perjantai 24. tammikuuta 2020


Tiesin heti sillä siunatulla sekunnilla, kun mun käsi osui siihen, ettei se ole mikään kiltti ja viaton rasvapatti.

Tiesin, ettei onnellisia loppuja ole.

Lymfooma. Imusolmukesyöpä. Sen sisukset on täynnä möykkyjä ja tämä taistelu on jo hävitty ennen kuin se alkoikaan. Sieni ei ensi kesää näe.

Kultaisin, kultaisin koira. Kukaan ei ole koskaan rakastanut mua niin kovasti, niin näkyvästi, niin vilpittömästi, niin täysin ehdoitta. Maailma romahti jo enkä näe mitään ratkaisua miten tästä selvitään. Ei tule itkusta loppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti