keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Akupunktio

Töppösellä oli aika akupunktioon. Pissiongelmien lisäksi halusin puhua kipulääkkeistä. Näkyvin oire on se, että metsälenkin jälkeen kotiin tullessa koira kävelee portaat tosi huonosti; normaalin ravin sijaan se astuu kaikilla jaloilla kaikille portaille ja pyöristää selkää voimakkaasti. Koskaan se ei vingu tai mitään, mutta vaikealle se näyttää. Olen vähän kokeillut ja jos ne ei Lakin kanssa pääse riehumaan metsässä, kotiin paluukin sujuu paremmin. Vaikka se itse leikkii ja painii omasta aloitteestaan, eikä koskaan silloin ole kipeä, ehkä se meno vaan on silti sille liikaa. Joku selässä ärtyy tai jotakin.

Anaalit sillä oli tosi täynnä ja tukkeessa ja ne itsessään on kuulemma voinut olla osa ongelmia. Sitten se sai neulat pitkin kroppaa ja lisäksi jotain uutta pistemäistä laseria alaselän ja sisäreisien akupisteisiin. Ell jätti meidät vielä keskenämme vähäksi aikaa, ja on aina yhtä hassua miten lääkärissä pelkäävä, paskajäykkä koira nuupahtaa pöydälle. Se makasi nytkin kyljellään ja roikkui toisen etujalan verran yli laidan ja hyvä että silmät pysyi auki.

Sain kotiläksyksi hieroa selästä paria kohtaa - jos selkä lämpenee, aineenvaihdunta vilkastuu ja se on hyvä asia. Sitten katsottiin takajalkojen sisäpuolelta pisteet jotka on ihan paksut möykyt, se on kuulemma lihaskasvoa. Niitä pitää kotona kevyesti puristella kanssa.

Kuulostellaan nyt vaikutuksia ja jos haluan niin gabapentiinireseptin saa soittamalla, samoin kehoitti tulemaan uudestaan akupuntioon jos siltä tuntuu. Ell siis ei ollut sitä mieltä että näillä oireilla tarttee vielä alkaa lääkitsemään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti