sunnuntai 12. lokakuuta 2025

Nahkiainen

Nahkiainen kotiutui tänään. Nyt ollaan siinä tilanteessa että ei mitään hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Järki sanoo, että se oli se kipeä hammas ja se on nyt hoidettu, eikä Lakilla ole mitään syytä enää hyökätä sen kimppuun. Aivot silti näkee sen tilanteen koko ajan ja on vaikea olla ajattelematta että se voi hetkellä millä hyvänsä uudestaan seota ja käydä toisen päälle. Mietin kuonokoppaa, mutta Lakki ei ole tottunut sellaiseen ja se varmaan vaan kihnuttaisi sitä. Mietin myös jos laittaisi vaikka molemmille tötteröt päähän niin ei saisi suoraan käytyä kimppuun. Toisaalta vaikka vahingon fyysisesti voisi estää, henkisesti siitä ei ole mitään apua. Fyysiseen estämiseen riittää sekin että olen läsnä.

Laitetaan nyt ensin muutama nahkiaisen lomakuva 💝






Haavat parani hyvin

Pullakahveilla







****

No, nahka oli pihalla ja juoksikin pitkin tonttia lutkuttamassa kusia. Jännä, että se uros joka on elänyt koko juoksun tietää että se on nyt menossa ohi, ja se joka vasta tuli paikalle kuvittelee vielä ehtivänsä. Sitten se joutui autoon odottelemaan, illemmalla olisi Hymnin rallykurssi ja ajattelin että käytän pojat citylenkillä siinä ohessa. Kotona ne ei siis nähneet toisiaan. Autosta otettaessa Lakki oli kovin tohkeissaan ja vähän jopa vinkui innoissaan jälleennäkemisestä, ja olisi pannut heti leikiksi, mutta nahka ei. Se oli kovin vakava ja jäykisteli. Kustessaan se useaan otteeseen murisi samalla, vaikka Lakki ei ollut edes lähellä. En tiedä oliko tämä nyt vaan niistä juoksuhuuruista ja kunnon machoilua siksi? Puolisen tuntia me siellä käppäiltiin ja ei siinä mitään. Nahka oli ylipäätään jotenkin kireän oloinen, ja jäin sitten vielä parkkikselle vähän treenaamaan sen kanssa. Pöllittiin Hymnin nameista vähän ja tehtiin tokojuttuja ja leikittiinkin.

Olin etukäteen ajatellut että otan pojat yöksi makkariin ja jaan sen aidalla, jotta ne ei pääse kosketuksiin:




Vaihdoin sitten kuitenkin mieleni nukkumisjärjestelyiden suhteen, koska päätin tilata Adaptil-haihduttimen. En tiedä uskonko edes koko juttuun, siis feromoneihin toki mutta että voiko niitä valmistaa synteettisesti ja toimiiko ne sellaisina. Ennen kuin se tulee, en ota niitä yhtä aikaa sisälle, joten Paju sai makkarin ja Lakki joutui muuttamaan taas aittaan. Paju on lenkkeillyt tosi paljon, joten liikunnan vähyydestä sen olo ei taatusti ole tullut. Jotenkin se vaan tuntuu sellaiselta että se tarttee nyt paljon mielihyvähormoneja ja hyviä kokemuksia ja onnen tunteita.







Päästin Pajun illalla Hymnin kanssa tuvan puolelle. Yllättävää ehkä kyllä, mutta Paju on näistä pojista se jota ehtii kieltää siinä missä Lakin voisi kuvitella tarraavan etutassuilla nartun vyötäröstä ja sitten olisi jo tilanne päällä ennen kuin kerkiäisi kissaa sanoa... vähän oli turhan herkkua, Hymni halusi vain leikkiä ja Pajua kiinnosti se toinen pää, niin erotin heidät tämän jälkeen.





Jatketaan siis nyt taas kolmen koiran erottelulla. 😩 Suunnitelma on pitää pojat eri rakennuksissa kunnes se haihdutin tulee. Lenkillä voidaan kyllä käydä yhdessä. Haihduttimen saavuttua yritän varmaan ottaa ne pojat tuonne makkariin omille puolilleen. Menee varmaan loppuviikkoon, ja sitten  alkaa olla juoksutkin yhä selvemmin ohi. Työpäivät poijjaat saa viettää erillään, just nyt tuntuu että tiedä uskallanko enää koskaan jättää niitä valvomatta yhteen. Samoin ajatus että ne olisi pihalla yhdessä vapaana tuntuu melkoisen kaukaiselta.

Hirveä tilanne.

Sinänsä jännää miksi tämä tuntuu näin kauhealta; kävihän töppöinenkin useita kertoja Pajun kimppuun silloin kun se alkoi sokeutua, mutta ei niitä mitenkään eristetty toisistaan tms. Ehkä Lakin hyökkäys tuntuu siksi niin paljon pahemmalta kun se nyt kuitenkin oli ollut Pajun kanssa kuin paita ja perse. Olen miettinyt myös sitä, miten monta reikää Pajulla oli päässä, ja mikä tuuri siinä on ollut ettei yksikään osunut silmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti