Nyt kun on 11kk maalla asumista takana, lienee sopiva hetki julkaista nämä ajatukset, joita tässä matkan varrella on tullut mietittyä.
Lähtökohta on se, että mun koirien onnellisuus lisääntyi noin miljoonakertaiseksi maalle muuton jälkeen. Niillä on iso aidattu piha, ja pihan takana menee autotie. Liikennettä on oikeastaan juuri sopivasti. Kesällä ehkä kerran viikossa siitä jopa käveli joku, muutaman kerran peräti koirankin kanssa, ja pääsi vahtimaan pihaa. Pyöräilijöitä oli enemmän, mutta ne ei oikein herättäneet tunteita. Autoja menee sen verran että ne ei kiinnosta ketään, mutta kesällä peltotyökoneet ja talvella lumiaura saattaa hidastaa kohdalla ja jopa ajaa meidän pihatien kautta alas pellolle; taas pääsee valpastumaan ja vahtimaan. Nämä on kuitenkin niin satunnaisia tapahtumia, että kerkiää palautua välissä ja ne on enemmän hauskoja kuin stressaavia. Luulen, että pienissä määrin oman pihan vahtiminen on hyvin lajityypillistä käytöstä ja koirien onnellisuutta lisäävää. Ainakin kun nämä molemmat on oikeasti vain sellaisia viran puolesta haukkuvia ja sitten ne menee vieraiden syliin hyppimään. Töppöinen joka oikeasti oli tukehtua räkäänsä ja oli aivan eri tavalla tosissaan, oli ehkä eri mieltä. Jos Tilanteita olisi kovin usein, sellainen koira alkaisi olla kauhean kierroksilla jo valmiiksi, eikä ehtisi palautua, ja se vaan pahentaisi kierrettä.
Jossain vaiheessa kesällä kävi niin, että ne lakkasi ilmoittamasta mitään ja yksi monesti käynyt papparainen ajoi pihaan ja käveli portista sisään koirien vaan katsoessa. Se oli kauheaa! Kyllä nyt herranjestas koiran pitää sen verran sanoa ettei kukaan yllätä sua omalla pihalla. Olin vaan vähän liikaa sanonut että ei tartte ja palkannut kun ne jättää ohikulkijat, niin sitten he totesivat että ei sitten tartte ja että onhan tämä ukko jo nähty. Onneksi niitä oli helppo yllyttää taas vähän enemmän ottamaan kierroksia.
Mun koirat tykkää rampata edestakaisin. Mennä käymään taas pihalla vaikka tunti sitten siellä just oltiin. On siellä saattanut joku hiiri sillä välin juosta ja voi taas lorottaa puskaan, että tietää hiirikin sitten kenen tiluksilla juoksee. Vaikka niitä kaupungissakin remmissä käytettiin riittävän usein tarpeiden teon kannalta, tällaiset pikku tarkistuskierrokset puuttui täysin. Ihmisenä kuvittelen, että on myös mukavaa kun pääsee halutessaan useammin tarpeilleen, eikä tarvitse aina odottaa että on ulos lähdön aika.
Itse kipeänä ollessa oma piha nousee arvoon arvaamattomaan. Kyllähän sitä nyt päivien kuluessa alkaa silti olla syyllinen olo siitä että koirilla on tylsää, mutta ainakaan ei tartte laskea tunteja koska tarvii taas hoippua kerrostalon kolmannesta kerroksesta alas lähimmälle tolpalle että ne pääsee kuselle.
Myös äkillisen ripulin yllättäessä yöllä ei tartte itse vaivautua ulos ollenkaan, olkoon -30C tai satakoon kaatamalla. Sen kun avaa koiralle oven ja odottelee itse sisällä.
Paju tykkää myös vaan istua pihalla ja katsella tiluksia tekemättä mitään. Ihan talvella se ei viihdy mutta muutoin kyllä. Luulen, että sillä on aika iso merkitys sille, vaikka en ihan tavoitakaan sitä että mitä se ajattelee ja miksi se tekee niin. Mun kaikkein vähäkarvaisin ja pienin koira on eniten ulkokoira.
Remmejä he ei ole juuri nähneet. Pannat niillä nyt sentään on aina päässä kun pihasta lähdetään. Investoin syksyllä ja ostin itselleni kauan himoitsemani kuristavat biothanepannat, jossa on mun puhelinnumero. Ne vaan vedetään pään yli, ei ole solkia. Biothane on ihan ykkönen kun mutaojassa rypemisen jälkeen sen voi vaan huuhtoa ja se on taas puhdas. Se ei kastu, siis se on vähän niinkuin muovia, eikä siten ala haisemaankaan. Remmitkin mulla kyllä useimmiten on sentään mukana, mutta ei ihan aina. Jos oon ollut treenaamassa ja tyhjentänyt treeniliivin taskun, enkä muista laittaa niitä takaisin sinne, ne ei tule mukaan kun lähden lenkille. Joo mulla on aina treeniliivi päällä lenkillä, saa kätevästi remmit, puhelimen ja omat lääkkeet mukaan.
Joku kerta tuossa syksyllä oli juuri sellainen tilanne, ettei ollut minkäänlaista narua taskussa, ja sitten tuolla pellolla oli ne kauriit mistä Lakki meni ihan tiloihin. Olisin laittanut sen kiinni ja kävellyt vaan siitä "hot spotista" ohi ja se olisi rauhoittunut, mutta nyt en millään jaksanut käskyttää sitä pysymään vierellä tmv kun se vauhkoontui niin kovin, niin muistan että kirosin ja käännyin takaisin kotiin. Haluaisin sellaisen narun, missä on 3m hihnaa ja molemmissa päissä lukko. Siis yksi hihna millä saisi kaksi koiraa kiinni. Ei monitoimihihnaa, inhoan niitä turhia metallilenkkejä siellä. Veisi vähemmän tilaa taskussa kun kaksi erillistä remmiä, kun sitä hyvin harvoin tarvitaan.
Vapaana liikkuminen on siis takuulla sekä fysiikan että mielenterveyden kannalta huikea asia. Paitsi talvella lumi on eräänlainen ongelma. Mulla on onneksi tuonne alapelloille ajettu koneilla talvisinkin ja siellä menee niiden uria mitä pitkin kävellä. Muutenhan vaihtoehdot on kävellä ison tien viertä tai lumikenkäillä umpihangessa. Varsinkin vanhan koiran kanssa meinasi tuskastuttaa että olisipa hiekoitettuja, aurattuja reittejä. Valoja en niin ole kaivannut sentään!
Virikeruokailuja on helppo järjestää. Mun koirat hyvin harvoin syö nappulaa kupista, viskaan ne aina kuistilta pihalle. Pihalla myös rustojen ja luiden syönti on helppoa ja ne on tässä vuoden aikana saaneet enemmän kaluttavaa kuin aiemmassa elämässä yhteensä. Pilkon rustot kirveellä niin tulee maltillisia eriä kerrallaan. Ei ollut kaupungissa kirvestäkään, ei.
Ehkä ainoa negatiivinen asia mikä tulee heti mieleen, on se, että hajut puuttuu. Varsinkin töppöisen kaltainen vanha koira kun ei enää nauttinut fyysisestä rasituksesta eikä sitä koskaan kiinnostaneet riistan hajut, niin se kyllä kaipasi toisten koirien hajuja, merkkailua ja sellaista. Siitä mulla oli myös aina huono omatunto, että olin niin laiska viemään sitä kaupunkiin kuseskelemaan. Jotenkin kun on tottunut pitämään ne nyt aina vapaana, eikä tartte väistellä tai ohitella ketään tai mitään, niin itseä rasittaa ihan suunnattomasti ajatus remmilenkkeilystä kanssaihmisineen. Lakki ja Nakki ei edes ole mitään remmiräyhiä ja ne varmaan menisi ihan asiallisesti, mutta en vaan koskaan saa aikaiseksi ottaa niitä kauppareissulle mukaan ja käydä edes lyhyttä haistelukierrosta. Tässä mun pitäisi ehkä ryhdistäytyä koska luulen että vartinkin kierroksella voisi olla niille suuri merkitys. Edellisessä postauksessa kerroin että uudenvuodenaattona kävin citylenkillä, ja lupaan yrittää mennä seuraavan kerran ennen ensi uutta vuotta...
Toisaalta reaktiivinen, koira-aggressiivinen koira luultavasti voi paljon paremmin maalla, kun sen ei tarvitse joka päivä joutua liian vaikeisiin tilanteisiin. Toisaalta onko maalla sitten helppo myös unohtaa koko ongelma ja olla treenaamatta sitä? Haittaako sekään?
Joskus kauan sitten mun yksi kaveri asui pikku kylässä tässä lähellä. Sieltä on about sama 20km kuin täältäkin lähimpään kaupunkiin. Sille tuli pentu, ja se sanoi että on muuten raskasta kun siellä kotona ei ole yhtään mitään ja joka kerta kun haluaa näyttää pennulle jotakin, sieltä pitää asiakseen lähteä. En silloin oikein tajunnut ehkä kunnolla, olin vaan niin kateellinen että hän kuitenkin asuu siellä maalla. Itse ajattelen nykyään, että normaali järkevää pentua nyt ei tartte joka päivä ihan hirveästi viedä yhtään mihinkään, vaan että vähemmän on enemmän sosiaalistamisessakin. Mutta olisihan se ihan kiva että se nyt näkee muuta kuin ohi ajavia autoja ja peltoja, niin jonkun kerran olisi varmasti ihan tarpeen käydä cityssä. Ja sitä varten tosiaan pitää sitten erikseen työpäivän jälkeen lähteä uudelleen ajelulle mikä tuntuu todella työläältä. Toisaalta se pennun sosiaalistamisikkuna on niin lyhyt aika että ehkä tuollaisesta selviää. Mutta väistämättä kerrostalossa keskustassa asuva pentu näkee ihan eri tavalla asioita ilman että ihmisen tarttee tehdä sen eteen mitään. Toisaalta omassa talossa maalla esim. sisäsiisteyden opettaminen olisi varmaan tosi paljon helpompaa vs. kerrostalon kolmannesta kerroksesta alas ja ulos juokseminen, ja esim. mahdolliset yksinolon haasteet ja ääntely ei ainakaan häiritse naapureita ettei tartte sellaista murehtia ollenkaan.
Myös eläinlääkärissä käyminen on haastavampaa. Mun työpaikalta ajaa kotiin puolisen tuntia. Jos lähdet kesken päivän hakemaan elukkaa ja palautat sen sitten kotiin, siinä palaa ihan hirveästi aikaa. Suomessa on aika vähän niitä vuodenaikoja kun koiraa viitsii työpäivän ajan säilöä autossa noin niinku sään puolesta.
Aika-ajoin koiraryhmissä on kiistaa siitä, kun jotkut kasvattajat ei myy kaupunkiin tai kerrostaloon. Ihmiset provosoituu ja sanoo että kaupungissa sitä koiraa nimenomaan on pakko käyttää lenkillä, maalla sen voi unohtaa pihan perälle. Että ei asumismuoto kerro mitään siitä, kuinka hyvin sitä koiraa hoidetaan. Mä en usko että kertookaan, siis voihan sitä koiraa lenkittää, sen kanssa voi harrastaa ja se voi saada olla osana rikasta arkea täysin riippumatta siitä missä ihminen asuu. Mutta jos koiralla on muuten samanlainen elämä, niin väitän, että omien koirieni kokemuksella ne ehdottomasti mieluummin asuu maalla. Se oma piha ja mahdollisuus viettää siellä aikaa yksin, koirakaverin kanssa tai ihmisten kanssa on vaan valtava hyvinvointitekijä.
Jos kasvattaisin, mä saattaisin olla se joka ei myy kerrostaloon keskustaan. Tai ainakin asettaisi etusijalle maalla asuvat. Koska se luonto nyt vaan on hyvin merkityksellinen, ja koska jokaisellahan on oikeus pitää tärkeinä niitä asioita mitä pitää. Ei se mikään absoluuttinen totuus ole ja varmasti koirissakin on eroja, mutta tämä on nyt minun tämänhetkinen kokemukseni.
