keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kahdesta koirasta kolmeen

Paju on nyt ollut meillä viisi päivää.


Lakki ylitti kaikki odotukset olemalla ihan huikea isoveli; kuvittelin sen pahastuvan ikihyviksi ja että se muuttaa sängyn alle, mutta se otti pennun alusta asti omakseen ja oli hyvin onnellinen uudesta pienestä ystävästä. Muutama päivä meni hyvin ja Lakki ihan sikahienosti makasi maassa ja antoi pennun könytä päällään, ja itse voi lähinnä tuijotella sydämenkuvat silmissä. Mutta eihän sitä onnea kauaa kestänyt, ja leikki muuttui päivässä ihan hirveän rajuksi. Molempien puolelta. Pentu puree minkä yltää ja hyökkää täydellä rähinällä päälle. Lakki kyllä pysyy aika hyvin makuulla mutta se kierii, potkii ja sätkii ja pentu on jo pari kertaa lentänyt kaaressa ilmassa kun Lakin joku kinttu osuu siihen kun se on hyppäämässä... Eilinen, tiistai, oli aivan hysteerinen päivä ja joka kerta kun pentu näki Lakin sisällä, se hyökkäsi täysillä kimppuun ja siitä alkoi aina uusi paini. Ei ne siis sillä tavalla huonoon jamaan päätyneet että pelkäisin että ne (tai Lakki) käy aggreksi, ei ollenkaan. Enemmänkin vaan sitä että kumpikaan ei malta yhtään nukkua ja kohta alkaa olla telkkarit nurin.

En uskaltanut luottaa siihen, että aika tekisi tehtävänsä ja uutuudenviehätys katoaisi, joten tiistain työpäivän (mies raportoi kotoa) jälkeen kotiin itse tultuani erotin ne toisistaan. Pentu olikin ihan tosi uupunut ja nukkui koko illan. Yönkin isot sai olla suljetun oven takana omalla osastolla ja pentu makkari-eteinen (jossa pissipaperit on) -kombossa. Tänään mun työpäivän aikana oli kuulemma mennyt jo paremmin, ja jätin ohjeeksi että nätisti saa vähän aikaa leikkiä mutta pennun pitää myös ottaa parin tunnin unet aina touhuamisen jälkeen, ja jos ei muuten onnistu niin ovet välissä kiinni. Kerran jossain välissä rauhoitin pennun myös syliin ja se uinahti heti, se on ihan hyvä taito mutta ensisijaisesti haluaisin että meillä on tulevaisuus jossa ne riehuu ulkona ja sisällä ollaan aika iisisti. Kamalaa jos pitäisi loppuelämä erotella siksi että ne leikkii liikaa.

 


 

Töppönen suhtautui juuri niin kuin tiesinkin; kerran se rähähti kunnolla pennulle että tänne ei tartte tulla ja sen jälkeen pieni on ollut sille lähinnä ilmaa. Muutama pieni murahdus päivittäin kuuluu, pentu uskoo tosi hyvin. Toistaiseksi :p No jos pöne suinkin elää, niin viimeistään kun pentu on puoli vuotta tai vuoden, se kyllä pääsee piireihin ja siitä tulee Joku kun nyt se on Nobody. Ja on pöne vuosien varrella aika paljon myös leppynyt, Sienelle ja vielä Lakillekin se oli paljon ärhäkämpi. Nyt se ei vaan viitsi edes paheksua pennun tekemisiä.

Suurin muutos on siinä, että jotenkin nyt havahduin enemmän jakamaan vuoroja. Aiemmin olen kaikki nämä vuodet ajatellut, että koirat saa työpäivinä olla ihan riittävästi yksin kotona ja iltaisin kaikki on aina roudattu joka paikkaan mukaan. Kuvittelin että se on niistä mukavaa. Vaikka toinen vaan treenasi niin toinen oli aina autossa mukana, yleensä yhdistin lenkin siihen. Tottakai nyt talossa on melkein 13v vanha koira, yksi voimainsa tunnossa oleva nuori mies ja yksi onneton rääpäle joka tässä vaiheessa jaksaa kävellä ehkä huikeat 100m kerrallaan ja nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Niillä on hyvin erilaiset tarpeet. Ekaa kertaa koskaan musta on tuntunut, että on vaan hyvä asia jakaa niitä vuoroja ja että ei se mukaan pääseminen välttämättä olekaan se tärkein juttu.



 

Sunnuntaina otin aamusta pelkän pönen, kävin sen kanssa puolen tunnin remmikävelyn ja tein pari nosepiiloa, ja sitten se odotti autossa kun koulutin. Sen jälkeen vein pönen kotiin ja parin tunnin päästä lähdin junnuosaston kanssa, ennen hakutreenejä käytiin uimassa, sitten Lakki treenasi ja pentu sai hengata ennen ja jälkeen treenien uusien ihmisten kanssa. Eilen pentu piti täyden kotipäivän ja isot kävi illalla metsässä, ja tänään pöne pitää kotipäivän ja junnut lähtee kohta kaverin työpaikalle hakemaan pissilehtiä (Paju), jälkitreeneihin (Lakki) ja lyhyelle metsälenkille (pentu jää autoon jos sää viilenee riittävästi, jos ei, otan sen mukaan ja kannan sitä). Illalla vien pönen vielä omalle haistelukierrokselle tuohon lähilammelle.

Elämä kyllä muuttui ja nyt se varsin on yhtä koiraa. Mies sanoi eilen, että ajattele jos näitä olisi viisi, meillä ei riittäisi huoneet erotella niitä. :D Välillä mua meinaa hirvittää että tällaistako tämä nyt sitten oikeasti on, mutta kyllähän pentu kasvaa ja mulla on vakaa aikomus pystyä käyttämään niitä remmissä myös yhdessä, ja pöne, pöne ei kuitenkaan elä ikuisesti... tajusin eilen että se on muutamana päivänä vähän yskinyt, sellaista kakomista, yhdistin sen ensin heinän syöntiin mutta sitten pelästyin että sehän voi vanhalla koiralla olla myös joku sydänperäinen ongelma. Pitää viimeistään pennun rokotuksille kärrätä pöne mukaan ja pyytää että ell katsoo sitä kanssa.

 

Toistaiseksi olen ollut tosi laiska viemään pentua ulos; käytän sen herätessäni aamulla ja vikana illalla (erikseen isot yhdessä ja pieni erikseen), ja sitten päivällä on aina oltu jossain treeneissä/sosiaalistumassa/tms jonka yhteydessä se toki tekee ulos. Välissä saa aivan surutta pissiä paperille. Olin Lakin kanssa melkein yhtä laiska ja mietin silloin että tuleekohan siitä jotain ongelmia, mutta ei tullut, joten nyt en edes stressaa. Se pissaa niin usein ja se käy niin äkkiä, niin en vaan jaksa yrittää kytätä ja rampata täältä 2. kerroksesta jatkuvasti pihalle. Sitten kun sille alkaa kehittyä edes alkeellinen pidätyskyky, aktivoidun, ja alan ohjaamaan sitä ulos. 

Paju syö niin harmillisen vähän että oikeasti ihan surettaa. Sillä on ihan sikamainen ruokahalu, mutta maha on niin pieni, että nappuloita menee ehkä 15kpl ja sen jälkeen se on siltä erää täynnä. Tämä rajoittaa treenaamista huomattavasti, toistojen määrä on hyvin hyvin rajallinen. Olen jo oppinut että turvonneet nappulat saa kyllä kahteen tai jopa kolmeen osaan, ainakin ne rinkulat, se syö siis kahta erilaista mitä kasvattajalta saatiin. Sitten ne on sellaisia limaisia atomin kokoisia läjiä joita ei sormien välistä saa annettua, mutta avokämmen toimii. Palkan suuntaa on vaan sillä vähän epätäsmällisempää säätää. Paju aloitti ehdollistumalla naksuttimeen, tulemaan kutsusta luokse, istumisen liikeradan löytymisellä (kamalan vaikeaa noin pienen koiran ohjaaminen....) ja alustalle menemisen sheippaamisella. Kunhan hommat lähtee käyntiin, nouto tulee olemaan eka oikea asia mitä tällekin opetetaan. Siitä tulee siten vahva ja mieluisa taito. Ei mulla ole kiire mitään kapuloita heittelemään mutta meidän arjessa on paljon noutoon pohjautuvia asioita; oman kupin ja kongin etsiminen, pudonnen esineen nouto, esineruutu, varastettujen tavaroiden pois antaminen, leikkiessä lelun palautus, jne. Lisäksi musta vaan tuntuu että nouto on helpoin opettaa heti pennulle.




Nämä ihanat kuvat otti S.H. Pentu 8 viikkoa.

2 kommenttia:

  1. Voi miten pieni hän tosissaan on! :D Aivan ihana. Saako kysyä, miten päädyin terrieriin? :) Voi olla että oot ehkä kirjoittanutkin, mutta multa on mennyt ohi.

    VastaaPoista
  2. Pajun omalla sivulla on jonkinlainen tarina 😊
    http://ponetit.blogspot.com/p/paju.html

    VastaaPoista