perjantai 30. kesäkuuta 2023

Eläinkoe

Tehtiin Lakille eilen eläinkoe. Tein sille 250m jäljen jossa oli kaksi hanskaa ja lopussa minä itse, ja kaveri ajoi sen sen kanssa. Ihanaa että on niin yllytyshulluja treenikavereita! 😄

En tiennyt yhtään mitä tapahtuu - lähteekö Lakki janalta ollenkaan jäljestämään, ja jos, niin ilmaiseeko se hänelle esineitä vai onko niin kiire että porhaltaa ohi vaan. Kaveri otti taskuun yhden kuulan ja nameja siltä varalta että koira ilmaisee, ja olin laittanut värikkäät hanskat niin että jos koira ei ota niitä niin kaveri huomaa ne itse jos koira jäljestää niiden yli, ja voi poimia ne taskuunsa.

Ainoa asia mitä arvelin oli että jos se lähtee, se hyvin alussa palaa hyppäämään kaverin mahaa vasten ja kysyy että oikeastiko nyt mennään tänne. Ja niin oli käynyt 🤩

Loppu, piiloni saniaisten alla


Odotellaan häntä sadanmiljoonan itikan kanssa


Jälki vanheni tunnin ja sitten tuli aika siirtyä maalimieheksi loppuun. Olin siis toki merkannut lopun ja kiersin sinne takaisin vasta juuri ennen kuin he lähtivät, en kökkinyt siellä koko tuntia odottamassa. Puin koiran valmiiksi ja jätin sen autoon, ja hetsasin sitä vähän mennessäni. Se oli virhe, koska sitten kun kaveri otti sen, se oli ihan satasella vaan lähdössä perään. Jäljen loppu ja suunta mihin menin autolta oli toki eri kuin mihin jälki ensin lähtisi, ja Lakki oli vaan tuijottanut mun perään. Kaveri laittoi jo viestinkin että ei se lähde janalta mihinkään. Vastasin että vie se hetkeksi autoon ja kokeile uudelleen, mutta sitten sieltä tuli että no nyt se lähti ja pysy siellä piilossa vaan. Huikeaa! 😄


Ja on mulla palkkaakin


Ihan alussa koira oli vielä hypännyt ison kiven päälle tähystelemään mun suuntaan, ja samalla oli mennyt eka kulma pitkäksi. Mutta muuten se oli ilmeisen tarkasti jäljestänyt. Ja tosiaan myös käynyt hyppäämässä päin mutta kaveri oli vaan toistanut että jälki niin jatkoi.

Ekaan esineeseen oli reagoinut ottamalla sen suuhun ja jäämällä tuijottamaan eteenpäin, mutta kaveri oli huikannut sille "hyvä!" niin se oli tuonut sen kuten aina. Toisen se oli ilmaissut itse, ja palkkautunut kuulankin kanssa melkein kuten minunkin kanssani. Mulle saapuessaan se ei sitten ollut mitenkään "jee ihanaa parasta" vaan pikemminkin vaan vähän että "no ai moi säkin oot täällä". Luulen että sen herneet ei kohdanneet eikä se ajatellut että se jäljestää minua ja että tietenkin menin sinne loppuun odottamaan, vaan se varmaan luuli koko ajan että ne oli täysin erilliset asiat; minä lähdin random lenkille ja sillä aikaa kaveri vaan yrittää jäljestää hänellä. 😂

Todettiin lopuksi että ainakin koira todella osaa nämä asiat kun se tekee ne ihan samalla tavalla vieraankin ohjaajan kanssa. Ihan tosi mielenkiintoista! Ihanaa kun nykyään osaa ja uskaltaa rikkoa kaavaa ja tehdä kaikkea hulluakin. Töppöisen alkuaikoina olin niin kokematon itse että se on koulutettu tiukasti koesääntöjen mukaisesti. Nyt ajattelen että mitä enemmän erilaisia kokemuksia koiralle pystyy järjestämään, sen vahvempaa se todellinen osaaminen on ja siitä itsessään on sitten hyötyä myös siellä kokeessa. Ja jos pitää valita niin kyllä mua nykyään kiinnostaa enemmän tehdä eläinkokeita kuin vain suoraan tavoitella jotain titteleitä.

Hitsi että oli hauskaa ja nauratti vielä illalla kotona. Pitää joskus tehdä uudelleen mutta ilman että huutelee autolta lähtiessään mitään. Ensi kerralle on myös jo yksi hauska idea mielessä. Minusta Lakki alkaa olla niin hyvä jälkikoira että nyt on sopiva hetki hassutella.

Esineruutua ei tehty ollenkaan koska senkin tilanne on se että se on täydellinen nyt eikä voi kuin lähteä alaspäin. Ajattelin pitää vähän taukoa, tosin saattaa se senkin aikana mennä pilalle. Ongelmia odotellessa...





Kaveri kuvasi pari videota ja sen jäljestys näytti ihan siltä miltä aina. Tämä oli jälkimmäiseltä esineeltä. Vähän pitää kuitenkin tähyillä josko äippää näkyisi 😂


PS. Kulut (linkki yläpalkissa) päivitetty.

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Saariretkellä ym

Loman kolmas ja viimeinen viikko olikin sitten enemmän ei-minkään-tekemistä. Maanantain Lohjan reissun jälkeen tiistaina nukuin kellon ympäri ja otin viiden tunnin (!) päikkärit. Keskiviikkona mentiin anopille ja vietiin perinteinen saariretki seuraavalle levelille; oltiin siellä yötä. Torstaina kotiin, anoppi tuli monen sattumuksen summana perästä ja oli illan tässä. Tänään kävin metsälenkillä ja jäljestämässä yksin ja viikonlopulle on vielä treenejä. Perjantaina liki kolmenkympin helteet vihdoin lakkasi ja nyt on vaan +20, ihanaa välillä. Jaksaa taas tehdä jotakin. Alkuviikko meni koirilla tosi vähällä liikutuksella kun oli niin kauhean kuuma.




















Jäljellä Lakki on jatkanut näitä korkeampia keppejä. Vaikeaa on ja paljon niitä jää. Enkä vieläkään tiedä haluanko edes opettaa sen nostamaan nokkaa ylös ja etsimään niitä korkeampaa. Ehkä pitäisi mieluummin kaivaa keppejä risukasoihin ym. Toisaalta tänään yksi viidestä oli tosi hyvä treeni (tuo ylemmän kuvan asetelma); haju tuli koiralle mutta tarkennus taisi kestää noin minuutin, ja sinnikkäästi se työsti vailla aikomustakaan luovuttaa ja jatkaa eteenpäin. Sellaista haluan tietenkin päästä vahvistamaan.






maanantai 19. kesäkuuta 2023

Hyppytekniikkayksärillä

Tänään pakattiin Ruu mukaan ja ajettiin Lohjalle Tikkujuttuun pk-hyppytekniikkayksärille. Oltiin laitettu etukäteen joitakin videoita ja nyt katsottiin livenä. Harmi, että oli ihan sairaan kuuma, auto näytti +28, joten koirat ei ihan hirveän paljoa jaksaneet tehdä.

nätisti matkustivat poijjaat


Katsottiin ekana perussarjaa ja siinä Lakille kotiläksyksi visuaaliset muunnelmat, kokeiltiin paria eri juttua ja ne ainakin meni kivasti. Katsottiin myös yksittäinen pressueste ja Lakki hyppäsi 70cm ja 80cm. Hypyt näytti nyt oikein hyviltä. Toisella kierroksella tehtiin ensin kasvava sarja ja se meni hyvin, eli koira lukee etäisyyksiä oikein, mutta etäisyyden arviointi (viimeinen este liikkuu) olikin sitten vaikeaa ja Lakki teki ihmeellisiä kuvioita väliin. Nyt se ei kertaakaan kieltäytynyt menemästä tai kiertänyt hyppyjä, mistä siis ollaan lähdetty kolme vuotta sitten, kun se ei vaan saanut kinttujaan sinne aseteltua. Tässä alkoi myös näkyä helle ja se että koira mieluummin otti kaksi laukkaa kuin laittoi voimaa ja olisi venyttänyt yhtä.

Saatiin myös pari jumppaohjetta syvien lihasten kehittämistä varten; varsinkin Ruulla selkä notkahteli ja se kertoo että tuki puuttuu. Myös Lakki voisi tehdä samoja juttuja. Ihan klassinen pienelle alustalle tassujen kokoaminen ja siinä selän kaunis pyöristäminen, ylämäkitreeniä, tikkaat kumollaan maassa, ym. Omaan olkkariin tai pihalle voisi rakentaa vauhdittoman matalan hypyn ja tehdä 1-2 toistoa joka päivä; tämä on hermostolle, ei lihaksille suunnattu harjoitus.


hiki



Myös kapulan kanssa (tai alkuun vaan kevyt lelu tms) olisi nyt hyvä aika alkaa tehdä samoja treenejä. Kapulan kanssa kannattaa nyt jo myös pohjustaa sitä, että heitetty kapula ei automaattisesti tarkoita noutoa, vaan otetaankin siihen seuraamista tms. Tämä vähentää heitoista kiihtymistä mikä itsessään auttaa keskittymään hyppyyn sitten kun se hyppynouto oikeasti tehdään.

Korkeuden arviointi on helpompaa ilman perussarjaa, joten sitä voi tehdä yksittäisellä esteellä. Huomion arvoista se, että kouluttaja miettisi huolella mikä on päivän korkeus ja tekisi sillä pääsääntöisesti vain yhden toiston, josta kunnon palkka, ja sitten se oli siinä. Jos koira ei hyppää tai kiertää niin pitäisi miettiä miksi se tekee niin, ja sen perusteella ratkaisu.  Ei pidä opettaa koiraa siihenkään että jos se kieltäytyy niin ohjaaja laskee korkeutta, ennemmin vaikka jättää sitten vaan palkkaamatta ja tekee jotain muuta. Pressuesteen eteen voi kokeilla myös okseririmaa, yleensä syvyysvaikutelma auttaa koiria. Siinä vaiheessa kun nouto on mukana, kouluttaja palkkaa aina palautuksen, vaikka koira tulisi esteen ohi. Ihan vain siksi että se ei sitten kokeessa jäädy vaan uskaltaa tulla luovuttamaan kapulan vaikka ohikin, niin siitähän saa silloin vielä jotain pisteitä.

Me ollaan kyllä aina toistettu vaikka miten monta kertaa, esim. 70-80-90-60cm. Ja siellä on se sama yksi kälyinen nami mikä muutenkin näissä treeneissä. Metrinen este on myös asennekysymys ja koiralla pitäisi olla sellainen "parasta ikinä" -fiilis, ja palkan sen mukainen mikä sen fiiliksen kunkin koiralle tuottaa.


80cm:




perussarjan variaatio:



Jäi hyvä mieli koulutuksesta; tämä oli nyt vissiin kolmas hyppytekniikkatunti missä Lakin kanssa olen ollut, ja ensimmäinen laatuaan missä ei rivien välistä anneta ymmärtää että hanki parempi pk-koira. Kouluttaja oli todella osaava ja mukava ja miljöö aivan ihana, joten lämmin suositus!

Ajateltiin että syksyllä voisi joko ottaa jonkun etäsetin videoiden avulla tai sitten vaikka ajella uudelleen paikan päälle. Kouluttaja ihmetteli kun tullaan niin kaukaa ja että kai me yövytään jossakin, mutta meitä vaan nauratti. Yksi 3,5h ajomatka on täällä jumalan selän takana ihan normaalia vaan jos haluaa mitään koulutusta 😂 Varsinkin kun meitä oli kaksi jakamassa bensakulut ja juttuseurana niin eihän tuo ollut edes mikään pitkä matka...!


kotimatkalla hyvinkään hesellä pissillä


ulkonenä

Ehkä se vielä sieltä tulee. Omalla kentällä tehnyt pelkkää estettä 90cm ja kapulan kanssa 80cm, mutta kyllä mua vaan hirvittää korottaa sitä. Parhaani oon nyt ainakin yrittänyt ja kouluttanut sille kaikenlaisia tukitaitoja ja fysiikkaa mutta onhan se silti korkea loikka. Blääh. En varmaan ikinä voi kokeessa olla silleen että no nyt se hyppää vaan pidätän hengitystä ja toivon että mitään ei satu. Ja nyt ei auta edes truu pk-koiran hankkiminen koska mitä enemmän eri koiria katsoo hyppäämässä, sen enemmän näkee huonoja ponnistuksia, epäonnistuneita alastuloja jne, myös ihan niillä oikeilla palveluskoirilla. Pelkäisin estettä ihan yhtä paljon ihan minkä tahansa koiran kanssa.