sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Treeneissä ja mökillä

Jälleen viikonloppu mökillä. Ekaa kertaa kevään tuntua on ilmassa ja sattui myös aurinkoiset kelit vapaille - tähän saakka ne muutamat kerrat aurinkoa on saanut katsoa työpaikan ikkunasta.


Avannon kuoriminen riitti eikä reikää tarttekaan tehdä...

...vettä on jäällä 15cm kerros








Meidän ulkopöytä

Kylmä

Kuuma





Siinä he nauttivat vapaudesta

Talvi loppui



Lauantaina käytiin lumikenkäilemässä. Kaikki vanhat reitit oli tukkeessa, mutta oli melkein hankikanto ja eteneminen oli sujuvaa. 1,5h oltiin ja sen lisäksi junnut rälläsi pihassa neljä viisi tuntia. Kysyin välillä haluaako he tulla sisälle lämmittelemään, mutta ei kuulemma kerinnyt. Illalla tein pari piiloa nosea sisälle kylmään mökkiin ja sen jälkeen seurasi täydellinen sammuminen. Pajulle on varmaan käynyt jo se mitä nuorten koirien kanssa varoitellaan; ei pitäisi yrittää väsyttää koiraa fyysisesti koska kunto vaan kasvaa ja eläin jaksaa ja vaatii yhä enemmän ennen kuin tuntuu missään. Tosin en minä sitä erityisesti yritä väsyttää, meidän lenkit nyt vaan on vähän haastavia tuollaiselle tappijalalle. Pitäisi panostaa henkiseen väsyttämiseen. Tämä oli jotenkin niin klassinen esimerkki.

Lauantaina oli vähän aurinkoa mutta niin hirveän kylmä tuuli että pihassa ei paljoa kuvailtu. Jäälle on noussut niin paljon vettä että sielläkään ei ollut hyvä juosta. Sunnuntaina oli onneksi tyynempää ja otin yhteiskuvia.

Musta tuntuu että terrieri tai ainakin Paju on sittenkin melko herkkä koira. Tai olen tehnyt siitä sellaisen. 🤔 Se ei vaan ilmennä sitä niin kuin paimenet että se sanoisi ups sori en enää koskaan, tai yrittäisi enemmän tai paremmin. Pikkupentuna se oli avoimesti sitä mieltä että haista ämmä paska, mutta nyt siihen on kyllä tullut ripaus nöyryyttä. Eikä se ehkä olekaan hyvä asia, tai musta tuntuu kuin jotain olisi mennyt rikki. Ei sitä mitenkään kovasti ole komennettu saati kuritettu, en tarkoita sellaista ollenkaan. Tämä on vaikea asia selittää muutenkaan, mutta tänään kun otin pitkästä aikaa järkkärillä kuvia ja kokeilin jotain mitä olin jo kauan ajatellut, nämä ajatukset heräsi.

Pajun ei ole ollut helppoa oppia istu+odota-kuviota, mutta sain jo kesällä niistä kannolla tms selkeällä kohteella kuvia niin että se pysyi sen pari sekuntia että sain kännyräpsyn otettua. Mitään asettelua tai kuvakulman valintaa ei kerinnyt harrastaa mutta ne on ihania muistoja silti. Jossain vaiheessa syksyä se alkoi vaan asennon ottamisen jälkeen livetä paikalta ennen kuin kerkesin ojentaa edes puhelinta ylös, ja kerran muistan että menetin hermoni ja pyydystin sitä takaisin, kun se jäi parin metrin päähän kärkkymään eikä suostunut tulemaan lainkaan. Sen jälkeen otin monta kertaa kuvat niin että se oli hihnassa eikä päässyt temppuilemaan. Mietin, että mikä hitto tähänkin nyt tuli, kun se osaa sen asian ja saa siitä aina palkan ja nyt se vaikuttaa siltä että se tahallaan leikkii lälläspieru-leikkiä.

Varsinainen huono koiranomistaja -olo alkoi nostaa päätään kun tajusin mistä on kyse; kyllä se osaa istua ja odottaa mutta se ei halua istua ja odottaa töppöisen vieressä. Jos laitan sen Lakin puolelle, sillä ei ole mitään ongelmia. 😭💔😫🙈

Jäin sitten miettimään itseäni ja maailmaa ylipäänsä; miksi aina ekana ajattelee että se nyt vaan temppuilee ja on tahallaan hankala, kun yleensä sillä eläimellä on kuitenkin joku ihan oikea ja itselleen tärkeä syy toimia niin kuin se toimii. Se että minä en heti tajua sitä turhauttaa, mutta ei se ole silti oikeutus olla kuuntelematta koiraa.

Kaiken sen kuoren alla se on oikeasti aika herkkä eläin. Pieni nahkiainen.




Iltapäivällä ajettiin Pieksämäen uuteen halliin, M tuli kahden koiran kanssa mukaan. Tehtiin pääasiassa nosea mutta myös muutama juttu kentällä. Paju sai vaan leikkiä, Lakki teki käsittelyä. M:n se nyt toki on joitakin kertoja nähnyt eikä hän ole ventovieras. Ekalla toistolla koira haisteli käsiä pitkään ennen kuin teki käsikosketuksen. Seuraavilla toistoilla se meni kauhean kivan näköisesti häntä ja koko takapuoli rennosti heiluen painamaan päänsä vieraan käteen, ja jäi hirveän hyvä mieli tästä. Oli tarkoitus tehdä toinen kierros missä M olisi koskenut koiraa, mutta aika loppui, enkä tiedä haittaako se, kun tässä oli kyllä aivan täydellinen mielentila. Vain Sieni on joskus yltänyt näin seesteiseen ja kauniiseen treeniin.


Pieniä eläimiä treeneissä





Treenien jälkeen ajoinkin vielä takaisin, vaikka olin jo kerran sammuttanut patterit, tyhjentänyt vesipadan ym. Talvisin yövyn täällä usein saunatuvassa, kun päärakennuksen lämmittäminen kestää kolme päivää ja yhden yön takia siinä ei ole mitään järkeä. Täällä ei ole muita keittiökalusteita kuin vedenkeitin, ja talvella kaikki vesien, puiden ym kanssa pelaaminen on muutenkin niin hankalaa. Elämä alkeellisissa oloissa tuntuu vähän samalta kuin vaelluksella, ja silloin sielu lepää kun ei ehdi miettiä oikein muuta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti