Mudit hieronnassa

Muduaanit kävi hieronnassa, tai teknisesti ottaen hieroja kävi meillä.

Ensin pöne. Hävetti kun väli on taas venynyt tosi pitkäksi mutta parempi myöhään kuin ei koskaan. Lapojen välissä varsinkin oikealla hirveä kipupiste, luultavasti syy tai seuraus ontumisesta. Se kyllä ontui silloin vasenta jalkaa. Lähti onneksi laserilla lopulta sulamaan pois. Myös takapäässä kaikkea, niin sillä aina.

Sitten Lakki, sillä ei oo ollut mitään oireita mutta halusin samalla tsekata sen kun se on nyt treenannut hyppyä tosi paljon. Joitakin kertoja myös kolauttanut niin että pressu putoaa. Lakista ei löytynyt mitään isompaa ja hän sai vain nauttia.

Ampuminen

Menossa kolmas koira jonka ampumisen oon pilannut. No töppöistä ei voi ehkä laskea koska en silloin osannut mitään. Sehän nuorena inhosi sitä ja oli ihan samanlainen luimuilija kuin muutkin. Sittemmin se kyllä saatiin käännettyä niin päin että siitä meinasi tulla rähinää ja terävyysreaktio "saatana missä täällä on tappelu?!". En löydä siitä muistiinpanoja mutta hämärästi muistan että se reagoi kääntymällä seuruusta taakse ja yrittämällä poistua, sittemmin mennä rähisemään ampujalle, ja pidin sitä hihnassa ja pakotin sen vaan jatkamaan seuruuta, ja toistojen myötä se jäi pois.

Sieni oli arjessa laukausvarma, luonnetestissä laukausvarma, MH:ssa laukausvarma mutta kusin sen tottiksen ampumisen ihan itse. Siitä tuli Juttu. Se käy helposti; ekoilla kerroilla koira vähän reagoi niin kuin nyt suurin osa elävistä äkilliseen kovaan ääneen reagoi, ohjaaja yrittää kauheasti palkata ja tsempata ja vakuuttaa että se on kiva juttu. Ohjaajaa vähän ahdistaa että voi kun koiraa ei ahdistaisi. Lopputuloksena koiraa alkaa ahdistaa vaan enemmän ja sitten koira joka aluksi ei juuri reagoinut, alkaa reagoida kerta kerralta isommin. 🙄

Täsmälleen saman olen nyt tehnyt Lakin kanssa. Jeesus että ihminen voi olla tyhmä.

Sille ammuttiin pentuna pari kertaa vain jotta näin että ei mitään ongelmaa. Uudet vuodet on menneet niin ettei se välitä mitään, eikä satunnainen pauke lenkillä liikuta sitä lainkaan. Tänä kesänä sitten BH:n jälkeen ajattelin että nyt aletaan treenata sitä. Arvelin kyllä, että seuruussa se ottaa joitakin treenejä että reagointi jää pois, mutta tuskin kovin montaa, kun ei se niitä ääniä pelkää.

Ammuttiin aluksi pari treeniä niin että koira oli paikalla olossa ja paukusta pallo lensi. Sillä ei ilmekään värähtänyt. Sitten ammuttiin kesken leikin, siinä se saattoi vilkaista tai korvat kääntyi vähän, mutta jatkoi keskeytyksettä. Sitten ollaan tehty ehkä viisi treeniä seuruussa, jossa yleensä ekaan reagoi säpsähtämällä ja jäämällä, häntä putoaa, mutta kun toistan käskyn, se tulee takaisin seuraamaan ja häntäkin nousee. Eilen meillä oli surkein treeni ikinä, koira oli niin läkähdyksissä ekasta kierroksesta, että kentälle tullessa kävi makaamaan. Olis pitäny älytä lopettaa siihen, mutta totesin että kun se ei jaksa seurata kunnolla niin olkoon maassa. Ammuttiin sille kolmesti ja joka kerta se pomppasi pystyyn, eikä sitten oikein lähtenyt leikkimäänkään.

Lueskelin mun vanhoja blogipostauksia ja muistin taas mitä ei olisi kannattanut tehdä, mutta se on myöhäistä nyt. Ai luoja miten kovasti ärsyttää, toisaalta on myös sellainen olo, että eipähän varmaan tartte tällä kaudella kokeeseen mennä. Kokeita on enää niin vähän että on jo etukäteen vituttanut se että ei sellaiseen saata päästä sitten kun haluaisi, niin hyvä vaan jos voi vuodeksi hylätä koko jutun. 🙄

Tänään tein korjaussarjaa niin, että kylvin nameja kentän laidalle, päästin mudit yhdessä etsimään ja kun ne keskittyneesti söi sieltä, ammuin. Lakki pudotti hännän alas ja tuli mun luokse, ja kun kysyin siltä että mitäs, se hyppäsi mua vasten ja oli silmin nähden hämillään ja kiusaantunut. Sanoin että mee vaan jatkamaan etsimistä, ja se tupeksi siitä mun jaloissa, mutta otin pari askelta kohti aluetta niin se palasi sinne. Kun se etsi ja söi ja häntä nousi ylös, menin itsekin sekaan kilpailemaan namien löytämisestä ja taputtelin sitä samalla. Häntä oli taas terhakkaasti pystyssä.

Toisen ammuin töppöisen vuorolla ja sen jälkeen Lakki tuli toiselle kierrokselle, ei mitään ongelmia. Ei se autossa reagoi eikä sen kentälle tulemiseen vaikuta lainkaan että juuri on ammuttu, ei siis ole lainkaan haluton tulemaan (Sieni taisi pahimmassa vaiheessa olla). Kun ei se niitä paukkuja pelkää, vaan olen vaan saanut sen hämilleen siitä mitä ne tarkoittaa ja miksi niistä alkaa kauhea show.

Taidan nyt jatkaa namiruuduilla niin kauan, että se lakkaa reagoimasta niissä, ja mietitään sitten miten palataan tekemisen pariin. Ylipäänsä on tyhmää ottaa suoraan seuraamiseen. Sienelle se lopulta opetettiin kosketuskepillä; koira tökkii ja saa joka osumasta palkan, appari ampuu samalla. Vaikka 4 paukun sarja, sitten pieni tauko ja namien täydennys käteen ja uusi samanlainen setti. Oon kirjoittanut että Sienellä kymmenes treeni oli käänteentekevä, siihen saakka oli enempi vähempi luimuilua ja rytmi hidastui aina selvästi paukuista. 14. kerta on ollut sellainen ettei se ole reagoinut enää mitenkään ja tökkii vaan samalla rytmillä ammuttiin tai ei. Kosketuskeppi on siitä hyvä että koira ei ole käskyn alla eikä sen tarvitse tehdä mitään. Tökkimällä saa palkkaa mutta jos ei halua tökkiä niin ei oo pakko. Pois ei kuitenkaan pääse eli tarvittaessa koira hihnaan. Sitten pitäisi vielä itse yrittää olla niin kuin ei olisikaan; paukut on taustahäiriö eikä niihin reagoi ohjaajakaan.

Taidan käydä ensi viikolla joka ilta ruokkimassa koiran kentällä. Tai koirat, toinen ja vaikka kolmaskin laukauksiin reagoimaton yksilö paitsi toimii malliesimerkkinä, myös lisää kilpailua ruuasta.

Töppöisen kinttu

Sunnuntaina pöne oli yksin kotona, itse olin junnujen kanssa treeneissä ja mies kävi ulkona. Hän tuli ennen minua kotiin ja soitti paniikissa että pöne tuli vastaan, kirkuu kuin hullu eikä varaa painoa lainkaan vasemmalle etujalalle. Mies ei uskaltanut koskea siihen vaan oli vaan ohjannut sen petiinsä ja sulkenut portilla sinne, ettei se toikkaroi ympäriinsä. Saavuin itse vajaa tuntia myöhemmin, matkalla arvellen että joko sitä on pistänyt amppari tai sitten se on kompuroinut portaissa. Pönehän on hirveä draamakuningas eikä huudon määrä välttämättä korreloi tilanteen vakavuuden kanssa lainkaan. Kerkesin kyllä myös silmittömän kauhun vallassa miettiä että entä jos sitä saa mitä tilaa, ja nyt sillä on joku äkillinen vakava sairaus mikä pakottaa tekemään lopetuspäätöksen. Vaikka luusyöpä oli ekana mielessä. (Ei hajuakaan aiheuttaako se edes ontumista.) Normaalisti se ei edes kuule kun joku tulee kotiin joten sen täytyi olla eteisessä valmiina, ehkä se oli juuri sattunut.

Käänsin ja väänsin mutta en löytänyt siitä mitään, en myöskään taaempana selästä tai takaosasta mistä vika voisi säteillä eteen. Se oli jo vähän parempi ja varasi jalalle, mutta nilkutti, ja oli kyllä kipeän oloinen. Annoin sille norocarpia ja pidin porttien takana yksin. Parin tunnin päästä oli pissiaika. Vein sen yläkerran ovesta ettei tartte könytä portaita, ja se hyppäsi meidän yhden portaan askelmalta suoraan maahan eli jätti siis yhden portaan väliin, ja ulvaisi eläimellisesti eli johonkin sattui. Onnuttiin lähimpään puskaan kuspaskalle, ainakaan koiven nostosta ei sanonut mitään, eli se ei onneksi varmaan sattunut eikä vika ehkä siksi olisi selässä. Kyllähän tämä niin äkisti alkoi että tuskin se mikään syöpä on, vaan ihan tapaturma "vaan".

Maanantaina se näytti käynnissä aika normaalilta mutta ravissa ontui selvästi, ja liike oli kokonaisuutena tosi köpöä. Ehkä se oli mennyt portaisiin aivan niskalleen ja ottanut kokovartalokolhun? Mitään muuta ei enää oikein ollut mielessä, ei sitä mikään ainakaan ollut pistänyt. Varasin sille lääkärin, ell sanoi että otetaan aika missä on mahdollista ottaa siitä röntgenkuvat ja se meni keskiviikolle. Se kävi ulkona vain korttelikierrokset. Tiistaina se oli taas vähän parempi ja ontuma melko lailla tiessään, ja olisi halunnut ulkona kauemmas lenkille. Lääkäri oli tänään ja mietin että ei sitä kyllä ainakaan kuvata, melkein olisi voinut perua koko käynnin, kun oireet helpotti. Se tartteisi kuitenkin kohta reseptien uusimisen ja norocarpit meni niin vähiin että niitäkin halusin lisää, niin pidin ajan.

Vanhan koiran kanssa tällainen on hirveää. Oon jo pitkään toivonut että tulisi sitten jotain äkillistä ja se olisi menoa, ettei mun tartteisi päättää koska on aika lopettaa se. Kaikki vaan pikku hiljaa hiipuu ja itse tottuu siihen samaa tahtia. Sille on ruvennut käymään satunnaisia vahinkoja öisin, se ei osaa enää pyytää ulos eikä mennä kylppäriin vaan paskoo mihin sattuu. Selkeästi se ei vaan jaksa enää pidättää niin hyvin, maha myös menee helposti sekaisin enkä aina vieläkään muista itse että kauheasti ei kannata mitään ylimääräistä sille syöttää eikä äkisti menua muuttaa.

Suuri ongelma on yllättäen myös se, että pää menee kovempaa kuin fysiikka kestää. Suomeksi, se ottaa niin äkäisiä lähtöjä että kolhaisee päänsä kääntyessään, se juoksee matoilla niin kovaa että sitten paljaalle lattialle osuessa tassut ei pidäkään, se yrittää metsässä hypätä ojan yli mutta ponnistus jää vajaaksi ja se putoaa reunalle. Pahinta on se kun se saattaa jatkaa kävelyä eteenpäin mutta katsoo taakseen vaikka minua ja sitten se kompastuu johonkin mitä ei näe. En mitenkään ehdi suojella sitä kaikelta. 🥺

Oon jo kauan sitten päättänyt että mitään isoa sille ei enää tehdä. Jalan kuvaaminen on varmaan siinä rajoilla, jos se hereillä onnistuu niin ehkä sitten. Mutta nyt kun tilanne on käsillä niin sitä huomaa, että aina vaan venyttää rajoja. Jos sillä on vaan koipi vähän venähtänyt ja mä en halua enää hoitaa sitä ja lopetan sen niin turhaan? Entä jos sillä olisin vielä vuosi?

Vanhuus ei ole sairaus, mutta se tuo mukanaan hirveästi kaikkea, mitä on vaikea kuvitella ennen kuin sen kokee. Joskus pari vuotta sitten kun se oli akupunktiossa ja sille aloitettiin loppuelämän gaba, sanoin että oon myös miettinyt että entä jos tää oli vain tässä. Ell sanoi että lopettaa sen kyllä sen enempää kyselemättä ihan silkan korkean iän takia, jos niin haluan, mutta mun pitää olla varma. En ollut, joten hän lähetti meidät vielä kotiin. Ja hyvä niin, koska ei se silloin ollut vielä ollenkaan oikeasti vanha niin kuin nyt, ja oon kiitollinen siitä että oon nähnyt tämän. Ei mulla ole koskaan ollut vanhaksi elänyttä koiraa ja se asteikko mikä on vielä siedettävää, on edelleen jatkuvasti muovautumassa.

Kunnallisella oli oikein mukava uusi lääkäri. Pöne oli mennessä niin ahdistunut ettei suostunut kusemaan pihassa. Hän painoi 16,2kg. Lääkärissä meni hyvin, oli sillä koppa mutta ei yhtään murissut eikä rimpuillut. Ell ei löytänyt kintusta myöskään mitään vikaa, ja oli mun kanssa samaa mieltä että ei mitään syytä kuvata.

Se on aina melko veikeä tilanne, kun itse sanoo että miettii paljon koska hän on liian vanha, ja lääkäri kommentoi että tämähän on hyvin virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen vanha herra. Sitten sitä tuijottaa monttu auki ja miettii että kumpi meistä on väärässä. No, klinikalla hän kyllä aina pelkää melko pontevasti ja sen jälkeen lopuksi yhtä suurella tunteen palolla kerjää nameja, että ei se siinä miltään flegmaattiselta vanhukselta näytä. Tämäkin ell sanoi että niin kauan kun huonoja päiviä on selkeästi vähemmän kuin hyviä, antaa porskuttaa vaan.

Haettiin mies junalta. Hän ei oikein enää muistanut miksi me ollaan asemalla.

***

Päivitys perjantaina: lopetin norocarpin tosiaan ennen lääkäriä ja ontuma on pysynyt täysin poissa ja koira on taas normaalin virkeä. Varasin sille hieronnan ja Lakki katsotaan kanssa samalla.

RTK1

Lakille tänään omalta kylältä ALOHYV 99p RTK1. Oli tuplakisat, ilmoitin vain toiseen, ulos. Sisäkoe tuli hetkessä täyteen, ulos jäi reilusti vajaaksi. Jännä että kukaan haluaa mieluummin ahtaaseen halliin. Päivää ennen sääennuste lupasi kaatosadetta ja mietin että olisihan siinä hallissa puolensa, mutta halusin nyt kokeen missä ei tunnu että seinät kaatuu päälle (kts. edellinen rallykoe).

Ei jännittänyt etukäteen yhtään, eikä paikan päälläkään kuin vasta sitten kun odotin meidän vuoroa. Oli siis aikaa ajatella kaikkea:

Huomaan että ihmettelen miksi joku on maksanut koestartin jos koira näyttää siltä ettei se osaa eikä ole motivoitunut. Siis tiedostan toki että osa näistä on varmaan sellaisia "kyllä se kotona osaa" ja tilanne kehässä tulee ohjaajalle yllätyksenä, mutta tuskin kaikki. "Ei se kotonakaan osaa mutta tultiin nyt kokeilemaan". Miksi? Onko ne ohjaajat niin optimistisia että oikeasti uskoo siihen? Painostaako kasvattaja? Muu syy?

Sitten tajusin että just sellainen mäkin tulen Pajun kanssa olemaan 😆 Tai en varmasti maksa yhtään koetta ennen kuin on realistinen mahdollisuus että se _voi_ onnistua, mutta russeli ei kyllä ikinä vaan tule olemaan niin suoritusvarma elukka kuin mudi. Siksi se villi kortti on aina läsnä. Joku saattaa hyvin ajatella meistäkin että miksi toi on tänne tullut...

Höpökoirien kanssa sen jotenkin ymmärtää mutta jos sulla on joku ns. harrastusrotu ja silti se on sellaista että näyttää ettei koira osaa eikä halua tulla ohjaukseen. Mutta onhan niissäkin yksilöitä. 🤔 Eikä rotu suoraan takaa että sulla on käsissä yhtään mitään. Huomaan että mulla on aika jyrkkä ajatus. En tiedä pitäisikö hävetä.

Ihmettelin myös sitä miten paljon koirat huutaa autoissa. Tiedän toki että tässä ollaan tosi eriarvoisissa asemissa koiran luontaisten taipumusten edessä, mutta en usko että moni kauheasti treenaa sitä. Jos koira rääkyy tunnin ennen omaa vuoroa ja käy hirveillä kierroksilla, tuskin sen on helppo rauhoittua keskittymään omaan suoritukseen. Rauhassa odottaminen on tosi tärkeä taito ja sitä voi treenata.

Ja ei en arvostele ketään yksittäistä ihmistä suoraan enkä vittuile muille, korkeintaan itselleni koska huomaan että mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän tällaiset asiat alkaa ärsyttää. 🤓

Sitten ihmettelin taas myös sitä miten paljon ihmiset ottaa koiria kehän laidalle ja hermostuksissaan vähän treenaa ja antaa sen katsella ja kiskoa ja bongailla ihmisiä ja koiria ja sanoo että ei sitä eikä tätä. Ja palkkaa sitä paljon ja sitten laittaa palkat pois ja menee kehään. Onko se koira todella näin parhaimmillaan siellä kehässä?

Lakki oli numero kaksi. Käytin sen 10min kuspaskakierroksella kodin ja hallin välissä ja sitten otin sen ulos kun olin lähtenyt rataan tutustumisesta. Annoin sen katsoa että tällainen paikka, se nosti kerran koipea, sitten tein ohjaajan ympäri kierron josta nami (söi hyvin mikä kertoo ettei jännitä), yksi askel seiso josta nami, laitoin sen takaisin autoon. Kun ykkönen lähti radalle, tulin sen kanssa odottamaan, olin kyykyssä ja se nujusi mun kanssa. Muutamasta koirasta se oli kiinnostunut mutta yritin välttää etten kiellä vaan pyysin sen vaan takaisin. Lähtö oli tosi lähellä kehänauhaa ja pelotti etten riehuta sitä ulos, niin tästä tuli melko hillitty kuitenkin.

Kehässä laitoin sen hetkeksi maahan, sitten kun tuomari oli valmis pyysin sen hyppäämään mua vasten ja siitä mentiin lähtöön. Koira tuntui hyvältä.

Olin päättänyt kehua sitä molemmissa mukaan otoissa (istu-maahan ja istu-kierrä koira), mutta en sitten kuitenkaan niin kovaa että se olisi alkanut hyppiä. Tuntui siltä että sitten sujuva meno rikkoutuu. Tuntui että se kuitenkin reagoi kehuihin ja tepsutti sen jälkeen vähän pontevammin.

Itse olisin antanut meille -10 90 vasemmalle käännöksessä ylityöskentelystä ja eteentulo-peruuttelutehtävästä kontrollia, en tiedä paljonko siitä tulee mutta oli todella liiskana mun haaroissa ja astui mun kengille monessa kohtaa. 😄 Rallyssa koira ei saisi koskea ohjaajaan tällä tavalla.

Satasia tuli monta joten ei oltu lähellekään palkintoja. Pääasia että Lakki tuntui kivalta, ja toi tuomarin kommentti oli nätti. Pari ventovierastakin tuli kehumaan että näytti tosi kivalta meidän rata, siitä jäi hyvä mieli. Pitäisi muistaa itsekin enemmän kommentoida ihmisille tälleen koska parilla sanalla voi saada jonkun hymyilemään loppupäiväksi. Helposti sitä ajattelee että tietäähän se itsekin että hyvin meni, mutta ei se ole sama asia kuin kuulla se vieraalta.

Ja meidän vuorolla ei sitten satanutkaan, taisi koko alo olla ennen kuin se alkoi. Lakkia ei sade haittaa mutta minua kyllä... Vaikka kuinka yrittää ettei anna sen häiritä niin väkisin se vähän ärsyttää.

Omalla seuralla olisi kuukauden päästä kisat ja voisi mennä avoon, jos jaksan kouluttaa sille ne puuttuvat temput. Pyörähdys ja seisomaan nousu ainakin. Eikä se hyppyäkään ole rallyliikkeenä seuraamisesta koskaan tehnyt. Tiiviit käännökset varmaan menee, en ole alossakaan liioitellut niitä vaikka olisi saanut.

Alkaa niitä olla Lakillakin!