perjantai 19. marraskuuta 2021

 

 

Mulla on tuo kukka kuivatettuna maljakossa mun pöydällä. Ajatella, että viimeisenä päivänäsi sä todella pidit sitä suussasi. Ihan kuin koskemalla tulppaanin palasia voisin vielä koskea sua.
 
Välillä pelkäsin että unohdan jotakin. Enemmän ehkä pelkään nyt, etten koskaan unohda mitään. Pysty antamaan anteeksi elämälle ja pääse tapahtuneesta yli. Katkeruus myrkyttää kaiken. Peittää alleen myös kaikki ne hyvät muistot. En halua muistella mitään, koska se tarkoittaisi sen myöntämistä, että sinä todella olet ikuisesti poissa. Kuvia ei katsota eikä videoita avata. Kipu on niin huumaava että olen täysin haluton edes yrittämään.
 
###
 
Oon ollut loppuviikon saikulla kurkkukivun ja täydellisen äänen menetyksen takia. Kuumetta ei ole joten jaksaisin kyllä mutta kaikki on ihan helvetin hankalaa kun ei voi puhua. Eihän niitä voi päästää edes metsään kun en voi tarvittaessa kutsua luokse.
 
Yksi päivä muistin että onhan mulla koirapilli. Junnuja ei vaan ole opetettu siihen mutta ehkä ne tulee töppösen mukana. Koin elämäni shokin kun Lakki kyllä todella selkeästi on opetettu pillille. Mä en vaan muista sen ekasta keväästä paljoa mitään. Tämä sama kävi kun tässä joskus selasin omia videoitani youtubessa. En tiennyt että se osaa niin paljon koiratanssitemppuja, siis en todellakaan muistanut ollenkaan että pentuna oon opettanut sille sellaisia. Koira kyllä muisti kaiken kun kokeilin niitä, vain mulle se on yksi musta aukko. Pelottavaa, hirveän pelottavaa. Mitä muuta olen unohtanut?
 
###
 
Mummolla olisi ollut kuun alussa synttärit. Mullakin oli, meillä oli lähekkäin. Ensimmäinen kerta ilman sinua ensin. Mulla on avain mummon asuntoon ja haluaisin käydä siellä vielä penkomassa tavaroita ja istumassa mummon kiikkustuolissa, mutta ehkä se on viimeinen kerta ja jos sitä vaan ei tee, on vielä aikaa jäljellä.
 
Aikaa? Aika loppuu, aika loppuu aina. Mikään ei ole niin varmaa kuin että se loppuu, ja sen jälkeen jäljellä... ei ole mitään.

1 kommentti: