Pennusta vakavasti otettavaksi kisakoiraksi

Meillä oli eilen oman seuran nosekoe. Kyllä, korona-aikaan, kyllä, vaikka SPKL on perunut heidän alaisensa kokeet mutta Kennelliitto ei. Koe oli jo kertaalleen joulukuulta siirretty, ja kyllä sen pitämistä nytkin mietittiin. Jokunen osallistuja perui koska ei halua koronan takia tulla. Ajateltiin, että ne ketkä tulee, ovat omat valintansa tehneet. Alueisiin tutustuminen järjestettiin videoilla, ja sisällä oli sitten vain tuomari, sihteeri/ajanottaja (yksi henkilö) ja koirakko, joten mitään ryysistä tässä ei missään vaiheessa tapahtunut. Alkupuhuttelu ja palkintojen jako pidettiin ulkona hyvin välein. Häkkialuetta ei ollut vaikka oli -12; onneksi oli muutama tolppa käytössä ja kaikkia oli kehoitettu ottamaan reilusti vaatetta ja varautumaan ulkona odottamiseen. Jossain vaiheessa lupasi -20 mutta onneksi ennuste lauhtui. WA-ryhmä mahdollisti myös pitemmällä lenkillä käymisen, kun ryhmästä oli helppo seurata kokeen etenemistä. Maskipakko oli tietysti kaikilla. Pitkin nettiä tätäkin kokeen pitämistä jo paheksuttiin, olisi siis pitänyt kuulemma perua, mutta eipä sinne kenenkään ollut pakko tulla ja loput voi olla sitä mieltä mitä on. 15 osallistujasta 13 oli omia jäseniä ja sama porukka treenaa yhdessä, niin en nyt ihan kauhean isoa riskiä itse nähnyt.

Itse olin joulukuun kokeeseen tietenkin ilmonnut pönen, mutta nythän sillä on edelleen lääkitys päällä ja se siitä. Lainakoiria oli kyllä useampi saatavilla ja joskus olisi kauhean hauskaa sellaisen kanssa kokeilla kisatakin. Toisaalta olihan mulla myös tuo oma pentu, joka muutama viikko sitten täytti vuoden ja ylitti alaikärajan. Mihinkään kauemmas en olisi edes harkinnut lähteväni, mutta oman seuran koe 15km päässä... ei se nyt ihan kauheasti ole tehnyt, eikä ole kovin kokenut, toisaalta eihän vuoden ikäinen koira koskaan voi olla. Sillä oli juuri viikolla rakennusetsintätreenit jossa se ääniavusta huolimatta unohti etsivänsä tätiä ja alkoi neniä pintoja eukan toivossa; mitä tahansa tällaista sille voisi hyvin käydä. Se voisi pelätä tuomaria ahtaassa tilassa tai sitten se voisi unohtaa taas mitä piti tehdä ja jäädä ihmettelemään uutta ihmistä. Sillä voisi keittää aivan yli ja se voisi vaan hyppiä mua vasten ja vinkua samalla, tai sitten se voisi olla pihalla kuin lumiukko. Se voisi ahdistua mun jännityksestä. En vieläkään edes oikein tiedä haluaako hän nosessa ruokaa vai lelun. Meidän yhteinen matka on vasta niin alussa, että monta juttua on vielä oppimatta toisistamme.

Sitten vatuloidessani fb nosti taas jonkun Sienisen muiston. Niin... Elämässä kannattaa tehdä asioita silloin kun voi. Vaihdoin osallistuvan koiran tiedot.

Mua ei jännittänyt etukäteen yhtään. Hyvän aikuisen koiran kanssa kisatessa se suorituspaine vaan aina vähän tulee mukaan. Olisi niin kiva onnistua ja saada hyvä tulos. Nyt päätin, että oon tyytyväinen jos se nyt edes osalla alueista etsii oikeaa asiaa :D

Aamulla käytiin kolme varttia rypemässä metsässä ja jätettiin sitten pöne kotiin. Koe alkoi vasta 10.30 niin kerrankin ei tarttenut ihan kukon pierun aikaan olla liikkeelläkään. Oli hassua pakata uuden koiran rekkarit ja muut paperit.

Sirun tarkastuksessa oli tuttu täti ja Lakki kävi hyppäämässä vasten. Koronan takia oli kuitenkin sovittu että kaikki lukee itse, niin minäkin sitten tein niin, vaikka olisi ollut hauskaa kokeilla kantaako opetettu sirunluku tutun ihmisen kanssa tositilanteessa.

Otin koiran ulos kun edellinen meni lämppähajulle. Siinä se jännityskin sitten tuli. Pihassa oltiin niin rinta rottingilla tomerana rynnimässä sisälle. Lämppähajuun reagoi hyvin, mutta sitten piti vielä odottaa ja muistin taas että nämä muditpa ei kouluttamatta osaa sitä taitoa. :p Mulla oli mukana irtonameja, lihamössöä purkissa, karvapatukka ja vinkupallo kun en vieläkään ollut päättänyt mitäköhän hän haluaisi ja mitä tarjoan sille ekana. Jos sitä ahdistaa, se ei ehkä leiki, mutta ei kyllä syökään. Ei sitä kyllä koskaan ole ahdistanut niin ettei lelu kelpaisi, mutta ruuat on jonkun kerran eri syistä jääneet. Silti se pelkkä lelulla palkkaaminen vaan tuntuu edelleen siltä, että pitäähän sen saada "jotain oikeaa" kanssa. Syöttelin sille odottaessa nameja ja onneksi aika pian päästiin, kun siinä meinasi tulla ääntä ja hermojen menetystä ja vähän kaikkea sekoilua. Ja sitten sitä mentiin portaat ihan karmit kaulassa, jokseenkin tuttu tunne oli taas ähistä että odota nyt perkele kun mäkin olen tulossa mukaan...

Eka alue oli pieni wc-tila, jossa vessakopit oli kiinni, mutta siinä oli lavuaarilinja (2 tai 3 lavuaaria), patteri ja iso pöytä. Aikaa taisi olla 1,5min. Tuomari meni edeltä seisomaan vikaan vessaan oven rakoon. Lakki oli aivan reipas ja meni sitten lähetyksellä ihmettelemään tuomaria, taisi hypätä häntä vastenkin. Annoin sen hetken katsoa ja sitten vähän kehoitin liikkumaan. Tarkasteli tosi pitkään lavuaarien aluetta, ja mäkin vähän jumahdin mistä sain myös palautetta (varo painostamasta koiraa), mutta onneksi sitten annoin tilaa jatkaa ja ilmaisu tuli ihan lähdön viereen pöytälevyn reunan alle. Oli vähän epätarkka joten pyysin vielä uudelleen näyttämään ennen kuin ilmoitin löydön. Tässä meillä meni noin minuutti. Palkaksi karjaisin kuin hullu ja lähdin juoksemaan ulos alueelta ja koira suti perään juuri niin mitä etukäteen varoitettiin liukkaalla lattialla tekemästä. Karvaleluun hän ampui kiinni ja leikki aivan kuten aina. Aika pitkään palkkasin tahallani, vaikka toimihenkilöt meni jo seuraavalle alueelle.

Toinen alue oli luokka, jossa oikealle ikkunaseinälle oli työnnetty pulpetteja jotka ei kuuluneet muuten kuin saatavilla olevista reunoista. Keskellä taisi olla 2+2 pulpettia, etualalla open pöydän yksi reuna. Vasemmalla oli pöytä jossa oli pöytäliina, siitäkin kuului vaan etureuna, sitten oli iso paksu verho jonka taakse ei tarttenut mennä, ja seinällä sellainen vinssi ilmeisesti sen verhon siirtelyyn. Tässä oli aikaa ehkä 2,5min. Lakki lähti myötäpäivään ja ekalla kierroksella veti aika keskeltä ohittaen joitakin kohtia, haistellen joitakin paremmin. Tehtiin toinenkin kierros samaan suuntaan, silloin se etsi tarkemmin. Ohjasin sen katsomaan niitä keskellä olevia pulpetteja ja sitten alkoi olla jo sellainen olo että mihinköhän tässä enää edes pitäisi mennä kun mitään ei löydy. Mutta se etukulma! Lakki ja ilmeisen moni muukin yritti mennä sen pöytäliinapöydän alle, mutta koska se ei kuulunut alueeseen, pyysin sen pois sieltä. Nyt selkeästi oltiin hajulla ja ennen kuin kerkesin auttaa kartan luvussa, koira itse nappasi yläpiilon vinssistä. Tämä oli sen verran selkeä etten pyytänyt uudelleen kohdentamaan, ja oikeinhan se oli. Niin hieno lapsikoira!

Tauon aikana se käyttäytyi ihmeellisen nätisti, ei syönyt takkia päältään, ei syönyt lämpöalustaa eikä mitään muutakaan. Istuin osan aikaa autossa ja välillä hyppäsin ulkona juttelemassa. Sain myös auton lämmitykseen joten siellä oli oikein hyvät oltavat, jossain vaiheessa ihan mietin että läkähtyykö koira takkinsa kanssa.

Toiselle kierrokselle mentiin yhtä vetämällä kuin ekallekin, ja nyt lähtöhajun jälkeen se alkoi ihan hulluna neniä kaikkia pintoja, aivan kuten pönekin aina tekee. Annoin sen vähän aikaa tehdä niin, ja sitten pyysin sen istumaan ja palkkasin nameilla siitä. Vähän se oli edelleen sitä mieltä että hittoako tässä odotellaan.

Kolmas alue oli isosta salista erotettu yksi reuna, jossa oli piano, puhujan pömpeli ja vissiin jotain lavuaaria ja pulpettia. Aika taisi olla myös 2,5min. Me ei keritty pitkälle kun koira meni pianon kauempaan kulmaan ja ilmaisi kannen sauman. Lakilla on ollut treeneissä turhan hätäisiä ilmaisuja, siis että ei malta tarkentaa vaan ilmaisee turhan epämääräisesti, ja nytkin olisi tehnyt mieli kysyä että ootko ihan varma, mutta se että ohjaaja ei usko ekaa, on myös tosi epäreilua ja aiheuttaa koiralle ihmetystä tekeekö se väärin tms kun ei kelpaa. Ajattelin sitten heittää vähän riskillä että no löytö, ja olihan se :D Riski kannatti koska tästä 9s mikä oli nopein aika - jos olisin varmistanut, ei olisi ollut, niin paljon oli melkein ihan yhtä nopeita. Sikäli kun niillä sijoituksilla nyt on väliä.

Vika alue oli selkeästi isoin tila, luokka jossa harvakseltaan muutama pulpetti, pattereita, pari isoa pöytää, takka (!), seinä jossa oli pari rakoa missä piilo voisi olla, roskis ja paperinkeräyslaatikko jne. Tässä oli myös pisin aika, ehkä 3min. Patterit on häijyjä ja nyt kun yläpiilo oli jo ollut, arvelin vähän että patteriin se on yhden kyllä laittanut. Mutta ei ollut ei. Täälläkin Lakki kyllä liikkui hyvin, mutta ei etsinyt koko ajan, vaan vähän silleen ohitti kohtia ja poukkoili. Oltiin jo menossa 1,5 kierrosta taas myötäpäivään kun ajattelin että nyt vaihdetaan suuntaa ja ohjaan enemmän, kun se kiinnostui patteriseinän vieressä nurkassa olevasta pöydästä, ja ilmaisi pöydän jalan alta. Se jäi kumarrusasentoon ja mun oli taas pakko kysyä että oletko varma, mutta oikeassahan hän oli. Vielä viimeiset sutimiset karvapatukkaan :)

Kokonaisuutena aivan meidän näköinen suoritus! Koira itse on hyvin kesken ja raakile, ja jäi kyllä sellainen olo että kokemattomamman ohjaajan kanssa tulos olisi voinut jäädä saamatta. Mä nyt olen jo sen verran paljon tätä tehnyt, että osaan auttaa oikeissa asioissa ja vähän paikkoa koiran tekemisiä, tai tekemättä jättämisiä. Siitä olen ihan jäätävän ylpeä, että se teki aivan oman tasoisensa suorituksen, siihen ei vaikuttanut mun jännittäminen eikä se häiriintynyt niistä ihmisistä. Se leikki normaalisti ja palkkautui hyvin. Se keskittyi asiaan ja ihan tasan tarkkaan tiesi mitä on etsimässä. Ja se oli kuitenkin vasta vuoden ja kaksi viikkoa - mihin asti me joskus sen kanssa vielä päästäänkään <3

Lakille siis 100p ja kokonaiskisan sija 6. 12 koiraa löysi kaiken, tuomarin mielestä meillä oli hyvät koirat joilla oli perusteet vahvasti hallussa ja erityyliset kätköt löytyi siksi helposti. Ei ne nyt minustakaan mitään ihan superhelppoja olleet, vaikka sitä mielellään syyttää kun tuloksia tulee näin paljon. Me ollaan vaan treenattu oikeita asioita, joskus kiva että jää sellainenkin fiilis. ;)

Tuloshampurilainen haettiin mäkkäristä ja hän avasi sen olkkarin matolle, söi pihvin ja toisen sämpylän. Toisen sämpylän se murusti silpuksi ja suolakurkut ei takuulla käyneet suussa lainkaan. Outo, outo eläin. Onneksi meillä on pöne joka pääsi siivoamaan. Pöne joka olisi syönyt matonkin siitä kohdalta mihin suolakurkut oli koskeneet. Kaikkia ei vaan se ruoka niin puhuttele. :D

Vuosi

 29.1. klo 9:37

Vuosi sitten siihen asti tuntemani elämä tuli tiensä päähän. Kaikki pysähtyi. Ekat viikot olin ihan varma, että myös mun sydän pysähtyisi ja että en vain muistaisi enää miten hengitetään...

Vuosi sitten oli viimeiset tunnit käsillä. Edellisen yön olin kävelyttänyt sua ulkona, koska jaloillasi sulla oli parempi olo ja siellä et vaikuttanut niin kipeältä. Sä myös söit koko yön, koska vastoin kaikkia sairauden kuvauksia ruokahaluttomuus ei ollut sun oireesi. Makasin sun kanssa lattialla ja nuuhkin sun tassuja, ja nojasin suhun ja kyyneleet valui valtoimenaan sun otsallesi. Sä kuolit kuten aina elitkin; niin huomaavaisena ja jälleen kerran minut etusijalle asettaen. Toista niin epäitsekästä olentoa on mahdotonta kuvitella.

Muistan tän kaiken kuin eilisen päivän ja viime yö meni sitä miettiessä. Vuosi, vuosi ilman sinua, loppuelämä ilman sinua.

Miten mitään niin mustaa voi edes olla olemassa...

Siitä selviää, ne sanoi. Siitä selvisi, jos selviämistä on se, että jää henkiin. Jotain kuitenkin meni peruuttamattomasti rikki eikä se korjaudu koskaan. Suru katsoo mun silmissä ja asuu sydämessä.

Kultaisin, kultaisin Sieni, suuäänien mestari, koira jolla oli maailman ihanin nimi ja kaunein sielu.

Pissiongelmia

Joulukuussa kirjoitin tiivistelmän sen vuoden jutuista, ja kun esitin ainoaksi toiveeksi että pysyttäisinpä me vaan kaikki terveinä, pissivaivat alkoi heti muutaman päivän päästä. Ensimmäisellä kerralla vielä niin, että koiran noustessa pedistään pissi vaan valua lorisi ja peti ja matto ja kaikki oli aivan märkiä. Sain sille seuraavalle päivälle ajan lääkäriin. Ultrassa ei mitään epänormaalia, virtsanäyte suoraan rakosta laitettiin tutkittavaksi ja otettiin pihassa koivennostosta vielä pikatestit, niissä ei mitään outoa. Otettiin myös verta ja tilattiin laaja verenkuva. Päällisin puolin koirassa ei siis klinikalla löytynyt mitään vikaa, ei mitään tulehdukseen viittaavaa, ei verta pissassa. Selkäongelmien osuutta asiaan pohdittiin ja koira sai pistoksena ekan annoksen, ja kotiin kuurin jotain eri kipulääkettä kuin mitä meillä aiemmin on ollut (siis tarvittaessa käytettävänä, se ei ole ollut lääkittynä ikuisuuteen). Sitten vain kotiin odottamaan labratuloksia. Käytännössä sillä siis on joku sisäelin (munuaiset) sanomassa sopimustaan irti, tai sitten virtsankarkailua.

Joulun pyhät pitkitti prosessia, mutta lopulta kaikki labravastaukset tuli; munuaisten toiminta ja kaikki muukin on aivan normaalia. Tässä välissä oli muutama sellainen yö, että aamulla koiran lakanat oli märät. On muuten kohtuullisen stressaavaa aamulla ekana herätä ja miettiä että mitenköhän on käynyt. Koira oli silmin nähden hämillään, ja jonain kertana se oli nukkunut pissakohdan päällä niin että sen turkkikin oli ihan kusessa. Voi pöne... huomaa kyllä, että se alkaa olla myös mieleltään vanha; ei sille ikinä nuorena olisi tuollaista vahinkoa käynyt, se on aina ollut hyvin tarkka siisteydestä. Nyt kun aistit tai mielikään ei enää käy ihan täysillä, se vaan sujuvasti nukkuu kusessa.

Kipulääkkuuri ei muuttanut mielestäni yhtään mitään.

Aloitettiin kokeeksi Propalin, joka on narttujen (steriloinnin jälkeiseen) virtsankarkailuun kehitetty lääke. Uroksilla se usein toimii aika heikosti, joten suuria toiveita ei ollut. Koiran oli tarkoitus saada sitä kolmesti päivässä kahden viikon ajan, jolloin näkisi vasteen. Jos lääke auttaa, yritetään purkaa määrää ensin kahteen kertaan päivässä ja joillakin voisi riittää vain yksi kerta päivässä, varmaankin illalla, yötä vasten. Kaksi viikkoa alkaa olla täynnä ja sillä on pari kertaa tullut pieni tippa, ei mitään isompia lammikoita. Ei nyt mikään täydellinen vaste kuitenkaan... pitää varmaankin pyytää seuraava lääke kokeiluun.

On kyllä kamalan stressaava vaiva. :( Meillä ei koirat saa olla sohvalla eikä ihmisten sängyssä, töppöinen nukkuu pääasiassa omassa pinnasängystä tuunatussa pedissään, tai joskus kevythäkissä. Sinänsä on helppoa suojata ne paikat, tosin viime yönäkin pinnasängyssä ollut pyyhe oli kaavittu pois edestä ja pissi oli paksummassa peitossa sen alla. Ei se nyt silti ole iso vaiva kerran viikossa heittää niitä koneeseen pesuun. Silti, on ahdistavaa sekä ihmisille että koiralle itselleen kun asialle ei mitään mahda. Ei kai kukaan pidä ympäriinsä kusevaa koiraa vuosikausia, mutta kun se on aivan virkeä ja muuten kunnossa niin tuntuisi käsittämättömän vaikealle edes alkaa miettiä että pitäisikö se sitten lopettaa. Kyse on kuitenkin "vain" pienestä jutusta, mutta se varjostaa silti elämää melkolailla. Vaikka se pääasiassa tapahtuu koiran nukkuessa, niin entäs auto, kyläpaikat, leirit, treenihalli... kai sille voisi öiksi jotkut vaipat laittaa, mutta jotenkin se alkaa jo ajatuksena olla sillä tasolla, että never ever mun elämässä. Sarjassamme amputoidaan siltä kaikki jalat ja pannaan se pyörätuoliin ja väitetään että kyllä se on onnellinen, ja mitä näitä jenkkivideoita nyt on ollut.

Jälkeen päin olen saanut kuulla, että ei ole mitenkään tavatonta että kastroidulle urokselle kehittyy virtsanpidätysongelmia iän myötä. Kyllä mä saatoin kuulla siitä myös silloin kun leikkausta vuosikausia mietin, enkä tiedä, olisiko se kuitenkaan estänyt mua kastroimasta sitä. Leikkausta ylipäänsä vatuloitiin vuosia, koska pelkäsin, että epävarma uros menee vielä sekommaksi. Elämä oli kuitenkin hirveää ja mielestäni se on aina ollut hieman yliseksuaalinen, ja puutteet hermorakenteessa tekee sen että se ei vain pystynyt lopettamaan. Kieltäisit sen verran kovaa että se uskoo, sanottiin, mutta en minä usko että nartuista sekoamista saa kieltämällä loppumaan. Normaalia on seota vain tärppipäivinä ja jos uros on jatkuvasti ihan tiloissaan, niin jotain vikaahan siinä on. Kastrointi lopetti ne ongelmat aivan kuin seinään ja se teki muutenkin kaikin tavoin vain hyvää tälle yksilölle. Paitsi että nyt sitten maksellaan senkin ratkaisun velkoja... no, olisihan sille voinut kehittyä virtsankarkailuongelma ilman leikkaustakin, mutta kyllä se varmaan huomattavasti lisää riskiä. Voi voi.

En nyt oikein tiedä olisiko seuraava osoite osteopaatti, fyssari, akupunktio vai mikä...? Hieronnassa se torstaina kävi ja sai siellä laseriakin.

Ruka Sienenveli

Sieni 19.5.2011-29.1.2020

Ruka 19.5.2011-22.1.2021

Vuosi sitten, täsmälleen tänä päivänä, minä sain tietää. Sini sai pitää Rukaa vuoden pitempään, mutta aivan liian nuori kuolemaan senkin piti vielä olla. Olen niin katkera elämälle... Koirien taivaassa oli selkeästi taas pulaa aivan poikkeuksellisen kultaisista persoonista.

Sieni ei ikinä maailmassa olisi ottanut Rukaa Siniltä pois, mutta nyt kun sen oli pakko lähteä, Sieni on takuulla ekana vastassa, eikä tule loppua suuäänistä. Loputon ranta, päättymättömät pellot ja vihreimmät metsät, ja sitten heitä viedään. Sisko  ja sen veli. Ei kipuja, ei särkyjä. Vain kaksi maailman täydellisintä. Te vaan olitte jotain niin ihmeellistä. Sellaista rakkauden määrää on vaikeaa kuvitella, ellei sitä ole itse kokenut.