torstai 7. joulukuuta 2017

Hullumudi

Pötkönen on nykyään aivan pitelemätön. Se käy niin kovilla kierroksilla, etten onnistu opettamaan sille mitään uutta. Sillä on niin hirveä nälkä tai muuten vaan palkan odotus, että se kuolaa jo ennen kuin olen edes aloittamassa. Sitten kun se pääsee, se ei tunnu oikeastaan edes nauttivan tekemisestä, ainakin aluksi se on pikemminkin hyvin maanista ja stressaavan näköistä, ihan kuin joku sisäinen pakko ajaisi koiraa. Runsaasti palkkaa saatuaan se kyllä tasoittuu vähän, mutta esim. uusien juttujen opettelu tunnin setin lopussakaan ei oikein tahdo onnistua. Sitten kun tulee epäonnistumisia ja turhauma, koira saattaa jäädä taas erittäin huonon näköisenä vaan seisomaan ja läähättämään :( Mitenköhän tätä lähtisi purkamaan? Onhan se jo usean vuoden selvästi muuttunut, tullut siis yhä kiihkeämmäksi, mutta tämän syksyn pitkä saikku varmasti pahensi asiaa kovasti. Koira kestää tekemättömyyttä huonosti, joten kun vointi oli sen verta ok, tein sen kanssa paljon pieniä juttuja vähäisellä hissuttelutyylillä. Sehän on aivan perinteinen tapa nostaa virettä, tee vaan vähän ja jätä koiralle palo jatkaa. Tässä tapauksessa hää ei koskaan saanut tappaa niitä leluja eikä hää saanut riehaantua yhtään namienkaan kanssa, ja kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Kaikki se raivo on varmaan patoutunut koiraani ja nyt se alkaa pursuta väkisin jo saumoistakin...



Tajusin mä sitten antaa sille pallon ja varmaan vartin seisoin ja katsoin kun se vaan tappoi sitä. En haluaisi että se ravistaa, koska pelkään että selkä niksahtaa uudelleen. En haluaisi että se juoksee lelun kanssa ja tekee äkkipysäyksiä tai -käännöksiä, koska pelkään että taas sattuu. En haluaisi että se riehaantuu missään muuallakaan, metsässäkin on nykyään hyvin vaikeaa nauttia, kun tihrustan vaan itkua kun en kestä katsoa miten kovaa se painelee menemään ja joka askeleella se saattaisi ulvahtaa. Mun on vaikea hyväksyä sitä, että siinä on koira jota ei voi pumpulissa pitää. Jos sen fysiikka ei kestä noita fyysisiä räjähdyksiä, mitkä sen psyykelle on niin tarpeellisia, sen on aika mennä. Olen nyt ihan tarpeeksi yrittänyt hissutella ja rajoittaa ja vaikka tarkoitus on hyvä, koira ei ole onnellinen. Seuraavat parit treenit palkkaan sitä vaan lelulla ja annan sen taistella itsensä tyhjäksi, katsotaan mikä on vaikutus.





Harmi kun ei oikein ole enää mitään lajia mihin panostaa. Ohjaajan mielikuvitus ei tahdo riittää mihinkään omiin juttuihinkaan.

1 kommentti: