Nahkiainen

Nahkiainen kotiutui tänään. Nyt ollaan siinä tilanteessa että ei mitään hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Järki sanoo, että se oli se kipeä hammas ja se on nyt hoidettu, eikä Lakilla ole mitään syytä enää hyökätä sen kimppuun. Aivot silti näkee sen tilanteen koko ajan ja on vaikea olla ajattelematta että se voi hetkellä millä hyvänsä uudestaan seota ja käydä toisen päälle. Mietin kuonokoppaa, mutta Lakki ei ole tottunut sellaiseen ja se varmaan vaan kihnuttaisi sitä. Mietin myös jos laittaisi vaikka molemmille tötteröt päähän niin ei saisi suoraan käytyä kimppuun. Toisaalta vaikka vahingon fyysisesti voisi estää, henkisesti siitä ei ole mitään apua. Fyysiseen estämiseen riittää sekin että olen läsnä.

Laitetaan nyt ensin muutama nahkiaisen lomakuva 💝

Haavat parani hyvin

Pullakahveilla

****

No, nahka oli pihalla ja juoksikin pitkin tonttia lutkuttamassa kusia. Jännä, että se uros joka on elänyt koko juoksun tietää että se on nyt menossa ohi, ja se joka vasta tuli paikalle kuvittelee vielä ehtivänsä. Sitten se joutui autoon odottelemaan, illemmalla olisi Hymnin rallykurssi ja ajattelin että käytän pojat citylenkillä siinä ohessa. Kotona ne ei siis nähneet toisiaan. Autosta otettaessa Lakki oli kovin tohkeissaan ja vähän jopa vinkui innoissaan jälleennäkemisestä, ja olisi pannut heti leikiksi, mutta nahka ei. Se oli kovin vakava ja jäykisteli. Kustessaan se useaan otteeseen murisi samalla, vaikka Lakki ei ollut edes lähellä. En tiedä oliko tämä nyt vaan niistä juoksuhuuruista ja kunnon machoilua siksi? Puolisen tuntia me siellä käppäiltiin ja ei siinä mitään. Nahka oli ylipäätään jotenkin kireän oloinen, ja jäin sitten vielä parkkikselle vähän treenaamaan sen kanssa. Pöllittiin Hymnin nameista vähän ja tehtiin tokojuttuja ja leikittiinkin.

Olin etukäteen ajatellut että otan pojat yöksi makkariin ja jaan sen aidalla, jotta ne ei pääse kosketuksiin:

Vaihdoin sitten kuitenkin mieleni nukkumisjärjestelyiden suhteen, koska päätin tilata Adaptil-haihduttimen. En tiedä uskonko edes koko juttuun, siis feromoneihin toki mutta että voiko niitä valmistaa synteettisesti ja toimiiko ne sellaisina. Ennen kuin se tulee, en ota niitä yhtä aikaa sisälle, joten Paju sai makkarin ja Lakki joutui muuttamaan taas aittaan. Paju on lenkkeillyt tosi paljon, joten liikunnan vähyydestä sen olo ei taatusti ole tullut. Jotenkin se vaan tuntuu sellaiselta että se tarttee nyt paljon mielihyvähormoneja ja hyviä kokemuksia ja onnen tunteita.

Päästin Pajun illalla Hymnin kanssa tuvan puolelle. Yllättävää ehkä kyllä, mutta Paju on näistä pojista se jota ehtii kieltää siinä missä Lakin voisi kuvitella tarraavan etutassuilla nartun vyötäröstä ja sitten olisi jo tilanne päällä ennen kuin kerkiäisi kissaa sanoa... vähän oli turhan herkkua, Hymni halusi vain leikkiä ja Pajua kiinnosti se toinen pää, niin erotin heidät tämän jälkeen.

Jatketaan siis nyt taas kolmen koiran erottelulla. 😩 Suunnitelma on pitää pojat eri rakennuksissa kunnes se haihdutin tulee. Lenkillä voidaan kyllä käydä yhdessä. Haihduttimen saavuttua yritän varmaan ottaa ne pojat tuonne makkariin omille puolilleen. Menee varmaan loppuviikkoon, ja sitten  alkaa olla juoksutkin yhä selvemmin ohi. Työpäivät poijjaat saa viettää erillään, just nyt tuntuu että tiedä uskallanko enää koskaan jättää niitä valvomatta yhteen. Samoin ajatus että ne olisi pihalla yhdessä vapaana tuntuu melkoisen kaukaiselta.

Hirveä tilanne.

Sinänsä jännää miksi tämä tuntuu näin kauhealta; kävihän töppöinenkin useita kertoja Pajun kimppuun silloin kun se alkoi sokeutua, mutta ei niitä mitenkään eristetty toisistaan tms. Ehkä Lakin hyökkäys tuntuu siksi niin paljon pahemmalta kun se nyt kuitenkin oli ollut Pajun kanssa kuin paita ja perse. Olen miettinyt myös sitä, miten monta reikää Pajulla oli päässä, ja mikä tuuri siinä on ollut ettei yksikään osunut silmään.

10kk

Sitten edellisen postauksen ei varmaan ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, muuta kuin että ne juoksut alkoi, Lakki runteli Pajua, kävi hammaslääkärissä, Paju lähti mökille ja Lakki muutti aittaan, ja Hymni on saanut olla "ainoa koira". Jonkun verran oon niitä Lakin kanssa erikseen lenkittänyt, tai ehkä ei voi sanoa lenkiksi, vain kävelyksi. Hymni on tietysti juoksun takia ollut aina fleksissä, ja välillä vähän meinasi ahdistaa että nyt jos jostain pelmahtaa joku ajokoira meidän kimppuun niin hittoako sitä keskellä metsää yksin tekisi. No ei ole irtokoiria näkynyt. Hymni on yksin lenkillä tosi helppo.

10kk Hymni on edelleen sen noin 44cm korkea ja painoi muka 11,9kg. Epäilen että mun vaaka on seonnut tai sitten juoksut turvottaa, koska se on viimeiset pari punnitusta painanut tasan kympin eikä varmasti ole lihonut, päin vastoin juoksujen aikaan se välillä söi aika huonosti ja on käteen hyvin hoikka nytkin. Luulen, että hän ei nyt enää juurikaan kasva. Anny-X-valjaita, mitä oon vuosia himoinnut Lakille, kun sille on ollut vaikeaa löytää sopivia (kaikki jää kainaloon), on tullut Riemuun eikä tartteisi ajaa Tuusulaan asti sovittamaan. Ehkä Hymnikin voisi saada omat valjaat, nythän se on käyttänyt töppöisen vanhoja.

Rally-tokon alkeiskurssi tosiaan alkoi. Eka kerta klinikan aulassa oli arvatenkin tosi jännää, sittemmin on mennyt paremmin. Jos nameina on kieltä tai sydäntä, hän ei namipussia jätä, mutta esim pelkkä Naturis tai muu treenimakkara ei tahdo riittää. Korokkeita ja sellaisia hän tekee, mutta esim kosketuskeppi on vaan jostain syystä tyhmintä ikinä ja hän keksii jotain muuta kiinnostavampaa.  Hauskaa, niin motivoitunut kun se pienenä olikin ja treenasin sen kanssa häiriössäkin pelkillä omilla nappuloilla, niin juu ei ole enää, nyt hän on vain ihan tavallinen teinikoira.

Kotona ollaan tehty pääasiassa jälkeä ja nosea, tällä hetkellä työn alla on ilmaisu. Yritän nyt tällekin sitä tuijotusta, mitä Pajulle aikoinaan yritin, mutta kun en osannut niin luovutin ja sille tuli kuonokosketus. Hymni on niin kova nuolemaan ja kaivamaan että sille mikään koskeminen ei ole vaihtoehto, päin vastoin se tarttee kunnon poispäin vetäytymisen ja selkeän tehtävän.

Pissa-asioista oli tosiaan oma postaus, kun sinne lääkäriin päädyttiin. Sen jälkeen oli pari päivää ilman vahinkoja, kunnes hän on nyt kunnostautunut taas selkeästi merkkailemalla sisälle, pieniä lammikoita ovat ja onneksi lattialla eikä siellä sohvalla. Ai luoja kun joskus näkisin sen, niin ihan tasan tarkkaan antaisin kitapurjeet lepattaen palautetta, vaikka kaikki ohjeet sanoo että sisälle pissaamista ei tule huomioida mitenkään. No hitostako se koira tietää että niin ei saa tehdä jos sille ei sitä voi sanoa? Tuollainen merkkailu on ainakin aivan tietoista käytöstä eikä mikään pidätyskyvyn ongelma, mistä tietenkin olisi epäreilua rankaista. Toivotaanko tässä niinku vaan että ekan juoksun jälkeen kaikki loppuu ja ongelma ei esimerkiksi palaa seuraavassa juoksussa? Jotenkin ongelmissa se pelkkä toivominen on aika hatara oljenkorsi.  Mutta en mä tiedä mitä sille sitten edes voisi muuta tehdä?

Aika oli kyllä kullannut muistot, ja löysin mun vanhoista jutuista useamman maininnan että Sieni sekä ekoissa että vissiin toisissakin juoksuissa pissasi kanssa sisälle. Mutta vain kylässä. Nyt kun luin sitä niin tuli sellainen flashback että saattoi tosiaan olla. Muuten en yhtään muistanut.

Hirveän vähän on tullut kuvia otettua.

Rallykurssilla ja pitäis muka vielä poseerata

Juoksujen ekan viikon koirien erotteluun riittä tällainen

Hän on kyllä hyvin kaunis

Juoksupöksyjä on ihmeen vähän tarjolla, en olisi halunnut pinkkiä röyhelöä mutta valinnanvara on todella vähissä

Juoksujen 18. vuorokausi ja ekaa kertaa tauon jälkeen yhdessä lenkillä

Nyt on tosiaan juoksujen 18. vuorokausi menossa, ja Lakin aivot alkaa selkeästi palautua palleista päähän. Ei kilju enää ollenkaan, ei lutkuta kusia, haistelee kyllä ja merkkaa päälle mutta niin se aina tekee. Vähän se nenä meinaa takapäähän eksyä ja kyllä se Hymnille yhteisfleksilenkillä ehdotteli, mutta luulen että ihan pelkkää mudihepulia eikä lisääntymistä. En osaa päättää missä vaiheessa muutan Lakin takaisin sisälle. Sehän silloin pahimpaan aikaan ehti kusta sekä talon kuistille että aitan seinään (ulkopuolelle) ja vitutti pestä rakenteita. Pelottaa että jos otan sen makkariin, se keksii vielä nostaa koipea mun sänkyyn tms. Yhteen niitä ei valvomatta ole tarkoitus päästää vielä pitkään aikaan, mutta jos saisi taas palattua yhden katon alle kuten juoksujen eka viikkokin meni. Pitänee vaan pestä makkarissa lattiat huolella ja käyttää pedit (tai vain yksi peti, olin kaukaa viisas ja keräsin osan pois, että Hymni ei hajusta kaikkia!) pesukoneessa ja sitten olla siellä katsomassa alkaako se sekoilla vai onko ihan normaali. Se on tuossa muutamana iltana jo erittäin motivoituneesti treenannut mun kanssa ja alkaa vaikuttaa normaalilta. Siis siltä normaalilta aikana ennen juoksuja ja kipeää hammasta.

Hymnille on varmasti kaikkinensa tehnyt hyvää olla "ainoana koirana". Itse oon aivan loppu. Mikä jatkuva riittämättömyyden tunne. En tiedä, mitä Lakki osaa ajatella siitä että se yhtäkkiä laitettiin aittaan asumaan. En tiedä murehtiiko se eroa tai kaipaako seuraa. Oletan, että kaipaa. Oletan että myös Hymni kaipaa poikia. Välillä ollut jopa paha mieli siitä, että itsepä sopan keitin ja nartun otin. Kaikki huomio on tietenkin roimasti vähentynyt. Kaksi koiraa saa puolet lyhyemmät lenkit kuin jos olisi molemmat samalla kertaa mukana. Jos makaan aitassa Lakin kanssa, Hymni on yksin, ja päin vastoin. Anteeksi, tyypit.