Ruokin
surua edelleen. Eilen laskin kirjan käsistäni ja katselin mun päällä
seisovaa pentua ja mietin, että aivan niinkuin aina ennen. Vain koira on
eri. Se, haluaako koira olla samassa vai eri huoneessa, ja kuinka
iholla se viihtyy, on varmaan hyvin syvällä siellä koirassa, osa sen
persoonaa. On vain sattumaa että Lakissa on niin paljon samaa kuin
Sienessä oli. Lopulta se kävi nukkumaan terassikalusteiden alle mun patjan
viereen siinä missä Sieni oli aina kiinni minussa. Töppönen taas ei
halua olla koko parvekkeella. Se haluaisi kommentoida kaikkia
naapureiden ääniä ja koska se ei ole sallittua, se vaan käy tässä ja
menee itse pois kiusauksen ääreltä.
Välillä mietin, ohjaanko pentua tiedostamattani niihin tapoihin, joita eniten Sienessä kaipaan. Toisaalta - haittaisiko se? Ei mulla ole mitään harhaluuloa, tai edes halua, että niistä tulee täysin samanlaiset. Lakki tulee silti aina olemaan se elämäni hirveimmästä menetyksestä syntynyt, se joka peri nimensä ja jolle jäi valtava musta aukko täytettäväksi. Jotenkin musta myös tuntuu että se on kuitenkin ollut mun koirista se, jonka olen pystynyt ottamaan täysin tyhjänä tauluna vastaan ja jonka persoonan kehitystä on siksi ollut erilaista seurata. Aiemmille oli niin kovat harrastustavoitteet ja paineet odottamassa ja nyt tämän yksilön ensisijainen tehtävä oli vain tuoda taas valoa mun elämään.
Sieni oli kova koulu niiden harrastusten suhteen. Kova koulu siitä mikä on tärkeintä ja pyhittääkö tarkoitus keinot. Mietin aiemmin, että sienen mittainen elämä meni ja olen edelleen työssä jota inhoan ja asun tavalla josta en pidä. Mikään ei ole edennyt, tuhlasin vain liki yhdeksän vuotta saamatta mitään aikaan. Mutta ei se ole totta. Mikään minussa ei ole samaa, minä ennen sinua oli hyvin erilainen kuin minä joka jäi sinulta.
Hyvää juhannusta Sieni sinulle sinne jonnekin, ja hyvää juhannusta kaikille ketkä tämän jaksoi taas lukea. Vuosi sitten käytiin markkinoilla ja uitiin illalla lähilammella, me kolme ilman pöneä. Nyt korona vei markkinat ja syöpä sinut, mutta lampi ja sama ranta on vielä ja illalla viedään Lakki sinne. Kyynelten keskellä on taas vaan muistettava, että elämä jatkuu.
Välillä mietin, ohjaanko pentua tiedostamattani niihin tapoihin, joita eniten Sienessä kaipaan. Toisaalta - haittaisiko se? Ei mulla ole mitään harhaluuloa, tai edes halua, että niistä tulee täysin samanlaiset. Lakki tulee silti aina olemaan se elämäni hirveimmästä menetyksestä syntynyt, se joka peri nimensä ja jolle jäi valtava musta aukko täytettäväksi. Jotenkin musta myös tuntuu että se on kuitenkin ollut mun koirista se, jonka olen pystynyt ottamaan täysin tyhjänä tauluna vastaan ja jonka persoonan kehitystä on siksi ollut erilaista seurata. Aiemmille oli niin kovat harrastustavoitteet ja paineet odottamassa ja nyt tämän yksilön ensisijainen tehtävä oli vain tuoda taas valoa mun elämään.
Sieni oli kova koulu niiden harrastusten suhteen. Kova koulu siitä mikä on tärkeintä ja pyhittääkö tarkoitus keinot. Mietin aiemmin, että sienen mittainen elämä meni ja olen edelleen työssä jota inhoan ja asun tavalla josta en pidä. Mikään ei ole edennyt, tuhlasin vain liki yhdeksän vuotta saamatta mitään aikaan. Mutta ei se ole totta. Mikään minussa ei ole samaa, minä ennen sinua oli hyvin erilainen kuin minä joka jäi sinulta.
Hyvää juhannusta Sieni sinulle sinne jonnekin, ja hyvää juhannusta kaikille ketkä tämän jaksoi taas lukea. Vuosi sitten käytiin markkinoilla ja uitiin illalla lähilammella, me kolme ilman pöneä. Nyt korona vei markkinat ja syöpä sinut, mutta lampi ja sama ranta on vielä ja illalla viedään Lakki sinne. Kyynelten keskellä on taas vaan muistettava, että elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti