Lakin kanssa treenaamista

Mä olen tässä viimeisen kuukauden aikana milloin innostunut koiratanssista, milloin ollut menossa jälkikokeeseen (B, niitä ei vaan ole) ja nyt viimeisimpänä keksin että Lakillahan on tokon alokasluokka kaukokäskyjä vaille valmis. Ja kai sitä kimppapaikallaoloa voisi joskus treenata kun se on tehnyt vain pk-tyylillä.

Koiratanssissa innostus tyssää aina musiikkiin. Musta on ihan käsittämättömän vaikeaa etsiä sopivaa biisiä. Jossain vaiheessa sain hienon idean uudelleenkäyttää töppöisen ja/tai Sienen musiikkeja. Töppöisen HTM menisi varmaan suoraan Lakille, Sienen on ehkä liian hidas. Koiratanssissa säännöt ei lainkaan ota kantaa siihen montako kertaa samaa ohjelmaa voi esittää, mutta eihän kukaan käytännössä jaksa montaa otosta täsmälleen samaa. Aika harva myöskään siirtää ainakaan kokonaisia ohjelmia koiralta toiselle, mutta sinänsä sitäkään ei siis mikään kieltäisi. Mä olen niin nobody että kukaan tuskin edes muistaisi että samat biisit oon jo käyttänyt vuosia sitten.

Mutta jotenkin se vaan tuntui niin.... tylsältä. Sitähän se olisi.

Rupesin kuitenkin kouluttamaan Lakille uusia temppuja. Sehän ei osaa paljoa mitään. "Hali" osoittautui käsittämättömän vaikeaksi koska sen mielestä ei vaan kerta kaikkiaan voi nostaa tassuja ohjaajan olan päälle. Sain komeaa huutoa aikaiseksi,, turhautuu edelleen nopeasti ja näyttävästi. Mä olin jotenkin ihan unohtanut tämän puolen tästä koirasta.

Esineen laittoa koriin se olikin yllättäen pentuna tehnyt. Oon monesti sanonut, että mä en muista sen pentuvuodesta läheskään kaikkea, kun olin silloin niin sekaisin surusta. Ihmettelin miten se lähti menemään niin sujuvasti, mutta katsaus omaan youtubeen paljasti että sehän on tehnyt sellaista. Tämä onnistuu hyvin jos kori on mun kädessä ja käsikin voi olla suorana irti kropasta, mutta heti jos käsi ei koske koria, pakka hajoaa. Ja huuto alkaa. 😁

Joku kauko-/irtoamisliike pitää jo alossa olla, ja yleensä se on nouto tai kierto. Lakille keksin jotain mitä se tekee arjessa; laatikkoon sulloutuminen. Siihen vaan etäisyyttä ja se on siinä. Muutama treeni tehtiin pihassa. Tämän se ymmärsi heti eikä huutanut mulle!

Sitten ollaan treenattu vähän jalkojen välissä -positiota ja oikealla seuraamista. Oikea on edelleen sellainen että jos palkkaa parin askeleen välein, se sujuu. Jos ei, koira liukenee selän takaa vasemmalle. Töppöisellä oli tämä ihan sama. Vadin päällä takapään käyttö myös oikealla on tosi hyvää. Jotain oon osannut alusta asti tälle koiralle opettaa...

No se jäi vähän hautumaan. Alokasluokan B-tottiksesta siltä ei puutu kuin liikkeestä istuminen. BH:ssa tein sen niin että pysähdyin itse ja nyt se pitäisi tehdä liikkeestä. Jotenkin edelleen vituttaa se koko B-tottis. Vituttaa hirveästi myös se eka koe ja se mitä parin kanssa tapahtui. Pitäisi päästä treenaamaan vieraiden kanssa ennen kuin mihinkään kokeeseen viitsisi uudelleen mennä. En tiedä jäikö koiralle vai minulle isompi mörkö siitä, voi olla että minulle, mutta silti. Joka tapauksessa sitä istumista on hierottu kotona, ja se on varmaan siinä kuuluisassa "kyllä se kotona osaa" -vaiheessa. Pitäis tehdä istu-maahan-erotteluita ainakin. Ja siis mitään kokonaisuuksia tai paikkista tai mitään ei ole treenattu ollenkaan, että ei se nyt ihan tästä vaan olisi kokeeseen valmis. Paikkista olisi niin helppoa tehdä arjessa mutta en vaan  koskaan saa aikaiseksi.

Sitten hyppäsinkin siihen tokoon 😂 Siellähän on alokasluokassa ymmärtääkseni 1min paikalla makuu ohjaaja näkyvissä, seuraaminen, liikkeestä maahan meno, luoksetulo, hyppy kutsumalla, noutokapulan pito ja ne kaukokäskyt i-m-i-m joltain muutaman metrin matkalta. Ja sillähän periaatteessa olisi palikat kaikkeen muuhun paitsi kaukoihin. Mitään se ei ole koskaan tehnyt liikkurin kanssa jne jne mutta tuskin se nyt iso juttu olisi.

Aloin sitten vähän kokeilemaan niitä kaukojen asentojen vaihtoja ja voi hyvää päivää taas! Sählää kuin töppöinen konsanaan ja ehtii tehdä sata asiaa enemmän kuin olisi tarkoitus. Saan sekä etujalka- että takajalkatekniikan tulemaan, mutta jos näitä oikeasti haluaisi nyt sille opettaa, niin pitäisi jotenkin ottaa kädessä olevasta namista luopuminen heti mukaan. Muuten se tekniikka on sellaista myllerrystä 😂 Lakki puhuu korokkeita hyvin ja oikeastaan sille voisi kokeilla ihan sitä, että etu- tai takajalat on korokkeella ja siitä vaan pyytää asentoja. Sienellehän niitä seisomisen sisältäviä vaihtoja opetettiin näin ja tekniikka tuli siinä itsestään, jos koira ymmärtää "pidä jalat korokkeelle" ja "seiso" -sanat niin koroke pakottaa sen tekemään halutulla tekniikalla.

Huomaa, että koko vuonna ei ole ollut mitään tavoitteita. Tunnen itseni ja tiedän, että siihen loppuu treenaaminen, en vaan saa aikaiseksi opettaa mitään huvin vuoksi -juttujakaan. Joskus tuntuu että mielikuvitus ei riitä keksimään mitään kivaa, mutta voisihan sitä vaikka ottaa vaan tokon ylempien luokkien liikkeet tai rallyn kaikki kyltit niin siinä sitä olisi temppu poikineen opetettavana.

Tokossahan valioituu nykyään voittajaluokasta (tottelevaisuusvalio, TVA), ja erikseen sitten ylimmästä luokasta (erikoistottelevaisuusvalio, ETVA). Sain itseni kiinni pohtimasta että voisihan sitä tokoakin taas ruveta ja voittajaluokka olisi jotenkin paljon maltillisempi. Mä en tykkää evl:ssä niistä paikkis/luoksetuloliikkeistä missä osa makaa paikallaan ja osa juoksee. Vissiin ne yleensä menee tosi hyvin eikä mitään satu, mutta en ikinä uskaltaisi viedä edes Lakkia sellaiseen, pikkuisesta nahkasta nyt puhumattakaan. Jotenkin ihan tarpeetonta turvallisuudella leikkimistä. Kai siinä on pointtina kuunnella vain omia käskyjä ja viis veisata naapurin, mutta olisihan ne hurtat sitten voinut laittaa vaikka tekemään kaukojen vaihtoja rivissä. Se elementti että yksi juoksee ja muut pysyy tai ei pysy paikallaan katsomassa sitä, tuntuu vaan niin pelottavalta.

Mutta yllättävää kyllä, ajatus ruudusta tai tunnarista tuntuu oikeastaan ihan hauskalta! Johan tässä melkein kymmenen vuotta tokotaukoa taisi tullakin... en nyt sano että tämäkään innostus kantaa montaa viikkoa pidemmälle, mutta ainakin on ollut hirveän hauskaa opettaa sille uusia juttuja ja muistaa taas millainen se on.

Terapianahka

Mun yhdellä tutulla lopetettiin koira melko pian töppöisen jälkeen. Itse asiassa tuntui, että töppöisen jälkeen seuraavan viikon tai kahden aikana lopetettiin monen monta tuttua koiraa. Tuntui että ei ollut mitään mistä ammentaa, niin suljin silmäni enkä kommentoinut kellekään mitään. Tämä tyyppi tuli mieleen viikko sitten yksi aamu kun ajelin töihin, ja laittelin sitten töistä osanotot, pahoittelut ja selitykset miksi kesti niin kauan ja sitten villinä korttina että jos tuntuu siltä niin multa saa koiran kylään käymään. Hänelläkin siis ollut koiria noin 25v ja nyt ensimmäistä kertaa koskaan jäi täysin koirattomaksi, sen täytyy olla aivan käsittämättömän kamalan hiljaista.

No hänhän tarttui siihen heti ja sopiva päivä järjestyi eilen, hänellä oli arkivapaa. Minä olin töissä 7-14.40, mutta sattui juuri auton huolto samalle päivälle, ja se tapahtuu niin että jätän auton korjaamolle työmatkalla ja kävelen loput n. 30min/suunta. Tämäpä siis tarkoitti että toisin koiran hänelle kuuden aikaan aamulla, mutta ei kuulemma haittaa, joten treffasimme pimeällä parkkiksella ja nahkamies lähti hänen mukaansa kertaakaan taakseen katsomatta. Nahka on tavannut hänet joskus pienenä, heillä kotona se ei ole koskaan käynyt. Niin vaan oli ollut hyvin reipas, ei ollut välittänyt postin tulosta eikä naapurin räyhäävistä koirista mitään, oli osallistunut muffinssien leipomiseen, päikkäreihin ym ym juuri niin nahkamaisen tunteella kuin odottaa sopii ja teki siis suuren vaikutuksen ja sai jo uuden tilauksen. Illalla se oli lisäksi aivan ihastuttavan väsynyt ja kun Lakki olisi halunnut leikkiä, tyyppi vaan nyhräsi ovella että eiku minä menen nyt sisälle. Sellaista hyvin harvoin näkee 😂

Tulipas ihan järjettömän hyvä mieli itsellekin. Silloin kun töppöinen sata vuotta sitten tuli, halusin "yhden ihmisen koiran" ja no, sellaisen sain. Sittemmin onneksi oon tajunnut, että ei se ole millään lailla minulta pois, vaikka koiralla olisi muitakin. Elämä on miljoona kertaa helpompaa maailmaa rakastavan tyypin kanssa, ja se tunne, kun sellaisen avulla voit vähän jakaa rakkautta sitä tarvitseville 🤍

Kissahuolia

Kissoja ottaessani ei jotenkin käynyt mielessäkään että joudun kirjoittamaan tällaista.

Kissat söi eilen illalla kanan sydämiä ja märkäruokapussin pohjat. Pumput oli olleet jääkaapissa jo aika monta päivää ja mietin, mahtaako ne vielä olla kunnossa. Päätin että jos eläimet syö niitä niin sitten ne on. Hyvällä halulla meni kaikki kuten aina.

Yöllä kävin (kyttäämässä revontulia, turhaan, ja) vessassa puolen yön maissa, ja sitten aamulla kello soi 5.50. Tallustelin silmät sikkurassa taas vessaan ja siinä pöntöllä istuessani aloin katsoa pikkumattoa, joka oli ihan täynnä jotain ruskeaa. Hetki sitä piti siinä ihmetellä ennen kuin selvisi että se on oksennus ja siinä on sydämen paloja ja kokonaisia märkäruuan möykkyjä. Se koko matto oli siinä eli näytti siltä että jonkun maha oli todella kääntynyt ympäri ja kaikki tullut kaaressa ulos.

Talvi pyöri jaloissa ja Nutsia ei näkynyt missään, joten arvasin kumpi heistä on kipeä. Oli vähän kiire päästä ajallaan lähtemään, mutta kun se ei kutsuista huolimatta tullut, alkoi ahdistaa ja oli pakko etsiä se. Kävi jo mielessä että entä jos se on yöllä karannut ovesta tms. Ei löydy sohvien eikä sänkyjen alta vaikka taskulamppu kädessä konttailin etsimässä. Ei ole jäänyt mihinkään kaappiin. Lopulta könysin vielä vintille. Mulla on tarkoitus ostaa portaikkoon ihan oikea ovi, kun yläkerta on vain puolilämmintä tilaa ja talvella sieltä tulee kylmää. Nyt siinä on vaan päällystetty kompostikehikko ja roikkuvia mattoja ym tilkitsemässä vetoa. Nuts pääsee sinne kyllä silti, ja nytkin kun pääsin itse kaikkien esteiden läpi ylös, se suostui tulemaan näkyville. Jäi möllöttämään siihen eikä tullut luokse asti, mutta ainakin se on elossa, ja totesin että jos sulla on paha olo niin senku oot yksin siellä. Kissat jotenkin vielä koiria selvemmin vetäytyy jos niillä ei ole kaikki hyvin. Painelin alas ja lähdin kokeeseen.

Kolmen maissa olin kotona, ja hän oli kyllä laskeutunut keskuuteemme alakertaan, mutta ei ollut eteisessä vastassa (hän on aina), vaan istui tuvan lattialla. Antoi mennä luokse ja silittää, mutta ei kehrää eikä puske. Oksua ei ole tullut lisää, kävin tutkimassa yläkerrankin, ja hiekkiksellä on kaikki kuten aina eli ripulia sillä ei ole. Talvi on erittäin virkeä ja vähän nyt ihmetyttää että jos ne sydämet oli pilalla, niin miksi toinen oireilee ja toinen ei...? Heittelin niille vähän nappuloita ja Talvi syö ihan sekona, Nutsia ei kiinnosta. Se kyllä liikkuu mutta on kovin vaisun oloinen, normaalisti hyvin virkeä, iloinen ja elinvoimainen katti. Jopa rasittavuuteen saakka. Kaduin heti joka kertaa kun olen menettänyt hermoni sen takia että sen pitää tunkea itsensä joka paikkaan. Piristy.

Kyllä mä kuvittelin että kissoillekin voi tulla kaikkea mutta jotenkin silti ajattelin että ne käy lääkärissä enemmän hammaskiven poistossa, sterkassa (no nää on jo käyneet ennen kuin tuli mulle, mutta yleensä) ja rokotuksilla, ja ehkä joku tapaturma voisi olla Nutsille ominaista. Mutta että kissa alkaa oksentaa ja kieltäytyy syömästä, sellainen ei käynyt mielessäkään. Mistä se jonkun vatsataudin olisi saanut? Ja jos se ruoka oli pilalla niin miksi vain toinen oireilee?

Kysyin yhdistykseltä neuvoja ja kyllähän sitä nyt pitäisi yrittää saada edes juomaan/syömään jotain nestemäistä, ja jos ei, niin sitten se olisi mentävä lääkäriin. Absurdi tilanne että maailman ahnein elukka kieltäytyy syömästä ja ilta meneekin nyt siinä, että koetan keksin sille toinen toistaan parempia herkkuja.

***

Päivitys 17.45:

Ei mene mikään liha, märkäruoka, kovat eikä pehmeät namit, rupesi olemaan jo melko epätoivo ja suunnittelin että sotken seuraavaksi sen turkkiin jotain jotta se joutuu putsaamaan itseään ja nielisi siinä jotakin. Kalkkunaleikkelettä sain ihan pienen siivun menemään kun aika pitkään sitä tyrkytin, mutta toista ei kyllä ottanut ja alkoi olla vittuuntunut siihen että läiskin sen naamalle kinkkua, niin luovutin ennen kuin sain tassua.

Sitten muistin yhden jutun millä on aika monta kertaa houkuteltu koira syömään leikkauksen, mahataudin ym jälkeen. Onkohan sitä vielä, muistan että yksi purkki oli mutta siitä oli päiväys mennyt ja saatoin syöttää sen loppukesästä koirille. Ole pliis vielä kaapissa, ja se oli! Kerrankin jotain hyvää siinä että unohtaa syöttää vanhan ruuan pois.

En tiedä mitä paskaa tuo on mutta mulla on aina kaikki olleet ihan hulluna siihen, ja tosiaan se on sairaana ollut useaan kertaan se ainoa mitä on suostuttu ottamaan. Siispä korkeat odotukset nytkin ja... 

Ainakin pieni erävoitto 🥰🥰🥰 Jospa se olo alkaisi kohentua! En antanut paljoa, katsotaan pysyykö tämä sisällä. Hän myös hetken jutteli mulle eli alkoi kehräämään. Vetäytyvä ja vaisu se on edelleen mutta ei paennut vintille asti vaan on tuvassa kiipeilypuun ylimmällä hyllyllä.

***

Päivitys 20.30: nukkui useita tunteja ylähyllyllä. Ruokien ääni sai hänet tulemaan alas, mutta Hills ei sitten enää kelvannutkaan. 😲 En tiedä onko vika siinä että se oli jääkaappikylmää. Pitää huomenna kokeilla lämmittää sitä vähän. Kalkkunaleikkeleelle ensin kanssa käänsi selkänsä mutta heittelin sillä palasia niin sitten kiinnostuikin ja söi sitä kolikon kokoisen läntin. Kokeilin myös jotain tonnikalanameja ja ensin vaan haistoi, mutta pienin ihan pieniksi ja tiputtelin niitä niin söi vähän. On se nyt hieman siis energiaa saanut mutta aika nihkeää on. Toivottavasti ensi yö tekee ihmeitä.

***

Aamu: normaali kurrrrr kauhea nälkä -kissa tervehti minua heti kun nousin. 🤍 Olin jättänyt Hillsit reilulla nesteellä kuppiin hyllylle mihin Talvi ei pääse, ja kuppi oli yön aikana tyhjentynyt. Aamulla sai märkäruokaa nesteen kera ja lopuksi vähän nappuloita pyöriteltävästä Kongista, kaikki meni. Nälkä tuntuisi olevan mutta ei uskalla antaa kauheasti nyt heti, ehkä useampi pieni annos parempi. Vaikuttaa myös paljon virkeämmältä kuin eilen.

Kuukausi

Kuukausi. Niin pitkä ja toisaalta niin lyhyt aika, aivan kuten elämäsi 16 vuottakin.

Ostin uuden pöydän, mutta se odotti kuistilla pari viikkoa, koska halusin ottaa sen vasta sitten kun sinua ei ole. Vähän kuin vaihdossa. Ei siksi että se mitenkään korvaisi sinua, vaan siksi, että silmän mielestä ainoa muutos ei olisi sinun pedin puuttuminen.

Tältä näyttää kuoleminen:

Viimeisenä iltana pidettiin grillibileet. Sinä et löytänyt paikalle. En ole paljoa mun grillinrötisköä käyttänyt joten se kohta pihasta ei ollut mitenkään tuttu sinulle. Et nähnyt meitä, et kuullut meitä, etkä sitten löytänyt meidän luokse, vaikka ovi oli auki ja aina välillä kävit pihalla pyörimässä. Harkitsin että haen pannan ja remmin ja noudan sinut, mutta se olisi voinut ahdistaa sinua, niin annoin sitten vaan olla. Toimitin lopuksi makkarasi sinulle sisälle.

En tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

Hävitin petisi heti kun palasin klinikalta kotiin. Pakkasin sen jo valmiiksi kun olit ulkona ennen lähtöä.

Sitten oli aika lähteä, viimeisen kerran autoon. Autoon meno oli jo pitkään vaikeaa. Et nähnyt mihin hyppäät ja se hyppääminenkin alkoi olla fyysisesti raskasta. Silti susta oli aina ihanaa mennä sinne. Ja nyt mä pettäisin sut viemällä sut viimeiselle reissullesi. Olisitko tullut, jos olisit tiennyt, mihin ollaan menossa?

Klinikan pihassa yritin viedä sua vähän kadun puolelle, ja haistelit pitkään mutta et pissannut. Lääkäri kutsui meidät sisään, ja sanoin että yritin vielä pissittää sua mutta ei onnistunut. Sitten jäin tyhmänä miettimään, että mitä väliä.

Mulla oli kaksi kongia mukana, mutta et ehtinyt syödä kuin osan toisesta ja sitten sammuit jo. Menit pelkästä rauhoitteesta niin syvään uneen, että se osaltaan vahvisti päätöksen oikeellisuutta. Sinä olit väsynyt, tosi väsynyt. Istuin tuolilla ja katsoin vain, en laskeutunut alas. Olin ajatellut että pidän sinua tassusta kiinni, mutta ei se sitten tuntunutkaan oikealta.

Nostettiin sinut pöydälle, otin valjaat pois, istuin ja katsoin kun ell annosteli aineita ja kuunteli sun sydäntä, ja sitten se sanoi että nyt sydän ei enää lyö. Makasit selin minuun ja näytit rauhalliselta. Haluatko olla hetken kaksin, ell kysyi, mutta kuiskasin että me ollaan jo juteltu kaikesta niin kauheasti että ei ole enää mitään sanottavaa. En koskenut sua enää. Et olisi halunnut. Sä olit sellainen oman tiesi kulkija, ja uskon että tiesit kyllä että olen siellä, viimeiseen hetkeen saakka olin sun kanssasi, mutta turhat lääppimiset voi jättää sikseen.

Kotona lavastin Lakin kuvaan sun varusteiden kanssa. Lakki ja Paju ei missään vaiheessa ole millään tavalla osoittaneet että kaipaisivat sinua.

Mietin pitkään että olisin ottanut Lakin mukaan klinikalle. Silloin kun Sieni äkisti kuoli, sinä etsit sitä pitkään, joka kerta ulkona olit varma että se on jossain hoidossa ja nyt ollaan menossa hakemaan sitä kotiin. Ehdottelit että tuonne tai tuonne tai tuonne, odotit että se kävelee vastaan, tulee jostain pysähtyneestä autosta. Se oli sanoinkuvaamattoman hirveää. En halua sellaista enää koskaan. Pajulla ja sinulla ei ollut kummoiset välit, joten en epäillyt lainkaan, että se kaipaisi sinua. Lakki sen sijaan palvoi sinua loppuun saakka, ja pelkäsin että se voi odottaa että tulet takaisin. Sen olisi ehkä hyvä nähdä mitä tapahtuu.

Syy miksi jänistin, olin minä itse. Kuvittelin, että joko Lakki on klinikalla ihan cool, tai sitten toinen skenaario on se että se ei kestäkään sitä, käy sun viereen makaamaan, alkaa vinkua tms, ja sitä taas minä en olisi kestänyt. Mun mielestä on erittäin tärkeää yrittää olla lopetustilanteessa itse kohtuullisen tolkuissaan, koska hysteerinen omistaja takuulla ahdistaa koiraakin. Se on vaan purtava hammasta ja hoettava itselleen, että kohta tämä on ohi, ja sitten voi romahtaa. Jos Lakki olisi seonnut, mäkin olisin, ja siitä olisi tullut vain kauhea kaaos.

Luulen, että Lakki ymmärsi tilanteen ilmankin. Kukaan ei ole kertaakaan etsinyt sua mistään, eikä millään tavalla reagoineet mitenkään mihinkään.

Siirsin sun sängyn tilalle mummon jäämistöstä ottamani senkin, jonka sisäpuoli on täynnä mummon nuoruuden aikaisin kaiverruksia. On ollut tarkoitus jotenkin kevyesti entisöidä sitä, enkä mä edes tiedä mitä mä teen sillä, mutta se nyt on muutaman vuoden odottanut ja nyt sai paikkansa. Tuntui sopivalta.

En missään nimessä kaipaa sitä, että heilut pitkin asuntoa, että vaellat pihalla tietämättä mihin olet menossa, että et näe etkä kuule, että et osaa enää oikein mitään, että olet vanha ja väsynyt. Siltä mulla on jatkuvasti sellainen tyhjä olo. Syksyt on aina muutenkin raskaita, vajoan sellaiseen kaihoon ja uppouduin kaikkeen siihen mitä enää ei ole. Koko elämä tuntuu siltä, että millään ei ole mitään väliä. Tai kaikki meni pienoiseen kriisiin. Tässäkö tää mun elämä nyt on? Mun työ? Ihmissuhteet? Talo? Jopa talo on välillä tuntunut siltä, että no se nyt on mikä on ja se siitä. Ihan kuin värit olisi kadonneet kaikesta. Kuka minä olen? Kuka haluan olla tulevaisuudessa?

Video puoli tuntia ennen klinikalle lähtöä:

Ja tässä yksi video missä hän vaan heiluu sisällä, kuvasin tämän joskus vähän aiemmin kesällä muistoksi johon voin palata kun tarvitsen vakuutusta sille että tein oikein. Tällaista saattoi olla useita tunteja päivässä. Linkkinä, kun ei suostunut lataamaan suoraan bloggeriin. Videollakin se läähättää, tuollaista alkoi olla loppuaikoina paljon.

Leikittelen ajatuksella, että ottaisin pennun. Tai en oikeastaan sillä, vaan sillä, että mulle tulisi jostain uusi koira mutta ei pentu. Ei missään tapauksessa sisäsiisteysrumbaa, ei laumaan tutustuttamista, ei elukkaa joka ei osaa mitään meidän tapoja, ei stressiä siitä miten työpäivät menee, ei väsyttämistä aamulla että se jaksaisi nukkua päivän, ei ei ei. Oon niin väsynyt että kaikki tuollainen tuntuu kauhealta. Silti googlaan eri rotuja ja huomasin leikitteleväni ajatuksella jos ottaisi jonkun vanhan rescuen johon ei moneksi vuodeksi tartteisi sitoutua. Joo hyvä idea, pääsee taas lopettamaan yhden koiran! Jännää, miten ihmisen mieli alkaa keksiä ihmeellisiä tapoja täyttää elämässä ammottava tyhjiö, vaikka järki kyllä tietää hyvin että sille ei ole mitään tehtävissä. Mikään ei sinua takaisin tuo.

Mistä päästäänkin siihen että olisinpa osannut vielä enemmän nauttia siitä mitä silloin joskus oli, kun Paju oli vasta tullut ja sinäkin olit vielä järjissäsi ja kuuleva ja näkevä. Nautinhan minä, aika nopeasti se "mitä naapuritkin ajattelee jos otan kolmannen koiran" vaihtui ylpeydeksi siitä, että mulla oli naruissa kolme koiraa. Sitähän mä koko lapsuuteni olin haaveillut ja odottanut. Siinä oli kaikki.

Kyllä koirien omistaminen on paskaa, ja paskaa olisi myös olla ilman. Elämä on paskaa.