Believe in yourself and you're halfway there: Muotka 2022, osa 3

Muutama mäkärä joo.

Muutamasta mäkärästä selviää huitomalla ja sitten raapimalla. En tiennyt, en todellakaan ollut koskaan kuullut, että kun niitä on enemmän kuin muutama, ne muuttuu hengenvaarallisiksi. Lakki kieltäytyi syömästä ja juomasta ja kun se siirtyi teltassa, se näytti hoipertelevan. Paju meni shokkiin; sillä oli aivan vitivalkoiset limakalvot, sydän hakkasi, se oksensi kaaressa kaiken mitä söi ja joi (onpahan nähty nyt sekin erään ajan pahin pelko, koiran oksennus teltassa), ja se ei ottanut ollenkaan jaloilleen vaan joko könötti huonossa istuma-asennossa yrjöämässä tai sitten makasi kyljellään ja kouristi.

Annoin niille kortisonia, äidin antihistamiinia mistä ei ollut hajuakaan voiko sitä edes antaa koiralle ja jos niin mikä on annostus. Äidin resepti sanoo että kaksi tablettia, niin annoin muistaakseni Lakille yhden ja Pajulle puolikkaan. Annoin niille myös Norocarpia koska järkeilin että tulehduskipulääke laskee turvotusta ja kuumotusta. Mahat näytti siltä että itketti katsoa niitä, verestäviä kraatereita täynnä. Mutsin naama näytti siltä että se on saanut viikon turpaansa. Minussa puremia oli lähinnä jaloissa ja nekin vain muutamia, korkeintaan kymmenen per kinttu. En vieläkään tiedä miksi ne puree osaa enemmän kuin toisia. Sekä äidillä että Pajulla puremat tihkui verta, ja äidin makuualusta oli kuin teurastamolta.

Pienen ensiapulaukkunsa kanssa keskellä erämaata, kahden päivän päässä autolta, vuorokauden päässä sieltä missä vielä oli kenttää ja mistä voisi soittaa apua, sitä on hyvin, hyvin yksin. Ymmärsin mitä meitä varoittanut mies tarkoitti sillä että ne syö koirat elävältä. Tilanne oli kammottava. Pelkäsin että koirat kuolee käsiin tai että ne kuolee saamiinsa lääkkeisiin; toisaalta jos ne kuolee niin aivan sama mihin, parasta oli kuitenkin yrittää lääkitä. En kauheasti sitten enää katsonut tai koskenut niitä, enhän minä mahtaisi mitään jos Paju kouristaisi viimeisen kerran ja sitten se olisi siinä. Ne oli tosi levottomia molemmat ja piti toistuvasti käskeä että käy nukkumaan nyt, kun en osaa enempää auttaakaan. Aika auttaa, jos mikään.

ilmassa "muutama"

Telttaankin niitä tuli aina noin sata kun oven avasi, mutta teltassa ne ei pure vaan hakeutuu vaan kattoon. Miksi ihmeessä? Saatanan luojan luomat kuvotukset.

No words.......

Aamulla pissalla. Kumpikaan ei kussut vaan pyörähti ulkona ja halusi välittömästi takaisin sisälle. No ainakin ne on elossa ja jaloillaan molemmat.

Minä kyllä vietin unettoman yön miettien miten tuon nämä pois täältä. Valtava syyllisyys miksi toin heidät tänne, miksi en uskonut, miksi en selvittänyt asiaa paremmin etukäteen. Mitä jos Paju ei kykene kävelemään? Kaupungissa sitä kuvittelee, että helposti tuollaisen 7kg koiran kantaa. Joku kuvittelee kantavansa jopa 20kg koirankin. Kun sulla on 20kg rinkka selässä, ja kävelet kivisellä polulla tai off-roadilla varvikossa, sanottakoon nyt vaan että ei tule tapahtumaan. Mahdotonta kantaa koiraa päivää tai kahta.

Mietin yöllä mitä heitän rinkasta pois, jotta saan Pajun kannettua kotiin, elävänä tai raatona. Vai pitäisikö ruumis jättää tunturiin? Tuleeko joku pelastuspalvelu hakemaan mun kamat jos jätän ne tänne? Entä jos Lakkikaan ei kävele, kuka hitto sen kantaa? Pitäisikö Paju laittaa rinkan sisälle vai tyhjentää rinkkaa jotta kuorma kevenee, ja viritellä joku kantoliinasysteemi? Hitsi kun ei ole edes mitään pitkää huivia minkä voisi kietoa niskan takaa avuksi käsille. Voi hyvä luoja, en saanut montaa tuntia nukuttua.

Aamulla kumpikaan ei edelleenkään suostunut syömään, mutta onneksi kortisoni janottaa ja ne joivat edes. Lääkkeet työnsin kummallekin väkisin, tosin Paju oksensi hetikohta kaikki vedet ja pillerit ulos. En muista enää annoinko sille uuden erän lääkkeitä, en varmaan. Päätettiin että kerätään vaan leiri kasaan ja siirrytään Nimettömälle, missä pääsisi itse pesulle ja syötäisiin aamiainen siellä. Kello oli vasta kuusi.

Huikea aamu olisi ollut, ja pahin hellekin vähän laantunut

Siellä se Nimetön taas häämöttää

Vietettiin Nimettömällä muutama tunti, uitiin, pestiin hiuksetkin (ihanaa!), annettiin koirien nukkua, syötiin aamiaista. Tyhjensin rinkasta joitakin ihmisten ruokia ja kahden päivän koiranruuat, jotta sain sitä vähän kevennettyä. Otettiin vielä muutaman tunnin unet itsekin ja sitten päätettiin että nyt lähdetään kohti autoa.

Nimettömällä pesin koiran oksentaman makuualustan. Käsidesi oli myös hyvä apu, tosin vessapaperia kului aivan ennätysmäärä oksuja kerätessä. Joskus tosiaan mun pahin painajainen oli se että koira yrjöää makuupussille, nyt se ei tuntunut oikein miltään. Johan meillä oli siellä teltassa vaikka mitä kaikkia eritteitä muutenkin, taisi lähinnä paska puuttua...