sunnuntai 4. elokuuta 2024

Loman viimeinen viikko

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös neljän viikon kesäloma. Varmaan ekaa kertaa ikinä "en tehnyt mitään". Tai käytiin me 60km päässä katuruokakarnevaaleilla ja 75km päässä mökillä pariinkin otteeseen, mutta ei mitään sen kummempaa, eikä ollut ollenkaan tylsää. No vikalla viikolla kun lähinnä satoi, alkoi kyllä vituttaa, mutta noin muuten aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan että olisin kököttänyt neljä viikkoa putkeen kotona. Oma talo tekee ihmiselle ihmeitä.




kuta pienempi oot itse, sen isompi uima-allas

mittarimato jälkitreeneissä apuna


myöhäisillan jälkitreenit

heinäkuun lopussa alkaa olla jo pimeä



nosetreenit


jos eväät on metsään otettu, nehän syödään vaikka sataisi kaatamalla

kaatosaderetken jälkeen saunan lämpiämistä odottelevat

uusi puutarhayatzy oli kaikista kiva!



kesälomalla ei pitäisi kyllä tarvita peittoja...









"ei kissoja pöydälle"


Toiseksi viimeisenä päivänä jäljestettiin mökillä. Pajulle 100m z-muotoinen jossa päässä ruokapurkki, alun säädön jälkeen oli tosi hyvä. Töppöiselle 150m kolmella kepillä. Hän kyllä oli tohkeissaan menossa tekemään jotakin, mutta jäljen nosto säätöä ja samoin kaikenlaista säätöä pitkin poikin. Koira siis vaan välillä jäi seisomaan ja tuijottamaan minua ja kun se ei kuule eikä oikein näe, niin aika vähän keinoja muistuttaa että niin se jälki oli kesken. Onneksi askeleen ottaminen oikeaan suuntaan aina tuotti tulosta. Kulmissa se veti tapansa mukaan yli, ja pidätin liinalla ettei se pyöri mihinkään kauas. Ei me ehkä sokkoa olisi enää saatu ajettua, mutta itse tehdyltä jäljeltä se kyllä nosti kaikki kepit. 💙💔 Niin paljon kilsoja takana ja nyt hän ei enää oikein kykene. Noseahan se ei ole enää edes yrittänyt tehdä, kun se ei oikein vaan ymmärrä lähteä etsimään, ainakaan ajoneuvosta. Pitäisi ehkä vielä kokeilla sisä- tai ulkoetsintää.

Lakille vajaa 500m sokkojälki kolmella kepillä, janalla paineli jäljen yli mutta kun kutsuin takaisin, otti hienosti oikeaan suuntaan ja muuten ei mitään moitittavaa.










Joo, vituttaa mennä töihin ja olisihan sitä toisaalta voinut vielä viikon tai kaksi olla, mutta toisaalta on tässä jo ihan riittävästi sadepäiviä pidelty ja tuskailtu kun tuntuu että mitään ei halua tehdä. Sellaiset päivät tuntuu siltä, että elämä menee ihan hukkaan, ja illalla on olo että ihan sama vaikkei tätäkään päivää olisi ollenkaan ollut. Se se on kammottavaa. Ja muutenkin, ne hyvät päivät on kotona oltu ulkohommissa kissatarhaa rakentamassa, maalaamassa,  keräämässä puutarhan ja metsän satoa tai mökillä uitu ja suppailtu. Sellaisia juttuja on mukavaa tehdä mutta aikansa kutakin ja nyt tää kesä alkaa olla tässä. Sori vaan ne joilla loma vasta alkaa ja joiden mielestä elokuu on paras kesäkuukausi 😂 Mä alan odottamaan syksyn vaellusta ja sitten kai lumien tuloa ja lumikenkäilyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti