikkansa. Ehkä se oikeasti oli vain ideaalissa seuruupaikassa, joka normi edistämiseen nähden tuntuu ettää jätättää. Tämä oli muutenkin varsin sopiva rallyvire, juuri tähän lajiin ei tartteisi yhtään enempää, vaikka se mun makuun muuten onkin. Videolta se kyllä näyttää aika lailla täydelliseltä; kontakti kyllä vähän katkeilee mutta koira pysyy koko ajan keskittyneenä ja kevyesti ohjattavissa, se on aivan hiljaa ja levollinen. Vasta viimeisellä, siis viimeisellä kyltillä siltä pääsee ylimääräinen voltti, minkä onneksi tajuan uusia. Olisi kannattanut vielä pysähtyä perusasentoon ennen uutta lähestymistä, mutta onneksi se silti pystyi keräämään itsensä ja uusinnalla puhtaasti. Tästä ainoa -3 ja lopputulos 97p. Oikeasti se oli istu-puolenvaihto takaa-istu -kyltin päätteeksi vinossa oikealla, olisin antanut siitä -1, mutta valiotulos se olisi silti ollut.

video

Ja siitä sitten kolmas MESHYV, RTK4, sij. 4. (usealla oli sama pistemäärä, mutta olin hitain - saavutus tuon koiran kanssa kun yleensä hiihdän aivan liian kovaa! Ei siis ihan päästy palkinnoille mutta hällä väliä), eka valiotulos, unkarinpaimenkoirien rallyn rotumestari 2019! UPK palkitsi oman osuutensa joten tyhjin käsin ei taaskaan tarvinnut poistua. Aivan absurdi koira kaikkine saavutuksineen.