Kävin kaverin kanssa muutama viikko sitten iltapäiväruuhkassa keskustan kävelykadulla treenaamassa. Inspiroiduin fb:n rally-tokoryhmään postatun videon pohjilta. Keskustatreenejä on joskus aiemminkin vähän harrastettu. Minulle iso osa koejännitystä taitaa kuitenkin olla tietoisuus siitä, että kaikki katsoo. Jos vieläpä laskee koiran vapaaksi ja tekee yhtään mitään irtoamisliikkeitä, missä se näyttää ryntäilevän aivan valtoimenaan, kuumottaa pelkkä ajatuskin miten ihmiset mahtaa paheksua minua. Ihmisissäkin on toki eroja, täällä meillä päin ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun joku mielensäpahoittaja on oikeasti tullut karjumaan, että koirat kiinni ja pois täältä, jossain muualla kuulemma saa kehuja tottelevaisista koirista ja kommentteja että kiva että koulutat niitä.
Eka kerta oli kauheaa. Koska autoa ei saanut lähelle, pidin välillä taukoja niin, että olin kyykyssä ja rapsuttelin koiraa. Sillä aikaa oli hyvin aikaa zoomailla ympäristöä, ja jukoliste sitä määrää porukkaa, mikä kauppakeskuksen oven pieliin jäi tuijottamaan meitä. En nyt tarkoita satoja tai edes kymmeniä, mutta viisikin ventovierasta ohikulkijaa, jotka jättää omat toimensa ja pysähtyy katsomaan minun tekemisiä, tuntuu äärimmäisen kiusalliselta. Sieni ei ollut millänsäkään. Paras oli yksi pikkutyttö, joka kommentoi Sienen loikkimista äidilleen: "äiti katso, näitkö miten toi koira hyppäsi korkealle, äiti, vähänkö ihana!" :D Olisi halunnut tulla silittämään mangustia, mutta äitinsä sanoi, että ei saa nyt mennä häiritsemään, heillä näyttää olevan jotkut harjoitukset kesken, katsotaan vaan tästä. o_O
Tällä viikolla oltiin sitten VR:n asemalla. Illalla löytyy sellainen aika, jolloin kaksi junaa lähtee 3min välein eri suuntiin. Asemalla, jossa on just se kaksi raidetta, sehän on valtaisa ruuhka. Sovimme treffit parikymmentä minuuttia ennen sitä. Käytin koiran pissalla ja annoin sen vähän katsella paikkaa ensin, niin kuin tekisin kokeessakin. Sitten hetkeksi autoon ja uusi tuleminen varsinaisiin hommiin. Siinä kerkesin miettiä omia rutiinejani, niissä olisi varmasti vielä parantamisen varaa. Tarkoitan kaikkea sitä, mitä teen ennen treenien aloitusta, niitä juttuja, joista koira tietää, että nyt meillä on treenit. Juttuja, jotka olisi hyvä osata tehdä samoin ennen koetta, jotta koira osaa hakeutua oikeaan vireeseen. Tätä pitää vielä erikseen vähän miettiä.
Jotain on tapahtunut, koska minua ei jännittänyt enää ollenkaan niin paljoa. Ajattelin, että ihmiset katsoo mutta antaa heidän katsoa. Keskityin itse vain koiraan. Koira oli täydellisen hieno.
Seuraavaksi mun pitää varmaan ottaa se hihna pois, niin johan alkaa taas kuumottaa. Aseman pihalla remmissä olevan koiran kanssa oleminen nyt on täysin sallittua, niin jälleen epämukavuusalueelle päästäkseni pitää tehdä jotain, mikä lisää riskiä, että joku tulee valittamaan. Sitten, kun opin silti keskittymään vain koiraan ja pysymään kuplassa, olemme taas kehittyneet pykälän eteenpäin.
Mä aloin opettaa nyt syksyllä Nacholle kehäänmeno rutiiniksi ihan niin yksinkertaista, että laitan sen "käy siihen" käskyllä odottamaan kehän laitaan ja sitten sanon "treenataan", kun menemme kehään. On toiminut tosi kivasti, kun teen saman kotona iltaruoalla treenatessa, kentällä, hallissa, pihalla jne. Noh, kyllä se silti edelleen uusissa paikoissa mielellään skannailee ympäristöä kehään (tai "kehään") mennessä, mutta tietää kuitenkin paremmin mitä ollaan menossa tekemään. Sillä sitä ennen tapahtuvalla (onko häkissä, alustalla kauempana, autossa tms.) ei ole niin väliä, kun se viime hetken kokoaminen virittää sen oikeaan tunnelmaan.
VastaaPoista