lauantai 14. syyskuuta 2019

Nuuhkimassa


Kyllä se hymy hyytyy iloisella mudillakin, kun on häntä niin paskalla ohjaajalla siunattu. Ajeltiin tänään Kirkkonummelle asti nosekokeeseen toteamaan että ohjaaja on edelleen surkea. Ajattelin jo aluksi että onpas tämä ihan kuin eri lajia täällä etelässä, minusta niillä oli helkkarin vaikeat alueet ja lyhyet ajat. Kahden tuomarin ja 40 koiran koe oli myös vähän eri kaliiberin hommia, kuin mihin me ollaan totuttu.

peltoa silmänkantamattomiin

Oltiin iltapäiväryhmän toiseksi viimeinen ja aloitettiin ulko&autot-ryhmässä. Järjestelyt oli tosi sujuvat ja meni ehkä 1,5h per ryhmä ja sitten vaihto. Hain pönen kun pari koiraa oli ennen meitä. Odotusalueelle kutsuttiin aina heti kun edellinen meni sisään. Murentelin pönelle nameja ja se etsi niitä hyvän tovin jokaisessa odotuksessa. Koira oli aika kivan tuntuinen, levollinen. (Mutta olinkin jo herännyt kuudelta metsään ja sitten käynyt kentällä tekemässä rallya ennen ajamaan lähtöä...)



Ulkoetsinnässä pöne pelkäsi takana näkösuojana olevaa, tuulessa lepattavaa pressua (eli ei tuota mikä on kuvassa ja alueella) ja isokokoista miestuomaria joka seisoi pressun vieressä, ja aloitettiin hienosti huutoraivarilla. Tuomari kehoitti näyttämään pressun koiralle ja kiersin sen ympäri, jolloin koira yritti alkaa etsiä siitä :p Tykkään tässä lajissa todellakin siitä, miten koiraystävällistä se on. Valitettavasti koira kyllä enemmän pelkäsi tuomaria kuin pressua, joten ei siitä pressun katsomisesta ollut mitään apua ja koira jäi edelleen epäileväiseksi. Alueelle oli jo pissattu ja se oli merkattu kartiolla. Kysyin kuinka toimin, tai siis mistä tiedän haisteleeko koira kusia vai löytöä, ja tuomari sanoi että tarkkaan ei voi sanoa kuinka lähelle pissi on tullut (tietenkään), mutta jos se olisi ihan löydön päällä, asiaan olisi reagoitu eli käytännössä kai alue vaihdettu. Eli kartiota ei tartte päästää haistelemaan. Lähti ihan hyvin etsintään, mutta ajatukset oli selkeästi muualla ja se oli useamman kerran vähän sen näköinen, että "ööö...?". Rupesin sitten ohjaamaan aika kädestä pitäen, ja meinasi ruveta kuumottamaan kun aika kuluu eikä mitään. Kunnes sitten reaktio ja tarkennus. Menin käskettyä kauemmas palkkaamaan, että sain koiran hetkeksi pois pelottavien ihmisten läheisyydestä. "Loistavaa työtä koiralta ja ohjaajalta! Ohjaaja lukee hyvin aluetta." 1:36 / max 2,5min

 

Autot oli siinä suoraan vieressä. Tai oikeastaan auto ja peräkärry. Autojen takana oli jo kanssa pissimerkki. Pöne oli tässäkin ehkä vähän pihalla ja se poukkoili sinne sun tänne. Suht nopeasti auton eteen reaktio ja pitkä pitkä tarkennus, joka sai tuomarilta jälkeen päin suuresti kehuja. "Koira haluaa ilmaista tarkasti." 0:37 / max 2,5min

Sitten jonkinlainen tauko, mutta ei me kovin pitkään keritty autossa istua kun toisessakin pisteessä oli meidän vuoro lähestymässä. Tässä oli siis toinen tuomari, vähemmän pelottava.

vasemmalla kompostikehikolla pois alueelta rajattuja putkia ym, oikealla satulat ja talikko


Sisätila oli vanha hevostallin valjashuone. Sinne oli tosi kapea eteinen, missä ajanottaja/sihteeri ja tuomari seisoi ja meidän piti mennä niiden ohi. Koiraa saa palkata namilla vielä ennen alueelle menoa, joten käytännössä imutin sen siitä ja se meni oikein hyvin. Huh, ajattelin. Alueisiin tutustumisessa oltiin käyty vain ovella, kun alueille ei ikinä saa mennä. En siis ollut nähnyt että nurkassa on tiheä muovinen talikko pystyssä, ja oven viereisellä seinustala satulatelineitä ja pari satulaa ja joku vanha lampaantalja. Mutta vaikka olisin nähnyt ne etukäteen, en olisi ajatellut mitään. Pöne on nähnyt hevosia ja pöne on haistellut aivan riittävästi mun ratsastusvaatteita. Olisin siis ilman muuta sanonut, että ei mun koira ole hevosten hajuista kiinnostunut, saati pelkää niitä.

Koira lähti aivan reippaasti ja kerkesi pyörähtää siinä jotain, mutta yhtäkkiä siellä nurkassa se talikko nostatti kaikki villat pystyyn, ja seinätelineissä olevia satuloita se lähestyi liki ryömien, kaikki karvat edelleen irokeesina ja valmiina ryntäämään pakoon. Jokseenkin erikoinen kauhistuminen. Se ei mitenkään menettänyt toimintakykyään ja tuli ihan hyvin kun yritin ohjata sitä etsimään, mutta valitettavasti ohjaajan päästä katosi täysin mitä kohtia ollaan tarkastettu ja suurin osa ajasta meni siihen että koira tutki hirviöitä ja ohjaaja ihmetteli koiran touhuja. Aika loppui kesken. Miksi oi miksi jäädyin täysin?? Olisi vaan tarttenut ohjata niin kuin ulkoalueella tein, järjestelmällisesti. Nyt "tyrkin" koiraa sinne ja tänne ja aina se palasi nuuhkimaan hirviöitä, ja järjestelmällinen etsintä jäi tekemättä ja löytö aivan ansaitusti löytämättä. Jos sitä aikaa olisi ollut vähän enemmän, oltaisiin ehditty. Jos ja jos ja jos. "Aika ei riittänyt. Hienoa etsintä- ja ohjaustyöskentelyä. Hyvä ilmaisu." - / max 2min


Vikana laatikot tallin käytävällä pitkässä rivissä. Mun asteikolla ihan jäätävän hieno suoritus: käytiin alusta asti jokainen läpi, koira veti ihan hulluna mutta oikealla (8. tms) lukkojarrutus, tarkennus ja ilmaisu. Tuomari kehui tätä kovasti, se oli upeaa 1-2-3-jne etenemistä ja mieletön ilmaisu. Aika 8s / max 2min. Ei sijoitusta. En tiedä miten ne muut sinne sitten lenti. Jos joskus oon luullut että ollaan hyviä, nyt on lähinnä sellainen olo, että koira ehtii kuolla ennen kuin ohjaaja oppii olemaan töppäilemättä. Viikon päästä olisi seuraava koe mutta voihan sen perua.
Terveisin paska ohjaaja - ainakin kolmas eri tapa tyriä koe. :(


***

Muokkaus seuraavana päivänä. Järjestäjältä tuli viesti, että tulokset oli menneet väärin. Pöne oli oikeasti laatikoiden 2. Palkinnot saa noutaa Kirkkonummelta. Vastasin, että ei ole sinne mitään asiaa. Harmillista. Mutta olipahan hauskaa että tämä meni näin - pöne todella OLI nopea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti