Tänään vein mun vanhimman ystäväni ekaa kertaa sinne metsään, missä me eniten tykättiin käydä. Me kolme.
Katsoessani sen piehtarointia viimeisillä lumilla, liian ison kepin raahausyrityksiä ja hepulointia muuten vaan, mietin, että aika on oikeasti aika merkityksetön määre. Sienellä oli hyvä elämä, eikä sillä ole mitään väliä, että minä olisin vielä halunnut tuhat metsäretkeä lisää, tuhat suppailureissua, tuhat vaellusta, tuhannet päikkärit... se nautti ihan täysillä, ihan joka ikinen kerta, siitä mitä meillä oli. Se ei olisi voinut olla onnellisempi eikä mikään määrä lisäaikaa olisi sitä muuttanut.
Töppönen ei enää paljoa juokse, mutta kyllä se joka kerta saa lyhyet hepulit ja tekee sille tärkeitä asioita. Pieniä hetkiä, jolloin kaikki on tässä. Aika loppuu, aika loppuu aina. Muistattehan tehdä joka päivä jotakin ihanaa, kun ei sitä ensi viikkoa
tai seuraavaa kesää kukaan voi luvata. On vain tämä hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti