Pettymysten ilotulitusta

Hymni lähti tuossa yhtenä sunnuntaina omistajalleen. Treffattiin puolivälissä Vesannon Teboililla. Hymni oli "paljon reippaampi ja saanut itsevarmuutta". Treenasi, leikitti koiria ja oli kuin kotonaan.

Kunnes se pommi räjähti.

Siltä puuttuu hampaita. Ei vain yksittäistä vaan kaikki P3:t, siis neljä hammasta.

Mä en ole koskaan laskenut yhdenkään mun koiran hampaita eikä mikään käryä onko ne kelläkin kuten pitää. Hymnin yhdestä veljestä toivottiin näyttelykoiraa mutta sillä oli jo aiemmin todettu hammaspuutos mikä todennäköisesti estää sen uran. Silloin pentueen whatsappissa oli hampaista puhetta ja kirjoitin että Hymnillä tietääkseni on kaikki kuten pitää. Ainakin niitä on hirveästi ja ne on teräviä, se oli vielä sitä aikaa. Ei kukaan ell ole koskaan sanonut niistä mitään, ja joo ei ole tullut mieleenkään laskea niitä itse. Edes vaikka veljellä niitä puuttuu.

Tämähän ei hyvin luultavasti tule haittaamaan koiran omaa elämää yhtään mitenkään. Jalostuskäyttöön yhden tai ehkä kahdenkin hampaan puutoksen voisi vielä sietää mutta neljä on aika paljon. Yhdeksän pennun pentueessa kolmella tai neljällä on hammaspuutoksia, eikä sitä silloin voi sattumaksi selittää, vaan jostainhan se tulee. Pentujen isällä puuttuu yksi hammas ja isän siskolla yksi, muut ei ole tiedossa. En kyllä koskaan ole kuullut että kukaan pennunottaja kysyisi, tai kasvattaja sanoisi, hampaista yhtään mitään. Näyttelytulos ei takaa mitään vaikka siellä ne pitäisi todellakin laskea. Luulen, että osa tiedostaa asian ja on rehellinen, osa tiedostaa mutta jättää kertomatta ja osalle ei ole tullut mieleenkään edes varmistaa jalostuskoiriensa tilannetta.

Pettymys oli musertava. Se tunne kun sun huikeasta koirasta tuleekin silmänräpäyksessä kelvoton... Olisiko pitänyt valita joku muu pentu? Miksi ryhdyin tähän ylipäätään? Miten toisilla voi lisääntyä kaikki kapiset rakit jossain pihan perällä ja priimaa pukkaa, ja toisilla ei niinku onnistu vittu mikään?

Kyllähän sitä sijoituskoiran ottaessaan yrittää ajatella, että se on vain optio ja aika näyttää mitä tulee. On monta juttua mihin se voi kariutua. Mutta silti salaa toivoo. Mä teen sille tuloksia ja sitten sitä käytetään ja voin osaltani olla mukana mulle rakkaan rodun jalostuksessa. Hymni saisi olla kokonaisuudessaan ympäristöä kohtaan itsevarmempi, toisaalta se on sellainen koira jolle ikä tekee hyvää ja ei pidä kovin rankasti arvostella keskeneräistä koiraa. Itseään ja ohjaajaa kohtaan sillä sen sijaan on aivan huikea asenne ja paljon hyviä ominaisuuksia. Se on niin ketterä, elastinen ja fyysinen koira että voisin sanoa että syön hatullisen sitä ihtiään jos sillä luustossa mitään kovin ihmeellistä olisi.

Yritin lohduttaa itseäni, että se ei ole sairas. Mitään varsinaista pahaa ei ole tapahtunut. Se on ihan sama koira kuin ennenkin, se on ihan sama koira joka kotoa lähti ja ne hampaat oli sellaiset jo aiemmin, tilanne olisi ollut todettavissa jo hyvän aikaa sitten. Silti ekana yönä näin ihme painajaista missä myin sen pois. Sitten valvoin loppuyön puoliunessa miettien että ehkä sille tosiaan pitää etsiä uusi koti, missä se voi olla täydellinen lakillinen, koska mulle se on tällä hetkellä vain pelkkiä puuttuvia hampaita enkä tiedä miten tästä pääsee yli.

Kuinka pettynyt saa olla 💔💔💔

***

Muutamaa päivää myöhemmin sanoin itselleni, että saa olla pettynyt. Saa tuntea musertavaa surua. Tunteet pitää käydä läpi. Mutta sitten sen pitää loppua. Vähän suhteellisuudentajua nyt. Just taas lopetettiin yksi sometuttu ei-edes-vanha koira ja siinä valossa mun suru hampaista on mautonta.

Yks lonkkavikainen, yks pallipuoli sydänvikainen ja yks hammasvikainen, kerää koko sijoituskoirien sarja. ✌️ En koskaan enää ota yhtään sijoituskoiraa. En tiedä otanko koskaan enää yhtään minkäänlaista koiraa. Hymni oli raskas pentu ja enhän mä oikeastaan edes ollut ottamassa mitään koiraa, se vaan puhuttiin mulle. Mä en vaan jaksa. Jotenkin ylipäätään lävähti naamalle nämä mun koirat:

1. sekarotuinen löytökoira eli vain vuoden, jatkuvia mahaongelmia, ehkä joku IBD
2. mudi iho-oireita, puuttuva selkänikama, ajoittain pahoja oireita mutta eli silti 16v
3. holsku C/D-lonkat, kuoli syöpään 8v
4. mudi silmissä jotain epänormaalia, veljellä diagnosoitu silmäsairaus
5. russeli pallipuoli sydänvikainen ontuva otus (pompottaa takajalkaa)
6. hammasvikainen ja eiköhän tälle jotain vielä keksitä, kuka tietää mikä pommi esim niissä luustokuvissa kuitenkin vielä muhii. Miten olisi vaikka epilepsia, atopia tai allergia? Niitäkin rodusta löytyy.

Sopimusta ei ole vielä päätetty ja on koiran omistajan asia tehdä ratkaisunsa. Mä en kasvata enkä tule koskaan tekemään sitä, kun en selviä edes tällaisista. Henkinen jaksaminen ei vaan riitä. Koira on vielä siellä ja hyvä että on, niin voin rauhassa rypeä itsesäälissä ja olla pettynyt.

Mun mielestä, huom. vain minun joka ei päätä mistään, jos sille löytyisi uros jolla itsellään, ja sen suvussa, olisi täydelliset hampaistot, asiaa voisi ehkä teoriassa harkita, jos se on muilta osin terve ja siitä tulee kiva. En vaan usko että sellaisia on mahdollista löytää, tai siis että osa valehtelee, osa ei tiedä mistä edes puhuu ja vain osa kertoo kysyttäessäkään totuuden.

Luustokuvien yhteydessä samalla nukutuksella täytyy sitten kuvata sen suu. Ne hampaat voi olla siellä joko puhkeamattomina tai puuttua täysin. Google sanoi että puhkeamaton hammas saattaa kehittää sinne jonkun kystan ja se sitten taas tuhota viereisten hampaiden juuria, niin on hyvä selvittää, onko niitä siellä ollenkaan vai ei.

Nehän on vain hampaita? No niinhän ne on koiralleen itselleen, mutta kyseessä on pieni rotu ja kannattaako sinne antaa tällaisten geenien lisääntyä? Mun mielestä esim. tällä sivulla oli tosi hyvin ja kansantajuisesti selitetty polygeneettistä periytymistä.

Voiko tällaista koiraa käyttää hyvillä mielin ja nukkua yönsä rauhassa sen jälkeenkin? Teinkö parhaani? Mitä pidän tärkeänä, millaisia koiria haluan tuottaa ja mitä tavoittelen? Toisaalta missä on se täydellinen jalostuskoira? Ei sitä tule koskaan ja kasvattajan on aina tehtävä jonkinlaisia kompromisseja ja kannettava riskejä. Jokaisen tehtävä on sitten vain punnita millaisia riskejä itse pystyy sietämään. Pienessä rodussa toki yhdenkin ihmisen jalostuspäätös vaikuttaa aika suuresti.

Ottaisinko mä tällaisen koiran pennun itse?

En tiedä.

Kaikkein eniten pelkään selkäongelmia ja niiden suhteen en koskaan aio tehdä mitään kompromissia. Mudeilla harvoin on lonkissa saati kyynärissä mitään ihmeitä, ei polvissakaan kauheasti. Allergiat ja atopiat kiertäisin kaukaa koska sellainen vaikuttaa elämään todella paljon ja kokonaisvaltaisesti. Silmistä en osaa sanoa. En ehkä hampaistakaan.

En ainakaan suoraan jättäisi ottamatta sen takia.

Mutta nyt mä aion olla tämän illan vain helvetin surullinen, pettynyt ja katkera elämälle ja sen jälkeen päätän että tämä on käsitelty. Koira tulee takaisin kotiin ja sen elämä jatkuu kuten tähänkin saakka. Hänhän on täydellinen pikkuinen lakillinen. Omistaja päättää ajallaan niinkuin päättää ja tiedän, että hän on oikeassa oli se sitten miten tahansa.