Koejännitys

Omalla kohdallanihan tilanne on ikävä noidankehä: jännitän että koira ahdistuu ja lässähtää kokeessa -> koira ahdistuu -> ensi kerralla jännitän vielä enemmän. Tilanne ei tule ratkeamaan niin kauan kun emme saa onnistumisia. En voi luottaa koiraan, jolloin se ole luottamuksen arvoinen, ja koska en luota siihen, se ei pysty tekemään sitä mitä se osaa. Helppo olisi syyttää koiraa, ja kyllä minäkin olen painiskellut niiden "miksi sinun pitää olla niin herkkä ja nöyrä" -ajatusten kanssa. Koira ei kuitenkaan ole valinnut minua, eikä se ole valinnut niitä lajeja mitä harrastamme, eikä varsinkaan ikinä laittanut yhtään koeilmoittautumista mihinkään. Ongelma on minun ja itseään voi ihan täysin syyttää. Samoin ratkaisu lähtee vain ihmisestä. Koiran persoonaa ei voi muuttaa, mutta omia ajatuksiaan ja sitä kautta käytöstään kyllä. Helppoa ja nopeaa se ei ole, ja koejännitys onkin tosi ikävä vaiva. Onneksi sitä voi kuitenkin monella tavalla työstää. Tässä jotain ajatuksia:

Ylikouluta. Älä mene kokeeseen, ennen kuin koira oikeasti osaa jokaisen liikkeen. Kymppejä ei tarvitse tavoitella, mutta määrittele itsellesi haluttu osaamistaso ja pidä sitä kriteerinä. Jos esim. liikkeestä istuminen ei koskaan onnistu ekalla käskyllä ilman apuja, koira ei osaa sitä vielä. Käy mahdollisuuksien mukaan möllikokeissa tai ainakin ventovieraissa paikoissa ventovieraiden koirakoiden seassa. Jos häiriöt on vaikeita, panosta niihin. Muista, että jos treeneissä esim. tunnet kiusausta pitää koiran varmuuden vuoksi vielä kytkettynä, et ole valmis menemään kokeeseen, missä sinun on päästettävä koira vapaaksi. Mene vasta sitten, kun luotat koiraan treeneissä, eikä hihnan irroitus aiheuta mitään sydämentykytyksiä ohjaajassa. Kun tiedät, että koira osaa, sinulla on yksi jännitysmomentti vähemmän.

Yksittäisten liikkeiden riittävä osaaminen ei kuitenkaan riitä vielä mihinkään. Kokeessa et voi tuoda koiraa suoraan autosta kehään, vaan todennäköisesti joudut odottamaan vuoroasi hyvin kehän lähellä, jotta olet vamis, kun vuorosi koittaa. Koiran saamista odotuksen jälkeen sopivaan vireeseen on treenattava. Muista, että palkattomuus on myös iso asia. On koiria, joille "huijaaminen" toimii (koiraa palkataan treeneissä paljon ja vain kokeessa se ei saakaan niin usein nakkia), mutta valtaosan kanssa sitä on harjoiteltava. Joskus paljonkin, että vire ja motivaatio pysyy kokeesta toiseen halutulla tasolla. 

Ylipäänsä koesuoritus on iso kokonaisuus, joka tulee miettiä etukäteen alusta loppuun. Kotona on pakattava tavarat ja mietittävä, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Missä järjestyksessä toimit, kun tulet koepaikalle: koiran pissatus, ilmottautuminen, koepaikan katsastaminen, mahdollisten ratapiirrosten/kaukokäskyjen järjestyksen/tms katsominen seinältä, entä tarviiko itse käydä vessassa tai onko aikaa ja halua kahvitella ennen omaa vuoroa? Käytätkö koiraa vähän pitemmällä kävelyllä koealueen laidalla, jotta se saa orientoitua paikkaan, haistella ja kuulostella missä nyt ollaan? Entä henkinen puoli, kannattaako toimia robottina ja antaa koiran vähän niinkuin tehdä mitä se haluaa, vai kehutko ja palkkaat koiraa esim. ohituksista tai kontaktin otosta? Kertaatko vielä jotain liikkeitä? Palkkaatko koiraa esim. look at that -pelin hengessä jos joku tietty häiriö on sille tosi vaikea?

Kuinka paljon ennen omaa vuoroa haet koiran autosta? Miten valmistelet sen kehään? Mitä jos joudut odottamaan pitkään, kuinka koira odottaa, miten nostat sen sitten hommiin? Mitä teet, jos tuomarin tarvitseekin käydä vessassa juuri kun olet menossa kehään, ja joudut odottamaan ja uudelleen virittelemään koirasi kun tuomari palaa? Onko etäpalkka käytössä, oletteko jättäneet sen yhdessä, jos niin minne ja milloin?

Kuinka kehästä tullaan ulos? Sillä hetkellä se saattaa tuntua siltä, että hällä väliä, mutta jatkon kannalta sillä on suurtakin merkitystä ja itseäni kaduttaa, että olen antanut oman koirani koskaan rynniä remmi tiukalla kehästä palkalle. Jos koira on suorituksen ajan irti, miten kytket sen? Missä vaiheessa sanot sille palkkaa tarkoittavan vapautuksen? Mitä jos kyseessä on hallikoe ja sinun on mentävä ulos asti palkkaamaan koirasi, kuinka kuljetat sen väkijoukon läpi?

Entäs sitten epäonnistuminen, kun koira tekee jotain väärin? Tai itse sanot vahingossa väärän käskyn, tai kesken rally-tokoradan tajuat tekeväsi houkutusta väärään suuntaan? Rallyn uusimista pitää harjoitella, sekä koiran viretilan kannalta (koiralle uusimisen ei pitäisi merkitä virhettä), että ohjaajan oman pään hallinnan kannalta. Voi ei -mielentilaan ei saa jäädä kiinni, vaan virheen tiedostamisen jälkeen se on saatava heti pois mielestä ja jatkettava sujuvasti eteenpäin. Koiralle on mietittävä jokin rutiini, jos se esim. tekee väärän jäävän asennon. Merkkaatko virheen jotenkin liikkeen päätyttyä? Jatkatko normaalisti? Jos normaalisti kehut liikkeiden välissä, kehutko virheenkin jälkeen?

Kun käytännön asiat on selvillä, niitä on treenattava. Ja sitten on vielä se kaikki muu, se mitä on vaikeinta hallita. Ohjaajan oma pää. Koejännitys.

-ihmisen aivot eivät kovin hyvin ymmärrä negaatioita. Jos sanon, että nyt seuraavan puolen minuutin aikana älä ajattele banaania, ajattele sen sijaan jotain muuta hedelmää, kaikilla pyörii päässä se "älä vaan päästä keltaista, pitkulaista, kaarevaa banaania mieleen". Sen sijaan jos sanon, että ajattele appelsiinia, oranssia, mehevää, kirpeältä tuoksuvaa appelsiinia, kellään ei vilahda banaani edes alitajunnan reunoilla ja on helppoa keskittyä pelkkään appelsiiniin. Koiraharrastajalle tämä tarkoittaa sitä, että älä koskaan ajattele sitä mikä kaikki voi mennä pieleen, mitä ette osaa niin hyvin, miten "ei tästä tule mitään". Ajattele vain onnistumista. Ajattele sitä, miten koirasi parhaiten on osannut ne asiat jossain treenissä tehdä, ajattele sen loistavaa naamaa, suurta intoa, yhteistyötä, kuplaa.

-mieti tavoite konkreettiseen muotoon. "Pitää saada tulos" on huono tavoite. Se on aivan liian epämääräinen ja sisältää hirveästi tulkinnanvaraisia juttuja, joiden onnistumisesta on jälkikäteen vaikea sanoa. "Kehään meno onnistuu kuten treeneissä on harjoiteltu", "vire säilyy hyvänä loppuun asti", "liikkeestä maahanmenossa koira ottaa oikean asennon" jne on hyviä tavotteita. Kokeen jälkeen on helppo todeta, täyttyikö tavoite. Jos täyttyi, on syytä onnitella itseään ja olla tyytyväinen. Jos ei täyttynyt, on joku konkreettinen asia, johon pureutua treeneissä. Matkalla onnistuneeseen kokonaiseen koesuoritukseen ensimmäinen askel on tunnistaa ne kohdat, jotka epäonnistuivat. "Ei saatu tulosta" ei sisällä mitään infoa siitä, mitä pitää kouluttaa lisää, siksi se on myös huono tavoite.

-NLP-verkkokurssilta yksi minulle mieleinen lausahdus oli "kartta ei ole maasto". Se tarkoittaa sitä, että samasta maastosta voidaan tehdä hyvin erilaisia karttoja: mustavalkoisia, värillisiä, tiekarttoja, sateelliittikarttoja, maastokarttoja, eri mittakaavassa jolloin yksityiskohtien määrä on aivan erilainen jne. Jos kahdelle ihmiselle antaa kynän ja paperin ja pyytää piirtämään näkemästään kartan, he painottavat aivan eri asioita. Paraskin kartta on siis aina vain yksi tulkinta todellisuudesta, eli maastosta. Karttoja ei myöskään voi verrata toisiinsa ja asettaa paremmuusjärjestykseen - eri tarpeisiin on eri karttoja. Koekehässä tämä tarkoittaa sitä, että oman pään sisällä tuntuva kaaos on vain yksi kartta, yksi tulkinta todellisuudesta. Ei itse todellisuus. On aivan mahdollista hommata sinne jokin toinen kartta. :) Lisäksi kannattaa muistaa, että kaikilla muilla on omat karttansa ja muut näkevät tilanteen luultavasti eri tavalla kuin sinä itse.

-yllä olevaan vielä lisäyksenä: Suomessa on kokeita harva se viikonloppu. Luultavasti kukaan paikalla oleva ei muista sinua ja koiraasi enää kotiin ajaessaan, saati ensi viikolla tai seuraavana vuonna. "Kaikki katsoo" on siis aikamoista liioittelua. Kyllä ne katsoo, mutta loppujen lopuksi varsin tyhjin silmin, eikä ne muista mokasiko koirasi liikkeestä maahan menon jäämällä seisomaan vai menikö se hienosti maahan. Aika todella lahjakkaasti saa tehdä jotain pöyristyttävää, että kukaan oikeasti illalla sitä muistelisi. Ei siis kannata tuhlata aikaa miettimällä mitä muut mahdollisesti teistä ajattelee. Ei ne ajattele mitään.

-keskity siihen mitä haluat. Kerää itsellesi mietelauseita, valokuvia, piirroksia, sarjakuvia, musiikkia, mitä tahansa, mikä muistuttaa sinua siitä mitä haluat ja auttaa sinua pääsemään sopivaan mielentilaan.

-sitten pureskellaan vähän sitä jännitystä. Mitä oikeastaan jännität? Jännittäminen kannattaa purkaa atomeiksi, jolloin yleensä päästään paljon syvemmälle kuin että ahdistaa nyt vaan. Itseltään voi kysyä "miksi" tai "entä sitten" -kysymyksiä. Entä sitten, jos koira lässähtää koekehässä? Entä sitten, jos en saa sitä sieltä ylös? Entä sitten, jos tuomari keskeyttää ja saan nollan koiranettiin? Entä sitten, jos olen epäonnistunut siinä tilanteessa tämän koiran kanssa? Entä sitten, jos epäonnistun? Kannattaa miettiä, mikä epäonnistumisessa on niin vaikeaa ja kipeää. Koiran kanssa kannattaa tehdä myös se mielikuvaharjoittelu loppuun asti. Kuvitella pään sisällä se tilanne, jossa epäonnistutaan. Mitä koira tekee, mitä sinä teet, miltä se tuntuu, oikein mässäillä sillä, että kaikki mahdollinen menee pieleen, kaikki inhokki-ihmisetkin ovat katsomassa sitä. Mutta entä sitten? Sitten kytket koiran, tulet kehästä ulos ja menet kotiin. Koirasi on aivan sama kuin ennen tätä, se ei mennyt pilalle tai muuttunut huonoksi. Sinäkin olet oikeastaan täsmälleen se sama ihminen kuin ennen tätä koetta. Ihmiset voi puhua tai olla puhumatta, mutta eihän sekään loppujen lopuksi muuta mitään. Heillä on oma karttansa ja sinulla omasi. Oikeastaan mitään ei mennyt pahasti pieleen, kukaan ei kuollut eikä loukkaantunut, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Kun kerran mässäilet tämän läpi, unohda se sen jälkeen. Muista varsinkin ennen koetta positiivinen ajatusten muoto.

-vähän vielä lisää suhteellisuudentajua: "meidän koe meni ihan päin persettä" on äärimmäisen pieni murhe. Jonkun toisen koira on kuolemaisillaan, kissa liiskaantui auton alle, lapsi on teholla, siskolla todettiin syöpä, mummo sai sydänkohtauksen jne. Oikeasti ei ole hitonkaan väliä miten yksi koe meni, jokaisella on elämässään paljon, paljon tähdellisempiäkin asioita.

-harjoittele kuplaa, yksinkertaisimmillaan ihan perusasentoa tai normaalia seuraamista niin, että sinä keskityt vain koiraan ja koira sinuun, avustaja häiritsee teitä. Tavoite on se, ettet jälkeen päin osaa edes sanoa, mitä kaikkea avustaja teki.

-usko itseesi, usko koiraasi, usko onnistumiseen. Päätä, että pystytte siihen. Luja tahto vie pitkälle. Jos asenne on "ei tästä taida tulla mitään", voit olla varma, että ei tulekaan. :)

-hymyile läpi kokeen. Tietoinen, väkinäinenkin hymyily antaa aivoille signaalin hyväntuulisuudesta, joten hymyile vaikka se olisi aluksi millainen irvistys tahansa!

-kokeita tulee aina uusia. Jopa SM-tason kisoja tulee heti vuoden päästä uudet. Se ei ole mikään ainutkertainen tilaisuus elämässäsi, missä on nyt pakko onnistua.

-koira ei ymmärrä kokeita tai tuloksista yhtään mitään. Se ei ole pettynyt nollatulokseen, eikä sitä haittaa jos piirinmestaruus meni jollekin toiselle teidän jäätyänne toisiksi. Sen elämä on tässä ja nyt. Sille tärkeintä on olla onnellinen. Nauttia harrastamisesta, tehdä asioita joista se tykkää, olla ihmisensä kanssa yhdessä. Tärkein tavoite pitäisi aina olla se, että meillä on hauskaa yhdessä. Joskus tulee se päivä, kun koiraystävää ei enää ole, ja luultavasti ne parhaat muistotkin ovat jostain ihan muualta kuin yksittäisistä koesuorituksista. Jokainen päivä voi olla viimeinen, aina voi sattua kaikenlaista, ja siellä koekehässäkin pitäisi keskittyä vain siihen, että eletään tässä ja nyt. Me. Yhdessä.