Luonnetestijuttuja

Yksi mudi kävi luonnetestissä. En ole koskaan tavannut koko koiraa, enkä ole vielä edes katsonut sen testin videoita, en tiedä jaksanko katsoakaan. Se oli kuitenkin saanut omistajilleen ilmeisen yllätyksenä arvion laukausarka, ja se sai mut taas muistelemaan näitä asioita. Oon nyt tässä pari päivää pyöritellyt päässäni luonnetestiä ja siihen liittyviä yksityiskohtia ja teki mieli koota mun koirien tulokset yhteen taulukkoon. Kuvailen heitä ensin lyhyesti sanallisesti:

Töppöinen oli (tai elää edelleen, mutta on nyt niin vanhuuden höppänä ja siksi kovin leppoisa) helvetin vaikea elukka, joka näki uhkia joka puolella, eikä epäröinyt murista ja tarvittaessa purra ihmisiä. Ohjaajaa kohtaan se ei nuoruuden epävarmoja vuosia lukuunottamatta ikinä ollut mikään nöyrä koira, vaan sellainen "ravistettava ennen käyttöä" -tyyppi. Toki nykyään osataan myös kouluttaa eri tavalla ja vikaa on varmasti ollut menetelmissäkin. Sen kanssa oli ongelmia hallinnassa pysymisessä niin arjessa kuin kokeissakin ja sehän tiesi kaiken aina itse paremmin, turha tulla neuvomaan. Sen kanssa sai aina olla silmät selässä, koska riitti että kadulla joku katsoo sitä väärällä tavalla, niin koira alkoi rähistä räkä roiskuen. Ääniin se ei arjessa ole reagoinut, paitsi pelkäsi isän partakonetta ja joskus jotain tiettyä jyrisevää prätkää Helsingissä. LTE:ssa se sai laukauksista raivarin ja alkoi karjua uudelleen kelkalle, mikä tulkittiin pehmeysreaktioksi ja koira sai laukausvarma koska laukaukset ei kuulemma olleet se itse ongelma. Ihmisistä se ei ollut yhtään kiinnostunut, nuorempana ei mennyt edes katsomaan jos joku vieras yritti sille tarjota ruokaa tai leikkiä, myöhemmin oppi treenien myötä hyödyntämään ihmiset namiautomaatteina. Jos siihen yritti väkisin koskea, se murisi ja sitten tuli hammasta.

Sieni oli koira joka saattoi mennä vapaana edellä ihan mihin tahansa, ja se suhtautui kaikkeen todella järkevästi, oli sosiaalisesti hyvin lahjakas eikä provosoitunut ikinä mistään. Se rakasti ihmisiä ja tuli toimeen kaikkien kanssa, ja oli hyvin varma lasten, vammaisten jne kanssa vaikka ei heihin mitenkään erityisesti ollut totutettu. Ohjaajaa kohtaan se oli todella nöyrä ja sillä oli suuri tarve tehdä oikein. Äänien kanssa ei ollut arjessa ongelmia, paitsi Sieni pelkäsi kananmunan kuoren rikkomista, tottiksessa sen sijaan laukausten kanssa tehtiin iso työmaa, sitä ahdisti ne ja se olisi halunnut passivoitua. Luonnetestissäkään koira ei tehnyt laukauksista mitään ja sai siksi laukausvarma. Eihän siinä mitään tarvinnut tehdäkään kun eka käveltiin ja toinen kuunneltiin paikallaan, että mahtoiko olla ihan koko totuus...

Lakki on monella tapaa hyvin sienimäinen koira, mutta ehkä ihan inasen suuremmalla moottorilla, tai siinä missä Sieni oli hyvin seesteinen ja itse rauha, Lakilla on enemmän vauhtia, tarkoitan enemmän ehkä henkistä kuin fyysistä. Ehkä se on se ero vilkkaudessa? Lakki kyllä provosoituu toisten rähinöistä eikä se ole niin itsestään varma eikä siksi anna niin tasapainoista kuvaa, mutta sitten taas töppöiseen verrattuna Lakki on kuitenkin todella helppo ja luotettava elukka. Lakki on kiltti poika joka haluaa tehdä oikein. Ihmisten suhteen se on aina ollut todella utelias ja se haluaa itse mennä haistelemaan ihmisiä, sillä on jännä tyyli vielä laittaa oma nenä ihan ihmisen iholle ja sitten imppailla. Nuorempana se väisti kosketusta mutta nyt 4v iässä alkaa pääosin olla paljon reippaampi ja antaa yleensä ihan vieraidenkin silittää. Äänien kanssa silläkään ei ole arjessa ongelmia, tosin se taas pelkää kompostikehikoita ja niiden räminää. Olen pentuna opettanut mun koirat pysymään kehikoissa ihan vaan torumalla niitä jos ne meinaa tulla niiden yli tai läpi, ja luulen että Lakille on kerran huudettu liian  kovaa ja siksi kehikoiden räminä on siitä kamalaa. Luonnetestissä Lakki kuormittui selkeästi eniten mun koirista ja sillä ei enää vikoilla rasteilla ollut ollenkaan hauskaa, se suorastaan veti pois alueelta. Se alkoi jossain puolivälissä hyppiä mua päin jokaisen rastin aikana, mikä oli mun mielestä sen tapa pyytää apua ja sanoa että en halua olla enää täällä. Se hyppi mua päin myös laukauksissa, ja sai siksi laukausaltis. Mun mielestä ne äänet ei olleet siinä se ongelma vaan se olisi hyppinyt mua päin ihan samalla tavalla vaikka sieltä olisi tullut mitä. Ei nyt sillä että yrittäisin selittää mustaa valkoiseksi; eihän tuollainen ole normaali toivottu reaktio, mutta mun mielestä sillä(kin) laukaukset tuli väärin tuomituksi ja käytöksen olisi pitänyt näkyä jossain muualla, vaikka hermoissa?

Pajukin on omalla tavallaan hyvin sienimäinen koira; sekin rakastaa ihmisiä ja huomiota ja on todella omanarvontuntoinen ja kaikkien rähinöiden yläpuolella. Oli siinä nuorempana vähän poliisin vikaa, mutta tarkoitan että sillä on niin jäätävä itsetunto että ei sen tartte alentua samalle tasolle jos joku sille irvisteleekin. Jos Sieni hiljaa hymyili ja katseli minua jostain, ja siitä huokui rakkaus, niin Paju ui suoraan suuhun ja sen rakkaus on hyvin pirskahtelevaa. Pajun asenne on aina ollut "tulin, näin, voitin" eikä sitä hetkauta oikein mikään. Se on myös ainoa mun koira jolla ei ole mitään ääniin tai muihin outoihin juttuihin liittyviä viirauksia? Pajua leimaa myös sen suuri vilkkaus, mikä tekee sille keskittymishaasteita. Mun mielestä se on mun koirista myös ehdottomasti eniten taistelutahtoinen ja se leikkii aina; kaikki muut riittävän jännittävässä tilanteessa kyllä lopettaa. Luonnetestissä se leikki kuin  piru kunnes ei enää suostunut leikkimään ollenkaan, ajattelen että se on ehkä se vilkkaus ja sen ajatukset hajoaa? Luonnetestissä se on myös mun koirista ainoa joka ei kuormittunut yhtään ja joka olisi voinut heti jatkaa toisen kierroksen. Se saikin "ihan melkein +2" hermoista mutta ei sitten kuulemma kuitenkaan riittänyt. Verrattuna esim Lakkiin joka poistui paikalta remmissä vetäen, häntä alhaalla, ero on valtava, ja molemmat sai silti sen +1 hieman rauhaton. Paju on myös ainoa joka mun mielestä ihan oikeasti on laukausvarma.

Kaikkein hupaisinta on että Sieni, Lakki ja Paju sai pisteen erolla samat loppupisteet, eikä niissä kuitenkaan oikeastaan ole hirveästi samaa. Tai Sieni ja Lakki on huomattavasti enemmän samanlaiset kuin Paju kummankaan niiden kanssa. No sehän on nyt ihan selvää että pelkkiä pisteitä ei voi tuijottaa, pitää katsoa osa-alueet, joten tässä. Punaisella merkattu mun mielestä suurimmat poikkeamat:

 

Töppöinen sai vähiten pisteitä ja se on kuitenkin näistä kiistatta ollut paras harrastuskoira. Tai ainakin sillä on eniten tuloksia. Eihän sekään mikään helppo ole ollut, mutta terävyyden takia (?) siinä on mistä ammentaa.

Lakki sai eniten pisteitä.

Töppöinen on pehmeä ja silti se on ollut arjessa kaikkein vaikein. Tai ehkä juuri siksi, pehmeys ja terävyys tekee yhdessä sen että koira muistaa kaiken ja vastaa uhkaan aggressiivisesti?

Pajulla on pienin toimintakyky ja silti se on arjessa se joka ei koskaan pelkää mitään, vaan marssii joka paikkaan häntä pystyssä odottaen jotain ihanaa tapahtuvaksi.

Töppöinen ja Lakki on aavistuksen pidättyväisiä mutta eka söi ihmisiä, toinen on niistä kiinnostunut.

Paimenilla on yhtä suuri taistelutahto, mutta silti kaikkein sinnikkäin ja eniten ohjaajalta tulevaa painetta (koejännitys) kestävä on ollut töppöinen. Pajulla on pienin taistelutahto mutta sitä ei kiinnosta yhtään vaikka ohjaajaa jännittäisi.

Paju ei ymmärtänyt ollenkaan että ihminen olisi uhka, vaan häntä pystyssä katseli mieluummin lentäviä lehtiä. Sieni tekeytyi pieneksi ja sanoi että pliis älä. Lakki vähän yritti. Töppöinen oli välittömästi tulta ja tappuraa ja sai hirvittävän raivarin. Itse asiassa se sai seinässä niin suuren raivarin että sen panta petti, koira kaatui naamalleen ja sitten se hölmistyneenä tilanteen katkettua käppäili mun luokse. Harmittaa edelleen että näin kävi, olin melko varma että se olisi purrut tuomaria. Silloin se olisi kuulemma myös saanut toimintakyvystä +2 suuri. Ei saanut, mutta kyllä sillä silti arjessa riitti pokkaa pureskella ihmisiä.

Paju on kova, töppöinen on pehmeä ja muut siitä väliltä. Kova koira "ei muista", pehmeä muistaa, mutta sen muut ominaisuudet vaikuttaa siihen miten se käsittelee asiaa. Ehkä kovuus vaikuttaa osaltaan siihen että näillä muilla on niitä ihme pelkoja ja viirauksia? Paju ei sellaisia ole osannut kehitellä.

Sitten aiheeseen liittyen. Oon kuullut tämän, tai ainakin jotain vastaavaa, joskus muistaakseni Juha Korrin luennolla enkä ole keksinyt sitä itse. Nyt se vaan pulpahti uudelleen mieleen ja oon sitäkin tässä pyöritellyt.

Koira 1, helvetin suuri taistelutahto mutta "ympäristövarmuus" on heikko eli häiriintyy helposti ihmisistä, koirista, äänistä, liikkeestä, whatever. Koira siis kykenee leikkimään vaan siihen asti kun sen ympäristövarmuus riittää, ja loppuosa taistelutahdon potentiaalista jää hyödyntämättä.

Koira 2, jolla absoluuttisesti huomattavasti vähemmän taistelutahtoa, mutta tyyppi on hyvin itsevarma eikä sitä häiritse oikein mikään. Huomattavasti suurempi osa taistelutahdosta on hyödynnettävissä koska se pystyy toimimaan joka tilanteessa.

Kummalla näistä on oikeasti enemmän taistelutahtoa? Kumpi on "parempi"?

Vastaava voidaan helposti piirtää esim. parilla terävyys ja sosiaalisuus. Jos koira on tosi terävä ja sillä on pieni sosiaalisuus, se räjähtelee paljon. Vastaavasti vaikka toisella olisi vielä suurempi terävyys mutta se on myös hyvin sosiaalinen, se ei näe niitä uhkia juurikaan eikä sieltä tule mitään reaktioita.

Onhan se ihan selvää, että koirien luonteen arvioiminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Mun yhtään koiraa ei ole käytetty jalostukseen ja tuskin tullaan käyttämäänkään, joten tässä ei siis ole mitään yritystä selittää ketään näistä paremmaksi kuin se on tms. Mutta on tää oikeasti hyvin monimutkaista. Ehkä luonnetestillä on paikkansa, ja kyllä siellä munkin koirien erot sikäli saatiin esille, että töppöinen on terävä, Paju on vilkas ja, no, niin. Loppu sittenkin onkin mun mielestä näkemyseroja siitä minkä termin alle mikäkin käytös pitäisi sijoittaa. Koira ei myöskään koskaan toimi vain yhden "termin" alla, esim. se terävä ja sosiaalinen koira on vatsa kipeänä luultavasti paljon kärtympi reagoimaan, tai se leikkivä kaveri häiriintyy ympäristöstä vielä enemmän jos se on nukkunut kolme yötä tosi huonosti. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen.

Joskus vielä pari vuotta sitten ajattelin, että jos koira saa luonnetestistä laukausarka, se ei voi olla omistajalle yllätys. Joko hän kieltäytyy näkemästä jotakin tai sitten hän valehtelee. Tai ei tunne koiraansa ollenkaan. Miten pihalla kukaan voisi olla, jos sen koiran kanssa oikeasti elää ja hengittää? Nyt en ole enää ollenkaan samaa mieltä. Ei se ole mikään jumalan sana, se on kahden ihmisen arvio koiran reaktioista yhdessä hetkessä. Ei Lakki ainakaan arjessa ole koskaan ollut niin kuormittunut kuin se testissä oli. Herran tähden ohjaajaa palvova koira joka pyytää ohjaajalta apua, mutta testissä sitä ei saa sille kuin hyvin rajallisesti antaa, ja yhtäkkiä tilanne on sille tosi outo ja vieras. Selvää lienee että se on herkkä yksilö joka ei kestä kovin paljoa kuormitusta ja joka antaa itsestään enemmän silloin kun sillä on ohjaaja joka sanoo sille, että hyvin menee. Se on kasvanut töppöisen hirmuvallan alla ja oppinut että joku muu sanoo aina miten mihinkin reagoidaan. Se paineistuu kun pahoja asioita tapahtuu paljon peräkkäin. Silloin se reagoi ääniin. Sama koira makaa mun kanssa sohvalla ja kääntyy katolleen, tökkää kuonolla mua polveen että rapsuta mahaa, rapsuta nyt, ja ukkonen mylvii pihalla niin että ikkunalasit helisee. Sunhan piti olla ääniarka? Ootko sä?

***

Vakavasti ottaen jos mun pitäisi parittaa mun koirat, töppöiselle olisin etsinyt hyvin sosiaalisen, itsevarman ja ehkä melko rauhallisen daamin tasapainottamaan häntä. Sienelle henkisesti voimakas, ei-ohjaajapehmeä, hieman taistelutahtoisempi ja ehkä hieman vilkkaampikin sulho. Lakin morsion osalta en niinkään olisi kiinnostunut ääniarkuuksista vaan haluaisin koiran joka ei ole niin herkkä ja kiltti, ehkä hieman terävyyttä ja sitä kautta "potkua", ja yleisesti ottaen sellainen omilla jaloillaan seisova tyyppi jolle maailma on mahdollisuuksia,ei uhkia. Pajulle taas hieman vähemmän vilkas neito, muuta en haluaisi siinä parantaa luonteen osalta.