Believe in yourself and you're halfway there

Lauantaina se taas tapahtui, oltiin ainakin 45min oltu metsässä ja hippaleikit oli suvantovaiheessa. Ne oli jahdanneet toisiaan, hypelleet kiville, tehneet äkkikäännöksiä, kaikkea mitä olen kaikki nämä vuodet halunnut hillitä ettei vaan mitään satu. Kaiken tämän jälkeen koira välillä käveli äitin perässä tasaisella alustalla. "Vinkaisiko se?!" Eka kerta menee vielä vahingoksi. Hetken päästä hiljainen ääni aina toistuu ja sydäntä kouraisee, en kuvittele, se ei ole lintu, pahin painajaiseni on taas täällä. Siitä se sitten aina pahenee niin että puolen tunnin kuluttua koira vielä laahustaa tasaisella, harmi vaan että oltiin jyrkän, louhikkoisen sammalrinteen alla ja oli pakko kiivetä pois. Selkään kun tulee yhtään kulmaa, se huutaa kuin kuolisi, kun yrittää nostaa, se huutaa myös. Vuoroin kannoin ja vuoroin käskytin tulemaan, etsin loivinta kohtaa, vai onko parempi mennä nopeasti jyrkkää vai hitaammin loivempaa kulmaa? Oli niin jyrkkä nousu ja huono kunto että oli pakko välillä laskea koira alas ja puuskuttaa kaksin kerroin itse, ja taas uusi nosto. Vähän ennen kuin eka vinkaisu tuli, koirat oli löytäneet mädänneen sienen ja juuri pöne kerkesi kieriä siinä. Ruskeaa paskaa oli takaselän karvoissa, heijastinliiveissä ja valjaissa ja kaulassakin. Joka kerta kun nostin koiran, paska tursui mun takkia vasten ja tuskan huuto kaikui pitkin erämaata. Silloin ehkä ekaa kertaa elämässäni kaduin katkerasti että koskaan ikinä milloinkaan olen ottanut yhtään koiraa. Se musertava suru, olen kasvanut aikuiseksi sun kanssa, olet nähnyt kaikki mun parisuhteet, muutot, opiskelut, työpaikat, aina ollut mukana kun olen yrittänyt elää tätä elämää. Olet mun vanhin ystävä, se joka on aina ollut ovella vastassa odottamassa että palaan ja yhtä innoissasi kaikesta mitä ikinä olenkaan ehdottanut. Olet mun elämän värit ja nytkö meinaat jättää mut selviämään yksin. Järki sanoo, että pennun kun ottaa, tietää että joskus on luovuttava, mutta järki ei auta kun sydän meinaa halvaantua ja paniikki vallata mielen. Älä mene, älä vielä mene...

Jos nämä jäivät viimeisiksi kuviksi, ainakin meillä oli ihana sieniretki niin kauan kunnes se tapahtui.