Pajun lääkäri

Paju kävi tapaamassa tohtoria satunnaisen yskähtelyn ja kärttyisyyden takia. Lisäksi se ehkä joskus lenkillä on ruvennut tekemään sellaista, että se menee edellä ja istuu hetkeksi odottamaan meitä. Tai siis se tekee sellaista, mutta en tiedä onko sillä mitään merkitystä. Yskää on joskus pari köhähdystä juomisen jälkeen, mutta aina sitä ei edellä mikään erityinen, ja se saattaa siis tulla kotona, pihalla tai lenkillä. Se on enemmän kuivaa kuin limaista, vähän sellaista kakomista ja tosiaan köhähdys tai pari. Tätä tapahtuu joitakin kertoja viikossa, ei päivittäin. Ja se kärttyisyys taas, sillä on joskus sellaisia päiviä kuin se olisi noussut väärällä jalalla ja kaikki vaan vituttaa. Eniten Lakki; ihan sama mitä Lakki tekee tai ei tee, Paju vaan murisee sille. Niiden välit on kuitenkin muuten onneksi palautuneet varsin hyviksi, ja ne normaalisti nukkuu samalla sohvalla, lenkkeilee yhdessä ja jopa leikkii, niin kauan kun Lakki leikkii Pajun kanssa, eikä Pajulla. En tiedä, liittyykö tämäkään yskään mitenkään, mutta selkeä muutos se on. Yskää sillä on ollu mun mielestä jo pidempään, mutta tämän näin radikaalin kärttyilyn sanoisin alkaneen nyt syksyllä. Tokihan se voi myös liittyä siihen että Lakki kävi sen kimppuun, mutta jos sillä olisi jotain hampaankolossa niin kai se nyt olisi tuollainen aina eikä vain joka toinen viikko. 🤔

Aamulla käytiin siis lääkärissä ja joku oli ihan revetä liitoksistaan kun oli niiiin siistii. Mun mielestä se on ehkä vähän laihtunut, kylkiluut paistaa tietyssä kulmassa, mutta se painoi 8,4kg (tuolla viimeeksi ollut 8,0 ja muistan joskus olleen jotain seiskalla alkavaakin). Hän on vaan täyttä muskelia! Otettiin se eka pöydälle, ja se vaan hyppi ja pomppi pussailemaan lääkäriä. Sydämestä kuuluu se sivuääni edelleen, mutta ei kovin pahana ja ell:n mielestä koira oli niin VIRKEÄ 🤣 että tämä ei voi olla mitään sydänperäistä. Sitten siirryttiin ultraan, koira onnistui siinä potkaisemaan karvanleikkurin lattialle ym ym mutta kun se siihen saatiin selälleen niin rauhoittui tosi kivasti. Ell ei kyllä voinut katsoa sitä ollenkaan ja munkin kehuessa joka kerta häntä alkoi vimmatusti naputtaa kourun reunoja.

Ell halusi siis sulkea pois sappivaivat, rotu kuulemma altistaa sellaisille. Sappi kun saatiin näytölle niin ell suorastaan huokasi että harvoin näkee muualla kuin oppikirjoissa näin kaunista sappea, eli siis siellä ei ollut yhtään mitään vialla. Muutkin sisäelimet vaikutti ultrassa normaaleilta.

Palattiin pöydälle ottamaan verinäytteet. Koira oli ihan varma että kyllä nyt on viimeistään keksin aika mutta se rapiseva olikin vain neulan pakkaus. Ell sanoi, että antaa monelle koiralle namin kesken näytteenoton, mutta Paju vaikuttaa siltä että se ei sitä tartte ja parempi hoitaa asia sitten lopuksi vasta. Kyllä siinä lääkäriä rakastaessa meinasi olla neulat ja putkilot lattialla...

Sitten tehtiin lähetteet Movetiin ja pitää kerätä kolmen päivän ulostenäytteet. Ell:n epäily on tällä hetkellä kettujen keuhkomato. Se näkyy ulostenäytteessä tai sitten ei, on kuulemma sellaisiakin tapauksia että on jopa tähystetty ja ei mitään, ja vasta toisella kerralla saatu kiinni että onhan niitä täällä. Keuhkomato ei tartu koirasta toiseen, vaan vaatii sen ketun/supin/tms paskan mitä koira syö. Pajuhan mussuttaa harva se lenkki ties mitä joten hyvin mahdollista sikäli.

Hammaskiveä sillä on tasaisesti mutta vielä aika maltillisesti. Syytä kuitenkin lähielämässä hoitaa, mutta kiire ei ole. Odotellaan nämä kaikki tulokset nyt ensin ja hoidetaan jos löytyy jotain hoidettavaa.

Lopuksi hänen mielestään hommat oli hoidettu ja palkka saatu niin se kävi tyynen rauhallisesti lattialle makaamaan, laittoi päänkin alas ja odotteli vaan että saatiin paperit ja maksut hoidettua. Uskomaton koira, sanoi lääkärikin.

Tyttö 1v

Hurjaa, että töppöisen kuolemasta on jo yli vuosi. Ei olisi tyttöä muuten.

Hymni on sievä kuin sika pienenä ja hirveän näppärän kokoinen. Nyt kun on B-tottis, ei ole mitään syytä ottaa urosmudia (ennen se syy oli että urokset kasvaa isommaksi kuin nartut ja metrinen on vähemmän kauhean korkea niille), niin luulen että jos joskus vielä otan mudin, sekin on narttu. Hymni on riittävän iso että se ei mene ihan heti rikki mutta kuitenkin sylikokoinen. Esim. russeliin verrattuna Hymni on kuitenkin ihan koiran kokoinen, eikä ihan rotta, jos vaikka irtokoiratilannetta ajattelee. Meidän jälkitreeneissä kävi tänään irtokoirakohtaaminen, onneksi siinä oli kaverin iso ja karvainen bortsu-uros joka ei ollut millänsäkään ja karvat suojasi sitä saamasta osumaa. Pajukaan ei juuri olisi ollut millänsäkään, mutta kyllä mun sydän jättää yhden lyönnin väliin ihan vain siksi että jos tilanne eskaloituu niin sehän on yksi puraisu ja ravistus niin sen kokoinen koira on hengetön. Ikävää, että näitä joutuu edelleen miettimään, arjessahan me ei koskaan enää täällä maalla törmätä kehenkään.

Kolmen mudin kokemuksella sitä pidättyväisyyttä on nyt sitten kolmea erilaista. Töppöinen ihan oikeasti ei vaan ollut kiinnostunut ihmisistä ja sillä oli hyvin matala kynnys kokea uhkaa, johon se vastasi aggressiolla. Lakki on utelias ja se on kiinnostunut ihmisistä itsestään, mutta se ei halua että siihen ainakaan suoraan kosketaan, ja pakotettaessa sieltä tulee kanssa murinaa mutta ei sen enempää.  Siis verrattuna siihen että töppöisellä oli kanttia myös purra ja sehän puri jos sen murinaa ei uskottu. Hymni ei mun mielestä ehkä ole niin kiinnostunut ihmisistä sellaisinaan, vaan siitä mitä heiltä voi saada; sehän ekana ratsaa taskut jos annetaan. Toisaalta se näistä vaikuttaa siltä että se tykkäisi vieraankin rapsuista jos sitä ei jännittäisi niin paljon. Hymni ei ole murissut saati purrut ketään, mutta luulen että tässä on ihan tämä keskimääräinen "nartut on helpompia kuin urokset"-juttu ja sillä ei ole pokkaa tehdä niin vaikka haluaisi. En siis tiedä onko se hyvä vai huono asia. Luulen, että mudeissakin on paljon narttuja jotka inhoaa käsittelyä mutta antaa (näyttelytuomarin) koskea, koska ne ei uskalla muristakaan, ja sitten ne vaan "alistuu kohtaloonsa". Ainakin murisevaa koiraa koulutettaisiin enemmän ja sillä olisi paremmat eväät selvitä tilanteesta, joten en pidä tällaista passivoitumista välttämättä todellakaan tavoiteltavana ominaisuutena vaikka se suurelle yleisölle "helppona" näyttäytyykin.

Hymni on varmaan terävyydeltään jotain Lakin ja töppöisen väliltä. Ääntä siitä lähtee enemmän kuin pojista koskaan yhteensä.

Ja sitten se on kiihkeä. Kysyin just koiran omistajalta voinko mä kuvailla sitä kiihkeäksi, koska eihän se nyt jollain käyttömaliasteikolla sitä ole, mutta mun mielestä höpömudiksi on. Sillä on kova draivi leluihin, varsinkin palloihin se suhtautuu jo melko maanisesti ja sille on liikaa heitelty pihaleluja, välillä ei oikein pysty lopettamaan niiden kyttäämistä ja ihmiselle tyrkyttämistä, ja sen saisi siinä tilassa helposti näpsimään kinttuja että heitä perkeleen ämmä nyt. Se on luontaisesti näyttävä kaikessa mitä se tekee. Jos Lakki on vähän hidas ja jopa matalatemperamenttinen mudiksi, niin Hybbe on kyllä siellä melko toisessa päässä asteikkoa. Toisaalta sillä ei kyllä mene ylikään ja se pystyy keskittymään, onneksi sen kanssa on pienestä pitäen tehty paljon nenäjuttuja eikä se ole saanut vaan mennä reikä päässä. Mun mielestä se ei välttämättä ole sen vilkkaampi kuin Lakki (vilkkaus ei ole pelkkiä nopeita liikkeitä vaan myös "henkinen nopeus" esim. huomata asioita) mutta helvetin nopea se on. Rasittava, helposti todella rasittava, tosin mikä nuori harrastuskoira nyt ei olisi. Ei väsy liikuttamalla vaan vaatii tekemistä, toisaalta on myös todella fyysinen eläin ja vaikea nähdä että olisi onnellinen ilman vapaana juoksemisen mahdollisuutta.

Paimenissa harvoin on kauhean (ohjaaja)kovia koiria eikä sitä voi pitää tyypillisenä tai toivottavana vaikka olisikin. Töppöinen oli niin itsenäinen ja itsepäinen ja se viis veisasi ohjaajan mielipiteistä. En usko, että sekään pohjimmiltaan oli ihan niin "ohjaajakova", mutta epäselvä koulutus ja lukemattomat virheet sai sen oppimaan sellaisen selviytymisstrategian elämään. Lakki on täysin sen vastakohta ja kiltti poika joka eläisi kiitoksella, ja siis hyvin ohjaajaherkkä. Hymniä ei voi sanoa kovaksi, mutta ei se kyllä ole herkkäkään - joo tiedän, että kovuus ja herkkyys ei edes ole toistensa vastakohdat, mutta yritän vain kuvailla koiraa. Hymni on jollain tapaa samanlainen junttura kuin Paju oli tuossa iässä; jos ei huvita antaa kiinni niin sitten en anna eikä mikään uhkailu, kiristys tai lahjonta saa sitä muuttamaan mieltään. Nuorta Pajuakin erään kerran husin harjalla mökin kuistin alta kun se päätti että en lähde kotiin enkä tule autoon ja kun menen tänne niin täältä mua ei saa pakotettua. Lakille kun tiuskaisee että nyt tänne sieltä niinku olis jo niin sehän tulee, ihan sama miten vähän se haluaisi.

Hymni ja Lakki taas on siinä samanlaisia, että ohjaajan kehut saa ne aivan linkkuun ja suorastaan punastumaan mielihyvästä. Töppöistä ei voinut vähempää kiinnostaa, se oli aina sitä mieltä, että oo vaan hiljaa ja anna sitä palkkaa.

Alla olevat kuvat on ottanut Kristian Kittilä.

***

Tämä oli FB:ssa:

"Hybbe joka vain tapahtui, ja oli kuitenkin eräänlainen mittatilauspentu, tyttö jolle kasvattaja ei suostunut antamaan nimeksi Menetetty Mielenterveys mutta sellainen hän silti meinasi olla, tänään 1v. 🥳

Mitä enemmän mulla on ollut koiria, sen vähemmän osaan enää kuvailla niitä, kun sitä alkaa aina miettiä että kaikki riippuu siitä mihin vertaa. Voinko mä kuvailla häntä kiihkeäksi kun ei se mikään käymali-kiihkeä ole, mutta mudiksi ja mun koiraksi on, kysyin vähän aikaa sitten. Hän on räjähtävää voimaa, luontaisesti näyttävä tekemisissään, helvetin nopea ja notkea, hassujen tapojen ilotulitusta, toisaalta hän kyllä osaa myös rauhoittua ja keskittyä. Itsenäisyyttä ja sinnikkyyttä riittää, jopa niin paljon että se mielenterveys oli räjähtää. Mutta mä halusin sellaisen töppöisen kaltaisen paskapään jonka perään on turha huudella, ei se kuule kuitenkaan.

Hyvää ekaa synttäriä pikkuiselle Mielenhäiriölle (hänestä tuli silloin Miellyttävä Mielenhäiriö), pysythän aina tuhmana 💖

Kuvan jossa hän näyttää omistavan kaiken minkä katse tavoittaa, on ottanut Kristian Kittilä."

Äiti rääkkää mua kakulla -ilmeeni

🍄💖