SISA2

Lakki oman seuran nosekokeissa paikallisella VPK:lla. Koepaikan pihaan ei saa pysäköidä siltä varalta että tulee hälytys, ja auton voi joutua jättämään ties minne ja kävelemään sieltä. Lähtölistat tuli edellisenä päivänä ja Lakki oli 15 koiran kokeessa viimeinen, eli siellä todellakin menisi koko päivä, eikä voisi poistua aiemmin (mikä on mun mielestä epäurheilijamaista ja typerää, mutta silti olisin voinut lohduttautua sillä tiedolla että se mahis on). Nyt ihmettelen taas miksi mä ilmoitan ketään mihinkään, kun taas kirjoitan tänne, että vitutti ihan kauheasti ja teki mieli ilmoittaa että ei olla tulossa.

No lopulta ne kaikki autot mahtui koepaikan vastapäätä parkkiin, mutta oli niin tiivistä että piti vetää maha sisään aina kun tuli tai meni omaan autoonsa. Ja tuli yksi juoksunarttu joten Lakkikaan ei ollut enää kuin toiseksi viimeinen. Ja onneksi se koekin alkoi vasta klo 11 niin ei tarttenut ihan kuudelta herätä.

Koepaikka oli kivan erilainen ja alueetkin näytti kivoilta. Kaikki muut toivoi että ei tule hälytystä, ettei koe keskeydy. Minä toivoin että tulisi, että näkisin kuinka nopeasti ne lähtee. 😁 Ihan sama vaikka mun suoritusvuorolla! Kuulemma jos niin kävisi, käynnissä oleva suoritus tehdään loppuun mutta sitten koe ei jatku ennen kuin tilanne on ohi.

1. toimisto, kaksi piiloa, 2:30 min

Sai etsiä vapaana ja Lakki työskenteli tosi kivasti. En kyllä enää muista tästä paljoa mitään, taisi ottaa muovikorin ekana? Tuntui helpolta, eli koira löysi heti mennessään molemmat itse, ei tarttenut ohjata sitä mihinkään eikä murehtia että se on käynyt joka paikassa eikä mitään löydy. Lakin aika 0:58. Tämän molemmat piilot löysi kaikki.

2. toimisto, kaksi piiloa, 3:00 min

Tämänkin sai etsiä vapaana ja tässäkin Lakki työskenteli tosi kivasti. Se reagoi takimmaisen pöytärivin kohdalla pöydän ja ikkunan välissä tosi vahvasti, suorastaan hullaantui, ja etsi itse korkeaa sieltä. Sitten se valui pöydän ali tuonne keskimmäiseen pöytään jonka tuolista ilmaisu. Sen jälkeen ehdittiin käydä koko tila läpi eikä mitään, ja alkoi jo vähän kuumottaa. Koska koira oli reagoinut siellä nurkassa niin voimakkaasti, palautin sen vielä sinne ja tutkimaan ikkunaseinää paremmin, jos siellä olisi toinenkin. Sieltä se sitten otti verhon nurkasta piilon, annoin sen aika kauan tökkiä sitä kun se ei ollut itse tyytyväinen. Se kääntyy katsomaan mua kun on valinnut paikan, ja nyt se vain jatkoi heiluvan verhon tökkimistä. 30s jäljellä oli jo mennyt ja vahdin kuitenkin mielessä ettei aika lopu. Olisi kuulemma voinut uskoa aiemminkin. Lakin aika 2:45. Tästä löysi vain neljä koiraa molemmat. Mulle pisteet hyvästä koiran lukemisesta että ymmärsin että se aluksi hullaantui koska siinä oli kaksi pilveä.

Odotellessa Hymni treffasi parkkiksella Mervin Suloa ja naurettiin että taas meillä on pennut samaan aikaan. Hymni myös näki kaikkea uutta: ainakin polkupyörä ja lastenvaunut ja kävelevä taapero meni ohi. Koepaikan parkkiksella on myös tosi hyvä katsella kun eri näköiset koirat tulee ja menee ja opetella että otetaan kontakti ohjaajaan kun bongataan koira. Muutama ihminen olisi halunnut moikata pentua, ja sanoin että sopii yrittää jos se itse tulee sun luo. Ei mennyt. En tiedä mikä siinäkin on, kun itselle tulee sellainen olo, että sori nyt kun tää on tällainen. Mulle on aivan herttaisen yhdentekevää kuinka paljon mun koirat tykkää ventovieraista ja haluaa moikkailla sellaisia, mutta jotenkin silti nyt tuntuu siltä että koira on jotenkin huono jos se ei halua mennä. Koiraihmisethän kysyy aina että saako sitä moikata ennen kuin on kyykyssä, niin voisi kai sitä vaan sanoa että ei saa, se ei halua. Tähän mennessä on jo sen verran kokemusta että yleensä se, että halutonta pentua ventovieras houkuttelee, ei johda aikuisena mihinkään hyvään. Vaikka Hymni onkin tosi erilainen kuin sekä töppöinen että Lakki oli.

ekaa vuoroa odottamassa. Mentäis jo eikä kuvattais!

sisälläkin pitää odottaa

tokalle kierrokselle menossa

Olin ajatellut käydä suoritusten välissä eläinkaupassa punnitsemassa pennun ja ehkä ostamassa jotain evästä, kun mitään en ollut syönyt, mutta ei siitä ahtaasta välistä uskaltanut peruuttaa pois ja mitä jos joku olisi tullut siihen sillä aikaa. Istuin sitten osan aikaa autossa. Aamulla paistoi aurinko ja oli nollakeli, se tuntui jopa siltä että se lämmitti autoa. Päivällä se meni pilveen ja alkoi ihan kauhea tuuli, niin ulkona ei viitsinyt kauheasti olla.

3.oleskelutila, kaksi piiloa, 4:00 min

Nämä oli alakerrassa ja täällä piti olla liinassa. Lakki oli hyvillä mielin menossa sisälle toisellekin kierrokselle, mutta jotain tapahtui ja mua lakkasi huvittamasta. Ehkä koira reagoi minuun, tai ehkä muuten vaan, kun tämähän se meidän tilanne on, mutta siitä tuli taas sellainen patisteltava että se etsi hetken ja kääntyi kysymään että mitä mä nyt teen. Tiuskaisin sille aika rumasti että mene nyt etsimään siitä ja lopeta se pyöriminen ja sitten tuli vaan entistä pahempi mieli ja olisin voinut itkeä. No eka löytö aika nopeasti kaapin alaosasta, selkeä saavuttamaton, ja annoin koiran tarpeettoman kauan mallata sitä vaikka arvasin että ei se tule tarkkaa kohtaa löytämään kun sitä ei ole ja se on syvällä. Sitten vein sen joka väliin ja se vitun liinakin jäi moneen kohtaan kiinni, mutta ei missään mitään, joten arvelin, että koska hajut on levinneet ihan hyvin niin sen täytyy olla jossain missä se nenä ei ole vielä käynyt. Lakki palasi toistuvasti hyppimään pöytäloossiin sohville ja sinne me nytkin jäätiin. Aika oli loppumassa ja olin päättänyt että en sano enää mitään, en koirallekaan, ja ihan turha niitä miinus kakkosia on ottaa arvauksista. No vikat kymmenen sekuntia se koira sitten ilmaisi mulle sitä piiloa eri kulmista ja katsoin vaan että joo siinähän se on mutta olkoon. Enkä sanonut mitään. Jälkeen päin kun kaikki kysyi että miksi en, niin en minä osannut niille perustella. Että mua lakkasi huvittamasta ja toivoin että en edes olisi täällä. Mitä väliä. Kuka haluaa tällaisella väkisin räpelletyllä esityksellä edes mitään löytöjä.

Kehuin kuitenkin koiraa ja se onnellistui ja kaikkia nauratti se. Tai ei mua.

Tämän molemmat piilot löysi reilu puolet.

4. baari ja kuntosali, kaksi piiloa, 3:30 min

Tänne lähtiessä sanoin koiralle että olis kiva että menisit edellä, ja päätin että jos se ei lähde niin kävelen ulos täältä ja antaa olla, minä en sitä rupea patistelemaan. No sehän sitten oli taas melko normaali itsensä ja etsi itse. Eka löytö alueen keskeltä kuntosalilaitteen painopinosta ja sitten koira halusi palata alkuun, missä se nuohosi baaritiskiä vasemmalla. Selkeä korkea. Ei ruvennut löytymään niin mietin että siinä oikealla oli kanssa korkea tiski ja tuoleja ja pyysin koiran sinne katsomaan, niin siinähän se. Lakin aika 2:19, tämän löysi muutamaa vajaa kaikki.

Sellasta paskaa. Joku ongelmahan tässä on. Nyt ei riitä että mulla on Pajun kanssa sellainen olo, että anteeksi että mekin ollaan täällä, ja syyllisyys siitä että viedään jonkun muun koepaikka. Siltä se tuntui nyt Lakinkin kanssa. Kotiin ajaessa muistelin Lakin ekaa vuotta, kun sain muutamaan eri otteeseen kuulla, että paska koira ja teistä ei ikinä kyllä tule mitään. Ne oli kyllä tottisvalmennuksia eikä nosea, mutta mietin vaan että ehkä ne olikin oikeassa ja paskoja ollaan, ei pääse mihinkään. Tai koirahan sinänsä löysi kaikki. Olin ihan varma että tyyliin kaikki saa satasen, kun musta nämä tuntui helpoilta, ja leuka loksahti polviin kun selvisi että satasia tuli vain 2/15. Ei se silti parantanut tunnelmaa mitenkään.

Lähempi Musti ja Mirri oli jo kiinni kun 16.45 päästiin lähtemään, mutta kauempi viiteen, niin ajelin sinne. Hymni painaa 4,6kg (hänen omalla sivulla on btw kasvutaulukko). Siellä oli joku pariskunta setterin kanssa, ja se koira haukkui Hymnille ihan koko ajan eikä ne ihmiset tehneet elettäkään estääkseen sitä. Hymni aluksi tuhahteli sille vähän ja välillä oli ihan nätisti ja killitti minua kun valitsin puruluita, mutta sitten kun olin kassalla, ne tuli tosi lähelle, ja Hymniä pelotti ja kun en ottanut sitä syliin kun kädet ei riittäneet, se yritti poistua paikalta. Eihän se nyt sinänsä ole kenenkään muun ongelma mutta mietinpähän vaan päissäni että jos mä näkisin että mun koira aiheuttaa toiselle pelkoa ja se toinen on maksamassa eikä voi justnytheti poistua paikalta, niin herranjestas kyllä mä veisin sen oman koirani kauemmas siitä louskuttamasta. Kiitos vaan huomaavaisuudesta saatana.

En tiedä miksi mä käyn kokeissa. Töppöisen kanssa se oli pitkään suorastaan huumaavaa kun se oli niin hyvä kaikessa. Ehkä ne voitot ja tittelit ja onnistumiset ylläpiti sitä kehää. Nosessa valioituminen on aivan utopistista. Suomessa on tällä hetkellä kaksi valiota ja ne on ihmisillä jotka molemmat on tuomareita, toinen kouluttaa työkseen ja toinen kouluttaa osa-aikaisesti, ja he treenaa yhdessä. Tällainen tavan tallaaja ei-kenenkään-valmennuksesta ei tule koskaan yltämään sinne. Ihan sama sitten tavoitella kolmosiin pääsyäkään. Omia onnistumisia? En mä tiedä?

Nosekuula parka

Mulla on tässä joku kriisi muutenkin, ehkä joku klassinen ikäkriisi. En voi sanoa sitä edes ääneen koska en voi olla niin vanha! Ei musta tunnu yhtään siltä. Tässäkö tää elämä niinku oli? Jotenkin sitä vaan yhtäkkiä havahtuu siihen, että kaikki ne valinnat mitä on tehnyt, tai jättänyt tekemättä, on johtaneet tähän tilanteeseen. Mulle on ammatti-ihminen useaan otteeseen painottanut, että jokainen tekee ratkaisut siinä tilanteessa niillä tiedoilla ja eväillä mitä silloin on käytettävissä, ja niitä on turha myöhemmin kauhean paljoa miettiä saati katua, kun ei se johda mihinkään. En mä oikeastaan edes kadu mitään, mutta jotenkin sitä elämän lopullisuutta vaan ajattelee ja että tää on nyt tällaista. Ihan ok, mutta se on nyt tällaista, eikä enää muuksi muutu. Tottakai aina voi opiskella, tutustua uusiin ihmisiin, löytää uuden parisuhteen, ottaa uusia eläimiä, vaihtaa työpaikkaa, jne jne jne, en tarkoita nyt sitäkään että elämä olisi jotenkin ohi. En osaa tämän paremmin tätä nyt kuvailla, mutta jotenkin sellainen... ahdistunut olo on pitempään jo ollut.

Kriisi koskee toki myös koiria. Ehkä töppöisen poismeno laukaisi sen, vaikka oli se ilmassa jo vuosia sitä ennen. Olin niin pitkään niin aktiivinen harrastaja ja kisaaja, koulutin paljon muita, treenasin porukassa, kävin koulutuksissa ja leireillä. Nyt tuherran yksin kotona sen vähän mitä teen. Sitä entistä minua ei enää ole. En tiedä haluaisinko, mutta mulla on ikävä sitä, että silloin ainakin tiesin kuka minä olen. Nyt musta tuntuu että ilmoitan näitä koiria joskus ja jouluna kokeisiin vain koska yritän roikkua muiston varjossa. Ehkä pitäisi todeta että se nyt vaan meni jo.

Luovuta.

Tämä oli ig:ssä joku päivä