Neloset

Tiistaina Hymni 4kk ja torstaina nahka 4v. Neljä vuotta?!? Vastahan se tuli 😳

Nahka ei ole yhtään aikuistunut, jos aikuinen on asiallinen ja sellainen... hillitty aikuinen. Nahka on edelleen velmu keppostelija, jonka mielestä maailma on häntä varten. Hän on joko hyvin onnellinen tai hyvin pahastunut, "ihan kiva" ei oo hänen juttunsa. Nahkaa ei myöskään oikein missään tilanteessa voi luonnehtia rauhalliseksi, vaan hän on aina innoissaan. Hyvin innoissaan. Nahkaa katsoessa ei koskaan voi olla itse huonolla tuulella, koska joko se onnellisuus tarttuu, tai sitten hän on niin koomisen pahastunut että sekin vaan naurattaa. Toivottavasti nahka pysyy aina nahkana.

Hymni 4kk on edelleen iloinen hyppiäinen. 😍Hyvin eri tavalla iloinen kuin nahkiainen. Se ei vieläkään ole päässyt namien makuun, kun oma nappula pelittää niin hyvin, niin sillä on menty. Just loppui kasvattajalta mukaan saadut Brit (3kg) ja Monster (2kg) pussit ja avattiin itseni ostama 15kg Brit Care. Vaihdoin nappulan lennosta vastoin kaikkia ohjeita, mutta ei oo tullut mitään. On se saanut myös ohessa aikuisten nappulaa lenkkipalkkana ja pihalta etsittäväksi. En myöskään ole ikinä mitannut mitään määriä, vaan kokeillut pennun kylkiä. Enemmän on ollut hyvin hoikka ja on saanut välillä tietoisesti katsoa että se saa vähän enemmän ruokaa. Lihaa on syöty nappulan ohessa, ja kasvattajalta tuli pari purkkia jotain Monsterin purkkiruokaa, joka oli nannaa, mutta vissiin niin kallista, että tuskin tulee jatkossa sellaisia saamaan kuin korkeintaan herkkuna. Pennulle sopi kumpikin nappula ihan yhtä hyvin, ja tuo 15kg säkki kestää varmaan loppuvuoden, mutta nyt ei ole yhtään ajatuksia mitä sitten sen jälkeen. Ehkä se siirtyy sitten syömään samaa kuin aikuiset, koska edelleen oon sitä mieltä että jos kaikille menisi sama, se olisi helpointa. On mulla tilaa säilytellä säkkejä, ja jos kuppiin laittaa niin ihan sama vaikka jokaisella olisi omat nappulat, saahan ne eri määrän lisiäkin. Mutta kun ne syö niin vähän kupista, ja treeniliivin taskussa en ala kuljettamaan eri pusseja, tai pihalla rajaamaan kuka etsii heitettyjä nappuloita milloinkin.

Huomasin viikko sitten, että oon viime aikoina tosi vähän leikkinyt pennun kanssa. Treenitilanteissa se haluaa ruokaa, ja oon miettinyt myös sitä, että nosessa lelupalkattavat koirat on tosi paljon huonommassa asemassa kun yleensä koealueet on niin ahtaat. Lelu jos kierii palkkausalueelta etsintäalueelle, se on alueeseen vaikuttamista ja siitä tulee virheitä. Koiraa ei saa päästää irti (=hihnaa pois kädestä) että voisi heittää lelua yli hihnan mitan päähän muutenkaan, joten käytännössä Lakillekin annetaan kuula suuhun ja toivotaan ettei se pudota sitä ja kieritä sitä alueelle. Todella kökköä kun koira haluaisi että sitä heitellään ja sen kanssa nujutaan kunnolla. Sen takia en ole lainkaan yrittänytkään tunkea Hymnille etsintöihin tai edes niiden päätteeksi lelua, parempi vaan että siitä tulee ruokakoira. Pk-puolella sitten taas nykyään saa joissakin tilanteissa kokeessakin palkata lelulla ja vain lelulla, joten sinne se mahis olisi hyvä. Pk-puoli vaan taitaa olla niin kuollut, että turha miettiä sitä enää ollenkaan.

Rupesin nyt sitten kuitenkin erikseen leikittämään sitä täysin irrallaan treenitilanteista, ja hyvin leikkii. Mitään irroittamisia ei oo vielä edes mietitty, eikä kyllä kauhean ajatuksella tehty mitään muutakaan leikkiin liittyvää.

Hymnissä on vähän samaa kuin pienessä Lakissa oli, ja taisi olla töppöisessäkin, että se inhoaa rajoittamista. Lakki sai slaagin kaikesta estämisestä (aidat, ovet, kiinni pitely, sylissä olo silloin kun ei huvittanut jne), Hymniä vituttaa lähinnä aidat. Aiemmista koirista vihdoin oppineena Hymniä en ole opettanut pelkäämään kompostikehikoita (antanut sen kaataa niitä ja torunut siitä), joten sehän ei niissä pysy. Pitää jossain vaiheessa ehkä ihan nätisti opettaa, että vaikka voit siirtää niitä niin silleen ei saa tehdä. Huomaa, että minusta on kadonnut vuosien varrella kaikki "sen pitää" -ajatukset, ja koulutan enää vain asioita joita oikeasti tarvitsen. Hassua että joskus luulin, ja ylipäätään oli vallalla sellaiset ajatukset, että koiran pitää kunnioittaa porttia ja ihminen kulkee aina ensin ovista ja blaa blaa blaa, tai muuten se koira ottaa johtajuuden ja sitten tulee kauheasti kaikkia ongelmia. 😂 

Kynsien leikkuu on ollut vähän vaikeaa, ei lainkaan siksi että pentu ei antaisi koskea tassuihin saati sillä olisi vielä mitään mielipidettä siitä, vaan ihan vaan siksi, että aina kun se tulee mulla mieleen, pentu ei todellakaan ole väsynyt, ja sitten ei vaan kädet riitä kun se kiemurtelee sylissä ja yrittää lähinnä nuolla naamaa ja purra nenästä. Etutassuja ollaan hoidettu raapimalaudalla, se oppi sen kerrasta ja tykkää siitä. Takatassuja ollaan leikattu niin, että pentu on mun sylissä, istun pöydän ääressä ja pöydän reunalla on nuolumatto minkä parissa se ahertaa. Melko akrobaattinen toimenpide itselle mutta onnistuu. Jos olisi appari joka pitäisi pentua sylissä ja antaisi sen purra nenäänsä, niin kynnet olisi nopea ja helppo napsia. Pitäisi alkaa opettaa tassusta kiinni pitelyä ja rauhoittumista siinä ensin ihan vaan ilman mitään kynsisaksia.

Joitakin viikkoja sitten oli kausi, kun se oppi haukkumaan ja haukkui kaikelle. Ja ei millekään. Nyt on selvästi alkamassa pöhkimiskausi. Ekojen muuttolintujen saavuttua oli hauska tilanne tuolla pellolla. Poikia juoksuttaisi, mutta se on ehdottomasti nou-nou, meillä on sellainen diili että vapaana oleminen loppuu siihen kun mitään aletaan jahtaamaan. Varsinkin nahkasta oli melko työlästä luopua joutsenparista, sen näkee siitä että se menee ensin vähän kohti ja sitten tulee kauhean tohkeissaan takaisin. Otin siinä vielä videota että näin hienosti se mun pentukin pysyy mun vierellä (tai sitten se kohta juoksee niitä kohti, who knows), mutta joo, ei tarttenut mitään luopumisia esitellä kun se pelkäsi niitä ja alkoi ihan kauhea tuf, tuf, tufffffff!!! 😂

Oon kuvannut kaikki etsintätreenit ja aika paljon laitellut niitä koiran omistajalle (Hymni on sijoituksessa, jos mennyt joltain lukijalta ohi), kun meillä on niin paljon välimatkaa että livenä ei paljoa tulla tapaamaan. Nykyään on niin helppoa kuvata ja sillä tavalla hän on vähän niinkuin mukana ja näkee koiraa ja sen kehitystä. Tajusin tässä joku päivä, että muutaman minuutin syvänuuhkutustreeni on varmaan koiralle todella intensiivinen. Hymnihän tekee, ja oon yrittänyt muistaa että vähemmän on enemmän ja suunnittelen treenit kyllä aina niin, että toistoja ei tule paljoa. Nyt tuli ylipäätään sellainen olo, että antaa olla kokonaan vähän aikaa. Ollaan menossa viikon päästä Haunpaikkaan mudien noseleirille, ja halusin sitä ennen tiettyjä taitoja, mutta nyt ne on saavutettu niin pidetäänpä koko viikko taukoa nenähommista nyt. Samalla sitten innostuin muista asioista, ja oon nyt sheipannut sille ymmärryksen eri kohteiden päälle menosta ja hinkannut seisomakoroketta (jolla aion alkaa opettaa eri seuruupositioita (koiratanssiin), kunhan seisominen on ensin vakaa; mielellään ja sinnikkäästi tarjoaa väliin istumista, maahan menoa  ja alustan kaivamista 😁). Hymni tarjoaa kivasti, mutta on se ihan normaali mudi myös silleen, että nopeasti palaa käpy jos ei pieni koira ymmärrä. Turhautuessaan se on mun eka koira joka haukkuu, silleen komentavalla äänellä. Ei vingu. Oon kyllä myös yrittänyt vahvistaa kaikenlaista röyhkeyttä ja varonut yhtään edes ajattelemasta että ei noin. Niin mä mun jokaisen pennun kohdalla oon muka yrittänyt, mutta silti niistä tulee aikuisena turhan kilttejä. Pois lukien töppöinen. Ehkä se ei ole kiinni ohjaajan käytöksestä vaan enemmän pennun luonteesta.

Kokonaisuutena Hymni on mun mielestä helppo pentu. Tottakai nyt sillä varauksella että mudi ei ole yleisesti ottaen kenelle tahansa tallaajalle "helppo rotu" koska esim. hillitön reaktionopeus, taipumus olla teräviä ja ylipäätään älykkäänä ketjuttaa asioita nopeasti, mutta Hymni on helppo mudinpoikanen. Tottakai voi olla, että koska tämä on nyt mun kuudes (tai seitsemäs, jos hetken meillä hoidossa ollut lainapentu lasketaan) pentu, jotain alkaa osata itsekin ja tietää mitä tekee, mihin tarttee puuttua ja mihin ei jne. Ja sitten oon paljon miettinyt sitä mikä on omakotitalon merkitys. Hymni ei ole koskaan ollut lenkillä hihnassa eikä sitä ole koskaan kutsuttu kytkettäväksi. Sen ei ole koskaan tarvinnut opetella sitä, että kadulla pöllyäviä lehtiä ei voi jahdata koska jää auton alle, jne jne. Sellainen meistä itsestäänselvä on pienelle pennulle todella kuormittavaa, tai siinä vaiheessa kun koko maailma on uusi ja ihmeellinen, on tosi työlästä yrittää samalla koko ajan pitää mielessä että sitä, tätä ja tota ei sitten saa tehdä. Ainoa asia minkä Hymni on joutunut opettelemaan koko ajan muistamaan, on se, että kissoja ei saa jahdata (ja se on jo tosi hyvällä mallilla). Mitään muuta systemaattisen kiellettyä sillä ei ole. Ei edes ihmisten pureminen, ja se tekee sitä tosi vähän. Pahimman villin iskiessä nousee vain pois saatavilta niin se siitä. Se ei ikinä hyöki lahkeisiin eikä käsiin. Yhden maalla kasvaneen pennun jälkeen en vielä vetäisi mitään johtopäätöksiä, mutta varovaisesti oon miettinyt mikä merkitys sillä on, että pentu saa olla villi ja vapaa vs. kaupungissa sen on pakko heti oppia hillitsemään itseään monissa eri tilanteissa.

Pentu omakotitalossa on tosi paljon helpompi kuin pentu kerrostalossa. Ei tartte asiakseen viedä sitä ulos, sen kun avaa oven. Nyt se on vielä siinä iässä että se mielellään menee sisään ja ulos. Aluksi ihan pienenä se ei oikein lähtenyt ulos, ja kohta varmaan on se vaihe kun sisäään tulo ei niin nappaisi. Pihatouhuissa pentu saa kivasti tekemistä ja liikuntaa ilman että varsinaisesti itse järjestää sille sitä. Jos siis joku päivä ei jaksa mennä lenkille eikä tehdä sen kanssa mitään, niin kyllä se tuolla ihan itsekseenkin, tai poikien kanssa, touhuaa vallan tyytyväisenä, eikä siitä illalla sisällä sitten huomaa että "ei ole tehty mitään". Ja sitten vielä se pointti, minkä huomaan itseäni stressanneen, on naapureiden puute; ei tartte murehtia jos meiltä jotain ääniä kuuluu. Hymni on alusta saakka ollut todella lunki yksin olija, mutta esim. Lakkihan ei ollut, ja kyllä olisi ollut paljon vähemmän murhetta jos ei olisi joutunut ajattelemaan pennun hyvinvoinnin lisäksi myös naapureiden pinnan mittaa.

Ja lopuksi vielä sellainen uutinen, että nahka on vihdoin pehmennyt ja alkanut leikkimään Hymnin kanssa. Yleensä vain silloin kun luulee, että kukaan ei näe, eli kun ne on kahdestaan ulkona. 😀 Niiden leikki on sellaista kohteliasta yhdessä juoksemista.

Videolla treenijuttuja