Talviloma

Pötkönen kävi vihdoinkin uusintakäynnillä osteopaatilla. Olin melko varma, että ei siellä mitään isoa voi olla, mutta ahdisti silti. Jos vain olen tullut sokeaksi.

Koira otti asennon käskystä. Pidän kättä sen kaulalla, vanha tapa ajalta jolloin se enemmänkin meinasi pureskella eläinlääkäreitä ym. Minua se ei pure, joten oma käsi on hyvä "jarru" siinä välissä, lisäksi ehtii tarvittaessa kiristää otteen kaulanahkasta. Se makasi kyljellään ilman että kukaan piti kiinni. Kehuin sitä kyllä runsaasti, rauhallisesti ja hiljaa, pitkin käsittelyä. Ei rimpuilua, ei väistelyä, ei puremista. Vatsalaukussa oli jotakin kireyttä mikä johtui ripulista. SI-nivelet normaalit, toisen puolen iliopsoas-kompleksin (siinä on kolme pientä lihasta) pienin lihas hieman kiristymään päin. Mutta siis lopputuloksena jopa hieman hämillään ollut osteopaatti: "koirassa ei ole mitään vikaa - se on sitten vain niin sinun koirasi". Ehkä jotain pientä oli ollut, koska se sai kuitenkin laseria mikä on voinut auttaa mahdollisiin kipuihin. Joka tapauksessa menköön tämä nyt oppirahoina siitä, että se ei anna hoitaa, ellen itse ole läsnä. Muiden kanssa tulee virhetulkintoja ja aggressiivinen käytös ei kerro kivuista, se käyttäytyy "huonosti" vain koska voi.

markkinoiden paras osuus

Helsingin viikonlopun jälkeen ajettiin Evolle toteuttamaan monivuotinen haave, talvivaelluksen kokeileminen. -> vaellusjutut omassa blogissa

Ei riemulla rajaa kun saikulta päästiin

Paskatauti, vol 2.

Tylosiini vaikutti puolessa vuorokaudessa niin, että paskan tulo loppui siihen. To-pe yön töppönen vietti vielä kylppärissä ja hyvä niin, koska useampi läjä oli yön aikana tullut, muistaakseni ainakin kerran vein sen uloskin. Juotin niin paljon, että pissaakin tuli jatkuvasti. Hauskaa, että vaikka paskat on jo pitkin kaakeleita, sisälle pissaaminen ei kuitenkaan käy mielessäkään. Ihan hyvä oli juosta tiuhaan ulkona senkin takia siis, useita kertoja väli oli jo liian pitkä ja koira teki kahden minuutin megapissoja. Pöne on aina ollut huono juomaan, ja jopa Nutrisal-vesi tuntuu imeytyvän siihen tosi huonosti, se siis pissaa samoilla juomamäärillä huomattavasti enemmän ja nopeammin kuin Sieni. Pönen uloste oli muutaman päivän vielä kovinkin löysää, mutta se teki vain yhden läjän vuorokaudessa hallitusti ulos. Olipas hieno hetki, kun havaitsin ensimmäisen kakan, jolla oli muoto. Maanantaina, ab-kuurin viidentenä päivänä, se teki kunnon pökäleen. Ruokana on ollut i/d-purkkiruuan lisäksi kaurahiutaleista ja jauhelihasta keitettyä puuroa, nyt on saanut sinne muutamia koiran nappuloita sekaan, ja pikku hiljaa pitää laajentaa kohti normaalia.

kyllä kiitos, ottaisin sun pizzaa

Perjantaina sain heti aamusta viestin töihin, että Sieni oksentaa. Muutamassa tunnissa se alkoi myös ripuloida, ja jos töppösellä tauti alkoi vähän löysällä vatsalla ja kehittyi päivän mittaan, Sienen ihan eka läjä jo oli ehtaa vesiripulia. Mies juoksutti sitä sitten ulkona ja kuurasi oksennuksia sisältä, se oksensi päivän aikaan siis ainakin 5-6 kertaa. Neuvoin antamaan Enteromicron ja juottamaan sitä. Iltapäivällä kotiin päästyäni soitin klinikalle. Olisin halunnut luvan aloittaa sillekin tylosiinin, koska mitä muutakaan se nyt voisi olla, kuin tismalleen samaa tautia, ja en kerta kaikkiaan jaksa enää samanlaista rumbaa uudelleen. Puhelimeen vastannut hoitaja kävi kysymässä meitä hoitaneelta lääkäriltä ohjeet, ja käskivät syöttää kaikkia muita saamiani valmisteita, mutta ei antibioottia. Teoriassa se voi olla vielä jotain muuta, tai vaikka olisi samaa, koirat on yksilöitä ja joku voi selvitä taudista itse. Onhan siitä paljon puhuttu, että turhaa antibioottien käyttöä pitäisi välttää, mutta hetken teki mieli itkeä silkasta uupumuksesta. Neljä valvottua yötä, jatkuvaa portaissa juoksemista, paha mieli koiran kylppärissä säilömisestä ja nyt kun se toinen vihdoin otettiin sieltä pois ja yötkin saisi nukkua, pahin mahdollinen tapahtui ja se tarttui kuitenkin Sieneen. Ei voi olla todellista. Sanoivat puhelimessa, että jos tarttee aikaa klinikalle, soita maanantaina heti aamusta, jos riittää puhelinneuvonta, meidän ell:n soittoaika on iltapäivästä. Sain hänelle suoran numeron ja sitten toivottivat vain pärjäämisiä.

Viikonloppuna ei tehty mitään muuta kuin torkuttu sohvalla ja rampattu pihalla. Herätessä aina ekana piti haistella, haiseeko täällä paska. Useimmiten tosin haisi sen verran railakkaasti, ettei tarttenut asiaa sen enempää tutkailla. Piti käydä ostamassa eteiseen ilmanraikastin, koska paska haisi rapussa asti. Hain myös lisää Enteromicroja, onneksi ainakin yksi apteekki myy niitä täällä, klinikka ei ole viikonloppuna auki.

Sieni oli ihan virkeä potilas. Se oksensi paljon enemmän kuin töppönen, joten sai oksennuksenestotabletin sekä pe että la. Lauantaina illasta se alkoi nuupahtaa ja lopulta kieltäytyi ensin syömästä purkkiruokapalleroon piilotettuja tabletteja - ruoka ei oikein maistunut ja normaalin vauhdilla nielaisun sijaan se pyöritteli sitä suussa, jolloin tabletti erottui ja koira sylki sen pois, eikä halunnut enää ottaa mitään. Ei halunnut myöskään juoda vaikka sekoitin veteen mitä tahansa herkkuja. Näinkö sitä ollaan sunnuntaina sitten tipassa kuitenkin. Juoksutin sitä ulkona kuitenkin ja jossain vaiheessa sen olo vähän koheni, muistaakseni se joi ainakin pääasiassa itse, vai pistinköhän desin mitalla vähän huulesta menemään. Mitään ruiskuja täällä ei ole, mutta onnistuu se ilmankin. Pillerit laitoin sille väkisin kurkkuun.

Sunnuntaihin mennessä se selvästi piristyi ja alkoi taas syödä. Paska lensi ihan samalla mallilla. Maanantaina ajattelin, että nyt kun se syö ja juo, niin ei tässä nesteytystä tarvita, mutta soitan lääkärille ja kysyn nyt uudelleen niistä antibiooteista. Kyseltyään kovasti kummankin koiran voinnista hän laittoi Sienelle kanssa kuurin, tabletit on eri vahvuisia ja nyt saa olla tarkkana että oikea koira syö oikeasta pussista. Hain ne klinikalta iltapäivästä, mies käytti sillä aikaa Sientä klinikan pihassa paskalla, ja annettiin sille tabletti heti siinä.

Niin, koirat oli autossa ja oltiin matkalla mökille. Hirveän kiva ajoitus, vaikka kumpikaan noista ei pelkää raketteja, pelkkä ajatus siitä että pitäisi tunnin välein sukeltaa sotatantereelle ripuloimaan ja toivoa että kukaan känninen ei ammu meitä (kuten kaksi vuotta sitten tapahtui käyttäessäni koiria joskus kahden maissa pissalla, kuten olen joka vuosi tehnyt), tuntui aika stressaavalta. Koko mökin lämmittäminen yhden yön takia tuntui aika kalliilta, näillä keleillä lämmöt pitää laittaa useita päiviä etukäteen, että ehtii lämmetä. Päätettiin sitten yöpyä saunakammarissa. Olen ollut siellä monen monta kertaa itsekseni koirien kanssa, mutta kahdelle ihmiselle se oli niin epätodellisen ahdas, että suorastaan huvitti. Siinä sitä lämmitettiin takkaa, pelattiin korttia ja juotiin glögiä polvet suussa.

Sienen ripulointi lakkasi siihen klinikan pihassa otettuun tablettiin. Ma-ti yö mökillä oli aika jännä, pelotti että en herää ja se paskantaa mun makuupussille tms sisälle, mutta ei mitään. Tiistaiaamuna se oletettavati kävi mökin pihalla paskalla, tuotosta en kyllä nähnyt. Sen jälkeen ei ole tullut mitään. Näinköhän se on nyt sitten ummessa *tähän hysteerisen väsynyttä naurua*

Tiistaina saunottiin ennen lähtöä. Harmi, kun ei toipilaiden kanssa oikein uskalla lenkkeillä, olisi ollut hankea missä kahlata. Hulluksi tässä alkaa tulla muutenkin kun mitään ei ole voinut tehdä. Yksin lenkkeily tuntuu niin tyhmältä eikä ole kauheasti tehnyt mieli lähteä esim. uimaan, kun tietää, että palatessa on taas paska lattialla. Mitäköhän koirattomat ihmiset oikein tekee kaikki päivät...?

Mökillä kävi tasainen rytke kauempaa, kummassakaan lähinaapurissa (50-100m) ei mitään havaintoa elämästä joten paukkujakaan ei ihan nyt siinä nurkilla ammuttu. Yöksi nousi melkoinen sumu, joten kauempaakaan ei näkynyt mitään, kuului vaan. Vastoin kaikkia ohjeita mulla oli koirat irti aitaamattomalla pihalla. Tosin normaalisti ne on siellä ihan valtoimenaan, nyt menin mukaan tai vahdin ikkunasta hyvin tiuhaan, että mitään outoa ei tapahdu ja kaikki pysyy näkyvissä. Ei siitä parin vuoden takaisesta äksidentistä onneksi näyttäisi jääneen mitään, vaikka kaikki ainekset katastrofiin kyllä oli. En silti ole allekirjoittanut rajat räiskeelle -kansalaisaloitetta. Mun mielestä ensisijaisesti ja aivan ehdottomasti pitäisi lopettaa ääniarkojen koirien jalostuskäyttö. Toivoisin kyllä myös, että raketteja saisi myydä vasta aattoaamusta alkaen, ja että aikarajojen noudattamatta jättäminen, päihtyneenä, alaikäisenä jne ampuminen olisi voimakkaasti rangaistavaa. 18-02 yhtenä iltana vuodesta ei mielestäni ole kohtuutonta. Kurjaa vaan, että ei ihmiset ikinä opi, taas oli uutisissa niitä silmävammoja, ja täälläkin kuulunut pauketta ennen ja jälkeen annetun ajankohdan. Sinänsä ihan sama mulle miten tässä käy, mielenkiinnolla seuraan kuinka aloitteen käy. Onhan siinä ne kaikki muutkin pointit, mutta monessa mediassa se leimattiin jo vain koiraihmisten jutuksi, siksi nyt kommentoin itsekin vain siltä kannalta.

Aikana ennen dinosauruksia taisi olla sellainen kidutuskeino kuin valvottaminen, tai herättäminen. Muistaakseni puoli tuntia oli kamalin aika, silloin kerkiää juuri vajota syvään uneen ja herääminen on kaikkein raskainta. Yö tai kaksi sellaista, niin vanki tunnustaa ihan mitä tahansa. Tässä on eilen ja tänään ollut kaikenlaista hommaa, mistä huomaa hyvin, että ajatus juoksee ketterästi kuin täi tervassa. Aivan järjetön väsymys. zzZzz

kylppärikaranteenin jälkimainingit

Vanhuus ei tule yksin

Messariviikonloppu vietettiin Helsingissä. Mietin pitkään, pitäisikö töppöselle varata osteopaatti vain siksi kun nyt sinne ollaan menossa. Edellisestä käynnistä oli alle 2kk aikaa, ja koira oli päälle päin aivan normaali. Lopulta äiti lupasi viedä koiran, jotta ehdin itse lauantaina katsomaan sekä mudikehän että koiratanssin pm-kisoja. Sen piti olla vain sellainen "kaikki kunnossa, hyvää joulua" -tarkastus. Äiti epäili, rentoutuuko koira hänen kanssaan ja onko käsittelystä mitään hyötyä. Paatti on sen kanssa hyvissä väleissä ja osaa kyllä käsitellä koiraa, lupasin.

Mudipa sitten oli ollut aivan poikkeuksellisen yhteistyöhaluton, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan ja väkisin pideltäessä oli yrittänyt purra. Olin laittanut mukaan kuonokopan ja kehoittanut käyttämään sitä, jos äitiä yhtään jännittää koiran käytös, mutta olivat halunneet yrittää ensin ilman (tämä on kummallinen ilmiö, ihan kuin se koira siitä kopasta kärsisi ja sen käyttäminen olisi mitenkään "huonompiarvoista" kuin selvitä ilman). No koppa päähän ja edelleen aivan yhtä yhteistyöhaluton mudi ensin laseroitavaksi. Oli vähän rentoutunut siinä, mutta sitten kun taas oli yritetty käsin tutkia, ei ollut antanut mennä selkäpuolelle lainkaan. Hätäinen diagnoosi: kallon pohjassa eli ekassa nikamavälissä jotain ja oikealla takana issiaskipua tai hermopinne, mahdollisesti kovinkin kipeä. Kehoitti miettimään hermokipulääkekuuria välittömästi ja uusi aika minun kanssani 2-3 viikon päähän.

Diagnoosi oli järkytys. Jos metsässä riehuva, kotona sohvalle kiipeävä ja kaikin puolin seurallinen koirani on näkemättäni kovinkin kipeä, jotain on pahasti vialla. Ei vaan täsmää. Olen nähnyt sen kipeänä ja olen aivan hirvittävän herkkä sille, joskus jopa yliherkkä. En kuitenkaan niin päin, etten näkisi, kun kipua on. Tietenkin krooniseen kipuun tottuu, ja siinä sitä sitten itsesyytökset laukkasi - enkö vain enää näe? Mitä jos se kuitenkin on jatkuvasti kipeä, mutta on itsekin niin tottunut siihen, ettei enää kovin näkyvästi reagoi siihen? Hermokipulääkekuurista oli jo syksyllä kaksi eriävää mielipidettä eri eläinlääkäreiltä, joten samahan se nyt olisi kokeilla. Koira siis söi gabapentiiniä ja minä tarkkailin sitä henkeäni pidätellen. Turhaan. Mikään ei muuttunut. Ei kai se voi olla kovin kipeä?

Hierojalle oli aika vasta joulukuun puolivälissä, tuli taas turhan pitkä väli hänen ollessa matkoilla jne aikataulujuttujen takia. Kerroin osteopaattikäynnistä ja sovittiin että ottaa varovasti. Vähän pientä normaalia rasittumista siellä sun täällä, mutta ei mitään pahempaa eikä koira myöskään reagoinut kaulaan eikä selkään mitenkään. Silloin kun sillä on oikeasti ollut hermopinne, koko lihaksisto on ollut "shokissa" myös. Sen sijaan ne jo aiemmin mysteeriksi osoittautuneet etutassut antoivat taas kunnon aggressiiviset reaktiot, taisi olla erityisesti oikea. Ei tarttenut kuin lähteä lavasta alaspäin, niin koira oli sitä mieltä, että ammu ittes. Laitettiin laseria, siitäkin aluksi mulkoili aika tuimasti ja sain pidellä siitä napakasti kiinni ja käskeä pysymään paikoillaan, mutta rentoutui sitten. Hieroja kertoi tutusta ihmisestä, jolla oli ollut aivan sietämättömät rannekivut, oli kuvattu, ultrattu, otettu verikoetta ja suunnilleen kaikki mitä keksittiin, eikä mitään selitystä löytynyt. Sattumalta kokeili laseria ja se oli kuulemma ekana vuorokautena pahentanut kipuja, toisena alkanut helpottaa ja kolmantena olo oli parempi kuin aikoihin. Vaikka töppösenkään rtg-kuvissa ei mitään rikkoa löytynyt, uskon siis edelleen, että jotain niissä sen jaloissa on. Ei se tyhjästä noin käyttäydy. Epäselvää on nyt edelleen vain se onko kipu ranteissa vai varpaissa, minä kun en saa sitä esiin vaikka miten räpellän, käännän ja väännän, ja muiden se ei anna niin tarkkaan kokeilla.

Toinen osteopaattiaika piti olla ylihuomenna lauantaina. Melko varmasti koira siis oli vaan tahallaan heittäytynyt hirveäksi, eikä mitään suuria kipuja ainakaan ole. En tiedä uskonko mihinkään dominansseihin ja miten asian sitten voisi selittää, mutta se on ainakin fakta, että tuossa koirassa on sellainen "irvistelen ihmisille koska on hauskaa kun ne pelkää mua"-piirre, ja se kyllä on varmaan huvittanut itseään olemalla vaan tahallaan hankala. "Koska mä voin". Kiinnosti kovasti päästä näkemään miten se nyt käyttäytyy ja mitä sieltä oikeasti löytyy. Harmi vaan, että aika piti perua...

minäkö muka!

Jouluaattona, maanantaina aamulla, koiralla oli maha vähän löysällä. En ajatellut asiaa sen enempää, mutta päivän mittaan piti rampata useampi kerta sen kanssa ulkona ja iltaan mennessä totesin, että lienee fiksua jättää iltaruoka väliin kun kovin sekaisin on pakki. Taisin nakata sille Inupektia naamariin. Aamulla heräsin siihen, että paska haisee kuin viimeistä päivää ja suunnilleen jokainen matto on kurassa, lisäksi oli jokunen läjä oksennusta. Joulupäivä juostiin tunnin välein ulkona, katsoin siis oikeasti kellosta koska on taas aika hypätä, tämä ei ole liioittelua. Silti ehti aika monta kertaa tulla sisälle. Koirakaan ei pyytänyt ulos, mitään varoitusmerkkejä ei ollut vaan kura vaan lensi kerrasta kun niikseen tuli. Tässä vaiheessa laitoin sen suosiolla kylppäriin, kaakelit on nopeampi huuhtoa kuin normi lattian peseminen. Mattopyykin ohella riitti pyykkiä muutenkin, ripuli tuli sellasella voimalla että sitä roiskui pitkin seiniä, lattioita, mun lahkeita, koiraa jne. Joka kerran jälkeen aluset jolla se makasi, oli paskassa ja lensi koneeseen. Tiistaina aloin juottaa sille Nutrisalia ja iltapäivästä soitin päivystykseen. Ripulissa oli välillä vähän verta seassa, välillä se oli kellertävää ja välillä ruskeaa. Päivystäjä oli pyhät 50km päässä ja sanoi että saan tulla jos haluan, mutta jos koira juo vielä itse ja on ihan virkeä, niin ei hänkään voi kun laittaa sen tippaan eikä siitä ole sen enempää apua kuin suun kautta juomisestakaan. Kävin sitten vaan apteekissa ja lääkitykseen lisättiin Pepcid (närästyslääke muodostaa suojakalvon -> rauhoittaa) sekä maitohappobakteerit. Ti-ke yö oli ihan yhtä onneton ja keskiviikkona rampattiin samaan tahtiin pihalla. Ke kävin uudelleen apteekissa, tällä kertaa mukaan tuli Promax-ruisku jossa kolme annosta. Ke illalla oli pari pihakäyntiä niin, että koira vain pissi ja eläteltiin toiveita josko se tästä, mutta ke-to yönä taas paskaa tuli kylppärin täydeltä ja vuorotellen miehen kanssa rampattiin ulkonakin. Aamulla lähdin töihin ja mies jäi vahtimaan koiraa. Soitin klinikalle heti kun se aukesi, ja vaikka koira edelleen oli ihan virkeä ja söi/joi mitä laitettiin, iän kuultuaan kehoittivat tulemaan. Otin iltapäiväajan. Työpäivän ajan saldo pari pihalla käyntiä ja neljä vai viisi läjää kylppärissä. "Täällä haisee vatsatauti", ukko sanoi jo ekana päivänä. Paska täällä haisee.

Sieni parka on taas ollut yhtä surkea kuin aina silloin, kun mudi sairastaa. Tapaninpäivänä kävin sen kanssa kahdestaan metsässä. Se oli tosi outoa. Mattopyykkiä partsille kuivumaan laittaessa se luikahti aina sinne ja olisi halunnut muuttaa ulos, kun sisällä on niin kipeä tunnelma.

Tänään sitten oltiin klinikalla ja kaksi tuntiahan siellä menikin. Pantiin koira tippaan (suoraan suoneen) heti, sai myös pahoinvoinninestolääkkeet samalla, ja sitten meni verinäytteet analysoitavaksi. Pahoinvoinninestolääke toimii kuulemma (nykyään?) kohtalaisen hyvin myös perspuolen "pahoinvointiin" - olen tähän saakka luullut, että se hillitsee vain oksentamista eikä siitä ole ripulissa mitään iloa! Kiva kun päivystäjäkään ei tätä tiennyt sanoa, olisin mennyt tippaan  ehdottomasti jo tiistaina, jos olisin tiennyt tämän. Nestettä meni koiraan varsin hyvä määrä ja hyvin hyvin kärsivällisesti hän istui pöydällä yli tunnin niin kuin oli käsketty. <3 Verikokeissa kaikki ok, haluttiin ottaa nyt varmuuden vuoksi kun ell katsoi tiedostoista, että ei ole vuosiin otettu. Mitään vakavampaa haima/maksa/tms vikaa ei siis pitäisi olla vaan "vain" se tarttuva mahatauti. Kuulemma oli vähän aikaa sitten ollut klinikalla koira, joka oli oksentanut vuorokaudessa sen 20-30 kertaa mitä töppönen ripuloi. Ei se ole herkkua ollut sekään. Jotenkin oksentaminen on mun mielestä ahdistavampaa kuin ripulointi, varsinkin jos mukana on verta. Persiistä kuuluukin tulla kamaa ulos, suusta ei.

Inupektit voi kuulemma säästää niihin aikoihin kun koiralla on maha vain vähän löysällä, tällaiseen vesiripuliin niistä ei ole mitään iloa. Samoin ne Gefilus maitohappobakteerit ell suositteli hymähtäen vaikka syömään itse, eli ei ole juuri mitään merkitystä tungenko niitä koiraan vai en. Promax-tahna on ihan jees ja viimeinen annos kannattaa antaa huomenna. Pepcid auttaa enemmän oksentamiseen, siis suojaa vatsalaukkua, vaikutus ei mene suolistoon asti joten ripulissa siitä ei ole iloa. Kotiin saatiin pahoinvoinninestolääkettä neljän päivän annos tabletteina, enteromicrotabletteja joiden pitäisi kovettaa tuotosta kovastikin, pitkä tylosin-kuuri (vatsa-antibiootti) ja kasa Hillsin i/d-purkkiruokaa, joka mun kokemuksen mukaan on paitsi perkeleen kallista myös oikeasti toimivaa. Maanantain koira paastosi, mutta tiistaista alkaen sai keitettyä riisilihasekoitusta aina vajaan ruokalusikallisen desiin nestettä, joka ulkonakäynnin jälkeen. Riisit tuli ainakin kaaressa ulos aivan saman näköisinä kuin menivät sisäänkin. Nesteytys oli kuitenkin onnistunut koska verikokeissa nekin arvot kunnossa, koira ei siis ollut lainkaan kuivunut. Nutrisal oli musta hyvää kamaa kesähelteillä ja näemmä se toimi nyt tässäkin, tätä pidän jatkossakin kaapissa.

Nyt on sitten siirrettävä osteopaattiaikaa että kerkiää pitää karanteenit. Ennen kaikkea toivon, että ensi yönä täällä saa nukuttua itse kukin, tosin tätä kirjoittaessa koira vinkui (!) ulos ja teki sinne kolme tutun näköistä roiskuvaa läjää. Alan olla kävelevä zombie itse, ja mudi se vasta väsynyt onkin. Klinikalta lähtiessä kävi rullalle autoon ja huokaisi syvään. Joululahjatkin on koskematta paketeissaan, mutta jospa sitten vaikka uudenvuodenaattona. Ikimuistoinen joulu, mitään ei tehnyt mieli syödä paskan hajun leijaillessa jatkuvasti pitkin asuntoa ja satunnaiset konvehditkaan ei kerinneet vyörärölle kertyä, kun tuli noita portaita rampattua täältä toisesta kerroksesta pihalle. Onhan noita ripuleita, verisiäkin, muutama ollut aiemmin, mutta ikinä ei ole näin pitkään kestäneet. Kaveri kertoi, että heillä oli mennyt kuusi päivää. Tämä on nyt sitten erityisen ärhäkkä ja raju versio tänä talvena. Jospa se nyt edes pikku hiljaa tästä, olihan tässäkin neljä tuntia paskomatta nyt.