Rokotuksilla

Kuluneella viikolla pennun ruoka-ajat on menneet pitkälti rokotuskäyntiin valmistautumiseen: ollaan harjoiteltu niin pöydälle nostamista kuin kynällä "rokottamistakin". En tiedä onko järkevää kouluttaa tollaselle superpossulle 11-viikkoisena että keittiön pöydälle nostaminen on tosi kivaa, koska luultavasti olen muutenkin myöhemmin kusessa sen kanssa kun se emänsä jalanjäljissä istuu pöydillä oli lupaa tahi ei. :D Lakki on ollut ihan tosi helppo tässä asiassa kun sitä ei vaan yhtään kiinnosta mikään syötävä mitä siellä pöydillä voisi olla. Paju tulee olemaan eri maata. Toisaalta ei sen emäkään ilman lupaa sieltä mitään ota, ei edes yksin ollessaan, heilläkin puruluupussit ym pystyi olemaan ihan esillä. Se vaan istui vieressä ja tökki niitä että anna mulle tällainen. :D Mä en nyt vielä ole päättänyt saako koira koskaan ikinä milloinkaan istua pöydässä vai saako se joskus jossain tehdä niin.

No joka tapauksessa treenattiin että pöydällä on mukavaa ja että "pistämisen" jälkeen vasta ruokaa tuleekin. Pajusta nämä oli oikein hyviä treenejä, ei tartte tehdä mitään ja ruokaa tulee hirveästi. Mietin kyllä että tollaselle perussosiaaliselle ja reippaalle pennulle koko rokotus ei luultavasti ole mikään juttu, eikä välttämättä olisi tarttenut valmistautua mitenkään. Toisaalta on kauhean hauskaa pedata pohjia vain koska voi tehdä niin.

Oltiin tarkoituksella ajoissa, jotta ehdittiin tehdä pieni 10min kävely (pennun "lenkit" on edelleen ihan nanolenkkejä, vieläkin vaikea muistaa miten lyhyitä matkoja se jaksaa kävellä...), leikkiä klinikan pihassa ja harjoitella vähän yhdessä kävelyä. Yhdessä vierellä kävelyä harjoitellaan aina omalla pihallakin kun pissalta tullaan ja se sujuu jo nyt paremmin kuin Lakilla :D Paju on tosi hauska siinä kun se törkeä ahneus tuottaa itsessään niin paljon: se saattaa pitkiä pätkiä vaan killittää että voisinko saada vielä lisää. Liikkeessä tai paikoillaan. Lakkia kun ei se ruoka kiinnosta yhtään niin sitä pitää suunnilleen joka askeleella muistuttaa että tehtävä on kesken etkä voi häipyä mihinkään.

No, odotustilassa hän olisi viipottanut joka paikkaan, varsinkin ruokasäkkien luokse hyllyyn, mutta kun kerran palkkasin namilla niin hän sitten istua killitti odottamassa lisää. Lääkäriä tervehti vähemmän sydämellisesti kuin odotin koska siirtyi kontaktikävelyssä huoneeseen ja odotti ruokaa minulta ja tohtori oli vähän niinkuin häiriönä vain. "Huomasin että oot siinä ja oot ihana, mut nyt on tärkeempää mietittävää". Rokotusta ei tosiaan huomannutkaan ja sai syödä purkista lihaa. Alas nostamisen jälkeen hän yritti hyppiä takaisin ylös ja alkoi sitten räkyttää että auttakaa perkele haluan takaisin :)

Paju painoi 3,2kg. Pentu on nyt sopiva mutta pitää varoa ettei se liho, etujalat on välillä aika hurjan näköiset, niitä siinä yhdessä mietittiin. Toinen pallikin oli nyt hukassa mutta se voi olla ihan normaalia, oli kuitenkin pentutarkissa olemassa, niin katsotaan mitä ensi kerralla löytyy.

Hieronta

Töppösellä oli eilen hieronta. Meiltä on heille huikeat 700m metsän kautta. Auto on rikki ja töihin pitää sotkea (yhtä rikki olevalla) pyörällä, joten kaikki mun aamujen aikataulut heitti nyt melkoista häränpyllyä kun aikaa menee selkeästi enemmän polkemiseen ja pitää lähteä aiemmin. Siispä sain hienon idean ottaa heidät kaikki mukaan, niin tulevat kusetetuiksi mennen tullen, koska hieronnasta kotiin palattuani en ehdikään kuin heittää heidät sisälle ja ottaa työrepun ja lähteä.

Kävelystä ei tullut mitään. Pentu oli osan matkaa laukussa johon se ei oikein mukavasti mahdu, mutta se olisi mieluummin juossut, niin päästin sen alas. Pentu ei tietenkään osaa kävellä reunassa, ja se menee sujuvasti isojen alta ja ympäri ja poukkoilee miten sattuu, ja kaikki oli jatkuvasti umpisolmuissa naruissa. Eteenpäin se nyt sentään pääosin marssi eikä esim. yrittänyt lähteä täysin eri suuntaan :D, mutta kyllä oli hermo kireällä. Remmilenkkeily on sellainen asia missä siedän melko vähän yhtään mitään härdelliä. (Sinänsä surkuhupaisaa että Lakki on mun kriteereihin nähdin edelleen vähän puutteellisesti koulutettu.) Siihen varmaan auttaa ihan vain aika ja harjoittelu.

Yksi ohitus tuli, isot meni nätisti, mutta pentu oli mulla vielä olkalaukussa ja se sanoi kerran sieltä "väy!". Onneksi olin varautunut myös Naturiksella ja syötin sen hiljaiseksi. Lakilla kyllä meinasi lähteä laukalle ja tilanteen jälkeen sillä vähän jäi veto päälle. Pitäisi varmaan heittää vaikka kourallinen nameja maahan että saisi nollattua. Lelunhan se mieluummin ottaisi mutta sula mahdottomuus kolmen kanssa.

Kyllä me kaikin tavoin näytettiin siltä että en olisi halunnut tulla itseäni vastaan.

Itse hieronnassa pentu rynni etujoukoissa sisään ja häntä harmitti kun hierontahuone on ekana eikä päässyt peremmälle kämppään tutkimaan. Hieronnan ajaksi pentu sai kurkkutorven; isot rouhaisee sellaisen kymmenessä sekunnissa mutta pennulle ne on loistavia kun sillä kesti lopulta koko tunti äheltää sen kanssa, ja sitten se ei enää jaksanut ja Lakki söi sen. Se vaan pehmenee pikku hiljaa. Pentu siis viihtyi herkkunsa parissa ja Lakki ylitti kaikki odotukset; se joka vielä viime kerralla yritti koko ajan punkea sekaan eikä muka osannut pysyä sivussa, makasi todella kauniisti toisessa nurkassa eikä yrittänytkään aiheuttaa mitään härdelliä.

Pöne oli jumissa sekä lavoista että takaa, vasen puoli enemmän kuin oikea. Sai lopuksi vielä laseria.

Kotiin tultiin puolijuoksua pentu laukussa, nyt se oli niin väsynyt että retkotti siellä ihan suosiolla. Kotona kukaan ei tullut eteiseen katsomaan kun tein lähtöä. Varmaan historiallinen tilanne. Jotenkin näiden helteiden ja nyt autottomuuden takia on harmittanut kun tuntuu että mitään ei pysty / ehdi / jaksa tehdä, mutta ehkä tämä arki on vielä sellaista härdelliä että ihan riittävästi on ohjelmaa kuitenkin, vaikkei tunnin metsälenkkejä olekaan.

Nuortti

Vaellustarina. Nuortti ja tarina siitä miten äkkiä virtaavaan veteen voisi hukkua. En oikein vieläkään tiedä mitä pitäisi sanoa tai ajatella, joten se loppuu aika töksähtäen. Eihän mitään peruuttamatonta tapahtunut ja vakuutus korvaa loput - ylireagoinko sitten vaan kun se tulee mun painajaisiin edelleen pari päivää tapahtuman jälkeen? Toisaalta eipä jälkiviisaudella tee mitään ja tilanne näyttää aina käsillä ollessaan erilaiselta, se näyttää myös rannalta hyvin erilaiselta kuin vedestä.

Musta tuntuu että viime kerroilla nämä reissut on menneet aina eri tavoin pieleen. Onko musta tullut varomaton vai onko se vaan väistämätöntä että mitä enemmän vaelluksia, sen enemmän myös sinne tulee tapahtumia...?

Päällimmäisenä jäi kyllä mieleen kiitollisuus tota koiraa kohtaa, se se on rohkea ja täyspäinen eläin jonka tunneäly esti katastrofia paisumasta vielä suuremmaksi. Äiti sanoi että se haluaisi ostaa mulle jonkun muistamisen, mutta minusta se kuuluisi ennen kaikkea Lakille.

 

 

 ***

Kotiin jääneillä oli mennyt ihan hyvin. Valitettavasti täällä oli ollut yli kolmenkympin helteet, mutta mies oli onneksi älynnyt viedä pöneä viileään suihkuun ym. Paju oli ensin melkein viikon kasvattajallaan ja sitten vaihtoi pariksi päiväksi kaverilleni, jossa oli sille kaksi uutta koiraa, toinen heistä sosiaalinen ja kiva ja toinen pönen kaltainen mörrimöykky. Hyvä vaan, että se näkee myös sen, että kaikki aikuiset koirat ei rajattomasti rakasta sitä, ja oppii itse lähestymään oikealla tyylillä eri yksilöitä, tai jättää täysin lähestymättä. Palattiin reissun jälkeen ensin mökille, ja sitten tänään kotiin. Kotiin tullessa häntä alkoi vimmatusti heilua, joten sen se ainakin muisti. Muutenhan se ei iladu minun näkemisestä sen enempää kuin kenenkään muunkaan :D Hän on nyt muutenkin ollut yhteen palaamisen jälkeen sitä mieltä että olisi mukavaa lähentää välejä pönen kanssa, ja matelee häntä viuhuen pöneä liehittelemään. Pöne ei ole samaa mieltä.

Lakkia en ole koskaan nähnyt niin väsyneenä kuin mitä se nyt on; mökilläkin se saattoi nukkua aitassa vaikka ovi oli auki. Uimapallon perään se jäi vaan katsomaan ja piti patistaa että nyt menet hakemaan sen kun joku erehtyi sen heittämään. No, onpa ne kaikki muutkin aika lailla poikki ja veikkaan että tänään ja huomenna saa viettää hyvin hiljaiseloa. Minulla on pari koneellista pyykkiä työn alla ja sitten kyllä kutsuu kirja ja sohva loppuillaksi. Huomenna sitten loppuu miehenkin neljän viikon loma ja koittaa arki kaikille, ensi viikolla yksinoloa tulee vain noin 3,5h, mutta seuraavalla liki 6h. Tuskinpa tuo on mikään ongelma, mutta oli kiva silti, että tämä pennun alku meni näin ja se ehti totutella pieniin pätkiin ensin. Sitten minulla onkin vielä toinen pätkä lomaa ja suunnitelmat aika lailla auki, mutta kai sitä jossain tulee reissattua.

Pentu on nyt madotettu ensi viikon rokotusta varten, ei tullut mitään oireita siitä.

Pentuarkea

Paju on nyt ollut meillä melkein kaksi viikkoa. Tänään hän menee illalla takaisin kasvattajalleen vaelluksen ajaksi hoitoon.

Paju nukkuu yöt hyvin, mutta aamu koittaa siinä seitsemän maissa ja sitten alkaa meininki. Illan hysteriatilan asteesta riippuen olen nukkumaan käydessä laittanut isot joko portin taakse turvaan, tai en. Edelleen pentu kun lietsoo Lakin mukaansa niin kumpikaan ei oikein osaa lopettaa, ja erottaminen on paras keino. Mun yöunet on aika pyhä asia ja eilen heitin pennunkin ulos makkarista kun hän vaan repi petiään ja minä yritin nukkua. Tällaisesta hän ei ole millänsäkään eli ei todellakaan jää vinkumaan oven taakse, vaan keksii vain jotain muuta.

Paju puree huonekaluja ja sähköjohtoja selkeästi enemmän kuin kukaan aiemmin.

Toistaiseksi pentu ei myöskään vaikuta olevan mikään penaalin terävin kynä. Sen sijaan hän on ihan helvetin sinnikäs ja sellainen minäminä-tyyppi. Sillä ei myöskään mene hermo mistään vaan se vaan sitten häipyy tekemään muuta, jos vahvistetiheys kovin romahtaa. Sheippaaminen ei siis ole kovin menestyksellä lähtenyt käyntiin eikä voi sanoa että hän ymmärtäisi vielä lainkaan että oma toiminta on avainasemassa.

Luopuminen on yritetty aloittaa sekä kädessä olevista nameista että ruokakupilla istumisena, mutta etenemme kovin hitaasti eikä läpimurtoa ole vielä tapahtunut. No hällä väliä, kyllä nämä asiat loksahtaa myöhemminkin kohdilleen. Oon kyllä miettinyt johtuuko ero vain yksilöistä eli on sattumaa, vai näkyykö tässä paimenten herkkyys ja terrierin omatoimisuus siten että ensin mainittu ryhmä tuntuu tajuavan paremmin että mulla on jotain asiaa, ja siteno oppivan paljon nopeammin.

Luoksetulo sen sijaan on tosi hyvällä mallilla, ja olen alkanut tehdä jo myös varsin haastavia luopumistreenejä. Tottiksissa päästin sen rynnistämään kohti ihmisiä ja kutsuin sen kesken kaiken pois, ihanan täysiiii hän kääntyy ja palaa. :) Ajatuksena on vain pohjustaa tulevaisuutta, että voisin joskus huutaa hänet pois jäniksen perästäkin. Toistaiseksi väärä valinta aiheuttaa vaan sen että pinkaisen pakoon ja se saa aina viimeistään pennun muuttamaan mielensä. Tämä pikkupentuaika kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi, kun ei tätä pennun jaloissa nysväämistä kauaa kestä.

Koiria hän on tavannut aika paljon, ainakin aiempiin pentuihini verrattuna: tässä kahden viikon aikana iso musta bouvier, russeli, vaalea barbet, mustavalkoinen bc, valkoinen kääpiösnautseri... unohdinkohan jo jonkun. Kaikkien kanssa on ollut leikkitreffit ja juuri tajusin että yhtään ohitusta ei ole tullut. Ulkona on kyllä kauempana nähty koiria (ja kuultu haukuntaa), ei aiheuta mitään reaktiota. Ihmisistä hän sekoaa täysin; yksi päivä tultiin Mustista ja Mirristä ulos ja neljä tyttöä hienosti kysyi että ooooi eeeeeei saako sitä silittää. Pentu oli sylissä ja laitoin sille hihnan ja sanoin että päästän sen sinne, ja sehän meni. Tytöt meni hienosti kyykkyyn ja pentu roikkui vuorotellen jokaisen hiuksissa ja puri neniä. Väsyneenä hän ei sitten oikein jaksa, esim. tänään haettiin klinikalta Lakille Bayvanticia ja varattiin pennulle rokotusaika, ja hän metsälenkistä uupuneena lähinnä istui ja katseli ihmisiä saamatta mitään kohtausta. No kyllä se yritti joka suuntaan klinikan aulassa mutta kun hihna esti, sitten hän vaan istui. Se kävi myös vaa'alla ja painaa 2,5kg. Se on sellainen puikulaperuna, pelkkää keskivartaloa. :D :D :D 

Hän on käynyt kaverin työpaikan pihassa hakemassa pissilehtiä, kahdessa eri eläinkaupassa, yhdellä klinikalla, Helsingissä kadulla ja osteopaatin tilassa, kaverin pihalla toisen koiran kanssa leikkimässä, mäkkärin pihassa, mökillä kahdesti joista toisella kerralla yövyttiinkin siellä ja ööö... ainakin joku paikka missä on paljon ihmisiä, ehkä joku ostoskeskus, ja koiria joita ei moikata, olisi vielä mielessä, ennen kuin 12 viikkoisena paras sosiaamistumiskausi päättyy. Toivottavasti kasvattaja käyttää sitä ensi viikon aikana jossakin, minulla on sitten vielä viikko aikaa itse. Hän on kiipeillyt erilaisilla alustoilla, matkustanut paljon autossa ja ehdollistanut sinne nukkumismielentilaa. Olen pitänyt aina kovin aktiivisen päivän jälkeen täysin lepopäivän - luulen että Lakkia vietiin pienenä vähän liikaa. Kun ei se määrä, vaan palautuminen välissä. Paju on kyllä ihan sikareipas ja marssii häntä pystyssä kaikkiin tilanteisiin.

Tänään oltiin koko porukka metsälenkillä, ja 30min kierrokseen meni tunti ja kymmenen minuuttia. Ei siitä oikein tule mitään: Töppönen ei kuule mitään mitä hänelle yritetään sanoa, Lakki ei ole kuulevinaan kun sillä hirttää kaasu kiinni ja se on milloin ketäkin juoksemassa kumoon, ja pentu ei jaksa kävellä kuin parisataa metriä. Päästin jossain vaiheessa pönen fleksistä ja se kieri heinässä ja tapaili sen jälkeen hyvän mielen puuskassaan leikkiä pennun kanssa, kunnes Lakki pilasi senkin ryntäämällä sekaan. Pönen fleksi kädessä pentua on hankalaa kantaa, ja itikoita on niin saatanasti että kannolla istumisesta ei tule mitään. No tulipahan kokeiltua; näistä hetkistä on saatava muistoja kun ei tiedä tuleeko niitä kovin montaa....

Ruokaan hän suhtautuu intohimoisesti mutta ei lainkaan aggressiivisesti. Oon silti hänenkin kanssaan harjoitellut sitä että ihmisen käsi kupin lähellä on hyvä asia. Toimin näin jokaisen pennun kanssa ja se nyt tulee ihan automaattisesti miettimättä sen enempää. Lisää ruokaa kuppiin siis kun pentu syö, tai pidän kupista kädellä kiinni koko ajan, syötän paljon myös ihan kädestä. Luihin (puruluihin, aitoja ei ole saanut) ja sellaisiin hän ampuu kiinni niin kovaa että sormet on vaarassa jäädä väliin. Pönen kupille hän kerran kokeili mennä, ei ole uudestaan yrittänyt. Sen sijaan Lakin kupille kyllä pääsee sen kun juoksee vaan, ja Lakki peruuttaa ja seisoo korvat harittaen katsomassa että syö vaan, emmä olis halunnutkaan. Tästä johtuen olen yleensä vienyt pennun eri tilaan syömään ja sulkenut oven välistä. Hienosti hän odottaa vuoroaan eli annan aina ensin pönelle, sitten Lakille ja sitten vasta otan pennun kupin ja siirrymme sen kanssa toiseen huoneeseen. En tiedä uskonko mihinkään "ekana saa lauman vanhin jotta arvojärjestys pysyy"-juttuihin, tärkeämpää on selkeä rutiini joka nyt vain sattuu olemaan meillä tällainen järjestys.

Kynsien leikkuu menee hyvin kun hän on väsynyt. Hän rakastaa olla sylissä, sen täytyy olla joku pikkukoirien juttu. Väsyneenä hän on ihana löysä spagetti joka valuu velttona ja luottaa sokeasti siihen että pidellään kiinni. <3

Alla random kännykkäräpsyt talteen.