Lauantaina oman seuran ykkösen koe, jossa mun piti olla vkt:na. Alkuviikosta vielä viestintää tuomarin ja järjestäjän kanssa ja mietittiin kykenenkö toimimaan vai pitääkö etsiä sijainen. Lopulta se onnistui ihan hyvin, oli väkeä sen verran että sain itse istua pääosin toimistossa.
Paju oli nollakoirana. Se teki kaikki putkeen; sisäetsintä oli jees vaikka vähän katkonaista ja sain pari kertaa kannustaa että etsi vaan. Piilo oli pöytälevyssä korkealla niin että Paju juuri ylsi siihen kun kurotti. Laatikoita oli täydet 25 kolmessa rivissä, käytiin noin 1,5 riviä läpi. Piti ihan kädellä ohjata haistelemaan jokaista laatikkoa, tosi selkeä reaktio ja ilmaisu oikeaan. Lopuksi haisteltiin muutkin että nollakoiran jälkiä olisi tasaisesti joka puolella. Ajoneuvoja oli kaksi ja koira oli tosi läkähdyksissä, oli kauhean raskas ukkosta edeltävä sää, noin +23. Se oli tosi rikkonaista ja se alkoi vähän lässähtää. Lopulta tuomari ohjasi oikeaan suuntaan, ja sitten kun se haisteli siitä niin hieno reaktio ja ilmaisu taas. Ekalla kerralla oli haahuillut juuri sillä kohdalla. Ulkoalueena grillikatos, jossa kanssa muutama kyselyhetki (sen sijaan että koira painelisi menemään itsenäisesti kuten toivoisin). Kierrettiin keskellä ollut tulisija ympäri ja haahuiltiin seinillä ja penkeillä ja otin sitten alkuun palattuamme selkeästi koiran ohjaukseen, ja kun lähdin viemään sitä että katso tuolta niin heti halkopinosta tai korista hieno ilmaisu.
Pajulla on ollut tässä kesällä useita treenejä, joissa se on meinannut ruveta kuseskelemaan kesken kaiken, ja minä nyt vaan en osaa oikein nätisti sanoa että älä, vaan suusta tulee melko napakka rääkäisy. Se pahastuu siitä niin että pakenee autoon eikä mikään lepertely saa sitä enää tulemaan uudelleen. Sille on tehty ainakin yksissä treeneissä ihan vaan ruuan etsintää että olisi saanut sen kivan ilmeen esille, mutta siinäkin se näytti siltä että tämä on ansa ja jos erehdyn syömään niin saan turpaan. Mua ahdistaa ja ärsyttää tämä jo etukäteen ja nyt kannattaisi varmaan pitää ihan kunnon tauko (onhan sitä tässä kaiken tän sairastelun takia jo ollutkin) ja sitten alkaa rakentaa etsintää uudelleen. Pajukin on vaan heitetty etsimään niin että ensin se osasi etsiä tyyliin tuolista kotona ja sitten se on viety isommille alueille. Palaan varmaan ihan täysin ruokaan ja tehdään sillä kunnes koiran asenne ja olemus on taas kohdillaan. Kokeeseen sitä ei nyt kannata tyyliin ennen ensi kesää ilmoittaa. En halua että tuollainen ohjaajalta kysely ja epävarmuus vahvistuu yhtään, Paju on ollut tosi itsenäinen ja iloinen nosettaja ja sellaisena haluan sen jatkossakin. Sillä ei ole muuten ollut mitään murkkusekoilua ja se on ollut todella helppo ja pikkuvanha, niin kävi varmaan taas se klassinen että tein sille liian vaikeita treenejä ja sen ajatukset oli tytöissä tai jossain muualla, niin konfliktihan siitä tulee. Terrieri ei kestä yhtään komentamista, ei, vaikka se olisi täysin aiheesta. Tän kirjoitin silloin faceen:
***
Lauantaina töppöinen täytti 14v. Paskimmat synttärit ikinä, joutua olemaan koko päivä autossa. Tosin jos häneltä kysytään niin sitä hän on koko elämänsä eniten rakastanut. Satoja, satoja kisoja, kokeita, koulutuksia, treenejä, leirejä, ja edelleen hän kiljahtelee riemusta kun pääsee autoon mukaan. Nollakoiraksi hän ei valitettavasti lääkityksen vuoksi päässyt koska ad-säännöt koskee myös nollakoiraa, ja lopuksi en millään enää jaksanut mennä etsityttämään hänellä koealueita. Onneksi oli edes paketti kotona. Mies on ollut reissussa mutta oli puhe että kun hän palaa, tilataan pönelle kebabbi.
Sunnuntaina meillä oli kakkosen koe ja Lakki oli sinne jo aikaa sitten ilmoitettu. Onhan mulla lääkärin todistus millä saa rahat takaisin, ja koe ei ollut täynnä niin ei ollut ketään jonossakaan ja voisi ihan hyvin vasta aamulla päättää, mitä tekee. En minä fyysisesti niin kipeä enää ole, että se estäisi tekemästä mitään, mutta lauantaina olin niin poikki että kotiin joskus 19.30 päästyäni kaaduin suoraan nukkumaan. Sunnuntaiaamulla mahaa vähän koski, ei yhtään huvittanut tehdä mitään ja olisin vaan jäänyt sänkyyn makaamaan. Lakki sen sijaan kantoi mulle leluja ja kieriskeli aarteidensa kanssa niin antaumuksella, että tuli sellainen olo, kuin se yrittäisi sanoa että elämä jatkuu ja nyt liikettä muija. Lopulta sitten pakkasin kamat ja lähdin viime tipassa.
Lakki oli viimeinen koira, nro 15, ja oli outoa olla kokeessa kun ei ollut mitään odotuksia eikä tavotteita eikä jännittänyt yhtään. Yritin nyt sen verran tsempata että mun alakulo ei tarttuisi koiraan. Alueisiin tutustumisessa en oikein miettinyt mitään, yleensä aina katson paikat mihin koira pitää ehkä ohjata ja mulkoilen myös sillä silmällä mihin minä ehkä laittaisin piilon (vaikka ei pitäisi....). Sen painoin kaaliini että ulkona ja ajoneuvoilla yksi haju ja sisällä ja laatikoissa kaksi. Onneksi tuomari muistutti että välissä ei enää saa palkata, koska olisin takuulla vahingossa tehnyt niin! Ei vaan jotenkin päässyt sairaala-ajatuksista noseen ja tuntui että en ole ikinä ollut yhdessäkään kokeessa. Lakki ei ole minusta vielä valmis kakkoseen, se on niin nuori ja kokematon ja sillä on niissä ykkösen kokeissakin ollut outoja ahdistumisia, esim. ajoneuvoilla perässä hiihtävän tuomarin mulkoilua ym.
Sää oli puolipilvinen ja noin +20, kova tuuli oli koko ajan ja puuskissa välillä vielä kovempi. Tuomari sanoi jälkeen päin ajatelleensa että tuuli haittaa, mutta se olikin ollut kerrankin etu; hajut levisi hyvin ja koirat sai ne jo kaukaa, eikä tarkennus ollut mitenkään vaikeaa vaikka olisi voinut. Siksi ulkona tehtävissä etsinnöissä oli melko överiltä tuntuvat ajat (muistaakseni ulko 3min ja ajoneuvot 4min). Muistaakseni myös kaikki koirat löysi ulkoalueen ja vain yhdeltä jäi ajoneuvo.
Ulkoalueella Lakki veti ensin sisälle terassille, vasenta reunaa kaiteen viertä noin puoliväliin, missä se teki äkkikäännöksen ja valui takaisin etureunaan päivänvarjolle. Hieman epävarma hidas ilmaisu niin kysyin ooksää varma, ja oli hän. 22 sekuntia, 3. sija. Tuomari kysyi että onko se juokseva koira joku muu kun tämä on niin hidas, ja sanoin että tälle on pentuna ekana opetettu että mitä vaan paitsi töppösenomaista juoksemista :D
Haju oli päivänvarjon jalassa noin Lakin nenän korkeudella saumassa |
Piilo punaisen auton edessä |
Tauon jälkeen laatikot. Alueisiin tutustumisessa tuli mieleen että se on ehkä yhden kerran treeneissä nähnyt kasseja ja laukkuja mutta hällä väliä, nyt on myöhäistä itkeä. Laatikot on muutenkin meidän heikoin lenkki koska treenaan niitä tosi vähän, ja silloinkin kun treenaan, hyvin hyvin harvoin jaksan teipata niitä. Ykkösen kokeissa laatikot oli se mikä tuotti eniten ongelmia ja ihan voi peiliin katsoa. Lakki halusi lähteä oikealta toista riviä ja ilmaisi heti ekan tai tokan laatikon alusta. Jatkettiin se rivi loppuun ja käännyttiin sitten vasempaan, ja painoin mieleeni että ihan oikean puolimmainen rivi on katsomatta. Tultiin sieltä hienosti seuraava rivi takaisin alkuun ja sitten mentiin laukuille, ja jonkun täältä alusta se ilmaisi. Mitäs siinä sitten kyselemään ootko varma, mulla ei edelleenkään ollut päässä oikein mitään ajatuksia, marssin vaan perässä ja nostelin kättä ja ilmoitin löytöjä. Oikeinhan se sekin oli. Lakille tästä 38s ja huikea eka sija, seuraavalla oli peräti 1:25! Maksimiaika oli 2:30. Melko veikeää voittaa se osio johon epäilin että tää koe kaatuu. Se ei edes yrittänyt etsiä seinistä mikä on myös ollut ongelma?! Sisällä hän sai lauantaimakkaraa kun pallolla pelaamiseen ei ollut tilaa. Ekan löydön jälkeen sanoin vaan että hyvä jatketaan eikä se korvaansa lotkauttanut välipalkan tulematta jäämiselle. Onhan sitä vähän treenattukin.
Kaikki tuntui hirveän helpolta ja vaivattomalta. Ihan erilaiselta kuin töppösen kakkosen kokeet. Lakki on
hidas koira, mutta toisaalta se ei tee mitään ylimääräistä ja käytä
aikaa näyttävään edestakaisin juoksemiseen. Se on tänä kesänä
aikuistunut ihan hirveästi. Se on ollut kolmesti hotellissa ja viis
veisaa mistään äänistä, ja nukkuu kuin kotonaan. Meillä on käynyt sille
ventovieraita ihmisiä kylässä ja se on ollut ihmeellisen sosiaalinen ja
sitten rauhoittunut pyytämättä mun jalkoihin. Se on kasvattanut
melkoisen itsehillinnän, ja vaikka sen sisäinen poliisi ei koskaan ole
ollut lähellekään töppösen tasolla eikä se ole terävä koira, niin
kyllähän se mielellään puuttuisi asioihin. Joku ilta meidän partsilta
kuului kun naapurit taas tappeli ja Lakki meni villat koholla ovelle
kuuntelemaan. (Nuori töppöinenhän olisi jo karjunut suoraa huutoa).
Huikkasin sille vaan että tuu sie pois sieltä ja se palasi sohvan
viereen ja kävi unille, eikä enää välittänyt huudosta mitään. Sillä ei
yhtään jää kyräily ja tilanteet päälle niin kuin töppöisellä teki ja
tekee helposti edelleen. Kokeessa se oli hyvin motivoitunut ja
päämäärähakuinen eikä ottanut yhtään pulttia mistään ihmisistä tai
koirista. Odottelut oli vähän vaikeita ja niissä se vähän saattaa
vinkua. Annoin sen kaivaa lelua mun taskusta niin silloin hän viihtyi
paremmin.
Töppösen kanssa oli kakkosissa aina sellainen olo, että
aika ei riitä ja kaikki oli kauheaa väkisin vääntöä ja epätoivoista
sähläämistä. Lakin kanssa ei ollut yhtään kertaa kiireen tunne, vaikka
se on hitaampi liikkumaan niin se otti esim ne laatikot ihan jäätävän
hienosti heti kun se kohdalle osui. Lakin ollessa pentu kuvittelin että
kakkosia varten sellainen on paljon tehokkaampaa kuin se näyttävä
juokseminen, ja nyt tuntuu että olin täysin oikeassa. Varjelin sitä
pitkään ettei se opi juoksemaan, ja toki varmasti myös koiran
temperamentti ja kaikki vaikuttaa, ei se vain mun ansiota ole. Mutta oon
todella tyytyväinen että uskalsin rakentaa sen niin kuin olen
rakentanut. Lakki on vasta 2,5v ja järki millainen timantti siitä vielä
tulee. <3
Kaikki hajut oli tänään kuulemma laakeria. Se kerrotaan vasta jälkeen päin, ja lämppähajuissa on aina molemmat tarjolla. Eli ohjaaja ei tiedä kumpaa etsitään. Ei sillä mun koirille ole mitään väliä ollutkaan.
Siirsin Sienen passista klemmarin Lakille, kun en löytänyt mistään uutta. Voi Sieni... |
Koelakki. "Joko?" Hän odottaa autossa tosi nätisti, useimmiten rullalla. Tässä pystyssä kun menin rapistelemaan. |
Nosekokeissa odottelua riittää. No, missäpä kokeessa ei. |
Välillä istuin ulkona. Nosessa on pienet piirit ja tosi paljon tuttuja. Oli kiva jutella sellaisten ihmisten kanssa jotka ei edes tiedä miten mun viime kuukausi on mennyt. Puhuttiin vain nosesta. |
Sellainen kokeilu. Vissiin kannatti mennä - ei mikään huono kakkosten korkkaus. Illalla olin kotona aikaisemmin mutta ihan yhtä poikki. Ihanaa, että sai ajatukset irti sairaalajutuista, mutta huomaa että oon vielä toipilas. Illalla kirjoitin tai julkaisin sen umpparitarinan viimeisen osan. Nyt se pitäisi olla siinä. Mun pitäisi keksiä vaan lisää tekemistä jotta ajatukset pysyisi muualla. Kotona maatessa ne alkaa kiertää kehää ja palaa aina johonkin mitä tapahtui tai mitä joku sanoi tai ei sanonut. Oon myös itse lukenut omia juttujani noin miljoona kertaa, sekä niitä hyviä hetkiä, että paljon myös leikkausta edeltäviä juttuja, joista jäi paha mieli. Ehkä se vaan kuuluu mun toipumiseen että pitää vatvoa niitä niin paljon? Jossain vaiheessa ehkä vain kyllästyn ja muisto haalistuu.
Hyvä kuppins!
VastaaPoista