Uudelleenystävystyttäminen

Juoksut loppui. Kumpikin poika lakkasi vaan olemasta yhtään kiinnostunut, jonkun kerran Lakki ei edes kussut tyttöpissojen päälle. Mistä mä tiedän koska ne uskaltaa päästää samaan tilaan, kysyin Hymnin omistajalta, ja hän sanoi että pari päivää sen jälkeen kun on pari päivää ollut varma että nyt. 

Nyt on sitten eletty kahden porukan arkea.

Adaptil-haihdutin tuli ja on ollut seinässä. Öisin mudit on aidattu sängyn alle ja russeli toiselle puolelle. Yksinolot russeli on makkarissa ja mudit tuvan puolella. Edessä on vain kompostikehikko, ja Paju ainakin osaa halutessaan puskea sieltä läpi. Aloin jossain vaiheessa töissä miettiä että mitä jos se on vaihtanut puolta ja kotona odottaa pelkkä verinen möykky kun palaan. Piti ihan käskeä itseä että lopeta nyt herran tähden.

Näen vaan sen edelleen koko ajan mielessäni. Eihän siinä oikeasti mitenkään veri lentänyt mutta näen niin silti. Että Lakki aivan tyhjästä puree sen hengiltä.

Tavallaan ihan älytöntä. Jos Lakki meinaa varoittamatta käydä sen päälle, se tapahtuu sitten ennemmin tai myöhemmin kuitenkin ja johan sillä sitten on joku aivokasvain tai jotain. Jos ei meinaa, niin kyllähän ne nyt murisee ja jäykistelee ensin jolloin kerkiää väliin.

Ne itse on olleet ihan cool. Yksi episodi pihalla oli, Lakki oli fleksissä ja siinä tuli joku juoksuleikkiin lähtö missä kaikki kolme oli yhdessä, ja Paju ei sitten halunnutkaan ja ne jotain murisi toisilleen. Harmi että pelästyin niin paljon että en vaan katsonut mitä tapahtuu, vaan menin puuttumaan. Koiria ei missään tapauksessa pitäisi opettaa olemaan murisematta, vaan vahvistaa sitä että murisemalla saa tilaa. Katsoa että se toinen lopettaa ja antaa olla ja kehua sitten molempia siitä.

Ei niistä siis kukaan ulkopuolinen näkisi että meillä on mitään ongelmaa. Tuvassa ne on nyt olleet samassa tilassa niin, että Paju ja Hymni leikkii ja pidän Lakkia pannasta ja katsotaan sivusta. Yhden rankan päivän päätteeksi arvelin että he on kaikki väsyneitä ja nukuttiin samalla sohvalla. Siitä kun noustiin niin teki mieli sitten taas heittää yksi aidan eri puolelle. En usko, että hitaasta etenemisestä on haittaakaan, mutta totuus saattaa olla se että en halua edetä ollenkaan. En halua elää näinkään, joten jotain on tehtävä. Ja olenhan mä edennytkin.

Lakki on onnellistunut kovasti. Se onnellistuu (=kaatuu katolleen) joka päivä. Jos sen kanssa tekee mitään niin se onnellistuu aina sen jälkeen. Lenkillä se hakee paljon enemmän kontaktia. "Se ei vaan ole namiorientoitunut", selittelin aiemmin sitä, että se paineli edellä eikä juuri taakseen palannut ellei kutsuttu. Niin no, ehkä sillä vaan oli hammas kipeä ja se halusi olla siellä edellä yksin.

Elämästä tuli liian suorittamista. Aikuisen elämähän on hirveää; joskus parikymppisenä oli vielä ihan normaalia että kaikki oli hyvin eikä mitään murheita ollut. Nykyään se on ihan normaalia että jotain tarttee murehtia koko ajan.  Jonkun terveys, raha-asiat, talon asiat, eläinten jutut, työt, jne jne jne. Sellaista että olisi vain aurinkoa ja iloa ei enää ole. Oikeastaan sen jälkeen kun Sieni kuoli, se helppo ja onnellinen elämä loppui pysyvästi eikä siihen ole enää paluuta. Menetykset saavutti minutkin.

Eläinten kanssa se näkyy niin, että sitä harrastaa vähän jotain koska pitää, käy lenkillä koska täytyy, ruokkii ne ja yrittää vain selvitä. Sellainen todellinen läsnäolo ja yksilöllinen huomio häviää. Niistä tuli vain "koirat" ja unohdin kysyä kultakin että mitä juuri sinulle kuuluu tänään. Nyt olen panostanut siihen, että jokaisella on pieni oma hetkensä. Pääasiassa joku treenijuttu, mutta oon kyllä harrastanut vain pelkkää läsnäoloa ja silittelyä. Niin että tilassa ei ole muita ja tarjolla on jakamaton huomio. Ja vielä nimenomaan niin, että ei vaan suoriteta sitä silittämistä vaan rapsutellaan hetki ja sitten lopetetaan, jolloin koira itse saa pyytää lisää jos haluaa.

He on suorastaan puhjenneet kukkaan tämän myötä.

Sitten päätin myös panostaa nahkiaisen yksinolosekoiluihin.  Se vaan riehuu koska voi, selittelin sitäkin. Jostainhan se kumpusi. Asiaan näyttäisi auttaneen ihan se, että se on aidan takana yksin ja oon jättänyt sille pari kongia. Ehkä se stressasi pitkäänkin sitä, että oli kipeän Lakin kanssa yhdessä. En ole nyt kuvannut DD:llä, pitäisi ehkä maksaa se taas, mutta ainakin tavarat pysyy paikoillaan. Sehän sen bravuuri oli, repiä kaikki vaatteet lattialle.

Hymnin rallykurssin myötä innostuin vähän tekemään samoja juttuja poikienkin kanssa. Rallyn säännöt muuttuu ensi vuonna ja sinne tulee hirveästi uusia temppuja, mm. sivuaskeleet myös koiraa kohti. Se ei saa näyttää siltä että ohjaaja tönii tai painostaa koiraa, vaan sen pitää liikkua itse jollain muulla vihjeellä. Kokeilin Lakin kanssa ja yllätyin että sehän osaa tällaisenkin, vaikka en todellakaan ole opettanut. Paju taas vihdoinkin 4,5v iässä oppi pyörimään alustalla. Sehän on ollut aika erilainen oppija kaikkinensa. video

Tämä oli vahinko, nahka hyppäsi kuvaan ennen kuin kerkesin estää

Sunnuntaipötkötti aivan niinkuin ennen 💙

Tein kokeeksi kerrossängyn

Hän on ihan hullu kuvauskivien kanssa

Yhteislenkkeily sujuu

Oon ruvennut pelkäämään metsästäjiä. Jotenkin niitä kohtalokkaita vahinkoja on viime vuosina vaan ollut liikaa. Sain sellaisen vinkin, että tosi moni käyttää Tracker-sovellusta ja siellä kun laittaa safety-ominaisuuden päälle, niin se näyttää 2km säteellä kaikki kenellä se on myös päällä. Eilen sunnuntaina seurasin sitten puhelimen näytöltä kun ne harrasti kuviokelluntaa tuolla "mun" pelloilla. En nyt tiedä oliko varsinaisesti rauhoittavaa se. 150m päässä talosta saa ampua ja se on ihan helvetin lyhyt matka se. En uskaltanut pitää koiriakaan pihalla.

Tänään sitten mentiin lenkille kun ensin olin varmistanut että kartalla ei näy ketään, ja varovasti koirat kytkettyinä valuin alas pellolle. Ei näy missään ketään. Pelkäsin silti koko ajan niin paljon sitä, että meidät ammutaan, että unohdin pelätä että Lakki syö Nakin.

Jännä, miten itsestäänselvänä sitä pitää kaikkea. Jos nämä tästä vielä ystäviksi tulevat, lupaan ja vannon etten koskaan lakkaa arvostamasta sitä. Mikään ei ole niin varmaa kuin että mikään ei ole varmaa, terveisin elämä.

Nahkiainen

Nahkiainen kotiutui tänään. Nyt ollaan siinä tilanteessa että ei mitään hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Järki sanoo, että se oli se kipeä hammas ja se on nyt hoidettu, eikä Lakilla ole mitään syytä enää hyökätä sen kimppuun. Aivot silti näkee sen tilanteen koko ajan ja on vaikea olla ajattelematta että se voi hetkellä millä hyvänsä uudestaan seota ja käydä toisen päälle. Mietin kuonokoppaa, mutta Lakki ei ole tottunut sellaiseen ja se varmaan vaan kihnuttaisi sitä. Mietin myös jos laittaisi vaikka molemmille tötteröt päähän niin ei saisi suoraan käytyä kimppuun. Toisaalta vaikka vahingon fyysisesti voisi estää, henkisesti siitä ei ole mitään apua. Fyysiseen estämiseen riittää sekin että olen läsnä.

Laitetaan nyt ensin muutama nahkiaisen lomakuva 💝

Haavat parani hyvin

Pullakahveilla

****

No, nahka oli pihalla ja juoksikin pitkin tonttia lutkuttamassa kusia. Jännä, että se uros joka on elänyt koko juoksun tietää että se on nyt menossa ohi, ja se joka vasta tuli paikalle kuvittelee vielä ehtivänsä. Sitten se joutui autoon odottelemaan, illemmalla olisi Hymnin rallykurssi ja ajattelin että käytän pojat citylenkillä siinä ohessa. Kotona ne ei siis nähneet toisiaan. Autosta otettaessa Lakki oli kovin tohkeissaan ja vähän jopa vinkui innoissaan jälleennäkemisestä, ja olisi pannut heti leikiksi, mutta nahka ei. Se oli kovin vakava ja jäykisteli. Kustessaan se useaan otteeseen murisi samalla, vaikka Lakki ei ollut edes lähellä. En tiedä oliko tämä nyt vaan niistä juoksuhuuruista ja kunnon machoilua siksi? Puolisen tuntia me siellä käppäiltiin ja ei siinä mitään. Nahka oli ylipäätään jotenkin kireän oloinen, ja jäin sitten vielä parkkikselle vähän treenaamaan sen kanssa. Pöllittiin Hymnin nameista vähän ja tehtiin tokojuttuja ja leikittiinkin.

Olin etukäteen ajatellut että otan pojat yöksi makkariin ja jaan sen aidalla, jotta ne ei pääse kosketuksiin:

Vaihdoin sitten kuitenkin mieleni nukkumisjärjestelyiden suhteen, koska päätin tilata Adaptil-haihduttimen. En tiedä uskonko edes koko juttuun, siis feromoneihin toki mutta että voiko niitä valmistaa synteettisesti ja toimiiko ne sellaisina. Ennen kuin se tulee, en ota niitä yhtä aikaa sisälle, joten Paju sai makkarin ja Lakki joutui muuttamaan taas aittaan. Paju on lenkkeillyt tosi paljon, joten liikunnan vähyydestä sen olo ei taatusti ole tullut. Jotenkin se vaan tuntuu sellaiselta että se tarttee nyt paljon mielihyvähormoneja ja hyviä kokemuksia ja onnen tunteita.

Päästin Pajun illalla Hymnin kanssa tuvan puolelle. Yllättävää ehkä kyllä, mutta Paju on näistä pojista se jota ehtii kieltää siinä missä Lakin voisi kuvitella tarraavan etutassuilla nartun vyötäröstä ja sitten olisi jo tilanne päällä ennen kuin kerkiäisi kissaa sanoa... vähän oli turhan herkkua, Hymni halusi vain leikkiä ja Pajua kiinnosti se toinen pää, niin erotin heidät tämän jälkeen.

Jatketaan siis nyt taas kolmen koiran erottelulla. 😩 Suunnitelma on pitää pojat eri rakennuksissa kunnes se haihdutin tulee. Lenkillä voidaan kyllä käydä yhdessä. Haihduttimen saavuttua yritän varmaan ottaa ne pojat tuonne makkariin omille puolilleen. Menee varmaan loppuviikkoon, ja sitten  alkaa olla juoksutkin yhä selvemmin ohi. Työpäivät poijjaat saa viettää erillään, just nyt tuntuu että tiedä uskallanko enää koskaan jättää niitä valvomatta yhteen. Samoin ajatus että ne olisi pihalla yhdessä vapaana tuntuu melkoisen kaukaiselta.

Hirveä tilanne.

Sinänsä jännää miksi tämä tuntuu näin kauhealta; kävihän töppöinenkin useita kertoja Pajun kimppuun silloin kun se alkoi sokeutua, mutta ei niitä mitenkään eristetty toisistaan tms. Ehkä Lakin hyökkäys tuntuu siksi niin paljon pahemmalta kun se nyt kuitenkin oli ollut Pajun kanssa kuin paita ja perse. Olen miettinyt myös sitä, miten monta reikää Pajulla oli päässä, ja mikä tuuri siinä on ollut ettei yksikään osunut silmään.

10kk

Sitten edellisen postauksen ei varmaan ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, muuta kuin että ne juoksut alkoi, Lakki runteli Pajua, kävi hammaslääkärissä, Paju lähti mökille ja Lakki muutti aittaan, ja Hymni on saanut olla "ainoa koira". Jonkun verran oon niitä Lakin kanssa erikseen lenkittänyt, tai ehkä ei voi sanoa lenkiksi, vain kävelyksi. Hymni on tietysti juoksun takia ollut aina fleksissä, ja välillä vähän meinasi ahdistaa että nyt jos jostain pelmahtaa joku ajokoira meidän kimppuun niin hittoako sitä keskellä metsää yksin tekisi. No ei ole irtokoiria näkynyt. Hymni on yksin lenkillä tosi helppo.

10kk Hymni on edelleen sen noin 44cm korkea ja painoi muka 11,9kg. Epäilen että mun vaaka on seonnut tai sitten juoksut turvottaa, koska se on viimeiset pari punnitusta painanut tasan kympin eikä varmasti ole lihonut, päin vastoin juoksujen aikaan se välillä söi aika huonosti ja on käteen hyvin hoikka nytkin. Luulen, että hän ei nyt enää juurikaan kasva. Anny-X-valjaita, mitä oon vuosia himoinnut Lakille, kun sille on ollut vaikeaa löytää sopivia (kaikki jää kainaloon), on tullut Riemuun eikä tartteisi ajaa Tuusulaan asti sovittamaan. Ehkä Hymnikin voisi saada omat valjaat, nythän se on käyttänyt töppöisen vanhoja.

Rally-tokon alkeiskurssi tosiaan alkoi. Eka kerta klinikan aulassa oli arvatenkin tosi jännää, sittemmin on mennyt paremmin. Jos nameina on kieltä tai sydäntä, hän ei namipussia jätä, mutta esim pelkkä Naturis tai muu treenimakkara ei tahdo riittää. Korokkeita ja sellaisia hän tekee, mutta esim kosketuskeppi on vaan jostain syystä tyhmintä ikinä ja hän keksii jotain muuta kiinnostavampaa.  Hauskaa, niin motivoitunut kun se pienenä olikin ja treenasin sen kanssa häiriössäkin pelkillä omilla nappuloilla, niin juu ei ole enää, nyt hän on vain ihan tavallinen teinikoira.

Kotona ollaan tehty pääasiassa jälkeä ja nosea, tällä hetkellä työn alla on ilmaisu. Yritän nyt tällekin sitä tuijotusta, mitä Pajulle aikoinaan yritin, mutta kun en osannut niin luovutin ja sille tuli kuonokosketus. Hymni on niin kova nuolemaan ja kaivamaan että sille mikään koskeminen ei ole vaihtoehto, päin vastoin se tarttee kunnon poispäin vetäytymisen ja selkeän tehtävän.

Pissa-asioista oli tosiaan oma postaus, kun sinne lääkäriin päädyttiin. Sen jälkeen oli pari päivää ilman vahinkoja, kunnes hän on nyt kunnostautunut taas selkeästi merkkailemalla sisälle, pieniä lammikoita ovat ja onneksi lattialla eikä siellä sohvalla. Ai luoja kun joskus näkisin sen, niin ihan tasan tarkkaan antaisin kitapurjeet lepattaen palautetta, vaikka kaikki ohjeet sanoo että sisälle pissaamista ei tule huomioida mitenkään. No hitostako se koira tietää että niin ei saa tehdä jos sille ei sitä voi sanoa? Tuollainen merkkailu on ainakin aivan tietoista käytöstä eikä mikään pidätyskyvyn ongelma, mistä tietenkin olisi epäreilua rankaista. Toivotaanko tässä niinku vaan että ekan juoksun jälkeen kaikki loppuu ja ongelma ei esimerkiksi palaa seuraavassa juoksussa? Jotenkin ongelmissa se pelkkä toivominen on aika hatara oljenkorsi.  Mutta en mä tiedä mitä sille sitten edes voisi muuta tehdä?

Aika oli kyllä kullannut muistot, ja löysin mun vanhoista jutuista useamman maininnan että Sieni sekä ekoissa että vissiin toisissakin juoksuissa pissasi kanssa sisälle. Mutta vain kylässä. Nyt kun luin sitä niin tuli sellainen flashback että saattoi tosiaan olla. Muuten en yhtään muistanut.

Hirveän vähän on tullut kuvia otettua.

Rallykurssilla ja pitäis muka vielä poseerata

Juoksujen ekan viikon koirien erotteluun riittä tällainen

Hän on kyllä hyvin kaunis

Juoksupöksyjä on ihmeen vähän tarjolla, en olisi halunnut pinkkiä röyhelöä mutta valinnanvara on todella vähissä

Juoksujen 18. vuorokausi ja ekaa kertaa tauon jälkeen yhdessä lenkillä

Nyt on tosiaan juoksujen 18. vuorokausi menossa, ja Lakin aivot alkaa selkeästi palautua palleista päähän. Ei kilju enää ollenkaan, ei lutkuta kusia, haistelee kyllä ja merkkaa päälle mutta niin se aina tekee. Vähän se nenä meinaa takapäähän eksyä ja kyllä se Hymnille yhteisfleksilenkillä ehdotteli, mutta luulen että ihan pelkkää mudihepulia eikä lisääntymistä. En osaa päättää missä vaiheessa muutan Lakin takaisin sisälle. Sehän silloin pahimpaan aikaan ehti kusta sekä talon kuistille että aitan seinään (ulkopuolelle) ja vitutti pestä rakenteita. Pelottaa että jos otan sen makkariin, se keksii vielä nostaa koipea mun sänkyyn tms. Yhteen niitä ei valvomatta ole tarkoitus päästää vielä pitkään aikaan, mutta jos saisi taas palattua yhden katon alle kuten juoksujen eka viikkokin meni. Pitänee vaan pestä makkarissa lattiat huolella ja käyttää pedit (tai vain yksi peti, olin kaukaa viisas ja keräsin osan pois, että Hymni ei hajusta kaikkia!) pesukoneessa ja sitten olla siellä katsomassa alkaako se sekoilla vai onko ihan normaali. Se on tuossa muutamana iltana jo erittäin motivoituneesti treenannut mun kanssa ja alkaa vaikuttaa normaalilta. Siis siltä normaalilta aikana ennen juoksuja ja kipeää hammasta.

Hymnille on varmasti kaikkinensa tehnyt hyvää olla "ainoana koirana". Itse oon aivan loppu. Mikä jatkuva riittämättömyyden tunne. En tiedä, mitä Lakki osaa ajatella siitä että se yhtäkkiä laitettiin aittaan asumaan. En tiedä murehtiiko se eroa tai kaipaako seuraa. Oletan, että kaipaa. Oletan että myös Hymni kaipaa poikia. Välillä ollut jopa paha mieli siitä, että itsepä sopan keitin ja nartun otin. Kaikki huomio on tietenkin roimasti vähentynyt. Kaksi koiraa saa puolet lyhyemmät lenkit kuin jos olisi molemmat samalla kertaa mukana. Jos makaan aitassa Lakin kanssa, Hymni on yksin, ja päin vastoin. Anteeksi, tyypit.

Seuraava potilas

Saatoin joskus loppukesästä sanoa ääneen, että nyt kun ei ole enää sitä vanhaa koiraa, ei oo tarvinnut käydä eläinlääkärissä kuin pennun rokotuksilla.

Ei ois ehkä kannattanut.

Tänään oli nimittäin Hymnin vuoro.

Juoksujen ekalla viikolla yksi yö sohvalla, missä koira nukkuu nyt kun hänet on jätetty tupaan ja me ollaan Lakin kanssa makkarissa, oli valtava märkä läntti. Pissaa. No ne nartut voi seota juoksun aikaan ja merkkailla sisälle. Sitä pissaa oli myös pöksyissä jotenkin liian ylhäällä, mutta en ajatellut asiaa enempää kuin että aiempi lattialle pissailu oli ärsyttävää mutta sohvalle kuseminen se vasta onkin ja miksi hänen sinne piti merkata.

Kunnes sama toistui tässä joku toinen yö. Sohvalla sitä ei ollut paljoa mutta housut haisi kauhealle. Etsin otsalampun kanssa koko lattian (pissa kiiltää sen valossa hyvin, on mulla kattovalotkin mutta nopeampaa noin), mutta ei se ole käynyt pissalla missään. Koiran selkä on pissassa ja housut on sieltä hännän päältä pissassa. Se on siis ihan oikeasti lirahtanut koiran nukkuessa. 😳 Jos se kyykkäisi pissalle, eihän se nyt mitenkään tuolleen leviä eri puolelle koiraa.

Soitin klinikalle, mutta kuulemma tällainen on ihan normaalia. Jos nyt ei mitenkään kauhean yleistä (en ole koskaan kuullut leikkaamattomasta 9kk nartusta jolla olisi yöllistä virtsankarkailua!) niin ei mitenkään tavatontakaan. Jotenkin ne juoksujen hormonimuutokset voi vaikuttaa myös virtsaputken sulkijalihaksiin. Jos oireet jatkuu juoksujen jälkeen, sitten kannattaa alkaa tutkia asiaa. Yritin googlettaa, mutta aika vähän löytyy taas mitään.

Meni pari yötä kuivana. Eilen käytiin 21 maissa nukkumaan, ja heräsin ennen puolta yötä. Ajattelin että nyt kun oon hereillä niin lasken sen ulos, jos se auttaa asiaa kun rakko ei ainakaan ole liian täynnä. No, ne kuset oli jo sohvalla. 😫 Siinä sitten meni taas tunti pestä sitä, tätä ja tota. Koira kävi pihalla. Jatkettiin unia. Kuuden jälkeen kun heräsin, kämpässä haisi taas pissa ja ei voi olla todellista että siellä on siis uusi vahinko. Ei riitä viltit sohvan suojaamiseen. Ei riitä kahdet juoksuhousut. Ei ole normaalia. Tai jos mitään muuta syytä ei ole kuin ne juoksut ja hormonit niin kai sille nyt voi kokeilla tilapäisesti sitä virtsankarkailulääkettä. Sohva on jo varmaan kaatopaikkakamaa. Hermoista nyt puhumattakaan.

Minähän ihan melkein varasin sille eläinlääkärin tuossa elokuussa, kun alkoi vituttaa että koira on jo sen 9kk ja se edelleen useita kertoja viikossa pissaa sisälle. Silloin se pissasi siis tietoisesti, digital dogsitterissä näkyi että ihan rauhassa oli, ei saattanut juoda työpäivän aikana ollenkaan mutta ei vaan jakanut pidättää ja kyykkäsi sitten lattialle. Jos sillä kuitenkin on joku pieni tulehdus tai jotain muuta vikaa. Silloin oli niin hankala saada työvuoroihin sopivaa aikaa ja koska kyseessä ei nyt varsinaisesti ollut akuutti vaiva, päätin jäädä vielä odottamaan jos ne juoksut auttaa. Pari viikkoa ennen juoksuja se muistaakseni ehtikin olla sisäsiisti ja nyt sitten tietoinen pissaaminen vaihtui tiedostamattomaan sellaiseen.

Epätoivoista oli ajan saaminen nytkin. Työkaveri on kipeä ja sen poissaolosta riippuu mikä vuoro mulla on; oman ihmisen on pakko olla aamussa ja sijaisen saa vain iltaan. Listan mukaan mulla oli tällä viikolla ilta ja virallisestihan ei ole pakko suostua vaihtamaan sen jälkeen kun esimies on listat julkaissut. Olisin ottanut ajan to aamulle ja tarvittaessa sanonut töissä että mulla on ilta enkä suostu tulemaan aamuun, keksi jotain. No sellaisia ei ollut. To iltapäivälle oli, mikä olisi ollut kohtuullisen jees jos mulla olisi aamu, tulisi vain joku tunti miinusta. Jos mulla on ilta, sotkee koko päivän. Silloin kun on akuutti tilanne niin minähän menen ja tulkoon sitten vaikka neljä tuntia miinusta, mutta nyt ei kuitenkaan ehkä ole ihan sellainen tilanne että haluaisi ehdoin tahdoin sotkea. Niitä tunteja on tosi kökköä sitten tehdä takaisin... töistä ajaa kotiin 10min ja kotoa kaupunkiin 30min niin jo pelkät matkat tekee niitä miinuksia hirveästi.

Olin jo soittanut kaikki klinikat läpi. Kunnalliselle yritin sitten siihen to aamulle, mutta he ei varaa aikoja vaan elää päivä kerrallaan, ja käski soittaa to aamulla heti klo 8 uudelleen. Pääsee jos ei ole mitään akuutimpaa. No ai kun kiva... tämäkin oli nyt sitten taas jäämässä että katsotaan seuraavana päivänä jos ne työvuorot selviää ym ym, mutta sitten yksi klinikka soitti takaisin ja tälle illalle oli juuri vapautunut aika klo 17! Ei oo todellista! 🤩 Pääsen kolmelta töistä niin ei tartte edes säätää sen asian kanssa yhtään mitenkään. Ai luoja, paistaa se aurinko joskus paskakasaankin kuulkaa.

Tähän yhteyteen haluan sanoa, että on vaan ihan kamalaa kun niitä aikoja ei ole. Jossain isossa kaupungissa, missä on kymmeniä klinikoita, on varmaan mahdoton ymmärtää tällaista. Oon niin kateellinen siitä.

Koira on virkeä eikä mun mielestä juo mitenkään paljoa. Päin vastoin voi mennä päiviä etten näe sitä kupilla ollenkaan. Se merkkailee ulkona, lauantaina Lappeenrannassa tuntui että ihan hirveästi, mutta vaikea sanoa mikä on normaalia juoksujen takia ja mikä ei. Kyllä sieltä pissaa ainakin tulee kun Lakki jää niitä lutkuttamaan. Se myös toki nuolee itseään, ei mitenkään paljoa kyllä, ei esim yritä pöksyjen läpi vaan vain silloin kun on alasti. Silloin kun töppöisellä niitä pissatulehduksia oli niin oireet oli ihan erilaiset. Koirahan oli ihan maaninen ja oli selvää että kipu, kirvely tai muu epämukavuus on valtavaa. Hymni ei ilmennä mitään sellaista.

Päästin koiran ohjeen mukaan töistä tullessa nopeasti pissalle, ettei se tyhjentäisi itseään kokonaan, mutta se ehti kahdesti kyykätä ennen kuin sain sen autoon. Klinikalla kannoin sen sisälle ettei se pissaa mihinkään. Kellekään ihmiselle tai koiralle se ei sanonut mitään, aulassa oli yksi noutaja, mutta mulkoili kyllä niin että jos katse voisi tappaa... otettiin se suoraan pöydälle ja lääkäri ajeli siltä vatsasta hieman karvaa, koira sai seistä. Hitto sitä mulkoilun määrää 😂 Se on ihan erilainen kuin mun mudipojat on olleet eikä yhtään sen oloinen että se murisisi saati purisi, tyytyy vain paheksumaan. Ultrassa ei mitään ihmeellistä, rakossa oli niin vähän pissaa että ei sitä arvannut ruveta sieltä sörkkimään, mutta ehdotin että vien sen pihalle niin melkoisen varmasti merkkaa. Sain jonkun pissankeräimen mukaani. Neljästi se kyykkäsi mutta vain kerran ehdin alle ja sain ihan pienen lirun, se kuitenkin riitti.

Ilmeeni kun ne mahani kehtasi ajella

En tiedä kuinka normaalia on, että kun asiakas jätetään koiran kanssa huoneeseen odottamaan, se konttaa pitkin lattioita ja hihkuu VOI EI MITÄ TÖPPÖISIÄ 😍

Pikatestissä ei oikein mitään, pissa oli aika väkevää ja voisi vähän lisätä ruokaan nestettä. Se ei itsessään varmasti ole aiheuttanut virtsankarkailua mutta voi pitemmän päälle altistaa esim tulehdukselle. Lääkäri varmisteli että ei ole ollut mitään erikoista ohjelmaa, jotain rankkaa liikuntaa tms mistä voisi olla lihasperäinen syy. Sitten tuli puheeksi juoksuhousut ja jos ne on kovin kireällä, ehkä ne voi jotenkin provosoida rakkoa. Vuoto on muuttunut sellaiseksi vaaleamman punaiseksi ja sanoin ääneen, että samapa se onko sohvalla verta vai kusta, kokeillaan olla ilman pöksyjä. Oon kyllä saattanut kiristää ne melko tiukalle mutta ei kai sekään nyt itsessään tällaista tee.

Tämä lääkäri sanoi, että hänestä on kyllä melkoisen outoa eikä ole koskaan kuullut mistään tällaisesta, mutta ekat juoksut aiheuttaa ylipäätään kaikkea outoa ja kyllä tämän hänestä kuitenkin niiden piikkiin voi laittaa jos ei muutakaan löydy. Ongelma kuitenkin alkoi niin selkeästi samaan aikaan juoksujen kanssakin. No, odotellaan huomiseen niitä tuloksia vielä.

Hymni oli siis vallan kiltti potilas, ja loppupuolella reissu oli hänestä jo oikein jees kun syötiin laukusta nameja!

***

Päivitys seuraavana päivänä: ei kasva pissassa mitään.