Kouvolan viikonloppu

Viikonloppuna jälleen Kouvolassa treenailemassa. Viime hetken muutosten jälkeen paikalla oli la kolme ihmistä ja su kanssa (osin eri) kolme ihmistä. Hyvin sitä saatiin pienelläkin porukalla tehtyä :) Nämä on aina niin huippuja viikonloppuja, ensin koulutetaan koiria niin kauan kuin jaksetaan, sitten mennään pöydän ääreen ja puhutaan koirista ja kouluttamisesta niin kauan kun jaksetaan valvoa!

Pöne teki koiratanssijuttuja: kieppi esine suussa on junnannut pitkään, ja yksi kaveri vasta vähän aikaa sitten tajusi, että älä nyt yritä tunnarilapulalla sitä tehdä. Ongelma on siis se, että jos koira seisoo paikallaan esine suussa, kieppi onnistuu hyvin. Jos esine on maassa koiran jaloissa mistä koira ottaa sen, tai jos koira hakee sen kauempaa, sen ainoa ajatus on tuoda se eteen mulle eikä siinä mitään kieppejä jouda tekemään. Tunnarikapulaan itseensä liittyy toki vielä vahva muisto "noudot palautetaan suorinta tietä ohjaajan eteen", joten sillä olikin tyhmää yrittää harjoitella. Ohjelmaan on tulossa esineeksi valkoinen ruusu, mutta en ole löytänyt sellaista vielä mistään, niin olen joutunut treenaamaan muilla esineillä. Valmiissa liikkeessä koira lähtee mun luota hakemaan esineen ja palatessa tulee ensin vähän kohti, sitten tekee samalla vauhdilla 1-2 kieppiä ja tuo lopuksi esineen käteen. Otettiin tähän nyt vispilä ja kieppiin kuitenkin vielä pieni käsimerkki avuksi, niin saatiin onnistumisia.

Pöne teki myös jokusen toiston kierrä-läpi -yhdistelmää, eli liike missä se käy kiertämässä kohteen ja palaa mun luokse mun jalan alta. Tässä ei mitään ongelmaa, hyvin kuunteli.

Vilkutukseen tuli vahingossa molemmille jaloilla huitomista ja nyt on sammutettava toinen jalka pois. Tassua se osaa antaa sen puolen jalalla, kumman käden tarjoan sille, ja haluan vilkutukseen saman. Jätin palkatta kaikki molemmilla jaloilla huitomiset ja palkkasin vain ne, missä käyttää haluttua yhtä etujalkaa.

Pönen tärkein liike oli "matkustus" jalkojen välissä niin, että koira laittaa etutassut mun varpaille ja tulee kyydissä kun kävelen. Se on osannut tämän pentuna, mutta en muista yhtään miten opetin sen, eikä koira muista yhtään mitä sen pitäisi tehdä. Sheippaamiskokeilut sai aikaiseksi vain kauheaa sähläystä ja luovutin koko liikkeen suhteen, kunnes päätin kuitenkin haluta sen ja kouluttaa sen. Kokeiltiin kanssa ensin sheipata vain etujalkaa ei-jalassa olevan kengän päälle, mutta siinä ongelma oli sähellyksen määrä eikä siitä oikein tullut mitään. Lopulta testasin mun inhokkia eli houkuttelua ja sillä päästiin onnistumisiin kiinni :) Kyllä tämä tästä saadaan!

Sieni teki ensin pihalla ruutua (eka lähetys n. 7 metristä, siitä kolmella portaalla 25 metriin, kaikki sujui hyvin) ja kertaalleen ohjatun noudon molemmat puolet (sujui, joskin vauhtia siihen varmaan saisi lisää, kun treenaisi, nyt meni sellaista pikkusievää laukkaa. Palkka heti nostosta koska palautuksen paikkaa ei ole päätetty, eikä opetettu...)

Sisähommina Sieni keräsi sieniä koriin, lisäsin tähän mun liikkeen, sujui hyvin. Peruutusta vasemmalla, oikealla ja poispäin, takajalkatargetti apuna. Poispäin on nyt heikoin, sitä pitäisi taas vahvistella kotona. Puolenvaihto edessä alkoi sujua paremmin, kun otettiin apupalkkaaja käyttöön. Alkeita on tehty kosketuskepillä, mutta palkan suuntaa ei itse oikein saa kohdilleen, niin otettiin eteen valmiiksi kuppi ja appari täyttämään sitä.

Lisäksi Sieni teki haun rullailmaisua, sekä kotikentällä kaverin kanssa pe että nyt viikonloppuna. Jos nyt ehkä sitten kuitenkin vielä... hyvin se muisti homman nimen, ja nyt mulla olisi ajatus opettaa sille takaisin maalimiehen kierto ennen rullan ottoa.

Lopuksi totesin, että mä oon kyllä tyytyväinen viikonlopun saldoon ja että mullahan kaikki meni suorastaan liian hyvin! Minkäs sille mahtaa kun on maailman pätevimmät koirat :) Hyvin ne jaksoi kaksi päivää aika tiivistä treeniä, kotiin tultuamme ohjaaja oli ehdottomasti huonoimmassa hapessa ja otin ensin parin tunnin päikkärit sohvalla, mistä siirryin jatkamaan yöunia sänkyyn...

Tarve kiihtyä

Pöne kastroitiin 10.1. pitkällisen pohdinnan ja Tardak-kokeilun jälkeen 8,5v iässä. Aiheesta on blogikirjoitus joulukuulta. Silloin kirjoitin, että Tardak ei juuri vaikuttanut, mutta nyttemmin olen vähän eri mieltä. Kyllä koira oli kolmisen viikkoa jotenkin seesteisempi ja hyväntuulisempi. Yhtenä päivänä sitten kitinä ja raiskaaminen vaan taas alkoi. Voihan tuo olla sattumaakin, että juoksut oli naapurustossa ohi ja hetken kuluttua alkoi vaan seuraavat. Tein päätöksen siivotessani. Lajittelin vanhoja lehtiä ja keräsin vuosien, vuosien aikana kertyneet pk-lehdet lähtemään kanssa roskikseen. Silmäilin vielä osaa niistä, ja Reija Niemisen artikkeli koiran stressistä ja hyvinvoinnista herätti minut. Narttuja jatkuvasti ajattelevalla, noin voimakkaasti reagoivalla koiralla täytyy olla jumaton stressi koko ajan, eikä se esim. ulkona käyntien välissä ehdi palautua lainkaan, vaikka kotona näyttäisi rauhassa olevan. Stressihormonit ei silti elimistöstä ehdi poistua.

Leikkaus meni ihan hyvin, iso verisuoni oli ollut lähellä, mutta sai sen väistettyä. Koira heräsi huomattavan hitaasti, sille annettiin kerran jo lisää herätettä, mutta mitään ei meinannut tapahtua silti. Yritettiin aika kovaakin ajaa sitä ylös, kutsumalla ja käsiä taputtelemalla ym, mutta se vaan hengitti tasaisen hitaassa rytmissään eikä reagoinut mihinkään. Ei siinä mitään hätätilannetta siis ollut, mutta ehtihän tuossa kaikenlaista pohtia. Lopulta herra sitten virkosi sen verran, että jaksoi omin jaloin hoippua eteiseen. Klinikalta eivät anna lähteä kantamalla, vaan vasta sitten, kun potilas itse kävelee ulos.

Kotona kannoin sen olkkariin petiin ja peittelin jatkamaan unia. Nykyisissä leikkausohjeissa on käsky kääntää koiraa kyljeltä toiselle niin kauan, kunnes se pystyy sen itse tekemään. Taisin kerran tai kahdesti sen pyöräyttää. Pitkälle iltapäivään sikeää unta riitti, sitten Sieni haukahti rappukäytävästä tuleville äänille ja mudi ponnahti pystyyn "mikä maa, mikä valuutta" -ilmeellä. Sen jälkeen se nukkui sitten enää kevyemmin ja vaihtoi paikkaakin jo itse.

Eka ilta oli itkua kuten aina, johtuu siitä jostain opiaattipohjaisesta aineesta, jonka haihtuminen pistää näkemään pieniä vihreitä miehiä. Kipulääkkeen se sai 4-5 päiväksi, ei ollut missään vaiheessa yhtään kipeän oloinen, mutta syötin kaikki tabletit pois. Sen juominenhan on ihan olematonta muutenkin, ja nyt törppö päässä päätin että juotan sitä kolmesti päivässä, jotta varmasti menee nestettä. Koko ajan se on pissannut myös ihan hirveästi. En tiedä, imeytyykö vesi jotenkin huonosti, määrä ei kuitenkaan kerralla ole kuin max jonkun 2dl. Vuorokaudessa se tekee 6dl ja jos koiran veden tarve on 0,5dl/kg/vrk, senhän pitäisi juoda n. 8dl. Tietysti jos syö lihaa, juotu määrä on varmasti pienempi. Varsinkin yötä ja työpäivää vasten annettuja määriä on saanut oikeasti vähän varoa, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun sillä on ollut hirveä kiire ulos ja sitten se tekee sellaisen kahden minuutin pitkän pissan.

Haava on parantunut hyvin. Kysyin jo etukäteen, kannattaako tehdä jotain eri tavalla, kun kaksi aiempaa leikkaushaavaa etujalassa on parantuneet tosi hitaasti ja huonosti. Toisella kerralla iho alkoi näyttää jo kuolioituvankin. Ell sanoi, että vatsan ja reisien alueella on lähtökohtaisesti todella paljon parempi verenkierto ja aineenvaihdunta kuin etujalassa. Pihkavoiteita, laseria tms ei varmuuden vuoksi suositellut. Haava on koko ajan pysynyt siistinä, ei ole turvonnut, ei punoittanut, ei erittänyt mitään. Hitaan paranemisen vuoksi sille kuitenkin varattiin tikkien poisto normaalin 10-12vrk sijaan vasta 14vrk päähän, eli ensi tiistaille. Henkisesti muutoksia voi kuulemma sitten odotella jopa puolen vuoden päähän, tai vasta silloin näkee lopullisesti mitä tuli. Testosteronin haihtuminen elimistöstä kestää aikansa, ja hormonien ja opitun käytöksen "suhde" määrää sitten millaiseksi käytös jää.

Pari viikkoa hyppimättä ja riehumatta hihnassa ulkoillen on tietenkin ollut aika hirveää. Kotona se on aika lunki, mutta ulkona ei. Koira hakemalla hakee tilanteita joissa voisi revetä räyhäämään. Jo ovesta ulos meno ja pihalta kadulle tuleminen on sellaista villat pörhöllään rynnimistä, "näkisinpä kenet tahansa, niin mää sen tappaisin". Se saa hepuleita narun nokassa, sekä itsekseen että Sienen suuntaan. Muutamissa treeneissä se on ollut namitottista tekemässä, odottaa selvästi lelua. Pari cityjälkeäkin se on saanut tehdä ja melkoisella raivolla minua perässään vetänyt. Mutta mikään, ei mikään korvaa sille sitä mitä se suuresti haluaa tehdä: kiihtyä. Riehua. Hillua.

Nykyään puhutaan monessa paikassa ns. aktiivikoirien mielentilojen hallinnasta, on-off-vireensäätelytreeneistä ja siitä, että kiihtymään taipuvaisilla koirilla on suuri tarve kiihtyä ja niiden pitää saada tehdä niin. Vielä joitakin vuosia sitten muodissa oli enemmänkin pelkkä rauhoittuminen. Opeta se rauhoittumaan, hillitsemään itsensä, tukahduta kaikki raju ja kiihtynyt toiminta koska se mikä tapahtuu, vahvistuu. Nykyään ymmärrys on kehittynyt ja monessa paikassa ollaan sitä mieltä, että tukahduttamisen sijaan koiralla on oltava sallitut tilanteet kiihtyä, ja kannattaa treenata enemmänkin juuri sitä on-off-säätelyä. Sitä, että kiihtyminen saadaan ohjaajan hallintaan ja joissain tilanteissa kun sitä ei haluta, koira osaa käskystä hillitä itsensä. Luvalla se saa sitten purkaa päätään niin kuin itse haluaa, ja tilanteen olisi tarkoitus pysyä ohjaajan hallinnassa niin, ettei kiihtymys kuitenkaan jäisi päällekään, vaan koira pystyy sen jälkeen taas rauhoittumaan ja kokoamaan itsensä. Nämä ei ole helppoja asioita ihmisellekään, ja koiran kanssa niitä varmasti joutuu varsin paljon harjoittelemaan. Mutta hyvin sen on huomannut mudistakin: sillä on tarve saada kiihtyä ja sen tukahduttaminen ei ole onnellisen koiran elämää. Onneksi ei ole enää kauhean montaa päivää :)

Tässä ajokissa suuren väännön moottori!

Vaikeiden tilanteiden treenaamista

Kävin kaverin kanssa muutama viikko sitten iltapäiväruuhkassa keskustan kävelykadulla treenaamassa. Inspiroiduin fb:n rally-tokoryhmään postatun videon pohjilta. Keskustatreenejä on joskus aiemminkin vähän harrastettu. Minulle iso osa koejännitystä taitaa kuitenkin olla tietoisuus siitä, että kaikki katsoo. Jos vieläpä laskee koiran vapaaksi ja tekee yhtään mitään irtoamisliikkeitä, missä se näyttää ryntäilevän aivan valtoimenaan, kuumottaa pelkkä ajatuskin miten ihmiset mahtaa paheksua minua. Ihmisissäkin on toki eroja, täällä meillä päin ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun joku mielensäpahoittaja on oikeasti tullut karjumaan, että koirat kiinni ja pois täältä, jossain muualla kuulemma saa kehuja tottelevaisista koirista ja kommentteja että kiva että koulutat niitä.

Eka kerta oli kauheaa. Koska autoa ei saanut lähelle, pidin välillä taukoja niin, että olin kyykyssä ja rapsuttelin koiraa. Sillä aikaa oli hyvin aikaa zoomailla ympäristöä, ja jukoliste sitä määrää porukkaa, mikä kauppakeskuksen oven pieliin jäi tuijottamaan meitä. En nyt tarkoita satoja tai edes kymmeniä, mutta viisikin ventovierasta ohikulkijaa, jotka jättää omat toimensa ja pysähtyy katsomaan minun tekemisiä, tuntuu äärimmäisen kiusalliselta. Sieni ei ollut millänsäkään. Paras oli yksi pikkutyttö, joka kommentoi Sienen loikkimista äidilleen: "äiti katso, näitkö miten toi koira hyppäsi korkealle, äiti, vähänkö ihana!" :D Olisi halunnut tulla silittämään mangustia, mutta äitinsä sanoi, että ei saa nyt mennä häiritsemään, heillä näyttää olevan jotkut harjoitukset kesken, katsotaan vaan tästä. o_O

Tällä viikolla oltiin sitten VR:n asemalla. Illalla löytyy sellainen aika, jolloin kaksi junaa lähtee 3min välein eri suuntiin. Asemalla, jossa on just se kaksi raidetta, sehän on valtaisa ruuhka. Sovimme treffit parikymmentä minuuttia ennen sitä. Käytin koiran pissalla ja annoin sen vähän katsella paikkaa ensin, niin kuin tekisin kokeessakin. Sitten hetkeksi autoon ja uusi tuleminen varsinaisiin hommiin. Siinä kerkesin miettiä omia rutiinejani, niissä olisi varmasti vielä parantamisen varaa. Tarkoitan kaikkea sitä, mitä teen ennen treenien aloitusta, niitä juttuja, joista koira tietää, että nyt meillä on treenit. Juttuja, jotka olisi hyvä osata tehdä samoin ennen koetta, jotta koira osaa hakeutua oikeaan vireeseen. Tätä pitää vielä erikseen vähän miettiä.

Jotain on tapahtunut, koska minua ei jännittänyt enää ollenkaan niin paljoa. Ajattelin, että ihmiset katsoo mutta antaa heidän katsoa. Keskityin itse vain koiraan. Koira oli täydellisen hieno.

Seuraavaksi mun pitää varmaan ottaa se hihna pois, niin johan alkaa taas kuumottaa. Aseman pihalla remmissä olevan koiran kanssa oleminen nyt on täysin sallittua, niin jälleen epämukavuusalueelle päästäkseni pitää tehdä jotain, mikä lisää riskiä, että joku tulee valittamaan. Sitten, kun opin silti keskittymään vain koiraan ja pysymään kuplassa, olemme taas kehittyneet pykälän eteenpäin.

Positive is not permissive jne

Operantti koulutus ei mielestäni ole lainkaan sama asia kuin "positiivinen koulutus". Ainakaan, jos "positiivisella" tarkoitetaan sellaista, että koira saa vapaasti tehdä mitä sattuu ja ohjaaja lähinnä odottaa naksutin kourassa, josko se vahingossa tekisi jotain oikein ja saisi piskin palkattua. Sellaista näkee yllättävän paljon, ja luulen, että monella kyse on väärinkäsityksistä ja siitä, että halutaan tehdä jotain mitä ei oikeastaan oikein ole ymmärretty. Nykyään operantti on oikea muotisana, ja on olemassa se porukka joka haluaa kuulua heihin. Käyttää naksutinta. Ihan kuin välineillä olisi mitään merkitystä, jos ei ymmärrä miten niitä sovelletaan käyttöön. Puhumattakaan kaikista niistä arjen sankareista, jotka hokee nyt kertakaikkiaan hyitä koiransa perässä taapertaen samalla kun se räkä roiskuen karjuu hihna tiukalla jokaiselle vastaantulijalle. Siinä ei ole kyse positiivisesta koulutuksesta, oikeastaan siinä ei ole kyse yhtään minkäänlaisesta koulutuksesta. Sääli, että sitten nettipalstoilla juuri näitä käytetään esimerkkeinä niistä "kukkahattutädeistä" tai "positiivisista kouluttajista", ja kaikki tietää miten perseestä se positiivinen koulutus on. Paitsi että puhutte oikeastaan aivan väärästä asiasta.

Ensinnäkin aivan ensiarvoisen tärkeää on suunnitelma. Se tehdään jo ennen kuin koira on lainkaan tilanteessa läsnä. Mitä aiot kouluttaa? "Seuraamista" ei ole läheskään riittävä vastaus, tarvitaan tosi paljon täsmällisempi selitys. Millä tasolla olette menossa, ts. millaisen suorituksen koira todennäköisesti niissä oloissa pystyy tarjoamaan? Mikä on kriteeri eli mistä meinaat palkata? Jos nyt koulutat vaikkapa paikalla istumisen kestoa, ja olette treenanneet sitä kotona 10 sekuntiin asti, häiriössä ei kannata lähteä siitä "kyllä se osaa istua kymmenen sekuntia" vaan alkuun tehdä kierros vaikkapa ihan 1-2s kestolla. Näin koira saa jutun juonesta kiinni ja sitten voit alkaa seuraavilla toistoilla kasvattaa aikaa. Jos odotat suoraan 10s istumista, on varsin mahdollista, ettet saa yhtään onnistumista. Muista, että onnistuneet toistot opettaa aina enemmän kuin epäonnistuneet, joten mieluummin vähän "liian helppoja" ns. varman päälle pelattuja toistoja kuin liian vaikeita, jotka menee pieleen kaikki!

Seuraavana, edelleen ennen kuin haetaan koiraa kentälle, pitää miettiä plan B tai oikeastaan se kokonaisuus, miten varmistetaan onnistuminen ja estetään ei-toivotut asiat. Jos treenaat istumisen kestoa ensimmäistä kertaa koirahäiriössä, pyydä, että toiset koirat ovat riittävän kaukana ja rauhallisia. Älä anna kenenkään tehdä vauhdikasta luoksetuloa tai noutoa oman koirasi vieressä! Jos on yhtään mahdollista, että oma koirasi vilistää tiehensä kesken kaiken, pidä se kytkettynä. Älä siis anna sen oppia, että karkaamalla pääsee juoksemaan toisen koiran kanssa tms. Hihnalla ei ole tarkoitus rangaista koiraa sen valitessa väärin, vain estää sitä pääsemästä palkitsemaan itse itseään ei-toivotuilla käytöksillä. Eli suomeksi, jos koira yrittää karata, sitä ei keritä hihnalla luokse ja piestä siihen, vaan estetään vain nätisti. Sitten muutetaan jotakin niin, että koiran on mahdollista onnistua. Vain onnistuminen opettaa sille mitä sen haluttiin tekevän. Sellaistakin näkee paljon, että ohjaaja yrittää jättää koiran paikalla istumaan, koira nousee kun ohjaaja on mennyt kaksi askelta, ohjaaja sanoo ei ja laittaa sen takaisin, yrittää taas jättää koiran, pääsee nyt neljä askelta ennen kuin koira nousee perään jne. Siis sellaista epämääräistä säätöä, missä koiraa yritetään ohjailla "ei" ja "hyvä" -sanoilla ja toistamalla kenties sitä odottamisen käskyä. On paljon koiria jotka niin kovasti haluaa onnistua (= saada palkan), että ne onnistuvat ymmärtämään tästä jotakin ja paikallaolo saattaa joskus ruveta tästä muodostumaan. Mutta aivan takuulla olisi tehokkaampaa pilkkoa liike aluksi niin pieniksi osiksi, että koira tekee vain oikein ja saa jatkuvasti palkkaa. Eli käytännössä varmaan ohjaaja voisi aluksi poistua yhden askeleen ja palkata, tai liikauttaa vaan jalkaa ja palkata, tai tehdä painon siirron ja palkata. Muutama kierros tätä niin luultavasti sitten voitaisiin nopeasti edetä sinne neljään askeleeseen, ja koira pysyisi koko ajan paikoillaan. Jostain syystä koiria vaan edelleen koulutetaan tosi paljon "mutulla", eikä kovin systemaattisesti.

Koiran kanssa treenaaminen on tavallaan hyvin pitkälti silkkaa matematiikkaa. Onnistumisprosentti, tehtyjen toistojen määrä, kriteerin nosto jne - mikään ei pitäisi olla sattumaa, vaan tarkasti määriteltyä ja suunnitelmassa pysyvää tehokasta kouluttamista. Sellainen naksutin kourassa random odottaminen "jos se vaikka kohta kyllästyisi haukkumaan vieressä noutavalle koiralle ja istuisi jotta pääsisin naksauttamaan" on äärimmäisen tehotonta, ja on surullista jos kukaan kuvittelee, että operantti koulutus on sellaista.

Positiivisen vahvistamisen (palkitsemisen) lisäksi operantti ehdollistaminen käyttää negatiivista rangaistusta (palkkion mahdollisuuden poistaminen). Palkkion mahdollisuuden poistaminen voidaan tehdä eri tilanteissa eri tavoilla. Muutama esimerkki: koira harjoittelee peruuttamista takajalkatargetin avulla -> jos koira yrittää kääntyä ja oikaista korokkeelle, otetaan koroke pois tarjolta. Koira ei enää voi päästä korokkeelle mistä se saisi palkan, eli palkkion mahdollisuus poistuu. Tai jos tehdään tunnistusnoutoa ja koira ottaa väärän kapulan -> otetaan oikea kapula pois tarjolta -> koska oikea on ainoa mistä saa vahvisteen eikä se ole enää tarjolla, palkkion mahdollisuus on siis poistettu. Tiedosta, että noutohullulle koiralle minkä tahansa kapulan suuhun ottaminen ja tuominen voi olla palkitsevaa, tai yhtä lailla jos koira sitten päättääkin lähteä leikkimään kaverin kanssa, se palkkaa itse itsensä näillä eikä oikean kapulan poisto siten toimi neg. rankkuna! Koira voidaan myös viedä tauolle tai esimerkiksi keskeyttää treeni muutamaksi sekunniksi niin, että pidellään koiraa nätisti pannasta ja ollaan kyykyssä sen kanssa. Kaikessa negatiivisessa rankaisemisessa ohjaajan olisi tärkeää pysyä äärimmäisen neutraalina, eikä esim. tempaista sitä oikeaa tunnarikapulaa raivolla nyrkkiin "otan tämän pois kerta sinä et sitä löytänyt, senkin typerys". Pelkkä mekaaninen toiminta riittää tässä pelissä, ja tällöin koirankin on helpointa keskittyä itse asiaan, eikä ohjaaja tahattomasti luo tilanteeseen ylipääräistä henkistä kuormaa.

Tässä linkissä 6 myyttiä positiivisesta vahvistamisesta (engl.)