Meillä oli taas kerran irtokoiratilanne, tällä kertaa yhdistyksen kentällä (ei vittu oikeasti, kentällä!). Saman porukan kanssa on ollut tässä aiemminkin ongelmia enkä ole ainoa, joka ei uskalla ottaa koiraa enää lainkaan autosta, jos tietyt ihmiset ovat paikalla. Aika moni muu vissiin vaan katselee näitä ja huokailee keskenään, mutta minä olen se vittumainen ämmä, joka nytkin laittoi hallitukselle vaatimuksen siitä, että asiaa käsitellään ja siihen puututaan tarvittavalla volyymilla. Hallitus sitten mietti keskenään aikansa ja julkaisi lopulta eilen yhdistyksen jäsenille yleisluontoisen tiedotteen koiran hallinnassa pitämisestä ym. Luulen, että mulla on jo niin vahva leima vittumaisena ämmänä ja sinänsä aivan sama mitä joku random treenaaja minusta edes ajattelee, joten kommentoin sitä omalla nimellä. Paskamyrskyä odotellessa. Tässä mun viesti:
"Mä en ole lainkaan
tyytyväinen tähän, joten on kommentoitava omalla nimellä itse. En ole
tyytyväinen siksi, että olen aivan varma, että joku sosiaalisen ja
kivan, ehkä ensimmäisen koiransa omistaja, ei kerta kaikkiaan omalla
elämänkokemuksellaan voi mitenkään
käsittää, mitä nuo "moninaiset seuraukset toisen luo menemisestä" voivat
olla. Nämä asiat ei yleensä näy päälle, eikä sen toisen koiran henkistä
ja fyysistä "tilannetta" voi mitenkään tietää. (Sillä voi myös olla
tikit ja massiivinen leikkaushaava, sillä voi olla joku tarttuva tauti,
se voi olla viimeisillään kantavana... on paljon tilanteissa joissa
oikeasti pelkkä paikalle iloisenakin ryntäävä koira saa paljon vahinkoa
aikaiseksi.) Siispä haluan kertoa.Tämä on nyt aika pitkä, mutta kun
pointti onkin se, että nämä ei ole mitään tunteettomia faktoja, vaan
oikeasti jonkun elämää.
***
Töppösen kimppuun kävi taas irtokoira. Tai en tiedä voiko sanoa "kävi kimppuun", koska se toinen oli vilpittömästi vain tulossa haistelemaan, eikä esittänyt mitään aggressiivisia eleitä missään vaiheessa. Valitettavasti mun koiran maailmankuvassa ei ole "se haluaa vain haistella" -vaihtoehtoja. Aivan sama onko toinen iso vai pieni, uros vai narttu, kiltti vai ei - mun koira inhoaa vieraita koiria. Mun koira ei ole sosiaalinen ja kiva ja se käy täydellä raivolla päälle, jos sen iholle joku yrittää. Sillä on myös riittävästi toimintakykyä, että se oikeasti puree, ei vain tyydy huutamaan. Palveluskoiraroduissa on paljon rotuja, joiden ei kuulu olla mitään kaikkien kavereita, enkä varmasti ole ainoa, jolle tällainen yksilö on siunaantunut. Edellisestä irtokoiraepisodista lenkillä ei olekaan montaa kuukautta mennyt, ja sitä edellinen oli elokuussa pohjoisessa.
Mun koira on 11v, sillä on selkä sökönä ja sillä on vanha lihasrevähdys selän/lonkan-alueella, iliopsoas-lihaksessa. Olin juuri ottanut omani autosta ja lähdössä lenkille. Minun koirat käveli kanssani nätisti poispäin, ne ei edes katsoneet kentälle, saati mitenkään provosoineet. Toinen koira treenasi kentällä, kunnes se ei enää halunnutkaan treenata vaan päätti liittyä meidän seuraan. Kuulin kyllä, että jotain siellä huudellaan koiran nimellä takanani, mutta ei tullut mieleenkään että se on tulossa meidän perään. Eihän hallitsemattomia koiria pidetä irti! Kukaan paikalla olleista ei myöskään saanut sanaa suustaan ja karjaistua mulle, että varo, jotta olisin ehtinyt ottaa omani vaikka edes lyhyemmälle hihnalle. Sitten se vieras oli jo mun jaloissa ja mun oma, vanha, rikkinäinen koira otti lämmittelemättömillä lihaksillaan aikamoisen tällin koko 1.8m hihnan mitallaan hyökätessään toista kohti. Se ei vedä lenkillä, se ei koskaan ryntäile hihnassa, olen kieltänyt siltä sen suuresti rakastamat naaman korkeudelle hyppimiset ja pidän sitä 20min kiinni ennen kuin metsässä päästän sen irti jotta sen lihaksille ei kävisi enää koskaan mitään ja kroppa pysyisi kunnossa, niin kuin se tähän asti on ollut. Vanha lihasrevähdys ei koskaan toipunut täysin ja sitä pitää säännöllisesti avata ammattilaisilla, tai se jäykistyy ja alkaa heti oireilla. Koira käy kuukauden-parin välein hierojalla, 2-3 kertaa vuodessa fyssarilla Lahdessa ja 2-3 kertaa vuodessa osteopaatilla Helsingissä, ja se kaikki maksaa aika paljon rahaa. V***u että korpeaa kun kaikki varotoimet menee aivan hukkaan sen takia, että tällaista tapahtuu jonkun muun takia. Se oli hierottu juuri pari päivää ennen tätä tapahtumaa, mutta ei se mitään, nyt on mentävä heti uudelleen. Sehän on vain rahaa.
Nyt joku varmaan ajattelee, että kannattaisiko tuollanen rikkinäinen vanha koira vaan lopettaa kärsimästä. Mun maailmankuvassa vanhuus ei ole sairaus, ja se että kroppa ei palaudu samalla tavalla kuin ennen, ei ole mikään syy kuolla. Selkä meni pahasti kaksi vuotta sitten ja silloin sitä kuntoutettiin tuhansilla euroilla ja valtavalla työllä. Sen jälkeen päätin, että toiste en vastaavaan enää ryhdy, mutta niin kauan kun eläimellä ei ole mitään lääkityksiä ja se pysyy normaalina ylläpitohoidolla, se saa mielestäni kaikin mokomin olla vanha.
"Eihän siinä käynyt mitään", ajatellaan seuraavaksi. Niin no, mikä on "mitään"? Miten kukaan random ulkopuolinen voisi arvioida, ja arvottaa, toisen koiran kokemaa pelkoa? Karanneen koiran pelasti purruksi tulemiselta vain minun nopeat refleksit ja se onnellinen sattuma, että toinen koirani oli välissä hidasteena. Mun koira ei pure minua eikä toista koiraani, eli kaiken raivon takanakin se toimii tietoisesti eikä mene mihinkään "tilaan", missä rouhisi kaikkea mihin sattuu osumaan. Tällaisissa tilanteissa saa myös aina välillä kommenttia siitä, että anna sen purra, saapahan toinen opetuksen. Tiedättekö mikä ero on väkivallan uhalla, ja oikeasti väkivallalla? Ainakin mun koiralla melkoinen. Kun koira puree, se ei ole missään "no purenpa nyt vähän tuosta ja jatkan sitten haistelua" -mielentilassa. Se on sellainen taistele tai pakene -reaktio, elimistö on suuressa hälytystilassa ja siitä jää henkiset jäljet todella pitkäksi aikaa. Niin jää niistä läheltä piti -tilanteistakin, mutta jos mulla on mahdollisuus valita, niin en kuuna kullan valkeana anna mun koiran purra yhtään ketään. Se tarkoittaa sitä, että tarraan siihen kiinni siitä mistä ekana otteen saan, ja taas pelkään että nyt riuhtoessaan siitä hajoaa jotakin.
Pahimmillaan näissä "se halusi vain haistella" -jutuissa lähtee joltain henki. Ei näistä puhuta, tietenkään, enkä minäkään halua mitään yksittäistapauksilla mässäilyä, mutta ehkä yleisellä tasolla pitäisi vähän enemmän? Mun harrastusvuosien (~10) ajalta tiedän kaksi erillistä tapausta, jotka päättyivät toisen osapuolen kuolemaan. Sen asian kanssa on varmasti hyvin raskasta elää oli sitten missä tahansa roolissa. Vain katsojanakin. Ketään nyt ei varmaan voi pakottaa menemään vieraiden koirien väliin, itse kyllä olen tämänkin tehnyt ihan refleksinä kun kaikki muut jälleen kerran vain jäätyivät tuijottamaan... mutta siinä voi käydä huonosti itsellekin. Mutta ainakin jos se oma koira lähtee, ensin karjaistaan toiselle osapuolelle että varo, sitten lähdetään sen oman perään ja vähän äkkiä kanssa. Joskus omistajan paikalle saapuminen saa siihen saakka vain toisiaan kyräilleet koirat kiihtymään lisää ja aloittamaan tappelun, mutta jos se tappelu on jo menossa, niin omistajan on juostava paikalle minkä jaloistaan pääsee. Jos sinne joku vieraskin rohkenee avuksi niin itse ainakin elän mieluummin mahdollisten puremien kanssa, kuin sen syyllisyyden, miksen tehnyt mitään.
Sitten kun se vahinko tapahtuu, se EI kuittaannu sillä että asia lakaistaan maton alle. Eli treenataan vain yksin kentällä ollessa. Sitten nimenomaan pitää tiedostaa, että meillä on iso ongelma, ja lähteä työstämään sitä. Koira kytkettynä, hallituissa oloissa ja häiriön määrää asteittain kasvattaen. Ongelma ei myöskään korjaannu muutamassa treenissä, vaan se koira pidetään kytkettynä niin kauan, että saadaan satoja, satoja onnistuneita toistoja siitä, että häiriöstä huolimatta se ei lähde ja/tai jos lähtee, se tulee ekasta kutsusta takaisin. Niin kauan kun tämä ei toimi tai toistoja ei ole tehty, koiraa ei pidetä irti. Piste.
Meillä olisi btw ollut nyt viikonloppuna myös koiratanssikisat, mutta en nyt tiedä onko oikein viedä koiraa ahtaaseen sisätilaan vieraiden koirien keskelle, kun se nyt "vähän" ottaa kierroksia toisista koirista. Se on aina palautunut näistä huonosti ja ottaa aikaa, että tapahtuma nollautuu koiran mielestä. Tuleehan niitä uusia kisoja, paitsi että vanhan koiran kanssa ei välttämättä enää ehdi tulla. Niin, sillä "vain haistelemaan tulemisella" on yllättävän paljon ja todellakin _hyvin_ moninaisia seurauksia, nyt asia on toivottavasti auennut kaikille?
Mulle jää näistä aina pitkäksi aikaa kamala suru. Se pettymyksen ja pahan mielen määrä, nimenomaan oman koirani puolesta. Mun pienin ja parhain ystävä... koiralla on koetuloksia kymmenestä eri lajista, olen tehnyt sen kanssa toistakymmentä vaellusta, ja koska se on niin vaikea kuin on, olen joutunut panostamaan sen kouluttamiseen ja ymmärtämiseen aivan hirveästi. Ei kukaan halua superterävää, pehmeää ja epäsosiaalista koiraa, mutta kun sellaisen sattui saamaan, oli vain opeteltava pärjäämään. Väitän että kaiken tämän takia mulla on hyvin läheinen suhde mun koiran kanssa, ja kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen haluaisin vaan, että sillä olisi vielä onnellinen vanhuus ja meillä vielä vähän yhteistä aikaa. Miten maailma voi olla niin epäreilu, että tällaista tapahtuu aina vaan uudelleen? Nyt alan sitten taas kerran vakuuttaa sille, että ei tartte räyhätä ohituksissa toisille koirille, ei ne tule sun luo. Mitä helvettiä, kun tuleehan ne kuitenkin? Miksi mun koira ei vaan saa olla rauhassa? Mihin mä voin enää mennä kun tätä tapahtuu lenkillä ja tätä tapahtuu kentällä?
***
Asiallisesti saa toki puolestani kommentoida jos tähän on jotain tarpeellista sanottavaa noin yleisellä tasolla, mutta mitään paskanjauhantaa en jaksa yhtään enkä sellaiseen tule osallistumaan."
***
Töppösen kimppuun kävi taas irtokoira. Tai en tiedä voiko sanoa "kävi kimppuun", koska se toinen oli vilpittömästi vain tulossa haistelemaan, eikä esittänyt mitään aggressiivisia eleitä missään vaiheessa. Valitettavasti mun koiran maailmankuvassa ei ole "se haluaa vain haistella" -vaihtoehtoja. Aivan sama onko toinen iso vai pieni, uros vai narttu, kiltti vai ei - mun koira inhoaa vieraita koiria. Mun koira ei ole sosiaalinen ja kiva ja se käy täydellä raivolla päälle, jos sen iholle joku yrittää. Sillä on myös riittävästi toimintakykyä, että se oikeasti puree, ei vain tyydy huutamaan. Palveluskoiraroduissa on paljon rotuja, joiden ei kuulu olla mitään kaikkien kavereita, enkä varmasti ole ainoa, jolle tällainen yksilö on siunaantunut. Edellisestä irtokoiraepisodista lenkillä ei olekaan montaa kuukautta mennyt, ja sitä edellinen oli elokuussa pohjoisessa.
Mun koira on 11v, sillä on selkä sökönä ja sillä on vanha lihasrevähdys selän/lonkan-alueella, iliopsoas-lihaksessa. Olin juuri ottanut omani autosta ja lähdössä lenkille. Minun koirat käveli kanssani nätisti poispäin, ne ei edes katsoneet kentälle, saati mitenkään provosoineet. Toinen koira treenasi kentällä, kunnes se ei enää halunnutkaan treenata vaan päätti liittyä meidän seuraan. Kuulin kyllä, että jotain siellä huudellaan koiran nimellä takanani, mutta ei tullut mieleenkään että se on tulossa meidän perään. Eihän hallitsemattomia koiria pidetä irti! Kukaan paikalla olleista ei myöskään saanut sanaa suustaan ja karjaistua mulle, että varo, jotta olisin ehtinyt ottaa omani vaikka edes lyhyemmälle hihnalle. Sitten se vieras oli jo mun jaloissa ja mun oma, vanha, rikkinäinen koira otti lämmittelemättömillä lihaksillaan aikamoisen tällin koko 1.8m hihnan mitallaan hyökätessään toista kohti. Se ei vedä lenkillä, se ei koskaan ryntäile hihnassa, olen kieltänyt siltä sen suuresti rakastamat naaman korkeudelle hyppimiset ja pidän sitä 20min kiinni ennen kuin metsässä päästän sen irti jotta sen lihaksille ei kävisi enää koskaan mitään ja kroppa pysyisi kunnossa, niin kuin se tähän asti on ollut. Vanha lihasrevähdys ei koskaan toipunut täysin ja sitä pitää säännöllisesti avata ammattilaisilla, tai se jäykistyy ja alkaa heti oireilla. Koira käy kuukauden-parin välein hierojalla, 2-3 kertaa vuodessa fyssarilla Lahdessa ja 2-3 kertaa vuodessa osteopaatilla Helsingissä, ja se kaikki maksaa aika paljon rahaa. V***u että korpeaa kun kaikki varotoimet menee aivan hukkaan sen takia, että tällaista tapahtuu jonkun muun takia. Se oli hierottu juuri pari päivää ennen tätä tapahtumaa, mutta ei se mitään, nyt on mentävä heti uudelleen. Sehän on vain rahaa.
Nyt joku varmaan ajattelee, että kannattaisiko tuollanen rikkinäinen vanha koira vaan lopettaa kärsimästä. Mun maailmankuvassa vanhuus ei ole sairaus, ja se että kroppa ei palaudu samalla tavalla kuin ennen, ei ole mikään syy kuolla. Selkä meni pahasti kaksi vuotta sitten ja silloin sitä kuntoutettiin tuhansilla euroilla ja valtavalla työllä. Sen jälkeen päätin, että toiste en vastaavaan enää ryhdy, mutta niin kauan kun eläimellä ei ole mitään lääkityksiä ja se pysyy normaalina ylläpitohoidolla, se saa mielestäni kaikin mokomin olla vanha.
"Eihän siinä käynyt mitään", ajatellaan seuraavaksi. Niin no, mikä on "mitään"? Miten kukaan random ulkopuolinen voisi arvioida, ja arvottaa, toisen koiran kokemaa pelkoa? Karanneen koiran pelasti purruksi tulemiselta vain minun nopeat refleksit ja se onnellinen sattuma, että toinen koirani oli välissä hidasteena. Mun koira ei pure minua eikä toista koiraani, eli kaiken raivon takanakin se toimii tietoisesti eikä mene mihinkään "tilaan", missä rouhisi kaikkea mihin sattuu osumaan. Tällaisissa tilanteissa saa myös aina välillä kommenttia siitä, että anna sen purra, saapahan toinen opetuksen. Tiedättekö mikä ero on väkivallan uhalla, ja oikeasti väkivallalla? Ainakin mun koiralla melkoinen. Kun koira puree, se ei ole missään "no purenpa nyt vähän tuosta ja jatkan sitten haistelua" -mielentilassa. Se on sellainen taistele tai pakene -reaktio, elimistö on suuressa hälytystilassa ja siitä jää henkiset jäljet todella pitkäksi aikaa. Niin jää niistä läheltä piti -tilanteistakin, mutta jos mulla on mahdollisuus valita, niin en kuuna kullan valkeana anna mun koiran purra yhtään ketään. Se tarkoittaa sitä, että tarraan siihen kiinni siitä mistä ekana otteen saan, ja taas pelkään että nyt riuhtoessaan siitä hajoaa jotakin.
Pahimmillaan näissä "se halusi vain haistella" -jutuissa lähtee joltain henki. Ei näistä puhuta, tietenkään, enkä minäkään halua mitään yksittäistapauksilla mässäilyä, mutta ehkä yleisellä tasolla pitäisi vähän enemmän? Mun harrastusvuosien (~10) ajalta tiedän kaksi erillistä tapausta, jotka päättyivät toisen osapuolen kuolemaan. Sen asian kanssa on varmasti hyvin raskasta elää oli sitten missä tahansa roolissa. Vain katsojanakin. Ketään nyt ei varmaan voi pakottaa menemään vieraiden koirien väliin, itse kyllä olen tämänkin tehnyt ihan refleksinä kun kaikki muut jälleen kerran vain jäätyivät tuijottamaan... mutta siinä voi käydä huonosti itsellekin. Mutta ainakin jos se oma koira lähtee, ensin karjaistaan toiselle osapuolelle että varo, sitten lähdetään sen oman perään ja vähän äkkiä kanssa. Joskus omistajan paikalle saapuminen saa siihen saakka vain toisiaan kyräilleet koirat kiihtymään lisää ja aloittamaan tappelun, mutta jos se tappelu on jo menossa, niin omistajan on juostava paikalle minkä jaloistaan pääsee. Jos sinne joku vieraskin rohkenee avuksi niin itse ainakin elän mieluummin mahdollisten puremien kanssa, kuin sen syyllisyyden, miksen tehnyt mitään.
Sitten kun se vahinko tapahtuu, se EI kuittaannu sillä että asia lakaistaan maton alle. Eli treenataan vain yksin kentällä ollessa. Sitten nimenomaan pitää tiedostaa, että meillä on iso ongelma, ja lähteä työstämään sitä. Koira kytkettynä, hallituissa oloissa ja häiriön määrää asteittain kasvattaen. Ongelma ei myöskään korjaannu muutamassa treenissä, vaan se koira pidetään kytkettynä niin kauan, että saadaan satoja, satoja onnistuneita toistoja siitä, että häiriöstä huolimatta se ei lähde ja/tai jos lähtee, se tulee ekasta kutsusta takaisin. Niin kauan kun tämä ei toimi tai toistoja ei ole tehty, koiraa ei pidetä irti. Piste.
Meillä olisi btw ollut nyt viikonloppuna myös koiratanssikisat, mutta en nyt tiedä onko oikein viedä koiraa ahtaaseen sisätilaan vieraiden koirien keskelle, kun se nyt "vähän" ottaa kierroksia toisista koirista. Se on aina palautunut näistä huonosti ja ottaa aikaa, että tapahtuma nollautuu koiran mielestä. Tuleehan niitä uusia kisoja, paitsi että vanhan koiran kanssa ei välttämättä enää ehdi tulla. Niin, sillä "vain haistelemaan tulemisella" on yllättävän paljon ja todellakin _hyvin_ moninaisia seurauksia, nyt asia on toivottavasti auennut kaikille?
Mulle jää näistä aina pitkäksi aikaa kamala suru. Se pettymyksen ja pahan mielen määrä, nimenomaan oman koirani puolesta. Mun pienin ja parhain ystävä... koiralla on koetuloksia kymmenestä eri lajista, olen tehnyt sen kanssa toistakymmentä vaellusta, ja koska se on niin vaikea kuin on, olen joutunut panostamaan sen kouluttamiseen ja ymmärtämiseen aivan hirveästi. Ei kukaan halua superterävää, pehmeää ja epäsosiaalista koiraa, mutta kun sellaisen sattui saamaan, oli vain opeteltava pärjäämään. Väitän että kaiken tämän takia mulla on hyvin läheinen suhde mun koiran kanssa, ja kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen haluaisin vaan, että sillä olisi vielä onnellinen vanhuus ja meillä vielä vähän yhteistä aikaa. Miten maailma voi olla niin epäreilu, että tällaista tapahtuu aina vaan uudelleen? Nyt alan sitten taas kerran vakuuttaa sille, että ei tartte räyhätä ohituksissa toisille koirille, ei ne tule sun luo. Mitä helvettiä, kun tuleehan ne kuitenkin? Miksi mun koira ei vaan saa olla rauhassa? Mihin mä voin enää mennä kun tätä tapahtuu lenkillä ja tätä tapahtuu kentällä?
***
Asiallisesti saa toki puolestani kommentoida jos tähän on jotain tarpeellista sanottavaa noin yleisellä tasolla, mutta mitään paskanjauhantaa en jaksa yhtään enkä sellaiseen tule osallistumaan."
Hyvin kirjoitettu. Tavallaan ymmärrän, että vahinkoja sattuu, mutta tietoinen tarkkaamattomuus/huolimattomuus/välinpitämättömyys on ihan kamalaa. Vaikka vastaavia tilanteita on mun ja mun koirien kohdalle sattunut onneksi vähän, aina on vähän huoli mennä esim. uusiin treeniporukoihin, kun toinen koira nyt vaan on sellainen että sen luokse ei voi karata tai käy hyvin potentiaalisesti huonosti. Toki tää on asia jota ei ole joutunut aiempien koirien kanssa pohtimaan samalla intensiteetillä/ollenkaan, niin yritän ymmärtää sitäkin, että jotkut eivät tosiaan vain tajua mikä siinä iloisessa karkailussa on vialla. Hyvin avattu tässä ne monet aspektit.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Mun mielestä tämä todellakin on asia, mitä kannattaisi jo ihan joka lajin alkeiskurssilla vähän enemmän avata. Yleensä vaan on se ohje "koirien ei kannata antaa kentällä/hallissa leikkiä toisten koirien kanssa, jotta ne oppivat, että hauskaa on vain oman ohjaajan kanssa". Sanallakaan en ole koskaan kuullut missään sanottavan, että on koiria, jotka ei sitten leiki, ja mitä kaikkea se harmiton kiltti koirakin voi saada aikaan karkaamalla tällaisen luokse.
Poista