Silloin kun Sieni äkisti kuoli, luulin että minäkin kuolen, että joku aamu mun sydän ei vaan ole enää pysynyt käynnissä, että hukun pohjattomaan suruun, että ei tartteisi enää ikinä herätä unesta missä voimme vielä olla yhdessä.
Vanhan koiran kuolemassa ei ole mitään samaa. Paju tuli "Lakille kaveriksi, kun töppöistä ei kohta enää ole", ja Paju ehti kuitenkin olla yli kolme vuotta eli kyllä sitä aika kauan oltiin hautaamassa. Se ei ole shokki eikä se tunnu siltä että en selviä, mutta luoja, että mulla on sitä kuitenkin niin kova ikävä. 
Oikeastaan olit ihan perseestä. Räyhäsit kaikelle mikä liikkui, ja koska olit aina vähän epävarma opit nopeasti että hyökkäys on paras puolustus. Toisaalta mitä enemmän inhosit kaikkia kanssaeläjiä, sen enemmän omistauduit minulle, ja vaikka olit vain 16kg niin mua ei koskaan pelottanut missään sun kanssa; tiesin, että vaikka kuolisit mua puolustaessasi. Sellainen koira on kuin ladattu ase ja sen kanssa joutuu jatkuvasti olemaan silmät selässä. Se oli aivan hirveän raskasta enkä toivo että mun elämä on enää koskaan sellaista. Raskaimmalta tuntui se, että koiraan kyllä voi luottaa, tai tiesin miten se toimii missäkin tilanteessa ja mitkä jutut saa sen räjähtämään, mutta kanssaihmiset on epäluotettavia ja niiden käytöstä oli mahdoton ennustaa. Sieni toimi aina sellaisena pehmusteena sun ja muun maailman välissä, ja sitten kun Sieni kuoli, se tehtävä periytyi Lakille. Vastoin kaikkia odotuksiani olit kuitenkin yllättävän hyvä isoveli Lakille. Lakki ei koskaan lakannut palvomasta sua.
Sä olit se, joka tiesi kaiken aina vähän paremmin, ja joka ei paljoa neuvoa kysellyt mihinkään. Ei sua ihan hirveästi kiinnostanut se mitä mieltä minä tai kukaan muukaan oli sun tekemisistä. Vaikka se oli helvetin rasittavaa ja luoja miten monet itkut itkin sun takia, tavallaan aina myös ihailin sua, sitä itseriittoisuutta, sinnikkyyttä, päämäärähakuisuutta ja puuttuvaa nöyristelyä.
Nyt oon käynyt läpi kaiken sen, että olisinpa jaksanut tehdä sulle vielä enemmän eläkepäivien jälkiä, paistaa useamman makkaran, jäädyttää joka päivä kongeja, viedä sut jäätelölle, uimaan, mökille, telttaretkelle, istua sun kanssa portailla, whatever... ja sitten muistutan itseäni, että me saatiin kaikki mitä kukaan ikinä voisi toivoa, eikä meiltä puuttunut mitään. Me ehdittiin elää pitkä täysi elämä ja tehdä niin paljon kaikkea. Toivottavasti siellä koirien taivaassa nyt joku muu laittaa sulle loppumattomia makkaroita tikkuun.
FI TVA & KVA JK3 FH1 BH AD RTK4 agi3 nw2 fs-avo htm-voi 2x sert. Jos mä olisin jaksanut hakea sen vikan sertin näyttelyistä, ja jos mä olisin jaksanut tahkota rallykokeissa sitä puuttuvaa viimeistä valiotulosta, susta olisi tullut nelosvalio. Sinänsä aivan se ja sama. Halusin vaan vielä kerran kirjoittaa tuon titteleiden listan, koska mun millään koiralla ei takuulla koskaan tule olemaan läheskään sellaisia saavutuksia. Miten monta kertaa mua ärsytti se että et aina ihan jaksanut noudattaa ohjeita ja teit omia sovelluksia, ja että sulla meni vähän liian lujaa ja esim. ääntä tuli siksi helposti ja se vei monessa lajissa paljon pisteitä. Nyt toivon vaan etten koskaan unohda sitä tunteen paloa, sitä hehkua mikä sun silmissä loisti, sitä liekkiä mikä sun suonissa roihusi. Mitä ikinä mä keksin ehdottaa, sä olit aina enemmän kuin täysillä mukana, eikä millään muulla ole mitään väliä. Olisinpa vaan aina osannut nauttia koska ei voi kuin olla aivan järjettömän kiitollinen siitä mitä meillä oli. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti