Vielä lotraamaan ennen liikkeelle lähtöä.
Ei ollut enää tuskaisan kuuma helle, mutta päätettiin silti, että turha kiivetä tarpeettoman ylös tunturiin ja että yritetään mennä vasenta reunaa, jos kivikkoa ei olisi liikaa. Ehkä se oli virhe numero yksi ja ylhäällä tunturissa kovempi tuuli olisi auttanut? Tunturissa oli paljon ihania pieniä puroja ja kosteita kohtia, ja niissähän ne mäkärät juuri viihtyy.
 |
Kamat kasaan ja menoksi
|
 |
Tuonne <3 !
|
 |
Tässä vaiheessa Lakki oli jo irti, en vaan raaskinut antaa sen vetää pannasta. Tiedän ettei saisi, mutta kyllä mä kävelen myös päin punaisia jos missään ei ole ketään enkä häiritse toimillani muita, ja en vaan jaksa tuntea syyllisyyttä siitä kun ketään emme häirinneet yhtään mitenkään sillä että naru puuttui mun ja koiran välistä. Koiran niskan hyvinvointia ja jaksamista helteellä se kyllä lisäsi kovasti.
|
 |
Näkymät kauempaa takaisin Nimettömälle
|
 |
Lakki istuu automaattisesti kun alan sohia kameralla, halusin tai en :D
|
 |
Filtti kuivattelee uinnin jäljiltä. Hän oli ehdottomasti fleksissä koko ajan, pois lukien ne kivikot missä piti jokaisen saada edetä omaan tahtiin. Paju ei ole koskaan nähnyt yhtään poroa enkä tiedä miten se reagoi, niin ei tulisi mieleenkään pitää sitä vapaana. Kyllä mulla on silti aina järki päässä ja jalat maassa näissä hommissa, vapaana oleminen ei ole mitään mitä mun koirat saa "kokeilla".
|
 |
Kapustarinta on hassu eläin, se vinkuu
|
Ajattelin ensin jättää kertomatta mitä sitten tapahtui, koska jäi niin paha mieli siitä, mutta ei kukaan olisi voinut tehdä mitään toisin ja tämä on jotenkin kornia. Lakki meni ehkä vähän sivussa puskassa ja Paju noin metrin kaksi äitin edellä polulla, fleksissään asianmukaisesti kytkettynä, minä tulin vikana kun olin jäänyt kuvailemaan. Siinä oli juuri todella paljon kivikkoa ja äiti tuijotti omiin jalkoihinsa ettei kaadu. Kädessä hänellä oli sauvat ja fleksi siis vyöllä kiinni. Seuraavaksi kuulin parkaisun "Lakki!! Eiku Paju!!!!!!" ja olin ihan varma että nyt sitä puri kyy. Ponnistin kiville ylämäkeen heidän tasalleen ja kysyin että ei saatana mitä viddua täällä tapahtuu, niin ennen kuin äiti kerkisi vastata, näin itsekin että Pajulla oli verinen linnun poikanen suussa. :( Se oli ollut ihan siinä polun vieressä eikä mutsi ollut kerinnyt kissaa sanoa, saati siirtää sauvoja ja ottaa fleksistä kiinni, kun koira oli jo napannut sen. Se itse ei oikein tiennyt mitä sille olisi pitänyt tehdä, ja kantoi sitä hyvin muikeana, mutta otin sen siltä pois ja potkaisin puskaan odottamaan jotakuta jolla olisi suurempi nälkä. Erittäin tukevasti kuollut siis oli jo emmekä olisi voineet elvyttää häntä enää.
Hirveän paha mieli jäi, mutta onneksi kuvan emolle poikia jäi vielä ainakin kaksi tai kolme, ja aivan absurdia miten äkkiä tuollainen tapahtuu. Siinä ei paljoa ole merkitystä onko koira hihnassa vai ei, kun mitään ei ehdi tekemään kuitenkaan estääkseen sellaista tapahtumasta. Jokseenkin surkuhupaisaa oli myös se, että se vapaana ollut koira ei ole riistasta kiinnostunut eikä tappanut ketään, mutta se hihnassa ollut kyllä tappoi...
Opittiin tästä se että loppumatkan kävelin itse edellä hätistelemässä mahdolliset muut eläimet pois alta.
 |
Taustalla taakse jäänyt Nimetön. Tässä hietikolla oli tosi kiva tuuli eikä ötökän ötökkää. Olisi pitänyt jäädä siihen...
|
 |
"Kuva!" karjaisin heille
|
 |
...ja kaikki otti asennon :D
|
 |
Peltotunturiin meni paljon polkuja, mutta yksikään ei ole kartalla. Ihmettelin miksei merkattua reittiä ole, nyt tunturi kuluu joka paikasta.
|
 |
Henki oli salpautua kun Peltojärvi lopulta alkoi pilkottaa
|
 |
Luoja miten kaunista
|
Sitten vaan aivan yhtäkkiä niitä oli satoja miljoonia. Varjossa oli ihanaa kävellä, ja koirat puljasi joka ojassa. Kunnes Lakki alkoi mennä hysteeriseksi; se ihan oikeasti kirkui, syöksähteli puskasta toiseen, yritti kieriä ja maastoutua aivan matalaksi. Paju lähinnä passivoitui ja istua möllötti eikä reagoinut mitenkään. Itse huidoin niitä hatullani ja mietin että eihän tämä ole edes todellista, ilma oli mustanaan mäkäräisiä. Siinä henkeä haukkoessa nielaisin paarman ihan tuosta vaan, en kerinnyt tehdä mitään. Paniikki oli lähellä ja käännyin karjaisemaan taakseni mutsille, että mitä nyt tehdään. Jatketaan eteenpäin, hän sanoi, mihin vastasin, että ei me voida mennä tuonne vaan meidän on päästävä pois täältä. Käännyttiin takaisin ja palattiin ekan puron varteen. Lakki oli aiva täydellisessä paniikissa ja ryntäili holtittomasti miten sattuu, kiljui mennessään, tunki kivien koloihin. Paju ei kuulemma olisi kävellyt ollenkaan ja äiti oli joutunut patistelemaan sitä että mennään nyt. Onneksi puro tuli pian ja lyötiin teltta ennätysvauhdilla pystyyn. Koirat ei kyenneet odottamaan vaan ne molemmat oli paniikissa sisäteltan kankaan alla ennen kuin mitään oli edes pystyssä vielä. Niitä oli niin paljon että hoin itsellenikin että hengitä nenän kautta, älä pidä suuta auki, ei ole mitään hätää.
 |
Lakki ei kyennyt poseeraamaan, tässä oli jo liikaa mäkäräisiä ja paniikki lähellä. Kuvassa niitä näkyykin koiraa vasten.
|
>>
jatkuu
