perjantai 16. kesäkuuta 2023

Crazy drivers stunt show

Tai siis KEK1 olin ilmoittautunut mutta tuntui että olin väärässä paikassa väärään aikaan. Tää olis voinut olla enemmän meidän show.




Note to self: älä koskaan enää ilmoita Pajua kokeeseen monen tunnin ajomatkan päähän, tai sitten varaudu heräämään neljältä. Ajoin nytkin mökille vähän lähemmäs, mutta lähtö oli silti seiskalta ja kello soi kuudelta. Koirat oli mökin pihalla sen tunnin kun siivosin ja join kahvia mutta eipä ne siinä kauheasti muuta kuin pönötä odottamassa. Olis vaan pitänyt laittaa kello soimaan neljältä ja käydä tunnin lenkillä ja sitten treenata toinen tunti...

Kokeessa oli kaksi tuomaria ja 40 koiraa, tai yhden viime hetken perumisen takia paikalla oikeasti 39. Paju oli nro 10 ja arvottu sirun lukuun. Se oli jo siinä jotenkin kierroksilla ja olis halunnut moikata kaikkia, ja otti pulttia kun ei saanut. Numerot 1-20 aloitti sisä+laatikot ja 21-40 ulko+ajoneuvo. Parkkis oli ahdas ja oli hankalaa kusettaa koiraa, kun toiseen suuntaan ei saanut mennä ja toisessa odotti kahteen pisteeseen koirat. Mua ei haittaa ohittaa läheltä, varsinkaan Pajun kanssa, mutta nosessa pitäisi antaa tilaa jne niin en oikein tiennyt mistä kehtaa mennä. Meidän alue kulki tosi hitaasti ja oisin ehtinyt hyvinkin puolen tunnin lenkille ennen omaa vuoroa.




Paju kiskoi parkkiksella. Lämppähajun se otti hyvin ja yritti vaan toistaa sitä, pidin sitä välillä sylissä ja estin hihnalla kun siitä ei voinut oikein poistua mihinkään, ja sitä ärsytti se. En viitsisi kauheasti "etukäteen" syöttää koska sillä on pieni maha kuitenkin ja hölmöä että se on ähkyssä ennen kuin päästään edes alueelle. Odottelu oli siis tuskaa ja sisälle kun päästiin niin karmit kaulassa mentiin. Sisällä sai molemmat alueet tehdä irti ja jostain syystä tein niin 🤪


Sisä 2:30

Kiinnostui kaapista heti lähdöstä vasemmalla ja nuoli sitä (?!?!), hyppi vasten jne. Sitten se juoksi sinne sun tänne, pyöri itsensä ympäri ja jäätyi välillä tuijottamaan minua mutta onneksi jatkoi aina heti kuitenkin. Palattiin lopuksi kaapille, yritin nostaa sitä mutta se kääntyi oikealle pois kaapista, ja sanoin että no ei sitten vissiin sinne - miksen tajunnut viedä sitä sinnepäin mihin se punkesi?! Aika kävi vähiin ja heitin arvauksen sinne kaappiin, ei ollut, vaan lähellä siinä oikealla puolella seinässä, ihan Pajunkin ulottuvilla, mistä haju painui kaapin nurkkaan. Tämä oli kyllä osin myös koiran kokemattomuutta; se jumiutui pilveen. Toisaalta en mäkään osannut sitä auttaa kääntymään ja katsomaan läheltä, kun oli jotenkin niin rikkonainen ja vaikea setti muutenkin. Meni vaan siis niin lujaa että mitään järjestelmällistä etsintää tässä ei nähty. 🙄 Siinä missä töppöinen aina juoksi niin se kuitenkin etsi samalla. Tämä kiihtynyt Paju ryntää johonkin ja etsii siellä ja ryntää toisaalle etsimään, ja kun se vielä nuuhkuttaa koko ajan niin siitä on tosi vaikea sanoa koska se on ehkä hajulla ja koska ei. Mahdoton myöskään sörkkiä väliin että siinä olisi jotain pointtia. Nyt seisoin siellä keskellä, olis ehkä pitänyt jäädä mieluummin ovelle, niinkuin olisin varmaan treeneissä tehnyt.

Jälkeen päin ajateltuna tällainen tyhjä huone olisi ehkä myös kannattanut käydä kuten ajoneuvo, järkässä. Mutta sitten tullaan taas siihen että on valittava onko se tiukasti ohjattua ja ei niin kivaa vai antaako koiran itse tehdä mitä se tekee...

Laatikot 2:00

Kyllä se ne kaikki hieman avustettuna kävi läpi, kolmesta oli kiinnostunut, yhtä nuoli, toisen päälle kiipeili, ajan loppuessa arvasin jonkun eikä yllättäen ollut. Tuomarin mielestä koira kyllä reagoi oikeaan mutkun se reagoi aika moneen muuhunkin. Enkä mä voi olla minkään reaktion varassa kun sen pitäisi ilmaista. Ehkä haju oli niin syvällä saumassa ettei koira siksi osannut? Ja se mielentila tosiaan ei ollut mikään ideaali...

Ekan osion tuomari sanoi lopuksi että hän voisi antaa hylsyn koska koira pompottaa takajalkaa. Hänestä se on kipuoire, aina. Aha. En sitten jäänyt vänkäämään siitä että rodussa on paljon koiria jotka on terveeksi tutkittu ja ne tekee sitä silti, mm. Pajun emä. Toiset on sitä mieltä että se on ominaisuus tai joku neurologinen häikkä. Mä en tiedä mitä ajatella pompotuksesta, ja on totta että Paju tekee sitä paljon, ehkä jopa enenevissä määrin. Mielessä on ollut terveystarkit, mutta en oo mitenkään huolissani itse. Kai se jotenkin muutenkin oireilisi jos jotain olisi, ja sen vanhemmat kuitenkin on terveet. Jäi silti vähän paskan maku tästä ja mietin vaan että jos se terveeksi todetaan, pitääkö mun ruveta pitämään kokeissa jotain lappusia mukana. 😬




Pitkähkön tauon jälkeen toiselle tuomarille ensin ulko 2:00. Koira oli jo rauhallisemman oloinen, ja se juoksi suoraan alueen loppuun. Kävi seinää läpi vasemmalta, saattoi taas nuolaista siellä jotakin (mitä ihmettä?!) ja sitten kierrettiin vastapäivään koko alue. Hyppi tuolit ja meinasi jumittaa siellä ja sitten tuli 30s jäljellä, vein sitä itse lopun seinää, ja sieltä otti jonkun kohdan minkä vielä taisin varmistaa. Harmi ettei se juossut suoraan oikeaan kohtaan eikä osannut sitä kerralla selvittää vaan piti tulla pois sieltä ensin. Pilveenhän se epäilemättä ryntäsi kuitenkin.

Ajoneuvot 2:00, lähdettiin oikeaa reunaa, Paju kerkesi tehdä pyörähdyksen kulmassa, mutta palautin sen renkaalle ja siitä suoraan löytö. Se oli nopea ja oli kiva juosta palkkaamaan 😄

Yllättäen Paju sitten olikin ajoneuvojen nopein eläin ajalla 8,6 sekuntia ja sai kun saikin palkintoja tästä kauheasta koepäivästä...!

Mutta jooh, ei nyt taas ainakaan huvita ajaa sen kanssa mihinkään kauas, ja jotenkin tota alun virettä pitäisi yrittää suitsia keskittymiseksi. Pitäisi myös varmaan tehdä sen kanssa enemmän kokeenomaisia ja ottaa aikaa ja tarkastaa alueet kokonaan. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti