Muotka 2022

Tämän vuoden vaellukseksi valikoitui Muotka. Äiti on käynyt aikoinaan Kevolla ja minullakin se on vielä "must see" -listalla, mutta jotenkin reitti jolta ei saa poistua ja jossa saa leiriytyä vain merkatuilla paikoilla muiden kanssa, ei ole mulle ikinä ykkösenä. Karhunkierros on samanlainen piikki lihassa, se pitäisi nähdä mutkun ei vaan nappaa yhtään. Vaelluksella parasta on se, jos viikkoon ei näe ketään. Äiti kuitenkin alkoi puhua että siinä Kevon kupeessa on se toinenkin erämaa, ja siitä se idea lähti.

Monen sattumuksen summana yhteinen lomapätkä saatiin tälle vuodelle heinäkuun alkuun. Sairastumisen vuoksi vielä viikkoa ennen oli vähän epäselvää päästäänkö edes liikkeelle. Lopulta kaikki meni hyvin ja matkaan startattiin pe 1.7. Eka yö yövyttiin Rovaniemellä paikassa nimeltä Hostel Cafe Koti, joka oli todella koiraystävällinen - koiran olisi saanut viedä jopa aamiaiselle mukaan! Ainoa miinus ilmastoinnin puutteesta, kolmenkympin keleillä huoneessa oli tukalan kuuma ja säälitti varsinkin koirat. Katu oli myös rempassa ja pitkältä matkalta revitty auki; auton jättäminen kauemmas ei haitannut, saipahan vähän oikoa kinttuja pitkän istumisen jälkeen, mutta hankalaa siitä oli lähteä mihinkään. Töppöinen, melkein 14v, jäi itsestäänselvästi pois tällaiselta reissulta ja mies oli sen kanssa kotona.

Ruokaa oli pakattu seitsemälle päivälle, ja reittiä hahmoteltu etukäteen. Tarkoitus oli kysyä lähtöpaikalta vielä viimeiset vinkit ja parhaat neuvot, joten plääni ei ollut täysin lukkoon lyöty. Koska hellettä oli tosiaan se yli kolmekymmentä, muutettiin kuitenkin reittiä jo etukäteen niin että startataan jokivartta, jotta koiria saa dipattua sinne koko ajan. Helteellä oli huono idea edes ottaa koiran rinkkaa mukaan, eihän se voisi sitä kantaa koska ei sitä jaksa koko ajan pukea ja riisua, lisäksi mun kokemuksen mukaan remmit alkaa helposti hiertää jos koira on märkä. Tässä kävi sellainen kämmi että Lakille ei tullut edes autoon valjaita mukaan, ja se sitten veti pannasta, kun sen rinkka roikkui äitin rinkassa. :(

Lähtöpaikalla Muotkan Ruoktussa meille sanottiin, että tultiin viikkoa liian myöhään ja että ötököitä on ihan perkeleesti. Ainahan niitä on, tuumattiin, ja onhan tässä muutama mäkäräinen nähty. Vaikka tyyppi varoitteli että ne kyllä oikeasti syö koirat elävältä niin todettiin että nyt kun on tuhat kilsaa ajettu niin kokeilemaan mennään silti. On niillä Bayvanticit, meillä on suihkutettavia myrkkyjä ja reilusti lääkkeitä. Jos siitä ei tule mitään, lääkitään ne ja tullaan pois. Note to self: soita etukäteen jonnekin paikalliseen luontokeskukseen ja kysy tilannetta - ja usko mitä sulle sanotaan! Kyllä minäkin oon kuullut, että heinäkuussa ei paljoa kannata Lappiin mennä, mutta oon ajatellut että ötököistä selviää huitomalla ja sitten raapimalla. Emme ole sokerista, ja kun tämä ajankohta nyt on tämä niin se on nyt vaan mentävä sillä mitä on. En usko, että olisin jättänyt menemättä vaikka kuka olisi sanonut mitä, minä nyt vaan olen melko itsepäinen ja opin vain kantapään kautta kokemalla, ei paljoa toisten varoittelut paina. Enemmän olin huolissani helteestä kuin ötököistä, mutta senkin piti sääennusteen mukaan maanantaina selvästi loppua ja päivälämpöjen laskea jopa alle kahteenkymppiin.

Startattiin siis Peltojoen vartta joskus 17 maissa. Kuuma oli, ja koirat pantiin joka mutkassa jokeen. Ei tarttenut kahta kertaa käskeä, ja sitä lotraamista olisi voinut jäädä vaan ihailemaan. Eteneminen oli tosi hidasta, ja parin tunnin jälkeen alkoi tuntua että pitää pitää pieni tauko. Meillä on aina, ihan aina, tapana laittaa sisäteltta pystyyn taukojen ajaksi, jotta koirat pääsee ötökkäsuojaan. Ne myös rentoutuu ja ottaa torkut paremmin teltassa kuin vain mättäillä. Siinä sitä hikeä tasoiteltiin itsekin ja katseltiin ukkospilvien kerääntymistä taustalle. Sitten alettiin miettiä että jaksaako tästä enää edes iltaa vasten liikkua mihinkään, ja kannattaako kun kohta saattaa tulla vettä oikein olan takaa. Pilvet kyllä hävisi nopeasti; tunturissa sää muuttuu äkkiä. Päätettiin silti että nukutaan yön yli ja jatketaan aamulla, kiire mihinkään ei ollut. Olihan niitä mäkäräisiä, mutta ei nyt mitenkään ihan sekona, ja ihmeteltiin mistä meitä oikein oli varoiteltu.

Päästä jo!!

Lakki tietää suojata mahaa ja odottaa litteänä

Joessa olisi voinut asua

Alkumatkan kukkuloita

Ne tykkäsi vaan seistä vedessä; se sekä viilentää että suojaa öttiäisiltä

Lakki oli hiestä märkä

Toinen Lakki naattii

Peltojoki

Hän oli kuin vanha tekijä ja osasi olla tosi hienosti teltassa. Meillä ei saa säätää eikä härvätä, yhtään.

Toisena päivänä ohitettiin kuuluisa Lahtisen maja ja kiivettiin todella jyrkkää nousua pienelle lammelle, jolla ei ole muuta nimeä, kuin "350.5". Nimetön oli aivan järjettömän upea, joskin rinteessä kaikista tuntui että sydäri tulee hetkellä millä hyvänsä, niin tajuttoman kuuma siellä oli. Ukkosen murina ja hirveät tummat pilvet vauhditti meidän kiipeämistä, ja lopulta perille päästyämme näkymät oli aivan epätodelliset.

Nimetön. Miksiköhän sille ei ole oikeaa nimeä riittänyt?

Ajatella että meillä on Suomessa näin upeita paikkoja, ja jengi lentää ulkomaille...

Leiripaikan valinta helteellä: aivan ensimmäinen kriteeri on se että on puita auringon puolella että saa varjot laitettua.

Nimettömässä oli ihana kova pohja ja uitiin siellä kaikki. Todella matala se oli, olisi kiinnostanut muuttuuko se ihmisille uimasyvyiseksi ollenkaan.

Vietettiin pahin helleaika teltassa ja illalla vasta meinattiin suunnata kohti Peltotunturia ja Peltojärveä.

Sanoinkuvaamattoman upeaa!

>>jatkuu