Lakin pinnoitus

Lakin toinen hammaslääkäri oli tänään Aitovetissä, mihin ajaa meiltä 1h 15min. Se tiesi siis jälleen lomapäivän käyttämistä. Voinee kai ajatella että on se sentään palkallinen vapaa, eikä mene palkattomaksi.

Edellisenä iltana ajoin treeneistä kotiin 20.30. Pari kilsaa ennen kotia auto alkoi jotenkin tuntua oudolta. Vähän kuin olisi liukasta vaikka oli +5C eikä varmasti ollut mitään mustaa jäätä tms. Kilsaa ennen se sitten alkoi väpättää niin että arvasin että rengas. Ne renkaathan oli jo yli kuukausi sitten katsastuksessa sakkorenkaat, mutta sanoin että älä nyt, eihän kukaan jaksa syyskuussa vaihtaa kesärenkaita kun kohta saa laittaa talvitassut. Ihan näin loppuun niitä ei ollut tarkoitus ajaa, oletan siis että rengas vain kului puhki eikä siihen mikään tökännyt. Pikaisen päätöksen jälkeen ajoin vikat puoli kilsaa hiljaa pihaan saakka, ja sitten istuin hyvän aikaa pilkkopimeässä autossa miettimässä että ei ole todellista ja että mitähän helvettiä nyt. Olen vaihtanut renkaita itse ja epäilemättä osaisin, mutta ei ole tunkkia. Autossa kai on joku oma rimpula siellä missä vararengaskin on, eli takakontissa, mutta siellä on koirahäkki joka ei tule ulos ilman että sen purkaa atomeiksi. Talvirenkaat on kyllä vajassa mutta milläs jeesuksella ne saa laitettua.... jos autolla ei huomenna voi ajaa, ja tuollaisen kalliin ell-ajan peruu paria tuntia ennen, nehän veloittaa varmaan 100% koska eihän sille lääkärille mitään muutakaan ehdi siihen löytyä, ja lomapäivä menisi hukkaan ja ei helvetti ihan oikeasti.

No, ei auttanut kuin niellä ylpeys ja soittaa naapurille, että voisko se taas kerran jeesiä kun sillä varmaan on hyvä tunkki. Hän lupasi tulla aamulla. Onneksi oli käteistä niin sai sille kunnon setelin heitettyä, kehtaa sitten taas ensi kerralla vaivata 😬 Täällä maalla on yhä jotenkin vaikea tottua siihen, miten paljon ihmiset ihan pyyteettömästi auttaa.  Ja silti hävettää kun tuntuu että aina jää kiitollisuudenvelkaan.

Auto sai talvitassut ja pääsin liikkeelle. Toisaalta onni onnettomuudessa että se tapahtui jo illalla, eikä esim aamulla lähtiessä saati jossain matkalla!! Olis katkennut reissu siihen. Tajusin myös että mulla on kyllä ollut autossa pantoja ja hihnoja, mutta ne kaikki on taas kulkeutuneet sisälle. Jos se olisi jättänyt mut illalla pilkkopimeässä jonnekin kauemmas kotoa niin siinä sitä olisi kolmen koiran kanssa ollut ihmeissään. Palautin sinne heti ensi töikseni jokaiseen päähän sopivat vermeet. Samoin kannattaisi katsoa että itsellä on säähän sopivat varusteet; mulla on paha tapa lähteä rattiin pelkässä hupparissa, mutta nyt tiesin että siellä kyllä on kevyttoppatakki takapenkillä.

Pissakävelyllä ennen sisälle menoa

Lakki painoi 15,7kg. Tuli ihan reippaasti sisään. Lääkäri kuunteli stetoskoopilla ja tuikkasi sitten rauhoitteen koiraan. Lakki vain mulkoilee, ei sano mitään, mutta se ilme on sellainen että pidän aina päästä napakasti kiinni itse. Sanoi, että ottaa tuoreet kuvat ekana ja niiden perusteella sitten tietää voiko pinnoittaa. Jos lohkeamat on edenneet tai lohkeama on liian lähellä ydintä (?), pinnoitusta ei voi tehdä ja silloin ainoa vaihtoehto on poistaa ne hampaat. Tai se juurihoito toki mutta sanoin että siihen ei ryhdytä. Kysyin kivusta, ja hän sanoi että kyllä ne lohkeamat voi vihloa ajoittain tai koko ajankin. Sanoin että se kyllä piristyi kovasti kuolleen hampaan poistosta mutta sillä on silti edelleen välillä ollut joitain outoja juttuja, mm. yhdet kovan alustan jälkitreenit kun se ennen jäljen nostoa ripuloi kahdesti, ei oikein halunnut tehdä mitään ja keskeytyksen jälkeen kävi vielä kerran löysällä paskalla. Ehkä sillä oli vaan maha kipeä, mistäs sen tietää, mutta ei se kyllä koskaan ennen eläessään ole ollut noin haluton silti ja kai sillä nyt on maha ollut sekaisin ennenkin. Puhuttiin siitä että jos tämä ei nyt helpota niin sitten vaan tutkia lisää, hän sanoi että koska perusverinäytteet on otettu niin itse uusintakuvaisi ekana luuston. LTV1 voi nykytiedon mukaan myös oireilla. Niin ja jos hampaat pinnoitetaan, ne tulee sitten jatkossa säännöllisesti kontrolloida hammasröntgenissä, mielellään vuosittain. Äääääh ja setelin kuvat taas vilkkuu silmissä...

Sanoin, että mulla on kynsisakset mukana koska kynnet on päässyt tosi pitkiksi ja aion leikata ne kunhan koira simahtaa. Tosi nopeasti se sammui, ekana ehdotin että voisit istua ja sitten kun se nuokkui siinä niin ei paljoa tarvinnut makuulle kehoittaa. Olipas ihanaa leikata kynsiä ihan löysältä koiralta! 😀 Lakki inhoaa sitä ja siksi huomaan että ei tuu tarpeeksi usein leikattua, ja ne ehti liian pitkiksi. Nyt vetelin tarkoituksella aika ronskisti. Pari meni vähän liian lyhyiksi ja niistä tuli tippa verta. Hoitaja joka tuli hakemaan koiraa, sanoi että voi laittaa niihin tyrehdytysjauhetta. Sinne jäi sitten koira ja minä lähdin ABC:n pizzabuffettiin syömään ja tappamaan aikaa.

Kiva kun käytiin mennään nyt pois pliis -ilmeeni

Hähää ei tiedä Lakki mikä kohta iskee

Alkoipas unettaa...

Tää kyllä aina näyttää vähän pahalta 🥹

Kukaan ei soitellut vaikka jäin siihen uskoon että soittaa heti rtg-kuvan jälkeen kun tietää mitä tehdään. Lähinnä se aikatauluarvio, ja jos mennään poistoihin niin hinta tietääkseni pomppaa melkoisesti. Sanoi aiemmin, että puoli tuntia pidetään koiraa sitten vielä tarkkailussa toimenpiteen päätyttyä. No söin pizzaa ja mietin että se on mikä on. Pari tuntia kun oli kulunut ja Lakille varattu aika oli mennyt, soitin itse kahteen eri numeroon mitä löysin. Kukaan ei vastaa. Näin sieluni silmin että jotain tapahtui ja nyt ne elvyttää sitä koiraa siellä koko talon voimin.... päätin lähteä ajamaan sinne päin, ja sitten just lääkäri soittikin että toimenpide on ohi ja meni hyvin. Mutta. Poistoon oli mennyt molemmat hampaat, röntgenkuvat oli olleet sen verta epäilyttävät ja hän sanoi että tosi hyvä että poistettiin, sieltä oli sitten paljastunut alta tulehtunutta kudosta mitä kaavittiin pois. Hän vaihtoi mieltä ja sanoi että melko varmasti on sittenkin ollut enempi vähempi kipeä. Kaikki oli mennyt hyvin ja se sykekin oli pysynyt normaalina, sanoin silloin lähtiessä että viimeeksi oli mennyt alas. Hän kysyi onko mulla vakuutusta ja kun sanoin että ei ole, hän sanoi että sinänsä harmi koska tämä olisi nyt ollut siitä harvinainen hammaskeissi että olisi mennyt kokonaan vakuutukseen. Yleensähän ne ei korvaa oikein mitään hampaisiin liittyvää, paitsi jos on selkeästi osoitettavissa että tapaturma. En sitten älynnyt siinä puhelimessa kysyä että kuis saatanasti se lasku on jos vakuutusta kaipaillaan 🤑

No ne setelin kuvat vilkkui taas silmissä, ja toisaalta ajattelin että ainakin se nyt sitten tuli kerralla kuntoon eikä tartte vuosittain mitään pinnoitusaineita röntgenissä kontrolloida. Ja että tästähän siinä maksetaan; palvelusta. Että hän oli sen verta kokenut että näki siitä kuvasta että ei pinnoiteta. Jos se olisi se tulehdus tulpattu pinnoitusaineilla sinne hampaan sisään niin siinähän olisi sitten ollut oikein muhiva pommi. Maksoi mitä maksoi. Piti käydä parkkiksella vielä ennen sisään menoa Nordean mobiilisovelluksessa siirtämässä säästötililtä vähän lisää rahaa kortille ja nostamassa maksurajoja (mulla on yleensä tosi alhaalla ne vuorokauden maksimit, ja nostan ne sitten siksi aikaa kun tiedän että joku kallis osto tulossa). Hoitaja joka tiskillä oli, näytti jotenkin tosi tutulle ja mua kiusasi koko ajan se. Hän antoi mulle kipulääkkeet, antibiootit ja suun huuhteluaineet ja käytiin taas läpi ne jo tutuksi tulleet ohjeet heräämisestä, suun tarkkailusta, syömisistä ym. Kuumotti koko ajan se maksun aika ja sitten olin pudota perseelleni kuitenkin, mutta päin vastaisesta syystä: karvan alle 800e!! Mulla oli kaks tonnia varattuna. Höhöö erikoinen tilanne että jossain yhteydessä eläinlääkärissä 800e oli minusta vähän.

Hain auton lähemmäs, vaikka hän sanoi, että koiran pitäisi kyllä kävellä itse. Menin sitten hakemaan sitä, ja lääkäri tuli vielä siihen. Hän sanoi että toivottavasti tosiaan nyt outo käytös jäi tähän, ja varmisti vielä mikä on toipuessa normaalia ja mikä ei ja on syytä ottaa uudelleen yhteyttä. Lakki kyllä nousi siinä jaloilleen, jännä kyllä. Eläinlääkärithän kyllä herättää vähän eri tavalla, osa edellyttää että eläin kävelee itse ulos, osa jättää kannettavaksi. Ihan pitkin seiniä se meni mutta hoipparoi kuitenkin omin jaloin autolle. Kotona sitten ei taas yrittänytkään nousta, joten kaavin sen autohäkistä ja kannoin sisälle jatkamaan unia. Autossa oli vähän pissaa. Sehän on ihan normaalia että nukutuksen jälkeen saattaa lirahtaa, mutta mulla ei ole kyllä koskaan kellään aiemmin, joten jotain erilaista tässä anestesiassa tai herätyksessä oli. Kotimatkalla tajusin myös mistä se hoitaja oli tuttu, ollaan oltu nosekokeen talkoissa yhdessä.

Sellasta. Vois kai sitä lomapäivänsä jotenkin muutenkin viettää. Lakin hammasoperaatiot nyt yhteensä n. 1500e + kahdet bensat + kaksi tuhlattua lomapäivää. Kannatti elokuussa sanoa että on ollu ihmeen halpa vuosi.

***

17 aikoihin ei elonmerkkejä. Tai on se elossa mutta nukkuu edelleen ihan hiljaa. Laitoin valot vain kuvaa varten.

Sen jälkeen kun itse olin leikkauksessa, oon aina koirien kanssa miettinyt tätä heräämisvaihetta. Mulla oli kauhean paha olo ja kipujakin kaikesta lääkityksestä huolimatta. En olisi halunnut että kukaan missään tapauksessa koskee mua tai juttelee mitään mihin pitää vastata, tai ylipäätään kuulla mitään mukapirteää tsemppaamista. Mutta oli mukavaa tietää että joku on lähellä aina kun hetkeksi taas havahtui, ja tarvittaessa muistutti että hei sä olet sairaalassa ja kaikki meni hyvin. Koira ei toki ole ihminen ja mahdoton tietää sen kokemusta. Oon silti noudattanut omaa toivettani, eli Lakki on aidattu yksin ja sillä on valot pois. Meillä muilla on tuvassa valot ja radio päällä, enkä mitenkään yritä olla hiljaa vaan touhuan ihan normaalisti ja puhun näille muille. Jospa hänen aina havahtuessaan olo olisi ensisijaisesti se että hei mä olen nyt kotona ja kaikki on kuten aina.

18.30 Lakki on kääntynyt mutta ei yhtään osoittanut nousemisen merkkejä kun olisin vienyt hänet ulos, niin annoin olla. Siitä on nyt 8,5h kun hän on kussut joten varmaan alkaa olla hätä. Lakki ei ole myöskään yhtään vinkunut mitä ne opiaattipäissään yleensä tekee. Jännää.

19.30 siellä oli istuva Lakki ja käytiin ulkona. Ihan reippaasti ja huojumatta hihnassa ulos mutta hölmönä sitten vaan seisoi ja tuijotti tyhjyyteen, sai aika monta kertaa patistella pissille ennen kuin toimitus onnistui. Sille pitäisi antaa eka antibiootti nyt illalla mutta ei oo kyllä yhtään sen oloinen että vielä ainakaan söisi mitään.

21.30 jälkeen uudelleen pissalla, paljon orientoituneempi, mutta halusi heti takaisin sisälle ja paineli tyytyväisenä omalle paikalleen sängyn alle kun poistin aidat. Peti haisee ihan kunnolla kuselle.

Aamulla virkeä ja onnellinen Lakki, sai lääkkeet ja pienen ylimääräisen ruuan (meillä syödään iltaisin) kun kauhea nälkä tuntui olevan. Pesukone pyöritti koneellisen. Vähän sillä on naama turvoksissa mutta ei ole kyllä yhtään kipeän oloinen. Nyt on sitten taas luut kerätty pois ja pitäisi se kaksi viikkoa syödä pelkkää pehmeää ruokaa.

Pe illalla työpäivän jälkeen turvotus on jopa lisääntynyt, ainakin oikealla poskella. Vähän hankala saada siitä todellista kuvaa. Onneksi ne varoitti että kuuluu asiaan, ei oo koskaan ollut kellään aiemmin näin isoa hampaan poistoa ja olisin ehkä ollut hieman huolissani.

Eskari suoritettu

Hymnin rallykurssi loppui tänään ja nyt se on kai sitten eskari käyty. Opittiin ainakin tyhjentämään taskut joka tauolla ja hyb hyb hyppimään.

No opittiin me kai oikeastikin kaikkea ja ainakin oli kivaa, ja maalaistollolle tosi hyödyllistä käydä vähän ihmisten ilmoilla. En vieläkään tiedä onko rally kuitenkaan varsinaisesti hänen tuleva lajinsa, mutta eipä niistä perustaidoista muuallakaan haittaa ole. Peruutus, sivuaskeleet, ohjaajan ympäri kierto, pyörähdys, kukkaiskäännökset, vadilla pyöriminen, istuminen, maahan meno ym ym. Osa edistyi enemmän ja osa vähemmän mutta kaikista on jotain nyt hautumassa.

Pojatkin tykkäsi Hymnin kurssista koska he pääsi aina ennen sitä citylenkille kuseskelemaan

Oon ruvennut panostamaan kurssieväisiin

Lauantain jälkitreenien eväät, mahdoton pistää paremmaksi

Lakin hieronta

Halusin tsekata Lakin osana uudelleenystävystyttämistä, ettei varmasti kropassa ole mitään mikä vielä olisi kipeä. Ja olihan siellä, selässä keskellä oikealla kunnon hermopinne, Lakki taas vinkui, vonkui, ulvoi ja vääntelehti. Hän on hyvin ilmaisuvoimainen. Sitten se vaan katsoo alta kulmain suoraan silmiin, mutta ei ole yhtään sen oloinen että murisisi saati purisi. Se onneksi aukesi. Tällainen tulee kuulemma yleensä jostain äkillisestä liikkeestä tai kovassa vauhdissa törmäyksestä. Kaulassa ja kallonpohjassa oli kanssa hoidettavaa, voinut tulla tappelusta.

Tuli sitten mieleen että varmaan se Pajukin olisi ollut hyvä katsoa, mutta tekisi mieli vielä se fyssarille tai osteopaatille, kun se minusta taas pompottaa oikeaa takajalkaa melkoisen paljon, ja siihen ei ole hieronnasta ollut apua.

Paju ja Hymni joutui odottamaan pihalla, kissoissa oli ihan riittävästi häiriötä... 

Materialismionnellisuus

Hymni liittyi pantajengiin eli sai oman El Perro -pannan nyt kun hän ei enää kasva 😍

Hymnin panta 21e ja postit Suomeen 12e, mutta mulla oli kaveri kimpassa eli mun osuus 27e. Suomesta kun tilaat mittatilaustyönä pannan jossa brodeeraus, niin menee varmaan sataan euroon. Ei en tarkoita aliarvostaa käsityöläisiä, päivätyökseen ompelevan on Suomessakin elettävä työllään. Puolassa taitaa olla vaan aika eri hintataso.

Poikien pannat tilasin kaksi vuotta sitten. Ja joo töppöinen eli silloin mutta ei saanut pantaa. Hän käytti aina valjaita. Siksi. Nämä nyt on muutenkin tällaiset lähinnä treeni- ja koepannat. Edustusvermeet. Remmilenkillä kaikki menee valjaissa syystä että silloin hihna on vähemmän jalkojen alla. Vapaana lenkillä niillä taas on rymypannat erikseen. Mistä tulikin mieleeni että pitäisi tilata kolmas biothanepanta jossa puhelinnumero. Ihan paras taas tuohon käyttöön. Ihan sama missä paskassa se on niin huuhtelemalla taas kirkas, eikä ala haista.

PS. Hymnin panta on saman mittainen kuin Pajun 😂 He pienet! Lakilla on pykälää leveämpi ja pitempi.

Uudelleenystävystyttäminen

Juoksut loppui. Kumpikin poika lakkasi vaan olemasta yhtään kiinnostunut, jonkun kerran Lakki ei edes kussut tyttöpissojen päälle. Mistä mä tiedän koska ne uskaltaa päästää samaan tilaan, kysyin Hymnin omistajalta, ja hän sanoi että pari päivää sen jälkeen kun on pari päivää ollut varma että nyt. 

Nyt on sitten eletty kahden porukan arkea.

Adaptil-haihdutin tuli ja on ollut seinässä. Öisin mudit on aidattu sängyn alle ja russeli toiselle puolelle. Yksinolot russeli on makkarissa ja mudit tuvan puolella. Edessä on vain kompostikehikko, ja Paju ainakin osaa halutessaan puskea sieltä läpi. Aloin jossain vaiheessa töissä miettiä että mitä jos se on vaihtanut puolta ja kotona odottaa pelkkä verinen möykky kun palaan. Piti ihan käskeä itseä että lopeta nyt herran tähden.

Näen vaan sen edelleen koko ajan mielessäni. Eihän siinä oikeasti mitenkään veri lentänyt mutta näen niin silti. Että Lakki aivan tyhjästä puree sen hengiltä.

Tavallaan ihan älytöntä. Jos Lakki meinaa varoittamatta käydä sen päälle, se tapahtuu sitten ennemmin tai myöhemmin kuitenkin ja johan sillä sitten on joku aivokasvain tai jotain. Jos ei meinaa, niin kyllähän ne nyt murisee ja jäykistelee ensin jolloin kerkiää väliin.

Ne itse on olleet ihan cool. Yksi episodi pihalla oli, Lakki oli fleksissä ja siinä tuli joku juoksuleikkiin lähtö missä kaikki kolme oli yhdessä, ja Paju ei sitten halunnutkaan ja ne jotain murisi toisilleen. Harmi että pelästyin niin paljon että en vaan katsonut mitä tapahtuu, vaan menin puuttumaan. Koiria ei missään tapauksessa pitäisi opettaa olemaan murisematta, vaan vahvistaa sitä että murisemalla saa tilaa. Katsoa että se toinen lopettaa ja antaa olla ja kehua sitten molempia siitä.

Ei niistä siis kukaan ulkopuolinen näkisi että meillä on mitään ongelmaa. Tuvassa ne on nyt olleet samassa tilassa niin, että Paju ja Hymni leikkii ja pidän Lakkia pannasta ja katsotaan sivusta. Yhden rankan päivän päätteeksi arvelin että he on kaikki väsyneitä ja nukuttiin samalla sohvalla. Siitä kun noustiin niin teki mieli sitten taas heittää yksi aidan eri puolelle. En usko, että hitaasta etenemisestä on haittaakaan, mutta totuus saattaa olla se että en halua edetä ollenkaan. En halua elää näinkään, joten jotain on tehtävä. Ja olenhan mä edennytkin.

Lakki on onnellistunut kovasti. Se onnellistuu (=kaatuu katolleen) joka päivä. Jos sen kanssa tekee mitään niin se onnellistuu aina sen jälkeen. Lenkillä se hakee paljon enemmän kontaktia. "Se ei vaan ole namiorientoitunut", selittelin aiemmin sitä, että se paineli edellä eikä juuri taakseen palannut ellei kutsuttu. Niin no, ehkä sillä vaan oli hammas kipeä ja se halusi olla siellä edellä yksin.

Elämästä tuli liian suorittamista. Aikuisen elämähän on hirveää; joskus parikymppisenä oli vielä ihan normaalia että kaikki oli hyvin eikä mitään murheita ollut. Nykyään se on ihan normaalia että jotain tarttee murehtia koko ajan.  Jonkun terveys, raha-asiat, talon asiat, eläinten jutut, työt, jne jne jne. Sellaista että olisi vain aurinkoa ja iloa ei enää ole. Oikeastaan sen jälkeen kun Sieni kuoli, se helppo ja onnellinen elämä loppui pysyvästi eikä siihen ole enää paluuta. Menetykset saavutti minutkin.

Eläinten kanssa se näkyy niin, että sitä harrastaa vähän jotain koska pitää, käy lenkillä koska täytyy, ruokkii ne ja yrittää vain selvitä. Sellainen todellinen läsnäolo ja yksilöllinen huomio häviää. Niistä tuli vain "koirat" ja unohdin kysyä kultakin että mitä juuri sinulle kuuluu tänään. Nyt olen panostanut siihen, että jokaisella on pieni oma hetkensä. Pääasiassa joku treenijuttu, mutta oon kyllä harrastanut vain pelkkää läsnäoloa ja silittelyä. Niin että tilassa ei ole muita ja tarjolla on jakamaton huomio. Ja vielä nimenomaan niin, että ei vaan suoriteta sitä silittämistä vaan rapsutellaan hetki ja sitten lopetetaan, jolloin koira itse saa pyytää lisää jos haluaa.

He on suorastaan puhjenneet kukkaan tämän myötä.

Sitten päätin myös panostaa nahkiaisen yksinolosekoiluihin. Se vaan riehuu koska voi, selittelin sitäkin. Jostainhan se kumpusi. Asiaan näyttäisi auttaneen ihan se, että se on aidan takana yksin ja oon jättänyt sille pari kongia. Ehkä se stressasi pitkäänkin sitä, että oli kipeän Lakin kanssa yhdessä. En ole nyt kuvannut DD:llä, pitäisi ehkä maksaa se taas, mutta ainakin tavarat pysyy paikoillaan. Sehän sen bravuuri oli, repiä kaikki vaatteet lattialle.

Lakki ei missään vaiheessa mitenkään kieltäytynyt menemästä aittaan. Heräsin miettimään myös sitä, että ehkä ne joskus haluaa olla yksinyksin. Laumassa on helposti aina hässäkkää ja heistä tulee "ne". Silloin he lakkaa olemasta yksilöitä. Virittelin ensi hätään peitellyn häkin makkariin. Pitää miettiä, miten voisi varmistaa, että jokainen saa halutessaan säännöllisesti olla ihan yksin.

Olen tietysti myös ehtinyt miettiä sitä, onko kolme koiraa vaan liikaa. Jos en olisi ottanut Hymniä, tätä ei olisi tapahtunut. Mutta kun ei se narttu niitä hampaita rikkonut...

Hymnin rallykurssin myötä innostuin vähän tekemään samoja juttuja poikienkin kanssa. Rallyn säännöt muuttuu ensi vuonna ja sinne tulee hirveästi uusia temppuja, mm. sivuaskeleet myös koiraa kohti. Se ei saa näyttää siltä että ohjaaja tönii tai painostaa koiraa, vaan sen pitää liikkua itse jollain muulla vihjeellä. Kokeilin Lakin kanssa ja yllätyin että sehän osaa tällaisenkin, vaikka en todellakaan ole opettanut. Paju taas vihdoinkin 4,5v iässä oppi pyörimään alustalla. Sehän on ollut aika erilainen oppija kaikkinensa. video

Tämä oli vahinko, nahka hyppäsi kuvaan ennen kuin kerkesin estää

Sunnuntaipötkötti aivan niinkuin ennen 💙

Tein kokeeksi kerrossängyn

Hän on ihan hullu kuvauskivien kanssa

Yhteislenkkeily sujuu

Oon ruvennut pelkäämään metsästäjiä. Jotenkin niitä kohtalokkaita vahinkoja on viime vuosina vaan ollut liikaa. Sain sellaisen vinkin, että tosi moni käyttää Tracker-sovellusta ja siellä kun laittaa safety-ominaisuuden päälle, niin se näyttää 2km säteellä kaikki kenellä se on myös päällä. Eilen sunnuntaina seurasin sitten puhelimen näytöltä kun ne harrasti kuviokelluntaa tuolla "mun" pelloilla. En nyt tiedä oliko varsinaisesti rauhoittavaa se. 150m päässä talosta saa ampua ja se on ihan helvetin lyhyt matka se. En uskaltanut pitää koiriakaan pihalla.

Tänään sitten mentiin lenkille kun ensin olin varmistanut että kartalla ei näy ketään, ja varovasti koirat kytkettyinä valuin alas pellolle. Ei näy missään ketään. Pelkäsin silti koko ajan niin paljon sitä, että meidät ammutaan, että unohdin pelätä että Lakki syö Nakin.

Jännä, miten itsestäänselvänä sitä pitää kaikkea. Jos nämä tästä vielä ystäviksi tulevat, lupaan ja vannon etten koskaan lakkaa arvostamasta sitä. Mikään ei ole niin varmaa kuin että mikään ei ole varmaa, terveisin elämä.

Nahkiainen

Nahkiainen kotiutui tänään. Nyt ollaan siinä tilanteessa että ei mitään hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Järki sanoo, että se oli se kipeä hammas ja se on nyt hoidettu, eikä Lakilla ole mitään syytä enää hyökätä sen kimppuun. Aivot silti näkee sen tilanteen koko ajan ja on vaikea olla ajattelematta että se voi hetkellä millä hyvänsä uudestaan seota ja käydä toisen päälle. Mietin kuonokoppaa, mutta Lakki ei ole tottunut sellaiseen ja se varmaan vaan kihnuttaisi sitä. Mietin myös jos laittaisi vaikka molemmille tötteröt päähän niin ei saisi suoraan käytyä kimppuun. Toisaalta vaikka vahingon fyysisesti voisi estää, henkisesti siitä ei ole mitään apua. Fyysiseen estämiseen riittää sekin että olen läsnä.

Laitetaan nyt ensin muutama nahkiaisen lomakuva 💝

Haavat parani hyvin

Pullakahveilla

****

No, nahka oli pihalla ja juoksikin pitkin tonttia lutkuttamassa kusia. Jännä, että se uros joka on elänyt koko juoksun tietää että se on nyt menossa ohi, ja se joka vasta tuli paikalle kuvittelee vielä ehtivänsä. Sitten se joutui autoon odottelemaan, illemmalla olisi Hymnin rallykurssi ja ajattelin että käytän pojat citylenkillä siinä ohessa. Kotona ne ei siis nähneet toisiaan. Autosta otettaessa Lakki oli kovin tohkeissaan ja vähän jopa vinkui innoissaan jälleennäkemisestä, ja olisi pannut heti leikiksi, mutta nahka ei. Se oli kovin vakava ja jäykisteli. Kustessaan se useaan otteeseen murisi samalla, vaikka Lakki ei ollut edes lähellä. En tiedä oliko tämä nyt vaan niistä juoksuhuuruista ja kunnon machoilua siksi? Puolisen tuntia me siellä käppäiltiin ja ei siinä mitään. Nahka oli ylipäätään jotenkin kireän oloinen, ja jäin sitten vielä parkkikselle vähän treenaamaan sen kanssa. Pöllittiin Hymnin nameista vähän ja tehtiin tokojuttuja ja leikittiinkin.

Olin etukäteen ajatellut että otan pojat yöksi makkariin ja jaan sen aidalla, jotta ne ei pääse kosketuksiin:

Vaihdoin sitten kuitenkin mieleni nukkumisjärjestelyiden suhteen, koska päätin tilata Adaptil-haihduttimen. En tiedä uskonko edes koko juttuun, siis feromoneihin toki mutta että voiko niitä valmistaa synteettisesti ja toimiiko ne sellaisina. Ennen kuin se tulee, en ota niitä yhtä aikaa sisälle, joten Paju sai makkarin ja Lakki joutui muuttamaan taas aittaan. Paju on lenkkeillyt tosi paljon, joten liikunnan vähyydestä sen olo ei taatusti ole tullut. Jotenkin se vaan tuntuu sellaiselta että se tarttee nyt paljon mielihyvähormoneja ja hyviä kokemuksia ja onnen tunteita.

Päästin Pajun illalla Hymnin kanssa tuvan puolelle. Yllättävää ehkä kyllä, mutta Paju on näistä pojista se jota ehtii kieltää siinä missä Lakin voisi kuvitella tarraavan etutassuilla nartun vyötäröstä ja sitten olisi jo tilanne päällä ennen kuin kerkiäisi kissaa sanoa... vähän oli turhan herkkua, Hymni halusi vain leikkiä ja Pajua kiinnosti se toinen pää, niin erotin heidät tämän jälkeen.

Jatketaan siis nyt taas kolmen koiran erottelulla. 😩 Suunnitelma on pitää pojat eri rakennuksissa kunnes se haihdutin tulee. Lenkillä voidaan kyllä käydä yhdessä. Haihduttimen saavuttua yritän varmaan ottaa ne pojat tuonne makkariin omille puolilleen. Menee varmaan loppuviikkoon, ja sitten  alkaa olla juoksutkin yhä selvemmin ohi. Työpäivät poijjaat saa viettää erillään, just nyt tuntuu että tiedä uskallanko enää koskaan jättää niitä valvomatta yhteen. Samoin ajatus että ne olisi pihalla yhdessä vapaana tuntuu melkoisen kaukaiselta.

Hirveä tilanne.

Sinänsä jännää miksi tämä tuntuu näin kauhealta; kävihän töppöinenkin useita kertoja Pajun kimppuun silloin kun se alkoi sokeutua, mutta ei niitä mitenkään eristetty toisistaan tms. Ehkä Lakin hyökkäys tuntuu siksi niin paljon pahemmalta kun se nyt kuitenkin oli ollut Pajun kanssa kuin paita ja perse. Olen miettinyt myös sitä, miten monta reikää Pajulla oli päässä, ja mikä tuuri siinä on ollut ettei yksikään osunut silmään.