Mudien jälkileiri

Järjestämäni mudien metsäjälkileiri pidettiin legendaarisissa Jämin metsissä, kouluttajana meillä oli Riitta Kivimäki. Koirakkopaikkoja oli 6 ja lopulta kaksi osallistujaa oli samaa perhettä ja he halusivat oman majoituksen, joten meille muille jäi enemmän tilaa yhteiseen mökkiin. Eikä sitä tilaa tosiaan ollut yhtään liikaa nytkään, mutta kompostikehikoin ja kevythäkein ja "onko siellä koiria, voiko tulla sisään/ulos" -huudellen selvittiin hyvin. Majoitus meinasi osoittautua haasteeksi ja oli viimeinen mistä löysin vapaata, ensi kerralla pitää katsoa sellainen mökki missä on kaikille oma huone.

Itse olin paikalla ekana ja kerkesin viedä vähän kamoja sisälle ennen kuin ensimmäinen saapui ja ajettiin puolen kilsan päähän treenaamaan.

Punainen mökki taustalla oli meidän tupa

Pappa löysi mieleisen paikan heti

Kuin myös

Heidän kanssa on niin helppoa reissata

Onnellistui

Minun piti ottaa kaikki mukaan. Perjantai oli viimeinen viime kesän kesälomapäivä, ja startattiin heti aamulla. Ajomatkaa on reilu 4h ja kävin kaupassa Tampereella ja sitten vielä uudelleen Ikaalisissa kun tajusin että aika vähän on ruokaruokaa. Olen ollut Ikaalisissa Sienen kanssa vepeleirillä joskus vuonna nakki, ja oli outoa mennä sinne nyt uudelleen. Siitä ei ollutkaan enää mökille pitkä matka ja ensi kerralla voi muistaa ettei tartte kauempaa hoitaa ostoksia. Nyt olin vähän huonosti katsonut karttaa etukäteen.

Pakkasin mukaan kellarista esiin kaivamani foliopeitteet ja sata litraa vettä että voisi uittaa koiraa. Pakkasin myös pitkät kalsarit ja paksumman takin ja aamulla heitin mukaan vielä sadetakinkin, kun sääennuste näytti koko ajan huononevaa. Alkuviikosta oli ihan t-paitakelit, mutta eipähän nyt ainakaan olisi liian kuuma koiralle. Lakki nuupahtaa helposti.

Perjantaina treenattiin omalla porukalla t-paitasillamme 9 koiran esineruututreenit (myös Paju!) ja kolme jälkeä. Pikku hiljaa meni pilveen ja tuli kylmä ja sitten alkoi sataa. Käytiin silti pienellä lenkillä Pajun ja Manan kanssa ja heillä oli kivaa, pääosin touhusivat omiaan mutta kyllä ne yhden hepulikohtauksen jakoivat. Oltiin aivan läpimärkiä ja jäässä kun mökille palattiin. Onneksi siellä oli kuivauskaappi mihin meinasin laittaa muditkin, mutta lopulta ne kuivui mun tyynylle ja Paju pääsi meidän kanssa saunaan. Asetuttiin taloksi ja ruvettiin aika ajoissa nukkumaan.

Aamulla oli tosi harmaata ja auto näytti +3. Kyllä se siitä vähän lämpeni päiväksi ja aurinkokin taisi pilkahtaa, mutta kylmä tuli kaikista vaatteista huolimatta. Meillä oli tukikohtana tulipaikka jossa oli katos ja wc. Jämin metsät ON kaiken maineensa veroiset ja mulle tuli hirveä maastokateus. Ihan epätodellista. 🤩

Tällaista joka suuntaan

Kylmä

Lauantaina tehtiin Lakille pääasiassa janatreenejä, iltapäivästä myös sellainen että toisen koiran jäljen kanssa meidän jälki ristesi useaan kertaan. Janatreeneissä jatkettiin "tuplajanaa" jossa välissä keppi, ja toisella kertaa koiran palattua keppipaikalle se tosiaan oli ihastuttavan hämmentynyt että mähän olin täällä jo. Valitettavasti niihin janoihin ei ole mitään vippaskonstia. Nykytiedon mukaan koirat ei kuulemma välttämättä osaakaan synnynnäisesti määrittää jäljen suuntaa vaan se on ainakin osin oppimisen tulosta. Susilla panokset on kovat; joko syöt tai et syö jos ajat väärään suuntaan. Koiralle jäljestäminen on niin itsessään palkitsevaa että luultavasti meidän kepeillä ja niistä tulevilla palkoilla ei ole kovin isoa painoarvoa, ja siksi takajäljen ajaminen vahvistaa itse itseään. Ei ole oikein eettisesti kestävää laittaa sille samanlaista syöt tai et syö -asetelmaa. Jotenkin se pitää saada tekemään vertailua ja ainakin yhdellä toistolla nuuhkumatto toimi. Muutama muu idea on nyt kanssa millä jatkaa. Jäin itse miettimään vielä sitäkin, pitäisikö kokeilla että jos ottaa väärän suunnan, joutuu autoon ja se oli siinä. Pelkään vaan että se tuo painetta tilanteeseen, kun nyt koira on kuitenkin tosi rento ja kivalla mielellä.

Jälki!

Kivalti näytti ja väärään suuntaan otti tämänkin...

Lauantaina lopuksi käytiin lenkillä niin, että meillä oli Saima ja Mana ja Lakki. Saima ja Lakki lähinnä rääkyi toisilleen, Manaakin Lakki aika rajusti yritti pyytää leikkimään ja sitä inhotti mokoma mies. Sitten kun ne vähän tapaili rallia niin Saima tuli poliisina keskeyttämään ja se siitä. Lopulta ne sitten kaikki vaan käveli välittämättä toisistaan, mikä oli ihan kiva havainto, vaikka muuten tämä nyt menikin vähän pieleen ja se niistä leikeistä. Mietin kyllä nykyään yhä enenevissä määrin onko aikuisille koirille edes "normaalia" leikkiä ventovieraiden kanssa ja hyötyykö koira sellaisen mahiksen tarjoamisesta.

Lauantaina haettiin Jämikeskuksesta pizzat, saunottiin ja unta ei tarttenut kauaa odotella. Yöllä heräsin ainakin kolmesti siihen että koko talo huutaa, mutta ei mun koirat ja kun kukaan ei karjunut mulle mitään, niin päättelin että ei koske mua, käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Aamulla selvisi että yhdellä koiralla oli mennyt maha sekaisin ja sen kanssa oli rampattu ulkona, ja kaikki muut kommentoi sen menemisiä. Sanoin jo noseleirin jälkeen että mulla on hiljaiset mudit, mutta Lakki ei ole lainkaan terävä ja se joka on ja helvetikseen onkin, ei kuule enää mitään.

Sunnuntaina aamu valkeni valkoisena eli heti herätessä sai ihmetellä miten kesärenkailla pysyy lumessa tiellä. Päivän ajan satoi lunta, räntää ja rakeita ja oli vielä kylmempi kuin eilen. Tosin lupasi kolmen pisaran vesisadetta ja oli tämä pienempi paha siihen nähden!

Kiva keväinen leiri...

Kylmissään raukat

Kuin myös

Sunnuntaina tehtiin haasteita ja siinä loskasateessa olosuhteet vielä vähän yllättäen lisäsi kerrointa melkoisesti ja Lakki sai mahdottoman tehtävän. Jäljen tekijä oli mennyt puuvajan ja muiden rakennusten pihojen läpi ym ym. Pirun sinnikäs hän kyllä on! Opin myös että jäljelläkin voi pitää pikku tauon vaikka menemällä kyykkyyn ja rapsuttelemalla koiraa; Lakki vastasi siihen kivasti ja hieman rakkautta antoi hänelle taas lisävoimia jatkaa haasteiden selvittelyä Viimeisenä vielä "noviisijäljet" eli laitettiin leirin ensikertalaiset tekemään jälkiä tarkoituksella olemattomalla ohjeistuksella jotta siellä voisi olla mitä vaan. Lakista ei näkynyt lainkaan väsymys, päin vastoin se laukkasi menemään ja oli vissiin huojentunut kun tää oli sentään kävellyt vain metsässä eikä missään hemmetin metalliritiliköllä missä edellinen.

Hyvä poika

Töppöinen sai kaikkina kolmena päivänä tehdä lyhyen jäljen. Kouluttaja sanoi toisen eläköityneelle koiralle, kun puhuttiin siitä että aina ei jaksa eikä viitsi enää eläkeläisen kanssa tehdä kun on niitä oikeita treenattavia useampi, että "se voi olla hänelle hyvin merkityksellinen sata metriä", ja se kosketti mua niin että lahjoitin hetken aikaa ja jaksamista töppöiselle. Hän oli hyvin onnellinen.

Lopuksi illalla kun muut lähti, me jäätiin vielä J:n kanssa treenaamaan esineruutua. 😄 Tehtiin se ison montun reunalle niin että vasen sivu ja etureuna oli korkealla ja laski taakse ja oikealle. Kuvittelin että Lakki olisi nyt niin väsynyt että turha juokseminen jäisi, mutta ihan sain yksin kuvitella. Tai ehkä nimenomaan nyt piti karistella kaikki aivohiet pois ja se paineli taas melko komeasti yli. No löytyi sieltä esineitäkin ja salaa oon vaan onnellinen että hänellä menee vähän lujaa ja on ainakin parasta! Ensi treeni voisi silti olla sellainen että vain lähiesineitä tarjolla.

Hanskoja löyty

Hänkin löysi

Hetki siinä harkittiin pitäiskö vielä ruveta hiomaan tottiksia, mutta kello lähenteli kuutta ja ajoaikaa oli se neljä tuntia, plus syömään olisi pakko pysähtyä jossakin, niin päätettiin luovuttaa tältä erää. Ajelin 3/4 matkasta ennen kuin pysähdyin Heinolan ABC:lle syömään mauttoman hampurilaisen ja sitten vikat 100km olikin melkoista tahmaa, silmät olisi menneet kiinni ihan väkisin. Mutta kotiin päästiin 22:30, äkkiä märät kamat kuivumaan ja muut jäi miten jäi kun kaaduin sänkyyn.

Leirin loppukevennys 😀:

Oli kivaa ja osoittautui että meillä oli toinen toistaan taitavampia nenäeläimiä paikalla. Toivottavasti kaikki innostuivat ja pääsevät eteenpäin. Nythän se minusta vastenmielinen B-tottis kuitenkin on kiistatta ainakin aloittelijaystävällinen eikä tunnu niin mahdottomalta kuin se "tavallinen" (en kyllä ymmärrä sitäkään, luulen että ihmiset katsoo youtubesta liikaa MM-suojeluvideoita ja miettii että ei mun koira kyllä ikinä. Kyläkisojen tottis ei ole mitään ihmeellistä oikeasti...), ja olisi ihan huikeaa jos nämä vaikka innostuisi kokeeseen asti! Ensi kaudella kokeeseen, kannusti kouluttajakin heitä.

Itselleni jäi treeni-ideoita ja ajatus siitä, että rohkeasti pitää haastaa koiraa ja tehdä nyt noita parijälkiä, alustan vaihtoja ym, eikä aina vaan sitä puolta kilsaa metsään. Lakki osoittautui todella sinnikkääksi, sillä haastejäljellä me oltiin kuulemma ainakin 40min eikä se ollut edes puolta kilsaa pitkä. Samoin mua ehkä eniten ilahdutti se että se jaksoi loppuun asti. Hän on todellinen työmyyrä. 💚

Onneksi äänet ei välity kuvasta