Viime aikojen pohdinnat on olleet fb:ssa. Lakin tottis tai "tottista" se kai vielä on, on kuitenkin edistynyt harppauksin. Monessa muussa jutussa sen sijaan tuntui, että jatkuvan edistymisen sijaan oli välillä sellainen taantuma ja joka lajissa paskat treenit. Nosessa se jätti hajuja ilmaisematta ja jatkoi matkaa, ja mä näin punasta pönen jälkeen - viimeinen asia mitä haluan sen oppivan. Se on niin vähäeleinen koira, että siitä on nosessa todella vaikeaa lukea koska se on hajulla, ja siksi näin pääsi käymään. Esineruutu on mennyt yksin tosi hyvin, se on tehnyt muutamia treenejä niin että odottaa autossa ja tulee valmiille alueelle. No sitten kun mulla oli kuvaaja mukana, koira olikin pihalla kuin lumiukko enkä oikein saanut sitä lähtemään edes suoraan eteen, se vaan poikkoili ulos ja haahusi. Tajusin vasta kotona että oltiin paikassa jossa meillä on usein hakutreenit ja kuvaaja oli hakuryhmän jäsen, niin Lakin on täytynyt sotkea esine- ja hakutreenit ja pään sisäinen kaaos näkyi epävarmuutena. Haussa taas on tehty jo apuja vähentäen, esim. niin että otetaan äänet vaan kun tullaan radalle, tai sitten lopulta alkuun päin muistikuviksi jääden, ja lähtee kyllä reippaasti ja hyvin silti "valmiillekin". No viime treeneissä se sitten kävi niin kierroksilla ettei syönyt lainkaan, vaan kävi kääntymässä ukoilla ja tuli samalla vauhdilla pois ja sinne jäi ruuat. Edelleen, käsittämätöntä että joku vaan ei kerkiä syödä, kyllä ahneus on ehkä suurin lahja mitä voi saada. (No, on se suunnaton taistelutahtokin aika nannaa, nyt kun sitä on päässyt näkemään.) Onneksi oli lelu taskussa niin annoin sen ja sai sitten leikkiä. Yleensä se ei ole haussa nimenomaan halunnut leikkiä, kun pentuna ehdollistui saamaan ruokaa ukoilla. Voi hyvänen aika. Mitään murkkuiän sekoilua ja korvattomuutta sillä ei ole vielä ollut yhtään.
Toinen mainitsemisen arvoinen juttu lienee se, että poijjaat alkoi ottaa yhteen kotona. Ensimmäinen kerta tapahtui ehkä pari kolme viikkoa sitten, ja siihen oli selkeä syy: Lakilla oli kongi, jota se heitteli (se tykkää paiskoa niitä ennen kuin alkaa syömään), kunnes se kierähti töppöisen jalkoihin. Molemmat tietenkin vauhdilla perään "tää on mun" ja siitä seurasi helvetinmoinen rähinä. Lakki oli lattiaa vasten ja kiljui ja pöne mylläsi sen päällä ja rähisi aivan raivona. Minä tietenkin karjuin kuin hullu mutta vasta kun ryntäsin niitä kohti, ne lopetti.
Ei jäänyt kelleen mitään henkisiä eikä fyysisiä jälkiä, mutta ei mennyt kauaa, kun sama toistui. Silloin taisi olla kyseessä joku lattialla oleva puruluu. Sitten se toistui kerran niin, että ihmiset oli olkkarissa ja koirat meni makkariin, ja sieltä alkoi kuulua sama mylläkkä. Karjaisin aina joka kerta ja keskeytin sen, se tulee ihan selkäytimestä se reaktio. Viimeisen kerran tämä tapahtui metsässä; Lakki oli tulossa härkkimään töppöstä kuten aina, ja yhtäkkiä se mikä on tämän vuoden ollut pönelle ok (ja miten mä olen odottanut että sanoisit itse että ei käy!), ei enää ollutkaan, ja se kävi raivolla päälle. Lakki jälleen kerran "alistui" heti ja kiljui kuin tapettava sika, ja minä ärjäisin että lopeta nyt perkele jo.
Oon aina ollut sitä mieltä, että ihmisen pitää tehdä selväksi, että jokaisella on paikkansa ja tappeleminen ei ole sallittua. Nyt kuitenkin luulen, että se on enemmänkin pelkkä illuusio. Se tapahtuu niin äkkiä ja meillä ainakin aivan tyhjästä, että ei siinä kerkiä kissaa sanoa. Kyräily ja tahallinen ärsyttäminen on helppoa keskeyttää, mutta nää syttyy niin nopeasti että kukaan ei edes tajua mitä nyt tapahtuu. No, jäin sitten vähän miettimään, että ehkä niiden pitäisi antaa kerran "tapella loppuun" ilman että menee karjumaan väliin, ja jäin vähän odottamaan että ensi kerralla yritän pitää turpani kiinni ja antaa niiden riehua.
No, sitä ensi kertaa ei ole vielä tullut, eikä toivottavasti enää tulekaan. En tiedä, oliko tää vaan joku juttu mikä nyt piti käydä läpi. Siihen loppui lapsuus? Sienenkin kanssa jossain vaiheessa jonain päivänä vaan yhtäkkiä kaikki ne ärsyttävät asiat, mitä pentu sai tehdä, loppui kuin seinään kun se kasvoi. Minusta se vaan tapahtui paljon aiemmin, ehkä puoden vuoden iässä. Lakki oli nyt jo 10kk kun tämä alkoi. Yhtään ne ei kyräile toisiaan kotona, ei luista, leluista tai mistään, mutta oon nyt neuvonut ettei mitään saa myöskään antaa niin että siitä tulee riita. Pönen ruokintaan on kiinnitetty enemmän huomiota ja keittelen sille taas kasviksia mahan täytteeksi, jatkuva nälkä kiristää takuulla pinnaa. Lisäksi riittävä aktivointi on kyllä elintärkeää; vielä pönestäkin näkee että jos sillä on ollut liian vähän tekemistä, se alkaa tahallaan hakea konfliktia, että saisi jotain actionia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti