Monesti ne ratkaisut mitä se tekee, on sarjassamme "älä edes kuvittele". Minä olen se ikävä akka joka kieltää, käskee hillitä itsensä, vaatii noudattamaan sääntöjä joita olen kaikki nämä vuodet sille tankannut. Ärsyttävintä, ja samalla toisaalta myös kaikkein rakastettavinta siinä on se, ettei se koskaan oikein nöyrry mun tahtoon ja ne omat jutut vaan pursuaa sieltä.

Ja sitten joskus tapahtuu jotain tällaista. Olen nauranut koko päivän tuolle sen omahyväiselle ilmeelle. Joku normaali koira varmaankin olisi kiertänyt, mutta muri ahtautuu välistä. "Koska mä voin".

Ja salaa ne sen omat jutut on niiiin liikuttavia. <3

Etsii muttei löydy

Kävin tänään kaverin koirakoulun tiloissa tekemässä etsintävaihtarit. Hän oli laittanut meille eukaa neljä piiloa, haju oli muhinut 2,5-3h ennen kuin aloitettiin. Toiveena oli, että osa voi olla vaikeampia ja osa saa olla ihan peruspiiloja, ja joku voi myös olla korkealla. "Vaikeat" ja "helpot" on kyllä tässä lajissa aina aivan herran haltuun...

Aloitettiin alakerran aulasta, joka on meidän olohuonetta vähän isompi tila. Paljon tyhjää seinää, mutta myös yhdessä nurkassa 8 talvirengasta ja yhdessä läjä kaikkea roinaa, vanhoja huonekaluja ym. Pönellä on ennenkin ollut siellä tosi vaikeaa, en tiedä mistä se johtuu, mutta se ei vaan löydä mitään. Siellä piti olla kaksi piiloa. Eka kierros käytiin yllättävän rauhallisesti, annoin koiran mennä, nenä alhaalla veti. Toisella alkoi sitten sutia eli kiihtyä ja sittenhän siinä vedeltiin kierros poikineen. En saanut mistään mitään reaktiota. Katsoin että se kävi kulmat, katsoin että se tutki sekä alhaalta että ylhäältä. Sitten se alkoi bongailla kaikkia kohoumia ja halkeamia, ihmeen hyvin se onkin oppinut kaikki pienetkin yksityiskohdat, missä piilo voi olla. Sitten se vale"ilmaisi" tyhjiä tarroja, sen se tekee kun hermo menee kun mitään ei löydy.

Olimme ihmeissämme. Lopulta päätettiin, että avataan ovi varsinaiseen koulutustilaan, jossa oli yksi piilo. Jospa se löytäisi sen. Pöne oli varsin kiihdyksissä jo valmiiksi ja siellä me kanssa poukkoiltiin ympäriinsä, mutta ei minkäänlaista reaktiota. Tyhjiä tarroja yritti taas "ilmaista", se oikea ilmaisu näyttää vähän erilaiselta kuin tämä "vittu ei täällä ole mitään löydettävää, eikö tämä kelpaisi". Koira veti kuulemma monta kertaa aivan hajun ohitse liki nenä sitä hipoen, eikä todellakaan yhtään mitenkään reagoinut. Se oli muovilaatikossa kädensijan kolojen uumenissa, jotenkin syvällä, mutta kyllähän se nyt kolmessa tunnissa on sieltä valunut?!

Laitoin koiran tauolle ja mietittiin mitä ihmettä tapahtuu ja miksi se ei reagoi. On hyvä tapa aina vieraan hydrolaatilla tehdessä laittaa lähtöhaju, missä saa kalibroida nenän, kun niitä on eri eriä. Mekin joskus tehtiin treeneissä tätä, mutta sitten tuli sellainen olo, että ne kaikki eukat haisee ihmisen nenään ihan samalle, siis haju on niin vahva, että ei kai sillä koiralle voi olla väliä. Pönekin on etsinyt lukemattoman eri ihmisen hydrolaattia ilman että sitä on erikseen esitelty sille, että nyt on tällainen vivahde. Päätettiin sitten kuitenkin ottaa nyt lähtöhaju ja siirtyä vikalle alueelle yläkertaan, että saisi yhden löydön palkattua. Tässä vaiheessa koira oli jo ainakin 20min etsinyt saamatta yhtään löytöä, tahi palkkaa.

Ekassa tilassa yksi haju jäi pöydän jalkaan aivan alas. Ohjasin tarkistamaan pöytälevyn reunat ja alapuolen ja koira veti siitä monta kertaa ohi aivan läheltä. Oletin, että jos haju olisi jaloissa, koira ilman muuta saisi sen. Toinen jätettiin paljastamatta.

Palkkasin koiraa hajulta useita kertoja ja laitoin sen sitten etsimään. Rajattiin aluetta pienemmäksi, alun perin se oli pitkähkö käytävä, mutta otettiin nyt vain se nurkka missä haju oli. Siinä oli vähän huonekaluja, useita kiinni olevia ovia ja sitten sellaisia metallisia nuottitelineitä tms, ja pari potkukelkkaa. Taas pyörittiin pitkään, nyt ohjasin tarkastamaan nuottitelineiden kaikki jalat, mutta ei. Potkukelkalta huopatassulta taas pelkän tarran ilmaisua. Näitä tyhjiä voisi nyt vähän muistutella, tosin tämä on ihan aiheutettu ongelma - normaalisti se ei reagoi niihin, vaan alkaa sitten vasta, kun hermostuu liian pitkästä etsinnästä. Tietty sitä kestoakin voisi kouluttaa, mutta missään kokeessa ei 20min tehdä palkatta tyhjää, niin enpä taida jaksaa.

Lopulta meitä oli jo autettu "kannusta vaan ovilla", ja haju löytyi perimmäisessä nurkassa olevan oven kahvan korkeudelta saumasta. En ensin uskonut istumisilmaisua ja lopulta pöne sitten raapi saumaa ja kiljui mulle.

En käsitä mitä tapahtui. Miksi se ei haistanut? Onhan se useita tunteja vanhoilla piiloilla tehnyt ennenkin. Koska se ei reagoinut oikein mihinkään, hajupilven täytyi olla tosi laaja ja levinnyt koko tilaan, jolloin koira oli koko ajan pilvessä, enkä nähnyt niitä hetkiä kun se astuu siihen.

Helkkarin sinnikäs se kyllä on, ja vaikka tämä nyt oli varsin paska treeni ja ohjaajalle jäi epätoivoinen olo, koira itse on tyytyväinen - kerrankin sai etsiä oikein kunnolla :D

Kuvat on viime viikolta eri treeneistä. Näissä se oli hyvä.

Rallia

Kuluneen viikon oivalluksia:

1. aina ei tarvitse olla ihan helkkarin vaikeeta ja pitkää treeniä. Tämä on toki tiedossa, mutta sitä on vaikeaa vastustaa, kun olen vuosia treenannut niin, että päätavoite on koiran väsyttäminen, ei niinkään edistyminen. Yhtenä päivänä tein alle 10 kyltin pätkän helppoa rataa, ensin vasemmalla ja sitten oikealla, ja se oli siinä. Jäi hyvä mieli.

2. saksalainen paikoillaan. On vaikeaa. Keulii. Tätä olen joskus aiemminkin tehnyt mutta menetin hermoni koska siitä ei tullut mitään.

3. seisoin itse koko ajan paikallani koira vasemmalla istuen ja tein ohjaajan ympäri myötäpäivään, jonka jälkeen koiran piti jäädä seisomaan sivulle. Oli ihan helkkarin vaikeaa. Sen ympäri kierto on sellainen roiskaisu, että tuuli varmaan humisee korvissa niin, ettei kerkiä kuulla mitään. Ja paikoillaan oleva ohjaaja on vahva vihje istua sivulle. Kyllä junnattiin pitkään että ensin sain sen ylipäänsä pysäytettyä seisomaan, palkkasin kyllä nekin missä se ehti liian pitkälle tai oli vinossa tms, kunhan asento oli oikea. Sitten kun koira alkoi kuunnella, en kelpuuttanut enää mitään vinoja suorituksia. Tämä oli ihan loistava treeni, päästiin siitä kiroiluvaiheesta kerrankin yli ja lopuksi koira oli oikein rento ja kuunteli. Tällaisia mun pitäisi keksiä lisää eri liikkeisiin.

4. oikean puolen perusasento (istuen). Se jää tosi helposti vähän auki. Paikka ei ole niin selkeä kuin pitäisi olla. Tein siis ihan vaan jättämällä koiran ja ottamalla itse erilaisia kulmia, ja pyysin koiran sivulle. Yhdessä kääntyminen kusee myös, mutta palataan siihen jahka se ensin itse oppii hakemaan täsmälleen oikean paikan luotettavammin kuin joskus ja jouluna.

Eräänä päivänä pyysin kaverin kuvaamaan. Meistä ei ole vähään aikaan otettu treenikuvia. Runko alkaa olla todella väsynyt, jos joskus olisi rahaa ostaa uusi...

tuo puikulan naama <3

tässä hyvän näköistä seuruuta

en tiennyt, että se pitää katsekontaktia volteissakin

liian hätäinen eteentulo

seuruu alkaa mennä huonommaksi

mistä johtuen vajaa seisomaan nousu

tässä vähän parempi

kunnes alkaa taas kiihtyä

"hhnnnggh" eli tuskastuu spiraaliin koska ei vain taivu kuten pitäisi

liian turboahdettua rallyyn, tällä ilmeellä jää kaikki vajaaksi, mutta tämä vaan silti on niiiiiin <3

et hyppää

leikkiminen on nykyään pitkälti sen estämistä, että et hyppää mun naamalle

lopuksi on vedettävä x kierrosta itseään pallolla mätkien

Rallypläänejä

Loistava postaus, jonka luin jo aiemmin, mutta palasin siihen nyt: "tahdosta toteutukseen".

"Kun oikeasti se ero voi olla vaan siinä, että se kouluttaja joka sua koulutti treenaa kolme kertaa päivässä ja sinä treenaat kolme kertaa viikossa."

Kävin tänään neljän viikon loman ja yhtä nosekoetta lukuunottamatta täydellisen vetelehtimisen (ei sillä, etteikö täydellinen lomailu olisi joskus kaikille oikein virkistävää!) jälkeen treenaamassa rallya. Ensin oli hiki vain yllättävän +25 -kelin takia, ja sitten hyvin pian seuraamme liittyi myös tuskan hiki. Rata oli jotakuinkin tällainen: liikkeestä istu, kutsu, merkki, kutsu, istu-90 vas-istu, pujottelu, puolenvaihto edestä, oikea tk, pujottelu, i-s-m, istu-eteen-takaa oikealle-istu, 180 vas, 270 oik, puolenvaihto jalkojen välistä, koira eteen seisten-peruuttaa poispäin, puolenvaihto edestä. Ensimmäinen kierros oli aikamoista säätöä kaikkinensa, ja ihan lopussa eteen seisomaan tulo-peruutuskyltillä koira sitten kilahti. Peruutus oli ihan kauheaa ja laitoin sen uusimaan, ja se jäi sitten kiertämään mua ympäri. Minulla on noihin tilanteisiin kauan sitten saatu, toimivaksi todettu ohje fyysisesti estää sitä tekemästä väärää liikettä, mutta en tiedä miksi en taas muistanut tehdä niin. Sen sijaan yritin sanallisesti toistaa eteen seisomaan tuloa ja lopulta varsin pontevasti rääyin sitä, tätä ja tuota ja koira teki kaikkea muuta. Lopulta vein sen autoon ennen kuin hermo meni totaalisesti.

Olen ajatellut, että jos itseä alkaa ärsyttää, koira on parasta viedä pois. Jos hermo menee oikeasti, siitä ei mitään hyvää seuraa koskaan kuitenkaan.

Mutta nyt ekaa kertaa tajusin ajatella, että ehkä meidän ongelman suuri ydin onkin juuri se, että minä luovutan? Koiralle se varmaan näyttäytyy niin, se "sai" tehdä mitä halusi. Ei sitä palkatta jääminen niin haittaa, eli aikansa vaan heittää erilaisia voltteja ja sitten mennään autoon, mikäs siinä. Tietenkin ensin pitäisi pystyä olemaan hermostumatta, mutta noin muutoin mun varmaan ehdottomasti pitäisi runnoa oma tahtoni loppuun asti ja laittaa se kuuntelemaan. Ei päästää sitä pois niistä tilanteista, ennen kuin minun sanani on tapahtunut. Kisoissa se suuri ongelma on juuri se hallitsemattomuuden tunne. Jos vire lähtee lapasesta, luovutan, koska tiedän etten mahda sille siellä mitään. Kun en oikein mahda treeneissäkään.

Sitten aloin miettimään, että vireongelma on varmaan kuitenkin kytköksissä myös tekniseen osaamiseen. Oma mielentilani on aivan erilainen, jos suoritan 20 kyltin alokasluokan rataa. Tiedän että me osataan ne jutut vaikka unissamme päällämme seisten. Sen sijaan kahdenkymmenen kyltin mestariluokan radassa on aina jotakin "vaikeaa",  mikä jännittää etukäteen. Silti sanon, että koira osaa kaikki asiat ainakin yksittäisinä temppuina. Ja kyllähän se jossain määrin osaa. On kuitenkin paljon käsimerkkejä, tarkkoja askelia ja muita apuja, ja silti monta juttua mitkä se liian korkeassa vireessä helposti tyrii ja joita siksi jännitän. Eli on paljon asioita, jotka se osaa unissaankin, ja paljon asioita, jotka se osaa vain jos ohjaus, kuut ja tähdet sattuu kohdilleen. Siinä on aika oleellinen ero. Tarvitsemme sittenkin vielä tekniikan vahvistamista. Ehkä pelkkää oikean puolen vahvistamistakin. On liikkeitä jotka vasemmalla teen pelkällä käskyllä edes katsomatta koiraan, ja oikealla mulla on niihin käskyn lisäksi käsimerkki ja pitää vielä varmistaa että tapahtuu. Se flow mikä meillä on vasemmalla, puuttuu oikealta.

Tänään tuli taas sellainen olo, että en haluaisi luovuttaa. Sillä on yksi valiotulos, kyllä niitä voisi saada lisääkin. Asiaa pohtiessani tuo Ellin blogin teksti tuli mieleen, ja kaivoin sen esiin. En vaan ole treenannut tarpeeksi. TVA ja KVA tuli paljon vähemmällä treenillä, sellainen puolivillainen ylläpito riitti hyvin. Rallyssa se ei meille ainakaan riitä. Ei riitä, että sanoo, että kyllä se osaa nämä jutut. Ei riitä, että treenaa kerran viikossa. Pitäisi treenata kolme kertaa viikossa, tai kolme kertaa päivässä. Ja aivan kuten linkitetyssä tekstissä asiaa käsitellään - siinä se halun määrä punnitaan.

Minä päätin haluta niin kauan kun terveyttä nyt taas riittää.

arvon eläin toisen, paremman kierroksen jälkeen